Keskusta kuihtuu rintamailla

kapi_

Seuraavien eduskuntavaalien kepun ehdokkailla täällä kehittyneimmässä Suomessa ei ole kummoistakaan vetovoimaa. Mari Kiviniemi taisi sijoittua viime viikon tiistain HS:n gallupissa suosituimmuudessa 13. sijalle Helsingissä, kun muistaakseni 8 % helsinkiläisistä piti mahdollisena häntä kannattaa. Siitä tein edellisen avaukseni runsas viikko sitten.

Viime perjantaisen HS:n vastaavassa gallupissa Paula Lehtomäki on Uudellamaalla 8. sijalla 13 % mahdollisella kannatuksella. Hänen edellään ovat Alexander Stubb, kok (ylivoimainen 39 % kannatuksella). Hänen jälkeensä tulevat persujen Timo Soini, kokoomuksen Jyrki Katainen, vihreiden Tuija Brax, demarien Maria Guzenina-Richardson, kokoomuksen Leena Harkimo ja demarien Lauri Ihalainen tässä järjestyksessä. Paulan kintereillä ovat vihreiden Jyrki Kasvi ja demarien Mikael Jungner 12 % kannatuksella.

No, nuohan ovat vain tuloksia mielipidekyselystä. Mutta senkin valossa edellä mainittujen edustajavaltakirjaa voidaan jo pitää varmana. Kun Uudeltamaalta pääsee eduskuntaan yli 30 edustajaa, pääsevät sinne myös Paavo Väyrynen ja Eero Lankia suosituimmuusjärjestyksen sijoilta 22 ja 23, vain 4 % kannatuksella molemmat. Paavoa paljon suositumpia Uudellamaalla ovat mm. kristillisten Tarja Tallqvist, vasureiden Kari Uoti ja demarien Risto Kuisma.

Kyseisessä kyselyssä on asetettu kysymys ”ketä ehdokasta voisitte kuvitella äänestävänne seuraavissa eduskuntavaaleissa”. Ei varmaan mairittele Paavo Väyrystä, että vain neljä prosenttia uusmaalaisista voisi edes kuvitella häntä mahdollisena ehdokkaanaan. Ei tuo ”Jumalan valinta Suomen pelastajaksi” päässyt koskaan pääministeriksi, tuskin tämän jälkeen enää ministeriksikään.

Kovin on kepu menettänyt kannatustaan Uudellamaalla Johannes Virolaisen ajoista – vaikka tämä vaimonsa vaihtamisen vuoksi kerran putosikin eduskunnasta. Nurmijärveläisellä Matti Vanhasellakin oli suurempi kannatus kuin nyt hiljattain sipoolaistuneelle Lehtomäellä. Miksi tuo Kainuun tyttökin on tänne ängennyt? Tietysti samasta syystä kuin minäkin jo lähes 60 vuotta sitten; täällä kaikki elämisen edellytykset ovat paremmat kuin siellä Kepulandiassa.

Tänäisessä Hesarissa on taas uusi gallup, jolla oli mitattu hallituksen ja pääministeri Kiviniemen suosiota. Hallituksen suosio on sen mukaan nyt alimmillaan koko hallituskaudella. Vain 47 % kansalaisista näkee hallituksen onnistuneen jokseenkin hyvin, 53 % näkee sen epäonnistuneen. Kannattaa huomata, että hallituspuolueissakin on siihen siis melkoista tyytymättömyyttä. Pääministeri on suositumpi kuin hallituksensa, sillä 63 % kansalaisista näkee hänen onnistuneen kohtalaisen hyvin. Yhdyn näkemykseen: kyllä Mari on ihan kivasti edustanut, muutahan hänen ei ole tarvinnut tehdäkään.

Mutta Marista ja noista muista em. ”tähdistä” huolimatta Keskusta siis kuihtuu näillä rintamailla, joilla menee Suomessa parhaiten. Siksi täällä varmaan meneekin parhaiten, kun täällä ei ole kepua kehitystä jarruttamassa. Mutta pinta-alaltaan suuressa osassa syrjäisempää, harvaan asuttua Suomea, ns. Kepulandiassa kepu varmaan on yhä varsin vahvoilla. Siksi siellä menee huonosti edelleen, ja yhä huonommin menee niin kauan kuin kepu siellä isännöi.

Mutta koko maan mitassa kepu kuihtuu, ja se on onni isänmaalle. Eivät mielipidemittaukset anna suurta toivorikkautta demareillekaan, jonka tänäisessä gallupissa nähdään epäonnistuneen oppositiopolitiikassaankin, eikä kokoomuksessakaan enää paukutella henkseleitä, mutta persuissa alkaa jo olla vaikeuksia nahkoihinsa mahtua, ja sitä vihreätkin katselevat vihreinä kateudesta. Mutta tällä palstalla ei ole asiallista puhua muusta kuin kepusta. Iloitkaamme siis nyt sen tilanteesta!

Mutta enemmän kuin kepun tilanne ovat minua kiinnostaneet ja ohjelmoineet muut asiat niin, etten ole palstalla jälkeen viime keskiviikon pistäytynytkään. Täällä lumimassojen keskellä on ollut paljon muutakin kuin lumitöitä. Lauantaina olivat evp-yhdistyksen vanhimman jäsenemme, 93-vuotiaan sotaveteraanin ja sotainvalidin vaikuttavat hautajaiset. On rynnitty jouluruuhkissa jouluostoksilla, tehty lahjapaketteja, hankittu ja valmistettu jouluruokia, kinkkukin on jo paistettu ja maistettu. Mestarina on häärännyt taitava naisystäväni, minä olen häntä vain autellut. Ylihuomenna vien hänet junalleen, ja joulumme vietämme molemmat kotonamme ja jälkikasvujemme luona, mutta Tapaninpäivänä ajelen ”rääppiäisille” hänen luokseen. Mutta nyt olen jo valmis joulurauhaan näissä ajatuksissa:

http://www.youtube.com/watch?v=ucUP7mJwFxQ

141

3045

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kapi_

      Näin sen pitää olla:

      Mari Kiviniemi taisi sijoittua viime viikon tiistain HS:n gallupissa suosituimmuudessa 13. sijalle Helsingissä, kun muistaakseni 8 % helsinkiläisistä piti mahdollisena häntä kannattaa. Siitä tein edellisen avaukseni kohta viikko sitten.

    • Emäntäkone

      "Ystävättäreni lahjoitti lakin", kirjoitti tämä punatollo taannoin kun poseeraqsi kuin tatti paloheinän hiihtomajalla. Pituutta näytti punikilla olevan tasan saman verran mitä leveyttäkin. Joo lainakamppeissa rättiluuseri poseerasi. Jalkapuolkipojan antamassa takkireuhkassa ja jonkun lesken antamassa kuolleen kakilakissa, josta karva oli jo lähtenyt. Hoh, hoh, hooooooooo, nostakaa minut pystyyn...

      • kapitulantti

        niin kuin eräs kyykky kepu joka on kerran bongannut peuran. (kyllä sen täytyi peura olla)

    • Pumppuveikko
    • raikas tuulahdus

      sonnanhajun sekaan. Lopussa vielä kaunis laulu kauniiden kuvien kera. Palstalla on vielä toivoa. Kiitos!

    • liirum laarum

      Jaahas, tekstiä tuli taas, sitä taattua tuttua Kapia eli Hesarista kopioitua. Tuosta liirumlaarumista ei ota erkin velikään selvää mitä koetit sanoa, toki sinne kepukaunaa oli saatu, mutta ei sitä itse asiaa.

      Hyvänä kirjoittajana itseäsi pidät, niin olemme ymmärtäneet. Tuo sepustuksesi ei sitä todista. päinvastoin, antoi taas osoituksen surkeaakin surkeammasta kirjoittamisen taidostasi. Hyvässä kirjoituksessa on yksi perusväittämä ja sille pari kolme napakkaa perustelua joista sitten keskustellaan. Tuherruksestasi ei ota silvää mistä pitäisi keskustella, niipä se saa taas ne normaalit paskankylväjät perääsi: Koeta nyt hyvä ihminen opetella tuo sanomisen taito ennenkuin seuraavan kerran palaat palstalle.

      Jos tarkoituksesi oli noilla gallupeilla jotain todistella, niin muista nyt kuitenkin, että Suomessa on suhteellinen vaalitapa, ja siinä ehdokkaiden henkilökohtainen suositummuisuusjärjestys meinaa muuta kuin puolueen tai vaaliliiton sisäisen järjestyksen. Keskusta on siis edelleen vahvoilla Uudellamaalla, ja demarien surkeus saattaa aiheuttaa sen, että Keskusta nousee yllättävän suosituksi myös Helsingissä. Perussuomalaisilla taas on vaikea kattaa koko maata, joten se jää monessa vaalpiirissä ns. piilevän äänikynnyksen vuoksi ilman ensimmäistäkään edustajaa, sille käy vähän niin kuin kävi Vihreiden Cronbergille edellisvaaleissa, isokaan kannatus ei tuonut paikkaa kun kolme suurta jakoi potin.

      Tulevien vaalien kannalta surullisinta on, että vain 25 % kokee demareiden onnitustuneen oppositiopolitiikassa, ja yli 50 % kokee heidän epäonnistuneen. Tuo tietää Perussuomalaisille kannatuksen nousua vahvoilla demarialueilla, Helsingissä ja teollisuuspaikkakunnilla. Vastaavasti siis demareille veret seisauttavaa tappiota. Kaiken syyllinen on tietysti onnettoman imagon Heinäluoma, jonka nosto eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi oli Urpilaiselta kardinaalimunaus: Heinähattu kun ei kykene muuhun muin teennäiseen vastakkainasettelun luomiseen asiassa kuin asiassa. Jungner taasen sählää niin kauheasti, että ihme on jos edes pääsee läpi. No, kait hän vetoaa nasitenlehdistä maailmankuvaa ammentaviin sosiaalitanttoihin. Ja olihan Jungnerissa miestä myöntämään, että SDP teki helvetinmoisen virheen aloittaessaan kanalaissotamme. Se oli sentään miehen puhetta, ei alkuunkaan sellaista totuuden vääristelyä kuin vaikkapa sinun tollot kirjoituksesi tuon aiheen ympäriltä

      • ykkösdokumentti?

      • suuntaa..

        Helsingissä ja uudellamaalla kuin ylöspäin, sillä sen kannatus on ollut tähän asti hyvin pientä?

      • Ho hoh hoooooo

        Kuka tänne on tuonut nuo arviot "muistelmistasi"? Joku noista arvioijista, vai sinä itse? Missä ne muistelmat muuten on julkaistu? Vai onko se aliupseerien perinteen keräyskilpailu, jossa oli muutama hassu osanottaja, ainut meriittisi? Siinä tapauksessa meriittisi ovat kovin kovin onnettomat.

        Keskusta ei ole kuihtumassa rintamailla sen enenpää kuin muuallakaan maassa. Varmaankin se menettää kannatustaan edellisistä vaaleista, mutta säilyttää ihan varmasti asemansa joko suurimpana tai toiselsi suurimpana puolueenamme. Jos tarkastelet asiaa ilman kepukaunaasi, niin muuhun tulokseen et voi tulla. Edellyttäen, että ymmärrät vaalimatematiikkaa edes hivenen, sitä tosin voi epäillä, niin tolloja esityksesi ovat. Pienissä vaalipiireissä, joissa se viimeinen paikka on yleensä mennyt jollekin pienpuolueelle, esim Keski-Suomesssa kristillisille, Pohjois-Savossa perussuomalaisille jne, Keskusta säilyttää edustajapaikkansa vaikka Perussuomalaisille ääniä ropisisikin. Demareiden vahvoilla alueilla, kuten Hämeessä ja Kymen vaalipiireissä, demarien surkeus taas johtaa helpommin Persujen ehdokkaan läpimenoon, siellä kun se piilevä äänikynnys on matalampi. Tuo vaalimatematikka on tietysti liian vaikeaa sinulle kouluttamattaomalle, joten turha kkait siitä on kanssasi keskustella.

        Kyllä sinua liikuttaa demarien ja Keskustan vaalimenestys. Ihan varmaan. Sairautesi tosin aiheuttaa sen, että saatat äänestää joko perussuomalaisia jotka tullevat olemaan vaalien suurin voittaja, tai Kokoomusta joka tullee olemaan suurin puolue. Tuo sairautesi siis voittaa demariutesikin.

        Kansalaissodasta maininta liittyy Jungnerin tunnustukseen, jossa hän osoitti vastuun kansalaissodastamme olevan selkeästi SDP:llä. Se oli muuten lähinnä naistenlehtien palstoilla patsastelevalta demarien puoluesihteeriltä rehti tunnustus, ja voidaan siis nostaa esimerkiksi siitä, että demareissakin tiedetään asioiden aito totuus, kun se vaan uskalletaan sanoa. Juuri tuo, ettei demareissa uskalleta sanoa rehellisesti asioiden oikeaa laitaa, vaan kaikki käännetään vastakkainasetteluksi, on se syy, miksi demarit jäävät kolmanneksi, mahdollisesti jopa neljänneksi, suurimmaksi puolueeksemme tulevissa vaaleissa. Demareiden kieron pelin yksi osoitus on, että Lauri Ihalaista, joka on rehti konsensusmies, ei kelpuutettu SAK:n toimesta työurien pidentämistä pohtineen työryhmän johtoon, ei vaikka Ihalaisen suostumus oli olemassa. Sinäkin ymmärrät varmaan sen verran politiikkaa, että tuon kelpuuttamattomuuden määritteli Heinäluoma. Jos sinä et tuota ymmärrä, niin yli 80% kansasta sen kyllä ymmärtää, ja siksi eivät äänestä demareita.

      • kapi_
        suuntaa.. kirjoitti:

        Helsingissä ja uudellamaalla kuin ylöspäin, sillä sen kannatus on ollut tähän asti hyvin pientä?

        …kepulle ja kepulaisille. Niin alas rimaa ei voida asettaa, etteikö kepu ja kepulainen pystyisi sitä alittamaan. Aikoinaan luulin, ettei kukaan voisi päästä tällä palstalla alemmaksi kuin eräs, jonka törkeyden vuoksi Keskustan ylläpitämä palsta suljettiin, mutta voi, voi – tuo mies on tänään kepulaista sivistyneistöä, kun sen jälkeen tänne tulleet ovat murskanneet kaikki hänen limboennätyksensä. Kepulla on pääkaupunkiseudulla vielä noin viiden prosentin kannatus. Helppo kepun on se alittaa, ka sen se tulee tekemään jo seuraavissa vaaleissa.

      • Osmium 76

        ette lainaa omia raamattujanne. kuten Ilkka-lehteä ja Keskisyöpäläistä? Siellähän oikein totuus vilisee, "Suomesta ei tule koskaan EU:n jäsentä, Anneli Jäätteenmäki ei ole valehdellut, Jarmo Korhonen: " Nyt on KMS:n takana oöevien tultava esiin, Vanhanen ja Korhonen oiken miehissä valehtelemassa: " Emme tiedä missä ja koska on KMS perustettu jne.
        Miksi ette lainaa näitä Totuuden Torvianne? Pelkäättekö että teidän syöttiläiden valheet paljastuvat? Ei se ole niin nuukaa, vaikka niin kävisikin, kyllä Syölliläslehdistö painaa Kerpuänkyrätotuutta oiken raakemman jälkeen.
        Koskahan syöttiläät ja Syöttikläsmaakunnat maksavat edes pienen osan yhteiseen kassaan? Epäilempä, ettei koskaan, paskanaamojen ainoa sivistävä harrastu, se missä vedetään ihmis ulostetta kasvoihin vie kaiken ajan, Historia on syöttiläspaskanaamoille vain Reportadi8on totuuksia, Eino S. Repo ml/ Skdl/ Kepu/ komm. Se on puhtainta paskanaamojen itsenäisyyttä ja Uusia Itsenäisyyspäiviä, hyvää jatkoa Syöttiläille..

    • 30

      jolle varmaan jää yöksi lämmittelee joukkio, joita kepun tila nyt luita ja ytmiä myöten ky..yl...mä..ää..

      • Niinpä niin

        tulithan sinä puskasta sitten tänne...

      • kapi_

        …kovin kylmää noilla reppanoilla, jotka tuollaisella joukolla ovat kokoontuneet lämmittelemään sytyttämällesi nuotiolle. Siinä nuotiossa näkyy poltetun kaikki eilisiltaiset vastineeni; niin kylmää on kepuleilla ollut.

        Hyvin kuvaat tuossa kylmää-sanassasi heidän hytinäänsä. Mutta ei tämän palstan nuotiot paljon lämmitä, kun kepun tilanteesta hönkii hyytävä kylmyys, joka jähmettää sen poliitikotkin ja onneksi myös sen politiikan. Kohta saamme unohtaa sloganin ”kepu pettää aina”, sillä ei se enää juuri ketään petä, hitaammankin sytytyksen omaavat alkavat sen jo tuntea.

    • Keskustan kuihtumisesta nyt tuskin kannattaa kovin iloita, koska ilmiö vain aiheuttaa sen, että Suomi vinoutuu entistä pahemmin. Turhaan Etelä-Suomea ei mainosteta ruuhka-Suomeksi. Väkeä etelässä alkaa tosiaan olla aivan ruuhkaksi asti. Mitä vielä tapahtuukaan jahka väki alkaa tosissaan ryysiä etelään. Voi tosiaan käydä niin kuin jo hyvää vauhtia käykin, että Suomi jakautuu entistä enemmän. Jopa niin, että kaikki sivistysvaltiot alkavat olla asiasta huolissaan. Jopa EU on antanut moitteita Suomelle köyhien määrän valtavasta paisumisesta. Mutta tämä moitehan tuskin puree etelän kapitalisteihin. Ei, meno vain jatkuu ja ökyperäinen meuhkaaminen. Jopa virkamiehet ovat parkumassa vain leikkauslistoja, vaikka asioihin perehtyneet ammattilaiset ulkomailla eivät näe mitään sellaisia vajeita, joita suomalaiset, asenteen sairastuttamat virkamiehet, ja muut keskustasyöjät ovat näkevinään.

      Leikkauksethan ovat olleet metoodi, jolla porvarit ovat saanet Keskustan kannatuksen oivasti syödyksi. Leikkauksethan merkitsevät sitä, että kuntia pitää yhdistää, mikä suoraan vaikuttaa siihen, että Keskustan kannatus menee sen sileän tien kuin kuntakin. Ainoa mikä leikkauksissa toteutuu on korkeapalkkaisten virkamiesten määrän kasvu. Se taas merkitsee porvarillisen oikeiston vallan kasvua, koska virkamies, olipa hän sitten niin sanottu sosiaalidemokraatti tai joku muu hippiäinen, siis vihreä, on aina sielultaan porvari runoilipa sitten lämpimikseen mitä sattui.

      Se taas, että edustajien määrä painottuu Etelä-Suomeen on tärkeimpiä syitä siihen, että köyhyys ja eriarvoisuus valtakunnassa kasvaa. Jos edustajien painopiste saataisiin jakautumaan tasaisesti, niin tällaista ilmiötä ei tapahtuisi. Siksi olenkin ehdottanut, että valtakunnastamme muodostettaisiin yksi vaalipiiri ja eteläsuomalaisille ehdokkaille ei annettaisi yhtä kokonaista ääntä, vaan vain pieni osa niin, että vain pohjoisessa asuvalla olisi päätöksenteossa käytössään kokonainen ääni. Nykyinen päätöksenteko on suorastaan eteläsuomalaista "mölyämistä" joka peittää alleen köyhän maakunnan äänen. Ei tämä tämmöinen ole enää mitään demokratiaa, vaan suoranaista hirmuvaltaa.

      • Otsikossa hymiö

      • 22+55

        " Siksi olenkin ehdottanut, että valtakunnastamme muodostettaisiin yksi vaalipiiri ja eteläsuomalaisille ehdokkaille ei annettaisi yhtä kokonaista ääntä, vaan vain pieni osa..."

        tuollaista sairasta järjenköyhyyttä osoittavaa tekstiä voi odottaa vain kepulaislta, vai että pitäisi luoda kepun oma apartheidpolitiikka suomeenkin. Miten olisi että vain kepulaiset saisivat olla ehdokkaina, päästäisiin pohjoiskorean tasolle demokratiassa.

        Olet suurin aivopieru mitä maa päällä kantaa!

      • Otsikossa hymiö
        22+55 kirjoitti:

        ..olevansa kepuLOINEN.. :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

      • Otsikossa hymiö kirjoitti:

        ..syytä.. :))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Punaiset_khmerit#Terrori

        http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=35&t=&a=3925

        Olen järkyttynyt suomalaisten ekonomistien yleissivistyksestä. Hehän näkyvät ainakin joiltakin osiltaan olevan sitä mieltä, ettei ole merkitystä sillä, kuka tekee poliittisia päätöksiä. Kaiken ratkaisee heidän mukaansa talouden rautainen laki. Voi taivahan taatto!

        Luulisi olevan selviö esimerkiksi se, miten verotusta suunnataan. Suunnataanko kiristykset kapitalistisiin rahakasoihin vaiko köyhän palkkaan. Köyhällä tarkoitan työläistä tai aivan tavallista kuluttajaa.

        Paitsi ekonomisteja tyrmistelen myös sitä, kuinka tyhmää porukkaa löytyy aivan tavallisista mölliäisistäkin.

      • 22+55 kirjoitti:

        " Siksi olenkin ehdottanut, että valtakunnastamme muodostettaisiin yksi vaalipiiri ja eteläsuomalaisille ehdokkaille ei annettaisi yhtä kokonaista ääntä, vaan vain pieni osa..."

        tuollaista sairasta järjenköyhyyttä osoittavaa tekstiä voi odottaa vain kepulaislta, vai että pitäisi luoda kepun oma apartheidpolitiikka suomeenkin. Miten olisi että vain kepulaiset saisivat olla ehdokkaina, päästäisiin pohjoiskorean tasolle demokratiassa.

        Olet suurin aivopieru mitä maa päällä kantaa!

        Oma haju ei taida tuntua? Siihen on ikään kuin tottunut. Vai?

      • Otsikossa hymiö kirjoitti:

        ..olevansa kepuLOINEN.. :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Ei uskoisi, että noinkin älykästä heittoa löytyy näiltä palstoilta.

      • kapi_

        …kun täällä on ihmisiä niin paljon, että saa seuraa livenäkin, eikä vain tällä palstalla, kuten nuo palstan kepulireppanat. Joihin kuuluvaksi en lue sinua, sillä vaikka kepussa on poliittista mielipidettä kuten kaikkea muutakin laidasta laitaan ja niiden ylikin, ei kai sentään noin selvästi vasemmistolaisia kuin sinä olet.

        Kun olen ollut virkamies – sellainenhan sotilaskin on – niin olen kai mielestäsi jo sillä perusteella porvari, kun leimaat kaikki virkamiehet sielultaan porvareiksi. Tosiasiallisesti ei ole mitään oikeita perusteita leimata minua poliittisesti millään aatesuunnalla, puhumattakaan puolueista. Toki minulla on sosiaalista mielenlaatua ja hengessäni pyrin olemaan aina vähempiosaisen puolella, mutta varmaankin olen porvarillisempi kuin sinä. Kun silti olen punikki noille kepulireppanoille, niin millä nimellä he sinua nimittävätkään?

        Mutta miksi ihmeessä sitten toisaalta diggaat kepua, kun olet sitä mieltä, ettei sen kuihtumisesta kannata iloita, vaikka toisaalta haukut kepun johtaman hallituksen ja porvareiden aikaansaamaa katastrofia – mielestäsi siis? Olen samaa mieltä kanssasi kansalaisten eriarvoistumisen lisääntymisestä, ja pahana asiana sitä pidän, vaikka kuulunenkin paremmin hyvä- kuin huono-osaisiin. En ole paljolti erimielinen muidenkaan yhteiskunnallisten näkemystesi suhteen, joita kovin värikkäästi ilmaiset, mutta niiden syistä olet kyllä väärässä siinä, että ne mitenkään johtuisivat tästä ruuhka-Suomesta. Mehän täältä päinvastoin kovasti tuemme sitä Kepulandiaakin luovuttamalla sinne vuosittain valtavat summat selvää rahaa kuntaveron tasauksina. Minne se raha siellä häviää jälkiä jättämättä? Kepulandiaa isännöivien kepusatraappien taskuihinko, vai hupuloivatko he sen taitamattomuuttaan hankkeisiin, joista ei ole mitään hyötyä?

      • kysyn vaan
        kapi_ kirjoitti:

        Jaahas, Kapikin on mötkön valvovan silmän alta luiskahtanut purkamaan pahaa oloaan palstalle. Niin se vaan kepu kapia kiihoittaa, että ei voi olla hetkeäkään ajattelematta palstaa, jota kait omanaan pitää.

        Mutta mistä moinen paha olo näin joulua odotellesakin. Oletko todellakin noin sairas, että et osaa olla edes pientä hetkeä kaunaasi sylkemättä, palstalla törkyilemättä.

        Olisit vaan pysynyt siellä mötkösi vieressä ja jättänyt tuonkin paska-avauksen tekemättä.

        Joka tapauksessa Hyvää Joulua sinullekin, jos sellaista sairaudeltasi kykenet kokemaan.

      • kapi_ kirjoitti:

        …kun täällä on ihmisiä niin paljon, että saa seuraa livenäkin, eikä vain tällä palstalla, kuten nuo palstan kepulireppanat. Joihin kuuluvaksi en lue sinua, sillä vaikka kepussa on poliittista mielipidettä kuten kaikkea muutakin laidasta laitaan ja niiden ylikin, ei kai sentään noin selvästi vasemmistolaisia kuin sinä olet.

        Kun olen ollut virkamies – sellainenhan sotilaskin on – niin olen kai mielestäsi jo sillä perusteella porvari, kun leimaat kaikki virkamiehet sielultaan porvareiksi. Tosiasiallisesti ei ole mitään oikeita perusteita leimata minua poliittisesti millään aatesuunnalla, puhumattakaan puolueista. Toki minulla on sosiaalista mielenlaatua ja hengessäni pyrin olemaan aina vähempiosaisen puolella, mutta varmaankin olen porvarillisempi kuin sinä. Kun silti olen punikki noille kepulireppanoille, niin millä nimellä he sinua nimittävätkään?

        Mutta miksi ihmeessä sitten toisaalta diggaat kepua, kun olet sitä mieltä, ettei sen kuihtumisesta kannata iloita, vaikka toisaalta haukut kepun johtaman hallituksen ja porvareiden aikaansaamaa katastrofia – mielestäsi siis? Olen samaa mieltä kanssasi kansalaisten eriarvoistumisen lisääntymisestä, ja pahana asiana sitä pidän, vaikka kuulunenkin paremmin hyvä- kuin huono-osaisiin. En ole paljolti erimielinen muidenkaan yhteiskunnallisten näkemystesi suhteen, joita kovin värikkäästi ilmaiset, mutta niiden syistä olet kyllä väärässä siinä, että ne mitenkään johtuisivat tästä ruuhka-Suomesta. Mehän täältä päinvastoin kovasti tuemme sitä Kepulandiaakin luovuttamalla sinne vuosittain valtavat summat selvää rahaa kuntaveron tasauksina. Minne se raha siellä häviää jälkiä jättämättä? Kepulandiaa isännöivien kepusatraappien taskuihinko, vai hupuloivatko he sen taitamattomuuttaan hankkeisiin, joista ei ole mitään hyötyä?

        Jos kansalainen jostakin syystä asuu muualla kuin pääkaupunkiseudulla, poliittiset vaihtoehdot ovat vähissä. Keskusta on ainoa vaihtoehto, jolle maakunnan asiat ovat enemmän tärkeitä kuin muille. Siksi Keskusta lankeaa monelle ainoaksi poliittiseksi vaihtoehdoksi, lähes yhtä luontevasti kuin sille kuuluisalle manulle illallinen. Toisaalta taas valtakunnan eriarvoistuminen vain kiihtyy ja siitä ei näy välittävän oikeastaan kukaan. Se taas pakottaa valitsemaan normaalikeskustalaisuutta vasemmistolaisemman vaihtoehdon ja tuomaan sitä esille siinä toivossa, että mahdollisimman suuri toisto saisi aikaan ihmeen. Tosin se suomalaisuuden perimmäisen ominaislaadun vuoksi on toivoton tehtävä, mutta kumminkin.

        Muistelen, että seitsemän veljestä oppi viimein lukemaan jahka järkiintymiseksi kutsuttu ilmiö oli ensin tapahtunut, mutta luulen kumminkin, että Aleksis Kivi elätteli tässä kohtaa erpärealistisen suurta toiveajattelua. Suomalainen ei nyt kertakaikkiaan opi mitään. Ei ainakaan pakkoruotsia. Venäjä sen sijaan näyttää maittavan. Lienee jopa makoisaa. Siinä määrin vesi kielellä hinkuen porukat ovat lähdössä venäjän kielisille kursseille. Näyttää siltä, että jokaisessa porvarissa asuu, jos ei nyt vallan pieni lehmä, niin pieni venäläinen kumminkin.

        Keskustan heikentyminen maakunnan asian ajajana ei tiedä yhteiskunnan kehityksenkään kannalta hyvää. Etelä-Suomi vain jatkaa paisumistaan ja pullistumistaan ja alkaa tulvia yli äyräidensä, kun taas maakunta näivettyy ja ihmisten elinolosuhteet syrjäseuduilla sen kuin vaikeutuvat.

      • Otsikossa hymiö
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Olen järkyttynyt suomalaisten ekonomistien yleissivistyksestä. Hehän näkyvät ainakin joiltakin osiltaan olevan sitä mieltä, ettei ole merkitystä sillä, kuka tekee poliittisia päätöksiä. Kaiken ratkaisee heidän mukaansa talouden rautainen laki. Voi taivahan taatto!

        Luulisi olevan selviö esimerkiksi se, miten verotusta suunnataan. Suunnataanko kiristykset kapitalistisiin rahakasoihin vaiko köyhän palkkaan. Köyhällä tarkoitan työläistä tai aivan tavallista kuluttajaa.

        Paitsi ekonomisteja tyrmistelen myös sitä, kuinka tyhmää porukkaa löytyy aivan tavallisista mölliäisistäkin.

        "Siksi olenkin ehdottanut, että valtakunnastamme muodostettaisiin yksi vaalipiiri ja eteläsuomalaisille ehdokkaille ei annettaisi yhtä kokonaista ääntä, vaan vain pieni osa niin, että vain pohjoisessa asuvalla olisi päätöksenteossa käytössään kokonainen ääni. Nykyinen päätöksenteko on suorastaan eteläsuomalaista "mölyämistä" joka peittää alleen köyhän maakunnan äänen. Ei tämä tämmöinen ole enää mitään demokratiaa, vaan suoranaista hirmuvaltaa."

      • Otsikossa hymiö
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Ei uskoisi, että noinkin älykästä heittoa löytyy näiltä palstoilta.

        Urho Kekkosen (kepu) radiopuhe 6.3.1953
        ”Suomalaiset radiokuuntelijat!
        Keskiviikkona aamupäivällä saapunut sanoma Neuvostoliiton pääministerin generalissimus Josif Vissarionovitš Stalinin sairastumisesta oli sisällöltään ja sävyltään niin vakava, että tänään annettu virallinen tieto generalissimus Stalinin kuolemasta ei ollut odottamaton. Kun aivan äskettäin Stalinin tavanneet ulkomaiset diplomaatit olivat kertoneet hänen aivan erinomaisesta terveydentilastaan, on tieto hänen poismenostaan tullut maailmalle yllättävänä.
        - - -
        Me suomalaiset haluamme vakaasti työskennellä sen puolesta, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteet kehittyisivät ja lujittuisivat vastaisuudessakin sillä keskinäiseen luottamukseen ja molemminpuoliseen arvonantoon rakentuvalla pohjalla, joka on generalissimus Stalinin asettama peruskivi Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyölle.
        Suomen kansa ja Suomen hallitus tekevät kunniaa generalissimus Stalinin paarien ääressä.”

      • Otsikossa hymiö
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Jos kansalainen jostakin syystä asuu muualla kuin pääkaupunkiseudulla, poliittiset vaihtoehdot ovat vähissä. Keskusta on ainoa vaihtoehto, jolle maakunnan asiat ovat enemmän tärkeitä kuin muille. Siksi Keskusta lankeaa monelle ainoaksi poliittiseksi vaihtoehdoksi, lähes yhtä luontevasti kuin sille kuuluisalle manulle illallinen. Toisaalta taas valtakunnan eriarvoistuminen vain kiihtyy ja siitä ei näy välittävän oikeastaan kukaan. Se taas pakottaa valitsemaan normaalikeskustalaisuutta vasemmistolaisemman vaihtoehdon ja tuomaan sitä esille siinä toivossa, että mahdollisimman suuri toisto saisi aikaan ihmeen. Tosin se suomalaisuuden perimmäisen ominaislaadun vuoksi on toivoton tehtävä, mutta kumminkin.

        Muistelen, että seitsemän veljestä oppi viimein lukemaan jahka järkiintymiseksi kutsuttu ilmiö oli ensin tapahtunut, mutta luulen kumminkin, että Aleksis Kivi elätteli tässä kohtaa erpärealistisen suurta toiveajattelua. Suomalainen ei nyt kertakaikkiaan opi mitään. Ei ainakaan pakkoruotsia. Venäjä sen sijaan näyttää maittavan. Lienee jopa makoisaa. Siinä määrin vesi kielellä hinkuen porukat ovat lähdössä venäjän kielisille kursseille. Näyttää siltä, että jokaisessa porvarissa asuu, jos ei nyt vallan pieni lehmä, niin pieni venäläinen kumminkin.

        Keskustan heikentyminen maakunnan asian ajajana ei tiedä yhteiskunnan kehityksenkään kannalta hyvää. Etelä-Suomi vain jatkaa paisumistaan ja pullistumistaan ja alkaa tulvia yli äyräidensä, kun taas maakunta näivettyy ja ihmisten elinolosuhteet syrjäseuduilla sen kuin vaikeutuvat.

        ..kepudiktatuureihisi.. :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        *31.5.-97 Iltasanomat: Lipponen oli saanut kirjeitä kansalaisilta, jotka olivat joutuneet syrjityiksi kepulaiskunnissa. Esimerkkejä:
        "Täytyy olla kepulainen, mieluummin lestadiolainen.. Kunnan työpaikat täytetään siten, että niihin valitaan ‘sopivat’ henkilöt.”
        “Pyydän, että ryhtyisitte toimenpiteisiin toimenpiteisiin keskustalaisen, Suomen valtiosäännön vastaisen poliittisiin perusteisiin nojautuvan syrjinnän lopettamiseksi.”
        “Kunnan tilaisuudet rauhanyhdistyksellä
        - - -rauhanyhdistyksen talolla pidettävät kunnan eri hallintokuntien järjestämät tilaisuudet, joihin on kutsuttu kuntalaisia tai sitten pelkästään luottamushenkilöt. - - - näin sulkee pois koko joukon kuntalaisia ja luottamushenkilöitä ao. tapahtumasta.”
        “Näin, mitä on keskustan valta
        - - -Kokemuksesta sanon, että - - - keskustan ahdasmielisyys ja suvaitsemattomuus täällä Kainuussa yltää.”
        Lipponen: “Tässä on mahdollisuus harrastaa loukkaantumisteatteria, mutta se ei poista sitä, että ongelmat ovat todellisia.” “Monet ovat kiitollisia, kun ovat terveinä selvinneet.”
        *Soundi-lehti 6/97:
        “Kuusrockia 70- ja 80-luvuilla järjestettäessä törmäsi poliittiseen vastustukseen. Markku Hänninen: ‘Ongelmana oli kepulainen nurkkakuntaisuus, eikä asiaa auttanut lainkaan se, että järjestäjänä oli demareitten työväenyhdistys.’ “

      • Otsikossa hymiö kirjoitti:

        "Siksi olenkin ehdottanut, että valtakunnastamme muodostettaisiin yksi vaalipiiri ja eteläsuomalaisille ehdokkaille ei annettaisi yhtä kokonaista ääntä, vaan vain pieni osa niin, että vain pohjoisessa asuvalla olisi päätöksenteossa käytössään kokonainen ääni. Nykyinen päätöksenteko on suorastaan eteläsuomalaista "mölyämistä" joka peittää alleen köyhän maakunnan äänen. Ei tämä tämmöinen ole enää mitään demokratiaa, vaan suoranaista hirmuvaltaa."

        Demokratia on kautta-aikain järkyttänyt joitakuita.

      • Otsikossa hymiö kirjoitti:

        Urho Kekkosen (kepu) radiopuhe 6.3.1953
        ”Suomalaiset radiokuuntelijat!
        Keskiviikkona aamupäivällä saapunut sanoma Neuvostoliiton pääministerin generalissimus Josif Vissarionovitš Stalinin sairastumisesta oli sisällöltään ja sävyltään niin vakava, että tänään annettu virallinen tieto generalissimus Stalinin kuolemasta ei ollut odottamaton. Kun aivan äskettäin Stalinin tavanneet ulkomaiset diplomaatit olivat kertoneet hänen aivan erinomaisesta terveydentilastaan, on tieto hänen poismenostaan tullut maailmalle yllättävänä.
        - - -
        Me suomalaiset haluamme vakaasti työskennellä sen puolesta, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteet kehittyisivät ja lujittuisivat vastaisuudessakin sillä keskinäiseen luottamukseen ja molemminpuoliseen arvonantoon rakentuvalla pohjalla, joka on generalissimus Stalinin asettama peruskivi Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyölle.
        Suomen kansa ja Suomen hallitus tekevät kunniaa generalissimus Stalinin paarien ääressä.”

        Ymmärtääkseni myös porvarit ovat kuolevaisia. Siitäkin huolimatta, että aiheuttavat paljon köyhyyttä ja eriarvoisuutta, mistä sitten aiheutuu se, että maailmaan syntyy paljon epädemokratiaa.

      • Otsikossa hymiö kirjoitti:

        ..kepudiktatuureihisi.. :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        *31.5.-97 Iltasanomat: Lipponen oli saanut kirjeitä kansalaisilta, jotka olivat joutuneet syrjityiksi kepulaiskunnissa. Esimerkkejä:
        "Täytyy olla kepulainen, mieluummin lestadiolainen.. Kunnan työpaikat täytetään siten, että niihin valitaan ‘sopivat’ henkilöt.”
        “Pyydän, että ryhtyisitte toimenpiteisiin toimenpiteisiin keskustalaisen, Suomen valtiosäännön vastaisen poliittisiin perusteisiin nojautuvan syrjinnän lopettamiseksi.”
        “Kunnan tilaisuudet rauhanyhdistyksellä
        - - -rauhanyhdistyksen talolla pidettävät kunnan eri hallintokuntien järjestämät tilaisuudet, joihin on kutsuttu kuntalaisia tai sitten pelkästään luottamushenkilöt. - - - näin sulkee pois koko joukon kuntalaisia ja luottamushenkilöitä ao. tapahtumasta.”
        “Näin, mitä on keskustan valta
        - - -Kokemuksesta sanon, että - - - keskustan ahdasmielisyys ja suvaitsemattomuus täällä Kainuussa yltää.”
        Lipponen: “Tässä on mahdollisuus harrastaa loukkaantumisteatteria, mutta se ei poista sitä, että ongelmat ovat todellisia.” “Monet ovat kiitollisia, kun ovat terveinä selvinneet.”
        *Soundi-lehti 6/97:
        “Kuusrockia 70- ja 80-luvuilla järjestettäessä törmäsi poliittiseen vastustukseen. Markku Hänninen: ‘Ongelmana oli kepulainen nurkkakuntaisuus, eikä asiaa auttanut lainkaan se, että järjestäjänä oli demareitten työväenyhdistys.’ “

        Vaikuttaa porvarilliselta provokaatiolta. Varmaan maksettu viesti, kun sitä väännetään ähisemällä.

      • Otsikossa hymiö

      • Otsikossa hymiö
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Vaikuttaa porvarilliselta provokaatiolta. Varmaan maksettu viesti, kun sitä väännetään ähisemällä.

        ..ilmeisesti et talikkokommunismin tuhosta.. :))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

      • Otsikossa hymiö kirjoitti:

        http://www.kaleva.fi/plus/Pulkkila-keskustalaisin-kunta/439616

        Historia osoittaa sangen monien yksinvaltiaiden olleen kansansa orjuuttajia, minkä ohella he ovat pistelleet liiveihinsä huomattavia määriä kansalta ryöväämiään rikkauksia. Nytkin verouudistus lykkäisi eniten rahaa kapitalisteille. Toisinsanoen verouudistusta pohtinut kopla jatkaisi edellisellä vääräksi todetulla veronkevennyslinjalla, mikä on johtanut suuriin ongelmiin julkisessa taloudessa. Tämä osoittaa kapitalistisen ajattelun kapean, torvimaisen rakenteen.

      • Otsikossa hymiö kirjoitti:

        ..ilmeisesti et talikkokommunismin tuhosta.. :))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Hyvin menee, mutta menköön. Sen sijaan verotusta pohtineella koplalla on ollut ilmeisiä happovaivoja. Ainakin ilmeestä päätellen. Luultavasti firmat ovat uhanneet taas viedä konttorit mennessään, ellei verotus jälleen kevene. Neuvo päätöksentekijöille on ehdottamani verotuksen painopisteen siirtäminen kapitalistisiin rahakasoihin.

      • Otsikossa hymiö
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Historia osoittaa sangen monien yksinvaltiaiden olleen kansansa orjuuttajia, minkä ohella he ovat pistelleet liiveihinsä huomattavia määriä kansalta ryöväämiään rikkauksia. Nytkin verouudistus lykkäisi eniten rahaa kapitalisteille. Toisinsanoen verouudistusta pohtinut kopla jatkaisi edellisellä vääräksi todetulla veronkevennyslinjalla, mikä on johtanut suuriin ongelmiin julkisessa taloudessa. Tämä osoittaa kapitalistisen ajattelun kapean, torvimaisen rakenteen.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Diktaattorit

      • Otsikossa hymiö
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Ihan konventionaalista mustapukuista ökyporukkaa.

        Jarmo Mäkilän & Arto Mellerin sarjakuvakirjasta “Aavekaupunki” (1995):
        “MTK:n terroristisiipi räjäyttää sen ensi yönä vastaiskuna maataloustukiaisten leikkaamiselle. Ne vihaa Unionia enemmän kuin ryssää eikä hallitus suostu neuvottelemaan niiden kanssa… hurjia poikia Pohjanmaan vaikeakulkuisilta vuoristoseuduilta!” (kyseessä on uusi oopperatalo)

    • piparia ei tullut?

      Olisit nyt hyvä mies antanut olla tulematta tänne pilaamaan palstaa, joka on ollut ihan asiallinen kun sinua ei ole näkynyt täällä.

      Palsta vei sitten voiton mötköstäkin, kun piti tulla tänne "pistäytymään". Vai onko pipari jäänyt saamatta ja purat sitä tänne?

      Koeta nyt pysyä edes tästä lähin jouluun saakka poissa, ja vaikka pidempäänkin Sinua ei todellakaan kaivata tänne. Mutta anna ihmisille edes joulurauha tuolta paskansyytämiseltäsi.

    • Ovela jänis

      Tämä oli aamulla ilmestynyt palstalle ja controlmän pillaistui täysin. Onneksi ehdin ottamaan talteen, tätä et Kapi nauramatta lue!

      Eräänä aamuna Sonnimies veteli sastan vermeet päälle ja kovana keskustalaisena päätti lähteä metsälle.
      Aikansa hortoiltuaan törmäsi metsätiellä jänikseen ja hyvään haltiaan (se joka tuo maataloustukea).
      Hyvä haltia ehdotti sopupeliä, kolme toivomusta per hemmo. Sonnimies alkoi höpöttää;"minä ensin, minä ensin". Haltia ja ovela jänis suostui Sonnimiehen ehdotukseen, olihan Sonnimiehellä sastan vermeet.
      Sonnimies sanoin intoa puhkuvalla äänellä;"Ensimäinen toivomus on älyttömän hyvännäköinen kepulainen nainen"! Haltia heilautti sauvaansa ja pim, Anttilan ja Kiviniemen sekasotkuva muistuttava n 100 kiloinen keskustalainen nainen ilmestyi Sonnimiehen viereen. Ovela jänis totesi tyynesti;"Säkillinen porkkanoita, kiitos". Ja niin tapahtui. Sonnimies teppuutteli paikallaan ja saikin höpötetty;"Vielä yksi kepulaisen näköinen nainen"! Ja pim Liisa Hyssälän ja Anu Vehviläisen näköinen n 110 kiloinen keskustalainen nainen ilmestyi Sonnimiehen viereen! Ovela jänis jatkoi hyvin rauhallisesti;"Pappatunturi, kiitos". Ja niin uutuuttaan kiiltelevä pappatunturi ilmestyi ovelan jäniksen viereen.. Sonnimies sai kiihkoissaan vingahdettua;"Kolmas kepulainen nainen ja äkkiä"! Noin 120 kiloinen kepulainen lyllerö ilmestyi Sonnimiehen viereen.
      Ovela jänis heitti tyynesti porkkanasäkin mopon tarakalle, polkaisi pappatunturin tulille, hyppäsi mopon selkään ja lähti ajamaan. Ajaessaan ovela jänis kääntyi ja huusi kolmannen toivomuksensa;"Viimeinen toivomus on, että Sonnimiehellä ei seiso"!.
      Sonnimies katseli alahuuli väpättäen loittonevaa jänistä ja sanoi;"Jänikset on luultua ovelampia"!

      • T. Sopelius

        tuon näkee höyryveturimaisesta puuskutustyylistäkin, että kapi on itse yrittänyt tuherruksessaan olla lyskikkäänä "jäniksenä".
        Eikös tuo nyt ole kyllä tottakin kun kapi-reppanasta on kyse, että päänsä työntää pensaaseen, kun politiikasta, eli palstan aiheesta tulee puhe.

        Kapi jänis loikki metsässä alasti, ja tapasi siellä pinkkiruusu-demarin. Kapi-reppana säikähti, että voi jestas sentään, ja minä kun satuin homon kanssa alasti metsään, ja nyt on kiireesti päästävä piiloon.
        Niinpä hän ovelana harhauttajana menikin polvilleen pyllistämään ja työnsi päänsä pensaaseen...
        sen pituinen se....

      • ovela kettu

      • Naama kuin Kivinieme

        Tämä naurattaa aamullakin!

    • Otsikossa hymiö
      • Otsikossa hymiö:))

      • 14

        Forssan kaksi tissiä.

    • Pumppuveikko
    • sammutetut lyhdyt

      Miksi tukaisia kepulandiaan rahtaavat kepusatraapit asettuvat ehdolle Uudellamaalla ja jopa Helsingissä? Eikö kehittyneen ja sivistyneen Suomenkin äänestäjillä pitäisi olla sen veran kuluttajansuojaa, ettei sammutetuin lyhdyin lönkytteleviä Troijan puuhevosia voisi asettaa ehdolle äänestäjiä pettämään?

      Eikö kepulaisille ole kehittynyt pienintäkään kunniantunota tai alkeellisintakaan häpeää tekosisitaan?

      • koeta ymmärtää

        Helsingissä ja Uudellamaalla on siis sinun mukaan niin tyhmiä äänestäjiä, että äänestävät noita kepulaisia. Tiedäthän varmaan sinäkin, että ilman äänestäjiltä saatuja ääniä ei kepulainenkaan sieltä uudeltamaalta eduskuntaan nouse.

        Tietysti noita umpityhmiä uusmaalaisia ja helsinkiläisiä äänestäjiä varten pitää säätää joku kuluttajansuoja, sillä koko maahan siitä kärsii kun tyhmät uusmaalaiset ja hesalaiset noin surkeastri äänestävät. Mutta älä hyvä ihminen syytä muita siitä miten uudellamaalla tai Helsingissä äänestetään,niin tekiessäsi osoitat vaan sen tyhmyyden joka teillä on.

    • kapi_

      Kaikki tässä ketjussa eilen antamani vastineet – oli kai niitä lähemmäs kymmenen – on näköjään poistettu. Kepulien törky sen sijaan on nähdäkseni kaikki jätetty.

      Myös ylläpidolla on nähtävästi siis sama tarkoitus, kuin minullakin: saada mahdollisimman hyvin näkyville palstalla esiintyvää kepulaisuutta, joka taatusti estää jokaista täysjärkistä tuntemasta vetoa ”aatesuuntaan”, joka tekee kannattajistaan sellaisia, ja vierottaa ”aatteesta” sitä aiemmin kannattaneet järkevämmät, kuten ilmeisesti on tapahtunut niiden kohdalla, jotka ovat noita törkyreppanoita häveten palstan jättäneet.

      Vai olisiko sittenkin niin, että
      a) ylläpitoa kontrolloi joku palstan controlmannin tapainen henkilö, jonka ominaisuuksia ei tässä tarvitse kuvata, kun kaikki tuntevat kyseisen henkilön hänen kaikilla nikeillään ja nikittömänä aina samanlaisena, tai
      b) onko ylläpito todella niin ylityöllistetty, että siellä ei vaivauduta ollenkaan tarkistamaan poistopyyntöjen asiallisuutta, vaan vaivojen säästämiseksi suostutaan niihin heti poistettavaksi ruikutettua kohdetta vilkaisemattakaan.

      Niin tai näin, mutta pilalle on palsta mennyt, eikä tuolla tavalla käyttäytyvä ylläpito ole siihen syytön. Keskustelupalstahan tämän pitäisi olla, mutta ei keskustelua synny siten, että toisen osapuolen – nimenomaan sen asiallisemman – puheenvuorot poistetaan ja niihin tullut asiaton törky jää. Tietenkin pääsyylliset palstan ala-arvoiseen tasoon ovat nuo kepulireppanat, joiden hengenlahjat riittävät vain sairaaseen törkyilyyn, mutta ei ylläpitokaan voi pestä siitä käsiään, ellei pidä oppimestarinaan Pontius Pilatusta.

      Laitoin taas samassa pötkössä vastineita eräille, saa nähdä, jäävätkö nekään, vai katsotaanko ne liian asiallisiksi kepupalstalle. Sama se, enkä jää sitä seuraamaan, kun on tärkeämpääkin tekemistä, toisin kuin noilla kepulireppanoilla, jotka ovat kokeneet ainoat onnistumisensa epäonnistuneessa elämässään saadessaan heitä hiertävät asialliset kirjoitukset poistetuksi palstalta.

      • Uusi-ukki, se oikea

        Jos revansa sinulle haisevalle vaippa-aliupseerille levittää!!

      • yksinkertaisesti...

        Ylläpito poistaa asiattomat viestit. Eli tekee sen mitä pitääkin.

        Koska viestisi ovat asiattomia, ne poistetaan. Yksinkertaista jos sen oivaltaa...

      • Otsikossa hymiö

        Nytkö jo, sinä puskaryssä tulit takaisin. Mitäpä sitä muuta kuin valhetta voi tuollaiselta mitättömyydeltä odottaa.

      • Aikuinen nainen
        Uusi-ukki, se oikea kirjoitti:

        Jos revansa sinulle haisevalle vaippa-aliupseerille levittää!!

        Ei fiksummat homotkaan naisia mötkyiksi nimittele, vain sellaiset typeryjkset kuin sinä. Ei ole naisten syy, että ne vie miesten parhaat. Syy on itsessäsi, ei sellaiset miehet sinua huolisi. Ei huoli fiksummat homotkaan sinua resupekka-ressukkaa, yksin raukka vietät joulusikin vain tämä saitti seuranasi.

      • Kepuloinen.
        Aikuinen nainen kirjoitti:

        Ei fiksummat homotkaan naisia mötkyiksi nimittele, vain sellaiset typeryjkset kuin sinä. Ei ole naisten syy, että ne vie miesten parhaat. Syy on itsessäsi, ei sellaiset miehet sinua huolisi. Ei huoli fiksummat homotkaan sinua resupekka-ressukkaa, yksin raukka vietät joulusikin vain tämä saitti seuranasi.

        Kapihan se siinä olemattomat homomunat haaroissaan vikisee.

      • aikuinen nainen
        Kepuloinen. kirjoitti:

        Kapihan se siinä olemattomat homomunat haaroissaan vikisee.

        sinulla mitättömällä resupekka-homolla. Kapi kyllä kuuluu miesten parhaisiin, jotka ei nimittele naisia mötkylöiksi, ja saavat naisten suosion. Sinä ressu et saa edes fiksumpien homomiesten suosiota.

      • ukko aitovieriltä---
        yksinkertaisesti... kirjoitti:

        Ylläpito poistaa asiattomat viestit. Eli tekee sen mitä pitääkin.

        Koska viestisi ovat asiattomia, ne poistetaan. Yksinkertaista jos sen oivaltaa...

        Minua keskustalaisena hävettää tuollainen käytös, mitä te olevinaan puolueen nimissä käytätte Kapia kohtaan. Samaa hulluutta saa niskoilleen myös Uusi-ukki, Niimpä niin, mielipidepankki ja muut asiakirjoittajat. Ei tuollainen kirjoittelu kuulu mihinkään sivistykseen. Ja vielä nolaatte itsenne, koska järki ei riitä kirjoittamaan asiasta. Ei muilla palstoilla ole tälläistä järjenköyhyyttä. Kapia vasten teistä ei ole vastusta. Hän ei vaan provosoidu teistä. Tälläisiä kuten esim. Seppo Ilmarinen kirjoittajana saa hakea. Pitäiskö kirjoitella tällä palstalla keskustan harjoittamasta politiikasta, eikä homoilusta ja analitapeista. Niitä varten varmaankin löytyy oma palstansa.

      • sekoilet ?
        ukko aitovieriltä--- kirjoitti:

        Mitä hävettävää siinä on, että kertoo Kapille totuuden siitä miksi tämän viestit poistetaan?

        Kapi ei yksinkertaisesti kirjoita asiallisesti palstan aihepiiristä, vaan lähinnä omasta elämästään, ja tuo sillätavoin esille sairauttaan, jonka laadun varmaan sinäkin olet oivaltanut. Jos et, niin katsoppa peiliin ja mieti.

      • Akateemikko...
        ukko aitovieriltä--- kirjoitti:

        Minua keskustalaisena hävettää tuollainen käytös, mitä te olevinaan puolueen nimissä käytätte Kapia kohtaan. Samaa hulluutta saa niskoilleen myös Uusi-ukki, Niimpä niin, mielipidepankki ja muut asiakirjoittajat. Ei tuollainen kirjoittelu kuulu mihinkään sivistykseen. Ja vielä nolaatte itsenne, koska järki ei riitä kirjoittamaan asiasta. Ei muilla palstoilla ole tälläistä järjenköyhyyttä. Kapia vasten teistä ei ole vastusta. Hän ei vaan provosoidu teistä. Tälläisiä kuten esim. Seppo Ilmarinen kirjoittajana saa hakea. Pitäiskö kirjoitella tällä palstalla keskustan harjoittamasta politiikasta, eikä homoilusta ja analitapeista. Niitä varten varmaankin löytyy oma palstansa.

        Provosoitua, tuskin tietää mitä sana tarkoittaa, kun on vaan kansakoulun käynyt, toisin kuin me akateemiset keskustalaiset.

    • kapi_

      Avaukseni otsikko on vain toteamus tosiasiasta, jonka todisteita tuon esille sen jälkeen. Eipä tuota kukaan ole kiistänytkään. Törkyilevät reppanat eivät ole edes yrittäneet, eikä heitä enää kiinnostakaan kepu vaan kapi. Ei ole pystynyt kiistämään edes Seppo_Ilmarinen, joka on tuonut hänelle tavanomaisen taitavasti omasta näkökulmastaan perusteltuja näkemyksiään. Hänen keskustelunsa ”hymiömiehen” kanssa on ketjun parasta antia.

      Kepu siis kuihtuu rintamailla, se on tosiasia, ja kuihtuuhan se nyt toki muuallakin, varmaan myös ns. Kepulandiassa, jossa se menettää kannatustaan persuille samoin kuin demarit menettävät persuille kannatustaan rintamailla, nimenomaan työväestön keskuudessa. Mielenkiintoista olisi keskustella siitäkin, miksi demarit menettävät kannatustaan, mutta kun kepupalstalla olemme, täällä pitää keskustella kepusta. Siksi otsikkoni on se, mikä on. Alustuksena yritän itse siihen vastata ensiksi omilla arveluillani, joita kepua lähempänä olevat ja sen kannatuksen putoamisen syyt paremmin tuntevat voivat kernaasti täydentää ja korjatakin, jos väärässä olen:

      Lyhyesti voidaan sanoa, että kepun kuihtumisen syy on sen politiikka; hyvin monet kepua aikaisemmin kannattaneet ovat siihen pettyneet, ja siirtävät nyt kannatuksensa puolueille, joiden politiikka heidän mielestään on parempaa, vastaa paremmin heidän toiveitaan ja tarpeitaan. Mutta mitkä ovat niitä epätyydyttäviä piirteitä ja yksittäisiä tekijöitä kepun politiikassa?

      Meitä rintamaiden ihmisiä suututtaa ilmeisesti eniten se, että kepun politiikan eräänä näkyvimpänä tarkoituksena on siirtää työllämme ansaitsemistamme tuloista maksamistamme verorahoista niin suuria määriä Kepulandiaan. Mielestämme ne rahat voitaisiin käyttää koko maata ja kaikkia kansalaisia paremmin hyödyttävästi täällä lisätuottoa tuoviin hankkeisiin kuin työntää ne kuihtuvien kuntien lahojen rakenteiden pönkittämiseen, kun ne rahat eivät näy missään siellä, mistä väki yhä kiihtyvällä vauhdilla karkaa paremman elämän toivossa tänne. Tässä asiassa olemme muuten järkevän Seppo_Ilmarisen kanssa jyrkästi erimielisiä.

      Kepun politiikassa toiseksi – tai ehkä peräti ensimmäiseksi - tärkein asia on maataloustuet. Niitäkin täällä rintamailla pidetään ainakin ylisuurina, ellei tarpeettomina, kun ulkomailta tuotu ruoka on täällä halvempaa ja usein parempaakin.

      Kolmantena syynä varmaan pidetään sitä, että kepun nähdään lähteneen kokoomuksen kelkkaan niin, että muodollisesti johtavasta hallituspuolueesta on tullut käytännössä apupuolue, kokoomuksen politiikan tukija. Itse henkilökohtaisesti pidän sitä kepupolitiikan hyvänä puolena, mutta sellaisena sitä ei pidettäne Kepulandiassa, eikä siitä näy pitävän mainittu Seppo_Ilmarinen eikä liioin palstalla siintymistään vähentänyt CITY-Keskustan Hietanen.

      Kepu on saanut aiheellista huomiota vaalirahoitussotkuillaan ja poliitikkojensa ainakin puolirikollisella toiminnalla siinä yhteydessä. Sellainen varmasti etäännyttää puolueesta ihmisiä, joilla on moraalisia arvoja niin, että toivoisivat sellaisia myös poliitikoilta, joita voisivat kannattaa.

      Tuossahan noita syitä kepun kuihtumiselle on jo melkoisesti, mutta varmaan on muitakin. Millaisia? Kertonette mielipiteitänne, kiitos!

      Saanpa noita kaipaamiani tarkempia selityksiä kepun kuihtumisen syistä tai en, niin avaukseni on kuitenkin jo tähän mennessä ollut ilmeisesti tarpeellinen, kun pitkälti yli tuhat selaajaa sillä on käynyt ja puheenvuorojakin on jo seitsemisenkymmentä. Sanomani on siis mennyt perille. Minulla kuten Enirollakin on syytä tyytyväisyyteen.

      • Ääni Kiviniemelle

        Hupaisaa kuinka kepukaunaiset ovat sitä mieltä, että kepulaiset siirtävät kannatuksen muille puolueille.
        Siinäsuhteessa Kepu pettää teidät. Jo 89% on tyytyväisiä Kiviniemeen, vaikka näitä paskalakeja on. Kiviniemen viimeiset esiintymiset vain nostavat hänen suosiotaan.

      • ja monesta muusta

        Olen pitänyt sinua tyhmänä jo aiemmin, mutta nyt osoitit taas kerran tyhmyytesi äärettöyyden. Vai onko kyse sitenkin vain kepukaunasta, joka sekoittaa aivosi niin, ettet näe todellisuutta.

        Nuo kepun politiikan kritiikin perustelusi nimittäin ovat täysin vääriä, tai ainakin osuvat väärään maaliin.

        Ensimmäisenä otat esiin tulonsiirrot kasvukeskuksista muualle maahan. Jos olet seurannut menneen syksen budjettikeskusteluja ja muita kannanottoja, niin eniten uutta rahaa kuntatalouteen, siis noille kepulandian kunnille, on vaatunut SDP. Urpilainen on esittänyt 500 miljoonaa lisärahaa kuntien pohjattomaan kaivoon syydettäväksi, sen lisäksi vaatinut vielä maasedun nuorten työllistämistä kotiseudullaan vaikka kuntien toimesta sen sijaan, että heidät ohjattaísiin sinne missä on työtä. Kun lisäksi muistamme, että nykyisen tuhlailevan valtionosuuksien tasausjärjestelmän loi Lipponen, niin melkoista vääristelyä on sanoa kepun harjoittavan verovarojen siirtoa kepulandiaan. Kyllä sDP:n näytöt tuossa asiassa ovat huikeasti hurjemmat.

        Toiseksi otat maataloustuet. siinä kohden täytyy myöntää, että Kepu toki vaalii maanviljelijöiden asemaa. Mutta samalla on muistettava taas kuinka koko järjestelmä on luotu. SDP ajoi aikanaan voimalla keskittettyjä tuloratkaisuja, joihin liittyi hyvin monimutkaisen maataloustulojärjestelmän luominen. Maataloustuotteiden hintaa sääntelemällä saatiin säänneltyä mm indeksiehtojen laukeamisia, ja järjestelmästä tuli juuri demarien ansiosta sellainen viidakko kuin mikä se tänäänkin vielä on. Ja olihan SDP yksi kiivaimmista EU:n kannattajista, ja mitäpä muuta EU on kuin iso maataloustukiorganisaatio.

        Kepuko Kokoomuksen kelkassa? Kuunteleppa vaikka tämän päivän uutisia. Kepu lyttää Kataisen tilaaman työryhmän verolinjaukset tyystin. Onko se apupuolueena olemista? Tai mietippä päätettyjä energialinjauksia, puun ja turpeen verokohtelua siinä yhteydessä. Oliko se apupuolueen toimintaa. Ei takuulla. Ei tuo Kepun politiikka noissa asioissa oikeaakaan ole ollut, mutta perustelusi oli taas täyttä soopaa, kuten aina, ihan aina.

        Vaalirahasotku on keskittynyt Kepuun, mutta olisivatko muut puolueet jättäneet asian niin vähälle jos niillä itsellään olisi puhtaat jauhot pussissa. Ei takuulla. Kaikki tietävät ne suunnattomat rahavirrat joita vaikkapa SDP on kierrättänyt toimintaansa erilaisten vippaskonstien avulla. Urheilusäätiö ja Riihisäätiö ovat vain jäävuoren huippu. Tai Kokoomuksen elinkeinoelämältä saama tuki, kestääkö se kaikilta osin läpivalaisun? Entäpä RKP. Mietippä vielä miksi jopa oppositio on ollut hiljaa ja antanut median myllyttää vaalirahajuttujaan.

        Kepun kuihtumiselle kertomasi syyt olivat siis kaikki täysin vääriä. Olet pihalla kuin lumiukko mitä tulee politiikan ymmärtämiseen. Osoitit sen taas kerran todella erinomaisesti. Kiitos siitä.

      • Uusi-Ukki, se oikea

        Voi jumalauta, en paremmin sano! kapi_Käyttäjän viestit20.10.2010 23:05
        Kyllä tuo savusaunakuvani on aiheuttanut eräissä kepulaisissa sellaisen trauman, että se ei voi syntyä terveessä päässä ainakaan sellaisella ihmisellä, joka on varma omasta seksuaalisesta identiteetistään!
        Ei todellakaan ole normaali ihminen, joka näki jotakin perverssiä siinä kuvassa, jonka lähetettä jälleen ties monennenko kerran tänne linkität.

        Tässä on se kuvanikin, tuijota sitä nyt silmäsi kipeiksi ja tiiraa oikein, onko niitä karvoja vai ei, ja kuvittele vaikka millaista melaa sinne häveliäästi ristissä pitämieni reisieni väliin ja kiihotu siitä niin, että pääset perille siinä hommassa, jota varten tuota kuvaa niin kiihkeästi jatkuvasti kaipaat.

        http://www.pinkypeckers.com/images2/jungboy3.jpg

      • luettelet

        Lisäksi on vielä ainakin paskalaki, turpeenpolton suosiminen ja peruskoulun tuntijakouudistuksen tyrmääminen. Siinä kepu ei ollut kokoomuksen kelkassa, kun tyrmäsi kokoomusministerin kaun valmisteleman esityksen.

      • mutta mutta
        luettelet kirjoitti:

        Mutta kapihan listaa Kepun synniksi juuri tuon Kokoomuksen apupuolueena olon. Sinäkin tuot esimerkin missä Kepu on vienyt ihan eri suuntaan kuin Kokoomus olisi halunnut, siis todistat hienosti Kapin perustelujen onnettoman asiapohjan.

      • ainoa asia
        mutta mutta kirjoitti:

        Mutta kapihan listaa Kepun synniksi juuri tuon Kokoomuksen apupuolueena olon. Sinäkin tuot esimerkin missä Kepu on vienyt ihan eri suuntaan kuin Kokoomus olisi halunnut, siis todistat hienosti Kapin perustelujen onnettoman asiapohjan.

        on loputon ja syvä kauna. Ei mikään muu.

      • kapi_
        ja monesta muusta kirjoitti:

        Olen pitänyt sinua tyhmänä jo aiemmin, mutta nyt osoitit taas kerran tyhmyytesi äärettöyyden. Vai onko kyse sitenkin vain kepukaunasta, joka sekoittaa aivosi niin, ettet näe todellisuutta.

        Nuo kepun politiikan kritiikin perustelusi nimittäin ovat täysin vääriä, tai ainakin osuvat väärään maaliin.

        Ensimmäisenä otat esiin tulonsiirrot kasvukeskuksista muualle maahan. Jos olet seurannut menneen syksen budjettikeskusteluja ja muita kannanottoja, niin eniten uutta rahaa kuntatalouteen, siis noille kepulandian kunnille, on vaatunut SDP. Urpilainen on esittänyt 500 miljoonaa lisärahaa kuntien pohjattomaan kaivoon syydettäväksi, sen lisäksi vaatinut vielä maasedun nuorten työllistämistä kotiseudullaan vaikka kuntien toimesta sen sijaan, että heidät ohjattaísiin sinne missä on työtä. Kun lisäksi muistamme, että nykyisen tuhlailevan valtionosuuksien tasausjärjestelmän loi Lipponen, niin melkoista vääristelyä on sanoa kepun harjoittavan verovarojen siirtoa kepulandiaan. Kyllä sDP:n näytöt tuossa asiassa ovat huikeasti hurjemmat.

        Toiseksi otat maataloustuet. siinä kohden täytyy myöntää, että Kepu toki vaalii maanviljelijöiden asemaa. Mutta samalla on muistettava taas kuinka koko järjestelmä on luotu. SDP ajoi aikanaan voimalla keskittettyjä tuloratkaisuja, joihin liittyi hyvin monimutkaisen maataloustulojärjestelmän luominen. Maataloustuotteiden hintaa sääntelemällä saatiin säänneltyä mm indeksiehtojen laukeamisia, ja järjestelmästä tuli juuri demarien ansiosta sellainen viidakko kuin mikä se tänäänkin vielä on. Ja olihan SDP yksi kiivaimmista EU:n kannattajista, ja mitäpä muuta EU on kuin iso maataloustukiorganisaatio.

        Kepuko Kokoomuksen kelkassa? Kuunteleppa vaikka tämän päivän uutisia. Kepu lyttää Kataisen tilaaman työryhmän verolinjaukset tyystin. Onko se apupuolueena olemista? Tai mietippä päätettyjä energialinjauksia, puun ja turpeen verokohtelua siinä yhteydessä. Oliko se apupuolueen toimintaa. Ei takuulla. Ei tuo Kepun politiikka noissa asioissa oikeaakaan ole ollut, mutta perustelusi oli taas täyttä soopaa, kuten aina, ihan aina.

        Vaalirahasotku on keskittynyt Kepuun, mutta olisivatko muut puolueet jättäneet asian niin vähälle jos niillä itsellään olisi puhtaat jauhot pussissa. Ei takuulla. Kaikki tietävät ne suunnattomat rahavirrat joita vaikkapa SDP on kierrättänyt toimintaansa erilaisten vippaskonstien avulla. Urheilusäätiö ja Riihisäätiö ovat vain jäävuoren huippu. Tai Kokoomuksen elinkeinoelämältä saama tuki, kestääkö se kaikilta osin läpivalaisun? Entäpä RKP. Mietippä vielä miksi jopa oppositio on ollut hiljaa ja antanut median myllyttää vaalirahajuttujaan.

        Kepun kuihtumiselle kertomasi syyt olivat siis kaikki täysin vääriä. Olet pihalla kuin lumiukko mitä tulee politiikan ymmärtämiseen. Osoitit sen taas kerran todella erinomaisesti. Kiitos siitä.

        En halua kiistää, kun noin paljon vaivaa olet nähnyt pyrkiäksesi osoittamaan, että minun arvelemani syyt eivät ole syitä kepun kuihtumiseen. Enkä kiistä väittämiäsi demarien syntejä, mutta kuten kyselyssäni sanon, tällä palstalla haluan keskustella vain kepusta, kun sitä edellyttää palstan kehotekin.

        Mutta mitkä sitten ovat niitä kepun kuihtumisen syitä, jos eivät mitkään minun arvelemani?

      • kapi_
        luettelet kirjoitti:

        Lisäksi on vielä ainakin paskalaki, turpeenpolton suosiminen ja peruskoulun tuntijakouudistuksen tyrmääminen. Siinä kepu ei ollut kokoomuksen kelkassa, kun tyrmäsi kokoomusministerin kaun valmisteleman esityksen.

        Varmaan myös nuo mainitsemasi ovat syitä kepun kuihtumiseen. Eiväthän sitäö yritä kiistää nuokaan, jotka koettavat kääntää puheen epäoleelliseen.

      • Kapi rules Ok!

        Todellinen Kapi-luokan avaus! Tällä palstalla ei olisi mitään ilman sinua. Kepulaisten pitäisi kiittää sinua nöyrästi ja polvillaan, sinä olet käytännössä keskustapalsta!

      • koetappa perustella
        kapi_ kirjoitti:

        En halua kiistää, kun noin paljon vaivaa olet nähnyt pyrkiäksesi osoittamaan, että minun arvelemani syyt eivät ole syitä kepun kuihtumiseen. Enkä kiistä väittämiäsi demarien syntejä, mutta kuten kyselyssäni sanon, tällä palstalla haluan keskustella vain kepusta, kun sitä edellyttää palstan kehotekin.

        Mutta mitkä sitten ovat niitä kepun kuihtumisen syitä, jos eivät mitkään minun arvelemani?

        Sanot olevasi historian harrastaja. Oikea termi kait olisi harrastelija. Kun katsotaan puolueiden kannatuslukuja hiemankin pidemmälle kuin pariin edellisiin vaaleihin, niin näemme toisenlaisen totuuden

        Kepu ja edeltäjänsä Maalaisliitto, on ollut suhteellisen tasaisen kannatuksen puolue. Se vakiinnutti asemansa hieman yli 20 % kannatusosuudella kansalaissodan jälkeen ennen vuotta -39. Tuo kannatus oli pois lähinnä SDP.ltä joka petti maaseudun köyhät juuri tuolla kansalaissodan aloittamisella. Niinpä Maalaisliitto nousi vahvaksi tekijäksi Suomen poliittisessa kentässä.

        Sodan jälkeen 50- ja 60-luvuilla Maalaisliitto säilytti suunnilleen tuon saman hieman yli 20 % kannatuksensa. Maaseudun rakennemuutos ja Vennamo vei Kepun 70-luvulla 17 - 18 % kannatuslukemiin, joissa puolue pysyi aina vuoden 1991 "veret seisauttaneeseen" vaalivoittoon saakka. Tuon vaalivoiton takana oli kansalaisten pettymys Koiviston vahvamarkka sekoiluun ja Holkerin sinipunan leväperäiseen talouspolitiikkaan jotka syöksivät meidät lamaan juuri ennen vaaleja. Ahon vaikea pääministerikausi palautti puolueen alle 20 % lukemiin 1995, joista se hilautui seuraavissa vaaleissa yläspäin Lipposen armottaman ääriuusliberalistisen köyhät kyykkyyn politiikan vaikutuksesta, kansa kertakaikkiaan kyllästyi Lipposeen ja viimeinen niitti oli vehkeily Bushin kanssa. Niinpä Kepu (siis Keskusta) nousi taas yli 20 % kannatuslukemiin, jotka se on pitänyt tähän vaalikauteen saakka, Nyt ollaan jotakuinkin sillä tasolla jossa puolue on historiallisesti ollut.

        Suurimmat pudottajat poliittisessa kentässä on tietysti sosialistiset puolueet, SDP ja Vasemmistoliitto edeltäjineen. Nehän olivat parhaimmillaan enemmistössä eduskunnassamme vielä toisen maailmansodan jälkeen, ja 80-luvullakin niiden yhteenlaskettu kannatus oli 40 % lukemissa. Sieltä on tultu viime vaalien alle 30 % yhteenlaskettuun tulokseen, ja alamäki on vaan jatkunut ainakin galluppien mukaan.

        Kepu on siis pitänyt pintansa, vaihtelua suuntaan ja toiseen on ollut, mutta ei sellaista kuihtumista kuin sosialistipuolueilla SDP:llä ja kommunisteilla.

        Hostorian ymmärtämätöyytesi hämmästyttää kun sentään pidät isteäsi historian tuntijana. Oletko siis valehdellut siinäkin asiassa, vai onko taas kyse pelkästä kepukaunasta?

      • mielenkiintoista...
        kapi_ kirjoitti:

        Varmaan myös nuo mainitsemasi ovat syitä kepun kuihtumiseen. Eiväthän sitäö yritä kiistää nuokaan, jotka koettavat kääntää puheen epäoleelliseen.

        Tuo täydennyshän osoittaa perustelusi vääräksi, siis sen, että Kepun kuihtumisen syy olisi Kokoomuksen apupuolueeksi joutuminen.

        Myönnätkö siis perustelujesi olleen väärät kun kiität tuota vastaajaa?

      • voi tolliskoa
        Kapi rules Ok! kirjoitti:

        Todellinen Kapi-luokan avaus! Tällä palstalla ei olisi mitään ilman sinua. Kepulaisten pitäisi kiittää sinua nöyrästi ja polvillaan, sinä olet käytännössä keskustapalsta!

        Nyt kapi suuttuu sinulle, puhuthan vain kapista etkä ollenkaan palstan aiheesta. Olethan huomannut kuinka kapi aina haukkuu ne, jotka keskustelevay vain kapista, kuten sinä.

      • Faktaa...
        kapi_ kirjoitti:

        Varmaan myös nuo mainitsemasi ovat syitä kepun kuihtumiseen. Eiväthän sitäö yritä kiistää nuokaan, jotka koettavat kääntää puheen epäoleelliseen.

        Koulutusta, ei järkeä, ei naista, ei munakarvoja.
        Pelkkä homous ja harha siitä, että hän olisi upseeri.
        Ukko on kuitenkin vain viime vuosisadalla puuhastellut aliupseeri tollisko.

      • putte boy
        Kapi rules Ok! kirjoitti:

        Todellinen Kapi-luokan avaus! Tällä palstalla ei olisi mitään ilman sinua. Kepulaisten pitäisi kiittää sinua nöyrästi ja polvillaan, sinä olet käytännössä keskustapalsta!

        Voi jumalauta, en paremmin sano! kapi_Käyttäjän viestit20.10.2010 23:05
        Kyllä tuo savusaunakuvani on aiheuttanut eräissä kepulaisissa sellaisen trauman, että se ei voi syntyä terveessä päässä ainakaan sellaisella ihmisellä, joka on varma omasta seksuaalisesta identiteetistään!
        Ei todellakaan ole normaali ihminen, joka näki jotakin perverssiä siinä kuvassa, jonka lähetettä jälleen ties monennenko kerran tänne linkität.

        Tässä on se kuvanikin, tuijota sitä nyt silmäsi kipeiksi ja tiiraa oikein, onko niitä karvoja vai ei, ja kuvittele vaikka millaista melaa sinne häveliäästi ristissä pitämieni reisieni väliin ja kiihotu siitä niin, että pääset perille siinä hommassa, jota varten tuota kuvaa niin kiihkeästi jatkuvasti kaipaat.

        http://www.pinkypeckers.com/images2/jungboy3.jpg

      • Otsikossa hymiö
        koetappa perustella kirjoitti:

        Sanot olevasi historian harrastaja. Oikea termi kait olisi harrastelija. Kun katsotaan puolueiden kannatuslukuja hiemankin pidemmälle kuin pariin edellisiin vaaleihin, niin näemme toisenlaisen totuuden

        Kepu ja edeltäjänsä Maalaisliitto, on ollut suhteellisen tasaisen kannatuksen puolue. Se vakiinnutti asemansa hieman yli 20 % kannatusosuudella kansalaissodan jälkeen ennen vuotta -39. Tuo kannatus oli pois lähinnä SDP.ltä joka petti maaseudun köyhät juuri tuolla kansalaissodan aloittamisella. Niinpä Maalaisliitto nousi vahvaksi tekijäksi Suomen poliittisessa kentässä.

        Sodan jälkeen 50- ja 60-luvuilla Maalaisliitto säilytti suunnilleen tuon saman hieman yli 20 % kannatuksensa. Maaseudun rakennemuutos ja Vennamo vei Kepun 70-luvulla 17 - 18 % kannatuslukemiin, joissa puolue pysyi aina vuoden 1991 "veret seisauttaneeseen" vaalivoittoon saakka. Tuon vaalivoiton takana oli kansalaisten pettymys Koiviston vahvamarkka sekoiluun ja Holkerin sinipunan leväperäiseen talouspolitiikkaan jotka syöksivät meidät lamaan juuri ennen vaaleja. Ahon vaikea pääministerikausi palautti puolueen alle 20 % lukemiin 1995, joista se hilautui seuraavissa vaaleissa yläspäin Lipposen armottaman ääriuusliberalistisen köyhät kyykkyyn politiikan vaikutuksesta, kansa kertakaikkiaan kyllästyi Lipposeen ja viimeinen niitti oli vehkeily Bushin kanssa. Niinpä Kepu (siis Keskusta) nousi taas yli 20 % kannatuslukemiin, jotka se on pitänyt tähän vaalikauteen saakka, Nyt ollaan jotakuinkin sillä tasolla jossa puolue on historiallisesti ollut.

        Suurimmat pudottajat poliittisessa kentässä on tietysti sosialistiset puolueet, SDP ja Vasemmistoliitto edeltäjineen. Nehän olivat parhaimmillaan enemmistössä eduskunnassamme vielä toisen maailmansodan jälkeen, ja 80-luvullakin niiden yhteenlaskettu kannatus oli 40 % lukemissa. Sieltä on tultu viime vaalien alle 30 % yhteenlaskettuun tulokseen, ja alamäki on vaan jatkunut ainakin galluppien mukaan.

        Kepu on siis pitänyt pintansa, vaihtelua suuntaan ja toiseen on ollut, mutta ei sellaista kuihtumista kuin sosialistipuolueilla SDP:llä ja kommunisteilla.

        Hostorian ymmärtämätöyytesi hämmästyttää kun sentään pidät isteäsi historian tuntijana. Oletko siis valehdellut siinäkin asiassa, vai onko taas kyse pelkästä kepukaunasta?

        .

      • Niinpä niin
        ja monesta muusta kirjoitti:

        Olen pitänyt sinua tyhmänä jo aiemmin, mutta nyt osoitit taas kerran tyhmyytesi äärettöyyden. Vai onko kyse sitenkin vain kepukaunasta, joka sekoittaa aivosi niin, ettet näe todellisuutta.

        Nuo kepun politiikan kritiikin perustelusi nimittäin ovat täysin vääriä, tai ainakin osuvat väärään maaliin.

        Ensimmäisenä otat esiin tulonsiirrot kasvukeskuksista muualle maahan. Jos olet seurannut menneen syksen budjettikeskusteluja ja muita kannanottoja, niin eniten uutta rahaa kuntatalouteen, siis noille kepulandian kunnille, on vaatunut SDP. Urpilainen on esittänyt 500 miljoonaa lisärahaa kuntien pohjattomaan kaivoon syydettäväksi, sen lisäksi vaatinut vielä maasedun nuorten työllistämistä kotiseudullaan vaikka kuntien toimesta sen sijaan, että heidät ohjattaísiin sinne missä on työtä. Kun lisäksi muistamme, että nykyisen tuhlailevan valtionosuuksien tasausjärjestelmän loi Lipponen, niin melkoista vääristelyä on sanoa kepun harjoittavan verovarojen siirtoa kepulandiaan. Kyllä sDP:n näytöt tuossa asiassa ovat huikeasti hurjemmat.

        Toiseksi otat maataloustuet. siinä kohden täytyy myöntää, että Kepu toki vaalii maanviljelijöiden asemaa. Mutta samalla on muistettava taas kuinka koko järjestelmä on luotu. SDP ajoi aikanaan voimalla keskittettyjä tuloratkaisuja, joihin liittyi hyvin monimutkaisen maataloustulojärjestelmän luominen. Maataloustuotteiden hintaa sääntelemällä saatiin säänneltyä mm indeksiehtojen laukeamisia, ja järjestelmästä tuli juuri demarien ansiosta sellainen viidakko kuin mikä se tänäänkin vielä on. Ja olihan SDP yksi kiivaimmista EU:n kannattajista, ja mitäpä muuta EU on kuin iso maataloustukiorganisaatio.

        Kepuko Kokoomuksen kelkassa? Kuunteleppa vaikka tämän päivän uutisia. Kepu lyttää Kataisen tilaaman työryhmän verolinjaukset tyystin. Onko se apupuolueena olemista? Tai mietippä päätettyjä energialinjauksia, puun ja turpeen verokohtelua siinä yhteydessä. Oliko se apupuolueen toimintaa. Ei takuulla. Ei tuo Kepun politiikka noissa asioissa oikeaakaan ole ollut, mutta perustelusi oli taas täyttä soopaa, kuten aina, ihan aina.

        Vaalirahasotku on keskittynyt Kepuun, mutta olisivatko muut puolueet jättäneet asian niin vähälle jos niillä itsellään olisi puhtaat jauhot pussissa. Ei takuulla. Kaikki tietävät ne suunnattomat rahavirrat joita vaikkapa SDP on kierrättänyt toimintaansa erilaisten vippaskonstien avulla. Urheilusäätiö ja Riihisäätiö ovat vain jäävuoren huippu. Tai Kokoomuksen elinkeinoelämältä saama tuki, kestääkö se kaikilta osin läpivalaisun? Entäpä RKP. Mietippä vielä miksi jopa oppositio on ollut hiljaa ja antanut median myllyttää vaalirahajuttujaan.

        Kepun kuihtumiselle kertomasi syyt olivat siis kaikki täysin vääriä. Olet pihalla kuin lumiukko mitä tulee politiikan ymmärtämiseen. Osoitit sen taas kerran todella erinomaisesti. Kiitos siitä.

        Jos keskustellaan politiikasta Suomessa, silloin on erotettava oppositiopolitiikka ja hallituksessa toteutettu, tämä johtuu poliittisesta järjestelmästämme, jonka mukaan enemmistöhallitukset ovat hieman liian vahvoja toimijoita. Voisi siis sanoa, ettei SDP.llä ole mitään näyttöjä politiikasta tällä vaalikaudella, mikäli keskustelemme valtakunnan politiikasta. SDP on ainoastaan tehnyt esityksiä ja arvostellut hallitusta.

        Keskusta on toiminut kuntaministeriössä ja kuntien ongelmat ovat siellä hyvin tiedossa. Kuinka on mahdollista, ettei kuntien ongelmiin ole puututtu? Osa kunnista on velkaantunut koko hallituskauden alusta saakka ja vieläkään ei kuntaliitoksista ja taloudenjärkeistämisestä pidetä ääntä? Keskustapolitiikka perustuu siihen, että koko maa pidetään asuttuna ja kun kuntien tilanne tulee kestämättömäksi, valtion on apuun tultava. Keskustapuolueen politiikka on siis se, ettei asioista puhuta, niille ei mitään tehdä ja tilanteen kärjistyessä vasta reagoidaan. Kansalaisille syntyy näkemys pakon edessä toimimisesta. Keskusta on profiloitunut "maaseudun puolustajaksi" ja näin ollen puolueen näytöt ovat myös vahvat ja tietenkin myös täytyvätkin olla. Ei edes Keskustapuolue voi aateperintöään täysin unohtaa.

        Maataloustukien historia on aikalailla erilainen kun kuvailit. mikäli on järjestöhistoriaan hiukankin perehtynyt, ei MTK.roolia voi mitenkään sivuuttaa. Maaseudunpuolueen toiminta aikoinaan oli varsin vahvaa ja nimenomaan tämä puolue ajoi sitä, että maataloustuottajien ansiot sidottaisiin yleiseen palkkakehitykseen. Ehdotus tuli toki MTK.ta, mutta demareiden toiminta ko. järjestössä on aika vähäinen -ollut jo silloin.

        Tämän päivän uutiset ovat jälkijättöisiä, mikäli ajatellaan hallituksen toimia, nythän käydään jo vaalikeskusteluja. Keskustapuolueen rooli on ollut hallituslinjauksissa kohtalaisen vähäinen, näin mikäli tarkastellaan sitä ideologista pohjaa jota puolue sanoo kannattavansa. Hallitus yhteistyö on tuottanut lähinnä Kokoomuksen linjauksien mukaisia päätöksiä. Hetemäen työryhmän päätöksien kritisoiminen ei mitenkään liity nykyiseen hallituspolitiikkaan, tämä on nyt jokaiselle aika selvä.

        Energiapolitiikka on mennyt täysin Kokoomuksen toiveiden mukaisesti, risupaketti on aika onneton yritys kasvojen pesuksi, näin sekä Vihreiden että Keskustan osalta. Kahden ydinvoimalan rakennuslupa on erittäin vahva kannanotto tulevaisuuden energiahuollon ratkaisemiseksi ja kuten muistamme Keskustapuolue ei ole mikään ydinenergiapuolue ollut, ei aatteidensa tasolla.

        Vaalirahasotkut ovat kulminoituneet Keskustapuolueeseen ja siihen on syynsä. Puolue on käyttänyt säätiörahoja ja valtionavustuksia omiin tarkoituksiinsa ja jäänyt niistä kiinni. Riihisäätiö on yksityinen säätiö ja sen toiminta on ollut rikollista, mutta vaikka -säätiö on SDP.lle rahoja jakanut, se ei kuitenkaan ole ollut puolueen omistama. Nuorisosäätiö on malliesimerkki säätiövarojen väärinkäytöksestä, eroa on urheilusäätiöönkin, koska Nuorisosäätiö on RAY.n rahoitusta aika hulvattomasti anonut ja tuhlannut.

        Puuttumatta muuten Kapin ja sinun väliseen keskusteluun, väittäisin Keskustapuolueen kauhtumisen syyksi sen, että puolue on unohtanut aatepohjansa ja toiminut vastoin kannattajiensa näkemyksiä ja samaan aikaan se ei ole saanut uusia kannattajia koska hallituksessa toteutetut linjaukset ovat niin lähellä puoluetta, joka voi niitä toteuttaa ilman ideologista ristiriitaa. Oman perinteen ja pohjan voi unohtaa, mutta varsin hankalaa se on tehdä ilman uskottavuuden menetystä.

      • sinullekin
        Niinpä niin kirjoitti:

        Sanot että SDP on ainoastaan tehnyt esityksiä ja arvostellut hallitusta. Mitä ne esitykset ovat olleet? Lähinnä menolisäyksiä, mm tuo mainittu 500 miljoonaa lisää kunnille näiden lahojen rakenteiden pönkittämiseeen, ja muuta vastaavaa yhtä vastuutonta. Hallituksen arvostelua on tullut tuutin täydeltä, mutta asiallisia ja vastuullisia esityksiä ei yhtään. Ei yhtään.

        Kuntien määrä on tällä vaalikaudella pienentynyt kaksi kertaa enemmän kuin Lipposen kahdella kaudella yhteensä, ja jopa enemmän kuin Lippposen ja Vanhasen kausilla yhteensä. Tietysti kun katselee maailmaa laillasi niin voihan sen ynmmärtää ettei mitään ole tehty. Totuus on se, että mitään rakenteiden korjaamiseksi ei teyhty SDP:n hallituskausilla, mutta nyt on sentään jotain tehty. Ei varmaankaan tarpeeksi, mutta kuitenkin tervehdyttäviä toimia verrattuna siihen. että Lipponen loi lahoja rakenteita ylläpitäneen valtionosuuksien tasausjärjestelmän.

        Maatalouden tukijärjestelmä kehittyi varsinaisesti 60-luvulla, toki sitäkin ennen oli erilaisia järjestelyjä toteutettu, etenkin sodan jälkeiseen asutustoimintaan liittyen. MTK:n esitys suunnittelussa muodossa olisi merkinnyt maataloustuotteiden joustavaa markkinoimisjärjestelmää, mutta SDP:n vaatimuksesta hallitus antoi 1965 lakieistyksen, joka oli vasemmiston lakiluonnoksen mukainen ja johti siis tuohon mielettömään byrokratiaan ja tukiviidakkoon. Nuo kaikki voi tarkistaa niin MTK:n historiikista kuin Liisa Saulin kirjasta "MTK ja Suomen maatalouspolitiikka". Kannattaa lukea ennenkuin esittää tuollaista soopaa kuin sinä.

        Tietenkään SDP:n säätiöt eivät ole rikollisia, mutta Kepun ovat. Sehän on selvää. Ainakin niille, joilla ei äly riitä asioiden objektiiviseen tarkasteluun.

      • Niinpä niin
        sinullekin kirjoitti:

        Aivan niin, oppositiopolitiikka on sitä, että etsitään vaihtoehtoisia malleja harjoitetulle hallitustyölle. Oppositiopolitiikkaa leimaa AINA vastuuttomuus, tämä johtuu meidän järjestelmämme erikoisuudesta ts. enemmistöhallitusten vahvuudesta. Mikäli politiikkaa on pidemmällä aika välillä seurannut, silloin hallituspuolueiden ja muiden välinen ero on aika selvästi nähtävissä.

        Historia on aika mielenkiintoinen keskustelun aihe, varsinkin Suomessa jossa järjestötoiminta on varsin tarkkaan dokumentoitu. MTK toiminnan tärkein tekijä oli aikoinaan 1956 toteutettu tuottajien lakko, jonka vaikutus tuntuu vieläkin. Maataloustulolaki, lakon seurauksena, takasi viljelijöille selvän ansiotason korotuksen. MTK sai maataloushintoihin indeksiautomaatin joka perustuu tukipolitiikkaan. ON aika merkillistä, että tämä Keskustapuolueen edeltäjän suurinta saavutusta täällä pyritään vähättelemään. Kekkonenhan oli nykyisen mallisen järjestelmän takuumiehenä. Maataloustuet ovat varsin oleellinen osa meidän talouspolitiikkaamme ja myös etujärjestöjen historiaa, kirjoja on siis muitakin kuin mainitsemasi Saulin. Jaakko Nousiaisen > Suomen poliittinen järjestelmä" on aika hyvä lukea, mikäli järjestötoiminta kiinnostaa.

        Kuntien tilanne on hankala hahmottaa, ellei ymmärrä sitä, että kyseessä on ihmisten alueellinen tasa-arvo. Mikäli kuntien velvollisuuksia lakisääteisesti lisätään on samalla huolehdittava siitä, että kunnat saavat myös tarvitsemansa rahoituksen. Lipposen 2 hallituksen kuntaministerinä toimi Vasemmistoliiton Korhonen, kas kun hänen ansioksi ei kuntarahoituksen remonttia laiteta. Sateenkaarihallitus oli varsin vaikeassa tilanteessa ja toiminta oli kompromissien summa, näin oli väistämättä hallituksen heterogeenisen luonteen takia. Lipponen ei siis ollut yksin, sen enempää kuin oli SDP.kään silloisessa hallituksessa.

        Nähdäkseni kirjoitin aika selvästi, että SDP säätiö rahoituksessa on ollut epäselvyyksiä, vaaliavustuksia on annettu. Ero on ainoastaan siinä, ettei valtionavustuksia ja RAY.n rahoitusta ole käytetty väärin. Riihisäätiö on yksityinen säätiö, se on jakanut rahaa, mutta puolueen omistuksessa säätiö ei ole koskaan ollut, tämä on merkittävä ero Nuorisosäätiön.

      • olet pihalla

        Oppositiopolitiikka on vaihtoehtojen hakemista. Myös vastuullisten vaihtoehtojen. Kokoomus on tästä esimerkki, se ylläpiti ja toisti oppositiossa mm. omaa verolinjaansa, jossa verojen keventämisellä nähtii saavutettavan talouteen dynamiikkaa joka ruokkii kasvua ja julkisen talouden tulot lisääntyvät volyymien nousun myötä. Näinhän on tapahtunutkin, nyt vaan veropohjaa pitää kyetä laajentamaan kulutusverojen kautta, muutoin edessä on romahdus.

        SDP:ltä puuttuu nykyisin tyystin oma vaihtoehto, oma linja. SDP on kyennyt vain uusia menoja tarkoittavien avausten esintuomisen, ei koko kansantalouden kestävyydestä huolehtivien aloitteiden tekoon. Siinä on iso, todella iso ero. Ja se ero näkyy siinä, ettei SDP:n kannatus kasva edes oppositiossa vaikka sille on tarjottu kaikki mahdollisuudet talouden lamasta hallituspuolueiden sisäisiin sotkuihin.

        Tuo mainitsemasi tuottajien lakko liittyi tilanteeseen, jossa 50-luvun alussa oli sovittu maataloustulon ja teolisuuden palkkakehityksen yhdenmukaisuudesta. SAK saikin omat vaatimuksensa hyvin läpi, mutta maatalouden tulosopimus jäi tuottajien mielestä jälkeen. Palkankorotuksista syntyi palkkainflaatio joka aiheutti kuluttajahintoihin yhdessä hintasääntelyn purun kanssa nousukierteen, ja johti lopulta yhtenä tekijänä 56 yleislakkoon. MTK:n vastatoimi omien tavoitteidensa turvaamiseen oli tuottajien luovutuslakko.

        Yleislakolla saavutettu ansiotason nousu katosi nopeasti korkean inflaation takia. Inflaatio söi reaaliansioita niin, että lakkoa edeltävä taso saavutettiin vasta 1960-luvun alussa. Silloin oltiin sitten siinä tilanteessa jossa myös maataloustukijärjestelmää alettiin rukata - demarien mallin mukaan niin, että se irrotettiin palkkakehityksestä. Lopputukemana pelkkää kallista tehotonta byrokratiaa, kuten demarien toiminnasta aina.

        Kuntien velvollisuuksia ei ole tällä vaalikaudella oleellisesti lisätty: Hoitotakuu säädettiin jo edellisen hallituksen toimesta, se lienee yksi eniten kuntien menoja lisännyt toimenpide. Ikäsidonnaisten julkisten palvelujen kasvu on merkinnyt joillekin syrjäisille muuttotappiokunnille lisärasitusta, ja se onkin tulevien vuosien haaste kaikissa kunnissa. Kuntapalvelujen tuottavuuden kasvu on avain, ei niinkään kuntien määrä. Koko ajan pitää muistaa, että 100 pienimmän kunnan yhteenlasketut menot ovat vain 3% koko kuntasektorin menoista. Tuottavuuden kasvun pitääkin tapahtua nimenomaan isoissa kunnissa, esim. pääkaupunkiseudulla, jossa kuntapalveluiden kustannus per kapita on kaiken korkein. Pakkoliitokset ei ole hyvä ratkaisu, mutta jos niihin mennään, niin syytä on aloittaa Helsingin, Espoon, Kauniaisen ja Vantaan yhdistämisellä.

        Edelleenkin on niin, ettei SDP:n vaali- ja puoluerahasuhmutroinnit ole väärin, mutta Kepun on. Näin se vaan on kun katsoo kieroon.

      • Niinpä niin
        olet pihalla kirjoitti:

        Oppositiopolitiikka on vaihtoehtojen hakemista, tämä on totta, mutta kun keskustellaan niistä vaihtoehdoista mitkä ovat oikeita, silloin mennään jo ideologian puolelle. Kokoomuksen veropoliittinen linja on eräs sellainen, SDP linjauksen ovat puolueen oman aatemaailman tuotosta, molemmat ovat siis vastuullisia/vastuuttomia sen mukaan mitä yhteiskunnallista suuntausta kannattaa.

        Yhteiskunnallista kehitystä ei voi irrottaa kontekstista, näin maataloustukia ei voida tarkastella vain yhtenä tapahtumana ja jättää muuta yhteiskunnallista kehitystä huomioimatta. Olen joskus tästä tukipolitiikan historiasta jo palstalla kirjoittanutkin, seuraa siis toistoa. Suomalaisten maanviljelijöiden vaatimuksesta luotiin tullitariffijärjestelmä vuonna 1919, jota sitten myöhemmin nostettiin. Suojatullit olivatkin sittemmin voimassa ja Suomalaiset olivat leipäviljan suhteen lähes omavaraisia jo vuonna 1929.

        MTK.n ansiosta Suomeen saatiin myös kilpailuvapaa tilanne, pyrittiin siis siihen, ettei viljan tuottajien tarvitsisi kilpailla keskenään -keinona hintatakuu. Painostuskeinoina olivat silloin ainakin kolme tuottaja- ja luovuttajalakkoa, lakot olivat ennen vuotta 1950. Viljan hinta saatiinkin näillä toimenpiteillä nousemaan ja tukiverkosto luotua. Näin maanviljely tuli kohtalaisen kannattavaksi toiminnaksi. Koska kilpailua ei ollut ja tuottavuus kasvoi ja syntyi luonnollisesti ylituotanto tilanne. Viljan hintavaihtelujen varalta perustettiin valtioon siiloja, jotka purettiin vasta EU.n liittymisen jälkeen. Protektionismin vuoksi maataloustuotteiden hintakilpailua ei syntynyt ja koska tukiautomaatti oli Keskustan suojeluksessa, olikin luonnollista nykyisen kaltainen kehitys. Viljan ylituotanto ja mittavat tuet tälle kannattamattomalle puuhastelulle.

        Kuntien tuottamat ongelmat ovat muualla kuin pääkaupunkiseudulla, mikäli ajatellaan koko julkisensektorin velkaantumista. 100 pienintä kuntaa on vain sata pientä kuntaa ja kokonaistalouden kannata niiden velkaantumisaste on pieni, näin, olipa se mitä tahansa. Koska kunnat tuottavat palveluja asukkaille, niin kuntien meno ovat riippuvaisia myös asukkaista ja heidän tilanteestaan. Mitä kirjavampi on asujaimisto, sitä suuremmat meno per asukas.

        Puoluesuhmurointeja voidaan tarkastella varsin monesta suunnasta. Pragmaattisin tapa on tarkastella niitä laillisuuden ja moraalin kannalta. Valtionapujen ja RAY.n rahoituksen väärinkäyttö ovat tuomittavampia, kuin pelkästään säätiön oman rahan käyttäminen. Rahan vastaanottaminen yksittäiseltä toimijalta on eri asia kuin järjestää omistamansa asuntosäätiörahoitus omaan taskuun.

      • hutkija...

        Et vieläkään ymmärtänyt tuota kieroon katsomista. Ei hutkita ennenkuin on tutkittu.

        Nuorisosäätiön tiimoilta ei ketään ole vielä tuomittu, eikä edes syyteharkinta ole vielä valmis. Silti sinäkin jo tuomitset surutta säätiön toiminnan ja kepulaiset sen ympärillä. Millä perusteella. Silläkö mitä media kirjoittaa. Mitäs jos päädytään ratkaisuun, ettei asiassa olekkaan väärinkäytöksiä? Eipä olisi uskonut, että sinäkin kuulut tuohon kansan tyhmimpään osaan joka muodostaa mielipiteensä sen pohjalta miltä näyttää eikä sen mukaan miten on.

        Riihisäätiö sen sijaan on oikeuden päätöksellä lakkautettu sen demaritaustaisten vastuuhenkilöiden väärinkäytösten vuoksi. Säätiön omaisuus on otettu selvitysmiehen haltuun ja johto saanut vankeustuomion. Aika kiistatonta, eikö vaan

      • niinpä niin
        hutkija... kirjoitti:

        Tuomitsen siis, vaikka tuomiota ei ole annettu ja vaikka syyteharkintaa pidemmälle ei päästäisikään. Nuorisäätiön rahojen käyttö on ollut vastuutonta ja moraalitonta. Suomessa on Raha-automaattiyhdistys sikäli erikoisasemassa, että sen toiminta on kilpailulta suojattu ja sen tuotto pyritään käyttämään yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Muualla rahapelit ovat yksityisten toimijoiden puuhastelua. Suomi on erikoisasemansa saanut pitää juuri siitä syystä, koska rahaa on jaettu nimenomaan yleisiin tarpeisiin. Jos RAY.n rahojen jakamisessa on väärinkäytöksiä, menetämme valtion monopolin pelienjärjestäjänä. Aika vakavasta asiasta on siis kyse.

        Riihisäätiön omistajat ovat toimineet väärin, kuitenkaan heidän rahojen jakamisensa SDP.lle ei ollut se mistä rangaistus tuli, vaan kavalluksista perheen omaan käyttöön. Kyse on saman tyyppisestä asiasta kuin oli KMS.ssänkin tilanteessa, rahaa jaettiin puolueiden toimintaan ja samaan aikaan sitä myös käytettiin hulvattomasti muuhun kuin liiketoimintaan. Konkurssin myötä puolueet palauttivat rahoja, mutta jakamiseen ei sinänsä rikollista liittynyt, paitsi jos saatu vaaliavustus jäi ilmoittamatta. Konkurssipesään palautettiin puolueiden toimesta vaaliavustukset, koska konkurssikypsä firma ei niitä olisi saanut antaa liiketoimien ollessa niin heikossa hapessa.

        Asioita olisi hyvä tarkastella pelkästään asioina, ei siten että etsittäisiin syntipukkeja ja pyrittäisiin pesemään omaa likapyykkiä toisten paljuissa.

      • sittenkin ...
        niinpä niin kirjoitti:

        No, lopuksi sentään osasit kiteyttää oleellisen, ja eritoten sinuun itseesi sopivasti: "Asioita olisi hyvä tarkastella pelkästään asioina, ei siten että etsittäisiin syntipukkeja ja pyrittäisiin pesemään omaa likapyykkiä toisten paljuissa. "

        Olet osoittautunut todella yksisilmäiseksi kepukaunaajaksi, jolle itse asiaa tärkeämpi on se, että saadaan kepu näyttämään syylliseltä.

        Tottakait on vastuutonta ja moraalitonta käyttää rahaa kepun tukemiseen, olipa rahan alkuperä mikä tahansa, mutta SDP:n tukeminen laittomastikin on vähintäänkin ymmärrettävää...

      • Niinpä niin
        sittenkin ... kirjoitti:

        Härski toiminta on sitä, tekipä niin mikä taho tahansa. Nuorten asunnontarvitsijoiden rahojen siirtäminen omiin taskuihin, on viheliäistä toimintaa jo sinänsä, mutta yhteiskunnallisten avustusten käyttäminen tekee hommasta vielä pahemmalta tuoksahtavaa. Riihisäätiön omistajaperheen toiminta oli myöskin hävytöntä, mutta puoluepolitiikkaa ei siihen liittynyt.

        En koe itseäni mitenkään erityisemmin kepukaunaajana, suhtautumiseni puolueeseen on sinänsä neutraalia, eettisesti arveluttavaa toimintaa kritisoin.

      • eihän nyt toki

        Ei Riihisäätiöön tietenkään liity puoluepolitiikkaa, pelkkää hyväntekeväisyyttä se on, jos säätiön rahoja on Livoli Oy:n kautta kierrätetty vaikkapa Martti Ahtisaaren kampanjaan ja muuhun SDP:n toimintaan, tai malksettu Lasse Lehtisen matkakuluja ja eurovaalien alla "joulutervehdyksiä". Säätiön johtaja nyt sattuu vaan olemaan demarien ex-kapunginvaltuutettu ja Matti Ahteen kurssitoveri Työväen akatemiasta, mutta ei se ole puoluepolitiikkaa, kyseessä kun on demarien toiminta. Ja tietenkään se, että säätiö on käyttänyt ARA:n rahaa ei ole ollenkaan tuomittavaa, ei ainakaan niin tuomittavaa kuin jos kyseessä olisi RAY:n rahat.

        Vai mitä?

        Onkohan sinulla kiero katse, optikko voisi sen tarkistaa.

      • Niinpä niin
        eihän nyt toki kirjoitti:

        On aina tyydyttävää huomata, että ihminen oppii lukien asioita ja oivaltaa hetkittäin terävästi joskin hieman opastettuna. Ei, Riihisäätiöön ei liity puoluepolitiikkaa vaikka omistajaperheen ystävinä olisi ketä ja vaikka kunnallisvaltuustossakin olisi oltu. Puolue ei omistanut Riihisäätiötä ja eikä se myöskään voinut säätiön kautta itselleen rahavirtoja suunnata. Riihisäätiön omistajataho on väärinkäytöksistä vastuussa, aivan samoin kun Nuorisosäätiö omistajat ovat tahollaan. Nuorisosäätiön omistajanhan me tiedämmekin.

      • kommentti sinulta

        Arveletko Riihisäätiön hyvää hyvyyttään ystävyyspohjalta rahoittaneen suurilla summilla demareiden touhuja?

        Minä veikkaan vastapalveluksena demareilta tulleen kaavoitusta, edullisia tontteja ja valtion rahoitusta. Eli perinteistä raakaa korruptiota.

      • Niinpä niin
        kommentti sinulta kirjoitti:

        Arveletko Riihisäätiön hyvää hyvyyttään ystävyyspohjalta rahoittaneen suurilla summilla demareiden touhuja?

        Minä veikkaan vastapalveluksena demareilta tulleen kaavoitusta, edullisia tontteja ja valtion rahoitusta. Eli perinteistä raakaa korruptiota.

        Korruptiota minäkin epäilen, se olisi varsin luonteva syy. Kuitenkaan, kuten itse sanoit, emme voi tuomita ilman näyttöä ja tämän tyyppistä rikostutkintaakaan ei ole ollut. Valtion rahoituksesta huolehtii ARA joka on aika tanakasti Keskustapuolueen hallinnoima. Voidaan siis sanoa, Riihisäätiön omistajien olleen joko typeriä, antaessaan rahaa korruptiomielessä, niille tahoille jotka eivät voi juurikaan säätiön etuja ajaa, tai takana on jotakin muuta. Ahtisaaren, Halosen ja Lehtisen kykyjä en sinänsä epäile, mutta että he olisivat aktiivisesti Oulun kaavoitukseen vaikuttaneet -sitä kyllä

      • olen samaa mieltä
        Niinpä niin kirjoitti:

        On aina tyydyttävää huomata, että ihminen oppii lukien asioita ja oivaltaa hetkittäin terävästi joskin hieman opastettuna. Ei, Riihisäätiöön ei liity puoluepolitiikkaa vaikka omistajaperheen ystävinä olisi ketä ja vaikka kunnallisvaltuustossakin olisi oltu. Puolue ei omistanut Riihisäätiötä ja eikä se myöskään voinut säätiön kautta itselleen rahavirtoja suunnata. Riihisäätiön omistajataho on väärinkäytöksistä vastuussa, aivan samoin kun Nuorisosäätiö omistajat ovat tahollaan. Nuorisosäätiön omistajanhan me tiedämmekin.

        Niin, juuri sitä sanoin. Riihisäätiön rahaa kierrätettiin Kannisen yhtiön kautta sekä Riihi-säätiön omistamien kiinteistöyhtiöiden kautta esimerksiki Ahtisaaren ja Halosen vaalikampanjoihin, Lasse Lehtisen vaalityöhön, ostettiin vuokralaisten rahoilla Tellervo Koiviston kirjoja, tuettiin Matti Ahteen vaalikassaa jne. Se ei missään tapauksessa ole puoluepolitiikkaa, eikä missään tapauksessa väärin tehty, koska puolue ei omistanut säätiötä.

        Sinäö olet todellakin fiksu ihminen, harvoin tapaa noin terävästi ja neutraalisti asioita tarkastelevaa, eikös vaan?

      • vino katse ?
        Niinpä niin kirjoitti:

        Korruptiota minäkin epäilen, se olisi varsin luonteva syy. Kuitenkaan, kuten itse sanoit, emme voi tuomita ilman näyttöä ja tämän tyyppistä rikostutkintaakaan ei ole ollut. Valtion rahoituksesta huolehtii ARA joka on aika tanakasti Keskustapuolueen hallinnoima. Voidaan siis sanoa, Riihisäätiön omistajien olleen joko typeriä, antaessaan rahaa korruptiomielessä, niille tahoille jotka eivät voi juurikaan säätiön etuja ajaa, tai takana on jotakin muuta. Ahtisaaren, Halosen ja Lehtisen kykyjä en sinänsä epäile, mutta että he olisivat aktiivisesti Oulun kaavoitukseen vaikuttaneet -sitä kyllä

        Etkö seuraa mediaa?

        Riihisäätiöstä on julkisuudessa kerrottu mm. seuraava esimerkki.

        Kanninen esimerkiksi osti tontin Oulusta silloisella noin 100 000 markan hinnalla, myi sen edelleen oululaisia demareita lähellä olevalle taholle, ja osti sen sitten takaisin muutamaa kuukautta myöhemmin 340 000 markalla. Tuolla summalla hän sitten haki ARA:n rahoituksen tontille.

        Miksiköhän nuo kaupat tehtiin tuossa järjestyksessä ja miksi summat kasvoivat noin. Miksiköhän ko tontti sai poikkeusluvan rakentaa asuntoja aravaehdoin Nokian hyvä palkkaisille työntekijöille, eikä säätiön peruskirjan mukaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Sitä oikeudessa selviteltiin yhtenä sadoista muista epäselvyyksistä. Näyttöä siis on, jos ei sulje silmiään, tai katso kieroon kuten sinä.

      • Niinpä niin
        olen samaa mieltä kirjoitti:

        Niin, juuri sitä sanoin. Riihisäätiön rahaa kierrätettiin Kannisen yhtiön kautta sekä Riihi-säätiön omistamien kiinteistöyhtiöiden kautta esimerksiki Ahtisaaren ja Halosen vaalikampanjoihin, Lasse Lehtisen vaalityöhön, ostettiin vuokralaisten rahoilla Tellervo Koiviston kirjoja, tuettiin Matti Ahteen vaalikassaa jne. Se ei missään tapauksessa ole puoluepolitiikkaa, eikä missään tapauksessa väärin tehty, koska puolue ei omistanut säätiötä.

        Sinäö olet todellakin fiksu ihminen, harvoin tapaa noin terävästi ja neutraalisti asioita tarkastelevaa, eikös vaan?

        Jos minä yksittäinen ja puolueista riippumaton henkilö anon tutkimusapurahoja vaikkapa kohteelta x ja niitä myös saan. Teen tutkimukseni ja yllättäen x onkin toiminut vastoin yhtiö/säätiöjärjestystä, onko x.n toiminta minun syytäni? Jos siis omistaja toimii väärin, niin sen toiminta on silloin tutkittava ja mahdollisesti tuomittava, mutta sidosyhteistyökumppanin syytä toiminta ei yleensä ole. Yksinkertaisesti, jos rikollinen antaa rahaa jollekin, vastaanottaja ei ole rikollinen aina. Mikäli antaa rahaa itselleen väärin perustein, silloin eettistä arviointia tarvitaan ja tuomiota myös.

      • eikös vaan

        Eli jos Nuorisosäätiön omistaisi Arto Merisalo, ja kierrättäisi veronmaksajien kukkarosta saatuja ARA rahoja keskustalaisille poliitikoille uuden busineksen turvaamiseksi, sekä tietysti itselleen, niin se ei olisi ollut tuomittavaa ja vilpillistä vaalirahoitusta keskustan kannalta.

        Sitähän tuo rautalankasi tarkoittaa: Kun muutat Nuorisosäätiön Riihisäätiöksi, Merisalon kanniseksi, ARA;n RAY:ksi ja Kepun demareiksi niin Oulun kuvio on juuri tuo.

        Ja onko niin, että ARA rahan, joka siis on verorahaa, kierrättäminen vilpillisesti on hyväksytympää kuin RAY rahan, joka taas on vapaaehtoisista lähteistä, peliautomaateista, koottua. Minusta verovarojen väärinkäyttö on moraalisesti vielä paljon arveluttavampaa kuin vapaaehtoisuuteen perustuvien raha-avustusten väärinkäyttö. Vai meneekö sinun ajattelusi niinpäin, että verovaroilla vilpistelyllä ei niin väliä?

      • Niinpä niin
        eikös vaan kirjoitti:

        Olisihan se tuomittavaa ja vilpillistä, mutta vilppi pääosin olisi Merisalon. ARAN rahoitus käytti myös Nuorisosäätiö siis RAY.n rahoituksen lisäksi, en ottanut tuota rahoitusta esille koska se ei ole kansainvälisesti niin hankala. Verorahoilla vilpistely on toki väärin ja edelleenkin on väärin käyttää yhteiskunnan tukia siten, että osa rahoista menee omaan taskuun. Nuorisosäätiö ja sen omistajat ovat kiistatta toimineet moraalittomasti, samoin on toki tehnyt niin Merisalo kuin Riihisäätiön omistajatkin.

      • joop ajoo

        Näissä vaali- ja puoluerahoissa ei ole yksikään puolue puhtailla, ja tuo inttämisesi demarien puolesta ja kepua vastaan on lähinnä säälittävää. Maassa on ollut maan tapa kierrättää politiikkaan rahaa, keinot ovat vaihdelleet CIA:n ja KGB:n antamista suorista setelirahoituksista mitä moninaisimpiin yhdistyksiin, säätiöihin ja yhtiöihin.

        Vasemmiston, kommunistien ja skogilaisten demarien, Neuvostoliitolta saama rahamäärä on varmasti yksitäisistä rahavirroista suurin, Kepu sai osansa Neuvostoliiton ruplista, ja asevelisosialistit, tannerilaiset demarit, taas CIA:n rahaa. Eikä Kokoomuskaan vailla tukijoita ollut, kyllä liike-elämä piti siitä huolen.

        Erilaisissa säätiöissä ja yhdistyksissä on miljoonien arvosta omaisuutta, jonka pohja on ulkomailta tullut raha-apu. Esimerkiksi SAK:n Kiljavan opisto sai perustamiseensa apua molemmista suunnista. Melkoinen osa ns. punapääomasta suhmuroitiin 80-90 lukujen taitteessa taitamattomaan taloudenhoitoon, Eka yhtymän, STS:n ja muiden poliittisesti johdettujen "yritysten" konkursseihin. Mutta kyllä sitä rahaa edelleenkin tulee. Niin kepulle kuin muillekin.

        Suomessa korruptio hoidetaan hienovaraisesti kabineteissa sulle-mulle periaattella, rahalla saa edelleen. Kepu sortui nousukkaisiin liikemiehiin, tai pariin sellaiseen, joilla oli niin paha vauhtisokeus, että lopulta metsään mentiin ihan kunnolla. Noiden nousukkaiden sotkujen setviminen peittää alleen sen hiljaisemman maan tavan jossa tontit vaihtaa omistajaa, kaavoittaja lisää rakennusoikeutta, poliitikot saavat tukea jne. Ruotsalaisten (suomenruotsalaisten) rahat ovat sitten ihan oma lukunsa, siellähän kaikki on keskitetty yhden älyttömyyden ylläpitoon.

      • Niinpä niin
        joop ajoo kirjoitti:

        En ole inttänyt demareiden puolesta. On vain niin, että tekijä on yleensä se, joka on tekoon syyllinen, näin toimii yleinen oikeustaju laajemminkin. Mikäli säätiön omistaja ottaa säätiörahaa omaan käyttöönsä, silloin tekijä on syyllinen -puoluekannasta riippumatta. Jos rahaa jaetaan ulkopuolisille, silloin nämä saajat ovat vähemmän syyllisiä kuin rahaa ottaneet.

        Samaa mieltä olen siitä, että maassamme on korruptiota ollut aina ja sitä esiintyy myös jatkossa. Korruptio on erittäin ongelmallinen yhteiskuntamoraalin kannalta.

        Suomenruotsalaisten säätiövarat ovat todellakin oma lukunsa, säätiöt ovat perustettuja ruotsinkielen käytön tukemiseen ja puolueen toiminnan rahoittamiseen, näin säätiöiden varojen käytössä ei ongelmia ole.

    • Kapi rules Ok!

      Tuhatneljäsataa menossa taas rikki! Olet uskomaton avaaja!

      • Oikea Uusi se

        Niin kyllähän sitä lukijoita piisaa homoväestössä

        Voi jumalauta, en paremmin sano! kapi_Käyttäjän viestit20.10.2010 23:05
        Kyllä tuo savusaunakuvani on aiheuttanut eräissä kepulaisissa sellaisen trauman, että se ei voi syntyä terveessä päässä ainakaan sellaisella ihmisellä, joka on varma omasta seksuaalisesta identiteetistään!
        Ei todellakaan ole normaali ihminen, joka näki jotakin perverssiä siinä kuvassa, jonka lähetettä jälleen ties monennenko kerran tänne linkität.

        Tässä on se kuvanikin, tuijota sitä nyt silmäsi kipeiksi ja tiiraa oikein, onko niitä karvoja vai ei, ja kuvittele vaikka millaista melaa sinne häveliäästi ristissä pitämieni reisieni väliin ja kiihotu siitä niin, että pääset perille siinä hommassa, jota varten tuota kuvaa niin kiihkeästi jatkuvasti kaipaat.

        http://www.pinkypeckers.com/images2/jungboy3.jpg

      • lutuinen kepulainen
        Oikea Uusi se kirjoitti:

        maaseudulta;-))) Oikein sonninimikkeellä!

        Tehtäiskö sopu
        Kirjoittanut: Sonnimies 28.9.2006 klo 22.57

        tehtäiskö sopu ja höylättäsi toisia peppuun?

      • kuvan
        Oikea Uusi se kirjoitti:

        Niin kyllähän sitä lukijoita piisaa homoväestössä

        Voi jumalauta, en paremmin sano! kapi_Käyttäjän viestit20.10.2010 23:05
        Kyllä tuo savusaunakuvani on aiheuttanut eräissä kepulaisissa sellaisen trauman, että se ei voi syntyä terveessä päässä ainakaan sellaisella ihmisellä, joka on varma omasta seksuaalisesta identiteetistään!
        Ei todellakaan ole normaali ihminen, joka näki jotakin perverssiä siinä kuvassa, jonka lähetettä jälleen ties monennenko kerran tänne linkität.

        Tässä on se kuvanikin, tuijota sitä nyt silmäsi kipeiksi ja tiiraa oikein, onko niitä karvoja vai ei, ja kuvittele vaikka millaista melaa sinne häveliäästi ristissä pitämieni reisieni väliin ja kiihotu siitä niin, että pääset perille siinä hommassa, jota varten tuota kuvaa niin kiihkeästi jatkuvasti kaipaat.

        http://www.pinkypeckers.com/images2/jungboy3.jpg

        joltakin pornopalstalta,kun mielessäsi on vain se kapin suuri, josta uneksut? Kerrotpa sillä kuitenkin , että selaat pornopalstoja, joilla on niitä kaipaamiasi kuvia miesten kaluista. Helppo arvata, mitä teet niitä tuijotelessasi, kepuhomppeli.

    • Vote Centre

      sinulle hullulle pääkölle vastata, kun jo kerran poistettua narsistista tuherrustasi tuuppaat saitille mielipuolen virne naamallasi.

      eihän tuossakaan sinulla mitään poliittista asiaa ole, kunhan nyt vait keräät jälleen itsellesi "selaajia" joista puolet ovat omia näpytyksiäsi, jotta saisit sairaudellesi tyydytystä.
      Terapiaahan tukin varmaan sinulle on. Sellaista itseterapiaa, joka sinut on lopullisesti sekoittanut, käsitykykysi itsestäsi, ja omasta erinomaisuudestasi vääristänyt.
      Älä leiki tulella, kun et sitä hallitse. Eli lopetahan ajoissa leikimästä tinasotilaillasi psykkaleikkiäsi, kun se näkyy sinut sekoittavan vain entistä kahelimmaksi.

      Luuletko sinä reppana, että kukaan ei ymmärrä noita tyhjänpäiväisiä numeroita, kun sinun pitää niistä aina erikseen mainita.
      Tuohan kertoo vain sen, että ne ovat sinulle itsellesi se tarkein syy saittipaskomiseesi, jotta narsismisi saisi edes sitäkautta tarvitsemaansa tyydytystä.

      Sinä olet saitin aikonut tuhota, mutta oletkin vain tuhonnut vain oman mielenterveytesi, jos se nyt edes koskaan on tervettäpäivää nähnytkään.

      Kerrohan nyt, oletko jo saanut Kellokosken kenraali-elokuvatarjouksen?
      Sinä sopisit pääosaan ilman mitään näyttelemistä, ja samalla saisit narsismillesi täydellisen "orgasmin".
      Nythän sinun "ejukolointisi" on jäänyt niinsanotusti putkeen. Eli olet ammuskellut pelkkiä räkäpää paukkuja, kun ei sinun ääretöntä erinomaisuuttasi ole fiksuudenkaan osalta missään piireissä huomattu, niin toivotaanpa että hulluutesi tulisi laajemminkin huomattua.
      Tokihan se on huomattu, mutta ei vielä niissä piireissä, jotka voisivat kivuliasta narsismiasi helpottaa kertarysäyksellä oikein kunnolla.

      • Kapi._

        Sinä et ole siinä asemassa että hyppisit punikin silmille

        Tässä on se kuvanikin, tuijota sitä nyt silmäsi kipeiksi ja tiiraa oikein, onko niitä karvoja vai ei, ja kuvittele vaikka millaista melaa sinne häveliäästi ristissä pitämieni reisieni väliin ja kiihotu siitä niin, että pääset perille siinä hommassa, jota varten tuota kuvaa niin kiihkeästi jatkuvasti kaipaat.

        http://www.pinkypeckers.com/images2/jungboy3.jpg

      • oikea ihminen

        puhumaan hulluudesta,sillä viestisi kertoo , että puhut siitä vahvalla omakohtaisella kokemuksella. Yrität kai kerjätä myötätuntoa sairaudellesi. Ei heru, tämä ei ole hoitolaitos jota tarvitset. Niitäkin on, mene sellaiseen,täällä sairautesi vain pahenee.

    • kyykkykepulainen

      Palstan luetuimmat;

      - Kapi ja kepun kuihtuminen
      - Kyrsä-Uuno kepusta ja Kiviniemen "oli se peura, pakko sen oli olla peura"
      - Hevosmies ja Kiviniemen ahteri lumihangessa

      • käsin

        koskematta :)))

      • moni...

        näkee kuinka heikoilla "eväillä" keskustan vastustajat ovat liikkeellä.

      • Kapi rules Ok!
        käsin kirjoitti:

        koskematta :)))

        Pelottavan helposti nenästä vedettäviä riittää, varsinkin kepusta;-)))))

      • sorry oli pakko
        moni... kirjoitti:

        näkee kuinka heikoilla "eväillä" keskustan vastustajat ovat liikkeellä.

        heh-heh;-)))

      • varsin ovela
        Kapi rules Ok! kirjoitti:

        Pelottavan helposti nenästä vedettäviä riittää, varsinkin kepusta;-)))))

        poika!

        Mistä näitä hönöjä sikiää? Paloheinästäkö?

      • Otsikossa hymiö
        sorry oli pakko kirjoitti:

        heh-heh;-)))

        ;)))

        "Avoin valtakirja CITY-Keskustalle
        kapi_ 27.9.2010 15:52
        Täten annan sinulle täyden oikeuden sanoa kepusta mitä tahansa myös minun puolestani. Teet sen paremmin kuin minä, kun sinä tunnet puolueen sisältäpäin, minä vain sen julkikuvasta. Em millään olisi voinut tuostakaan asiasta sanoa niin hyvin kuin sanot; tämä on vilpitön tunnustus ilman kateuden häivääkään!"

    • kapi_

      …en eilen illalla vastannut noihin saamiini vastineisiin, mutta ymmärtänette, kun kerron sille syyn: halusin viettää illan vain keskittyen viikon luonani olleeseen ystävättäreeni, jonka äsken aamulla vein junalle, jolla matkusti kotiinsa. Tapaninpäivänä sinne minäkin ajelen autollani. Mutta paljon muuta on vielä sitä ennen.

      Enkä nytkään ehdi vastata jokaiselle erikseen, vaan vastineita katseltuani koetan vastata kaikille yhteisesti niin, että jokainen saa ansaitsemansa osan.

      Useassakin vastineessa on vain väitetty, että minä olin väärässä arvellessani kepun kuihtumisen yhdeksi syyksi sen astumista liian antaumuksellisesti kokoomuksen kelkkaan. Vastaväitteet saattavat olla tosia: varmaan kepu ihan itse, ilman kokoomuksen tai muiden apua, on hankkinut kuihtumisensa. Viimeaikaista kuihtumistahan kukaan ei ole kiistänyt, eikä voisikaan. Paitsi tuo, joka usein janttautuu johonkin asiaan ja minua tollotellen vaatii minulta vastausta yhä uudelleen, vaikka olen sen jo antanut. Hän kepulaiseen tapaan menee sadan vuoden taakse kansalaissodan aikoihin todistaakseen, että kepu oli silloin nykyistä paljon pienempi.

      Avaukseni ja jatkokysymykseni aiheen kannalta ei ole relevanttia mennä neljää vuotta kauemmas, mutta hänen mielikseen menen kuitenkin nyt 20 vuoden takaiseen historiaan: silloin kepu saavutti ”veret seisauttavan vaalivoiton” yli 25 % ääniosuudella nostaen edustajamääränsä 40:stä 55:een. Tuolloin Paavo Väyrynen oli Uudenmaan paras ääniharava. Kaukana on kepun nykyinen kannatus noista lukemista, ja ”Paavo-parka, kovan onnen lapsi”, taisi olla gallupeissa Uudellamaalla nyt suosiossa sijalla 28, ja kepulaistenkin keskuudessa vasta viidennellä sijalla, edellään mm. ”kanki-Kaikkonen”. Myös kokoomuksen Alexander Stubb sai kepulaisilta paljon suuremman suosion kuin Paavo. Olen minä sentään jossain asiassa samaa mieltä kepulaisten kanssa ;)

      Niinpä niin on jälleen osoittanut vastanneista ylivertaista asioiden ymmärrystä. Hän aiheellisesti kiinnittää huomiota oppositiossa ja hallituksessa toimivien puolueiden erilaisiin mahdollisuuksiin vaikuttaa asioihin, josta johtuen kansalaisten tyytymättömyyden aiheiden pitäisi mennä hallituspuolueiden kontolle. Niinhän ne menevätkin, eli aikaisemmin kepua asiaperusteilla kannattavista monet siirtävät nyt kannatuksensa jollekin muulle puolueelle, mutta kepun kannalta onneksi sillä on kiihkeitä uskovaisia enemmän kuin muilla puolueilla, ja ne nyt hukkumisvaarassa olevan kepun päätä pinnalla pitävät. Uskoa siihen nimenomaan tarvitaan, järjellä kepua ei pelasteta. Ongelmaisimpia alueita maassamme on kuntakenttä, joka on alueellisesti valtaosin kepun isännöimää, ja sitä aluetta kepu hallinnoi myös hallituksessa. Tuohonkin Niinpä niin kiinnittää huomiota. Kepun epäonnistuminen tuollakin alueella varmasti pudotta puolueen kannatusta.

      Nimim. Niinpä niin vastine on niin hyvä, että kehotan asiasta oikeasti ymmärrystä haluavia sen lukemaan. Hän tiivistää vastineensa lopuksi näin: ”Väittäisin Keskustapuolueen kauhtumisen syyksi sen, että puolue on unohtanut aatepohjansa ja toiminut vastoin kannattajiensa näkemyksiä ja samaan aikaan se ei ole saanut uusia kannattajia koska hallituksessa toteutetut linjaukset ovat niin lähellä puoluetta, joka voi niitä toteuttaa ilman ideologista ristiriitaa.” Niinpä! Minkähän puolueen linjauksia lähellä oleviksi Niinpä niin nuo hallituksen linjaukset näkee???

      Huvittaa, ihan oikeasti, että jälleen on muutama nähnyt minun olevan punikki, jopa avannutkin niin ilmoittaen. Puna-vihreä-värisokeus on värisokeuksista yleisimpiä. Mutta näkyy sitä olevan myös puna-sini-värisokeutta, ainakin kepulaisissa, jotka näkevät minut punaisena. Mutta varmaan heillä on myös puna-vihreä-värisokeutta, kun näkevät itsensä kepun vihreänä, vaikka tosiasiassa ovat ainakin minua paljon punaisempia. Ihan mukava olla tällainen Suomen sinivalkoisessa armeijassa ja suomalaisten talonpoikain omistamassa Valiossa erinomaisesti menestynyt ja työurastaan varsin mukavia eläkkeitä nauttiva entinen ”punaupseeri ja talkkari”; luulenpa, että taloudellisenkin tilanteeni perusteella – aatemaailmastani puhumattakaan – olisin oikeutettu pitämään itseäni oikeampana porvarina kuin ovat nuo räävijät, mutta enhän minä niin tee, kun olen tällainen villi ja vapaa isänmaallinen suomalainen.

      Muutama on kiinnittänyt huomiota taas saamiini selaaja- ja vastinemääriin. Suuri näkyy olevan suosioni kepulaisten keskuudessa, ja ihan kivaa se on mm. syistä, joista olen puhunut jossain edelläkin! ;)

      Enempää en ehdi kirjoitella ainakaan ennen myöhäistä iltaa, sillä ohjelmassani on nyt vielä paljon muuta, iltapäivällä mm. käynti jälkipolveani lahjomassa 100 km:n päässä Länsi-Uudellamaalla.

      • oikein sanot

        Ihan käsittämätön, ei sitä voi järjellä ymmärtää. Vaikka hyvä oletkin kirjoittamaan. Mutta eihän järjellä voi ymmärtää kepulaisuuttakaan. Kai noilla on samanlainen tunneside sinuun kuin kepuunkin. Nyt kiihkeimmät ihailijasi on ruvenneet tekemään sinusta avauksia, kun ne ei saa mielestään tarpeeksi huomiota sinulta vastineillaan. Voi pieniä raukkoja, ihmisiä kuitenkin hekin.

      • Elmo 3v

        tuuri opettaja jätät meität tänne yktinkin välillä.
        Hyvä että tinä kuitenkin jätit meille haljoittelutehtävän ittettät.
        Tinä olet tittten mukava, kun tinä leikit tätä opettajaleikkiä mejän kantta, ja taat tamalla itekki titä, mitä te on te mielentelveyttelapiaa.
        Äiti tanoi, että tinä olet tailat, eikä tinua pitäit kiutata, tillä tinä et ymmällä titä ite.

        Oletko tinä rikat, kun tinä lahoilla aina kehut?
        Et tinä ole talpeekki likat, kun tinä ite niillä lahoilla kehut..

        Tinä aina kehut ittiä ja olet muutenkin tellanen tailat, tano mejän itäki.

        Tinä et ole tainnut käyvä koulua, kun tinä et tiijä oieitta atiotta mitään.
        Teitotko tinä peilin eettä kun kiljotat?

      • Tollo mikä tollo

        Ratsastat Niimpä niin mielipiteillä. Jokainen lukija näkee että kaverin ajatusmaailma on lähempänä keskustalaista ajattelua, kuin sinun näkemyksiäsi. Miten voikin noin sokea olla

      • siinäpä se
        Tollo mikä tollo kirjoitti:

        Ratsastat Niimpä niin mielipiteillä. Jokainen lukija näkee että kaverin ajatusmaailma on lähempänä keskustalaista ajattelua, kuin sinun näkemyksiäsi. Miten voikin noin sokea olla

        Kapin on pakko ratsastaa muiden, tässä tapauksessa Niinpä niin, mielipiteillä. Kyvyt kun ei riitä tuottamaan omia perusteltuja mielipiteitä. Kepukaunaa toki kapi kykenee tuottamaan, ja sitä hän pitää asiaosaamisena. Reppana ei onnekseen itse ymmärrä miten sääliuttävän surkea kirjoittaja hän on silloin kun pitäisi tuottaa jotain omaa ja itse ajateltua. Avauskin on hesarista kopsattua.

      • jorma iso jorma ukki
        oikein sanot kirjoitti:

        Ihan käsittämätön, ei sitä voi järjellä ymmärtää. Vaikka hyvä oletkin kirjoittamaan. Mutta eihän järjellä voi ymmärtää kepulaisuuttakaan. Kai noilla on samanlainen tunneside sinuun kuin kepuunkin. Nyt kiihkeimmät ihailijasi on ruvenneet tekemään sinusta avauksia, kun ne ei saa mielestään tarpeeksi huomiota sinulta vastineillaan. Voi pieniä raukkoja, ihmisiä kuitenkin hekin.

        Sinä et ole siinä asemassa että hyppisit punikin silmille

        Tässä on se kuvanikin, tuijota sitä nyt silmäsi kipeiksi ja tiiraa oikein, onko niitä karvoja vai ei, ja kuvittele vaikka millaista melaa sinne häveliäästi ristissä pitämieni reisieni väliin ja kiihotu siitä niin, että pääset perille siinä hommassa, jota varten tuota kuvaa niin kiihkeästi jatkuvasti kaipaat.

        http://www.pinkypeckers.com/images2/jungboy3.jpg

      • A. Continental
        siinäpä se kirjoitti:

        Kapin on pakko ratsastaa muiden, tässä tapauksessa Niinpä niin, mielipiteillä. Kyvyt kun ei riitä tuottamaan omia perusteltuja mielipiteitä. Kepukaunaa toki kapi kykenee tuottamaan, ja sitä hän pitää asiaosaamisena. Reppana ei onnekseen itse ymmärrä miten sääliuttävän surkea kirjoittaja hän on silloin kun pitäisi tuottaa jotain omaa ja itse ajateltua. Avauskin on hesarista kopsattua.

        kun on ollut aina sellaisissa hommissa, ettei niissä ole tarvinnut päätään vaivata, saati että ne olisivat vaatineet edes kunnollista peruskoulutusta, niin jäkihän näkyy sitten hyvinkin selvästi.
        Jos hänen olisi joskus tarvinnut itse sijoittaa omaan työpaikkaansa omia rahojaan, ja miettiä miten saisi jatkuvuutta yritykselleen, ja työntekijöilleen vielä kohtuullisen palkankin maksettua, niin eipä hän mikään demari enää olisikaan.
        Tuollaiset tyypit ovat aina olleet kaunaisia niille, jotka ovat itse uransa omillaan luonneet, ja vieläpä hieman menestyneetkin.
        Kapi-reppana on tottunut ikänsä siihen, että muut ajattelee hänen puolestaan, ja hän sitten noudattaa, tosin demarimaisesti vikuroiden, toisten antamia ohjeita ja määräyksiä.
        Nytkin rehvastelee, kun onnistunut saamaan kaksi eläkettä. Minusta tuo on jo sairasta, että on noin vielä demarimaiseen tapaan kehdannut lisätä osaltaan työttömyyttä.
        Tuollaiset kyynärpää-taktiikalla toimivat telaketju jäsenkirjademarit(hänhän on ollut demariehdokaskin) ovat itse kaikkein eniten syyllisiä muiden ahdinkoon. Kapi ei saanut työnsä takia olla kuin demujen piilojäsenenä, joten sossudemujäsen mikä sossudemujäsen.

        Puhuvat toista, ja toimivat toisin.
        Ilmeisesti tuo sossudemujen demokraattisuus tarkoittaa sitä, että sosialisoidaan toisten työkin ja sen kautta saatava hyvinvointi itselle. Oliskohan ollut niin, että demarisuhteilla kapi tuupattiin valiollekkin tekemäään jonkunlaista "myyräntyötä" kepulaisille?
        Jos ukko on ollut noin helvetin kepuvastainen ikänsä, niinkuin on itse kertonut, niin kyllähän se takuulla heijastuu myöskin työssään.
        Niin että tuo kopiointi on hänelle ikäänkuin luonnollisin aivojenkäyttömuoto, kun ei omaa asioiden hahmottamiskykyä ole.
        Samaahan tuo myöskin merkkaa, että kun on ikänsä joutunut aina ilmoittamaan esimiehilleen, milloin minnekin menee, ja milloin tulee, eli on ikäänkuin aina "kulkulupaa" joutunut anomaan, ja sen mukaan sitten ilmoittautumaan, näkyy myöskin täällä palstalla, koska hän pitää meitä eräänlaisina "työllistäjänään". Tai oliskohan niin, että tuntee olevansa demareiden työllistämä, palstapaskurointiin, ja propakandan julistamiseen.
        Toimii niinkuin lähetyssaarnaja, jolle on annettu tehtävä julistaa sanaansa.
        Hyvin tuonkaltaista on toimintansa.
        Kiroaa kaikki kepulireppanat kadotukseen, jos he eivät noudata hänen "kirkkonsa" sanomaa.
        Eli tosiaankaan kukaan täyspäinen ei enää demuja äänestä, kun on kapin touhuja seurannut, ja miten hän on elämässään vienyt toiselta jopa työpaikankin, vaikka oli jo yhdestä täydellä eläkkeellä.
        Siis tuohan todistaa vain sitä, että esikuntahommissa on liian alhaiset eläkeiät.
        Joten siinäpä yksi säästökohde myöskin. Joten eläkevarantommekin on huvennut, kun kaikille ei ole ollut töitä, ja toiset pääsevät liian aikaisin.

        Ei olisi kapista johtamaan yritystä itsenäisesti. Mutta eihän noista kenestäkään muustakaan demuista sellaiseen ole ollut.
        On mennyt Hakat Otk:t STS:ät Valcot ym.t kun ovat kähmineet ne puhtaiksi, ja konkkaan.
        Onneksemme kuitenkin SUOMI- niminen yhteinen yrityksemme vaihtoi johtonsa ajoissa ennen lopullista konkurssia, tai maamme myyntiä.
        Saas nähdä, onnistuuko Keskusta vielä kerran pitämään maamme suomalaisilla, vai kerkesikö SAK/demut jo lahjoittamaan maamme venäläisille.
        Halonenkin käski suomalaisia matkailemaan enemmän Venäjällä, jotta silläkin tavalla valuuttavarantomme siirtyisi heille päin.

        Jos kapi jotain ymmärtäisi politiikasta, niin hän ei kirjoittelisi tuollaista soopaa entisenä sotatyömiehenä, silllä nythän pitäisi hänenkin olla ennemminkin huolestunut maailman lähitulevaisuudesta, sillä konkkajenkit lietsoo muiden ökyrosvojen kanssa sotaa, jotta heidän rahansa pelastuisi.
        Sodalla ne ovat ennenkin tälläiset asiat hoitaneet pois päiväjärjestyksestä, ja niin tapahtuu nytkin.
        Eli köyhät pannan tapattamaan itsensä, ja herran ketkut istuu sikareita tuprutellen ja konjamiinia tai vodkaa naukkaillen, kunnes katsovat, että nyt vihelletään peli poikki, ja jatketaan rahastusta henkiinjääneiltä.
        Eduskuntatalon allehan rakennetaan luolastoa oikein helvetinmoisella kiireellä ketkujen turvaksi.
        Saas nähdä kerkeävätkö saamaan valmiiksi, ennenkuin jotkut "Koreat" panee tulipallon liikkeelle.

        Kapillehan ei ole tärkeintä mikään muu, kuin itsensä esille tuominen. Narsisti kun on.
        ei täällä ole kukaan muu julkituonut noin sairaalla tavalla itseään, sukuaan, tuttaviaan ym.ta, sukupuolielintään myöden.
        Eli ei ole tervepäisen touhua ollenkaan.

        Julkaisehan vielä se valokuva, jossa olit liian aikaisin treffeillä pari minuuttia hätäisesti värjötellen, ennenkuin luikit rotakoloosi valehtelemaan kesäajasta kamerassasi.
        Näkisimme myöskin mielellään kuvan sinusta punainen tonttulakki päässäsi, ja kirja ylösalaisin kädessäsi. Voisit kyllä tälläkertaa pukeutua edes puhtaampiin kalsareihin.
        Niin, ja yritähän saada naamallesi sellainen terveemmän näköinen aito ilme, ettei ole aina se sama sairaan milelipuolinen irvistys. No mitenpä sinä sellaisen saisit, kun se on sinua itseäsi.

      • KauKe
        A. Continental kirjoitti:

        Niin Suomen keskusta on suurin ja vahvin meidän puolueistamme, kun demarien saitilla kaikki kirjoitukset kuihtuu siis KUIHTUU pois, mutta meillä vain lisääntyy.Tällä menolla ohitamme kohta kokoomuksenkin vaikka ei haluttaisikaan kun se on lähes yhtä hyvä puolue kuin keskustakin.

        Mikä on meidän ollessa kun keskustalaiset omistaa yli puolet suomen pintaalasta, ja sekös vasureita kyrsii niin kamalasti mutta hyvä niin sillä heidät on luotu jo syntymässä kateellisiksi meille vastuullisille keskustalaisille, jotka pidämme maata pystyssä, että kaikilla olisi kohtuullisen hyvä olla.

    • Kapi rules Ok!

      Olet taas saavuttanut uuden ennätyksen Kapi/kepupalstalla!!! Olet uskomattoman pätevä!

      • c.c.c.p.

        Kapi on osoittanut, että kolloudella ei ole ylärajaa! Kaveri esittelee munakarvojaan ja mainostaa käsiaseitaan ja samalla yrittää esittää muka asiallista kirjoittajaa. Kaipa se on joidenkin mielestä hienoa, mutta useimmat täällä tajuavat, että sairasta vanhusta vedätetään. Surullista kaikin puolin.

        Mutta en tiedä. Koskaanhan ei Kapin keskustelun avauksissa oikeasti politiikasta keskustella. Vedätyksestä on aina kyse, ehkä molemminpuolisesta. Ihmettelen silti, miksei Kapin jälkikasvu ole ukkoa poistanut keskusteluista. Minä ainakin puutttuisin asiaan, jos oma isäukkoni nolaisi jatkuvasti itseään, niin kuin kapi täällä tekee.

    • kapi_

      Ketju näkyy tosiaan saaneen lähes ennätyksellisen pituuden ja ennätykselliset selaajamäärät tällä palstalla, kuten joku on huomannut, ja sen minun ansiokseni katsonut. Minä en kuitenkaan ole paljonkaan tätä ketjua kasvattanut, tänään vain yhden viestin verran tätä ennen. Kyllä sitä ovat kasvattaneet eniten nuo, joita näkyy kalvavan uskomattoman suuri mielenkiinto minua kohtaan, ennen muuta kai genitaalejani kohtaan, sillä kun he eivät ole niitä nähneet, ovat jostakin netin pornopalstoilta kaivaneet kuvan, jonka ovat laittaneet minun nimiini. Mutta ei se kuva ole minun kalleuksistani, voin vakuuttaa, että kyllä ne huomattavasti pontevamman oloiset ovat. ”Ei sitä muutoin… tv-sarja Reinikaisen komisario Rautakalliota mukaillen asian ilmaistakseni ;)

      On ollut näköjään myös varsin asiallista ja mielenkiintoistakin keskustelua, taitavampana ja uskottavampana osapuolena siinä nimim. Niinpä niin. Vilpittömästi ihailen hänen laajaa sivistystään ja sen tuomia yhteiskunnallisia näkemyksiä, kuten myös taitoaan ilmaista ajatuksiaan.

      Joku on pitänyt pahana sitä, että jo tuolla aikaisemmin kiittelin Niinpä niin sanomisia, jotka todella olivat niin hyviä, että toin niistä vielä eräitä esille tikun nokassa. Tuo sama on sitä mieltä, että Niinpä niin on lähellä keskustalaista ajattelua. Jos niin on, niin kyllä silloin minäkin olen lähellä keskustalaista ajattelua, sillä jokseenkin varauksitta yhdyn näkemyksiin, joita Niinpä niin on esittänyt näissä:

      >> Keskustapuolueen rooli on ollut hallituslinjauksissa kohtalaisen vähäinen, näin mikäli tarkastellaan sitä ideologista pohjaa jota puolue sanoo kannattavansa. Hallitus yhteistyö on tuottanut lähinnä Kokoomuksen linjauksien mukaisia päätöksiä.> Energiapolitiikka on mennyt täysin Kokoomuksen toiveiden mukaisesti, risupaketti on aika onneton yritys kasvojen pesuksi, näin sekä Vihreiden että Keskustan osalta. Kahden ydinvoimalan rakennuslupa on erittäin vahva kannanotto tulevaisuuden energiahuollon ratkaisemiseksi ja kuten muistamme Keskustapuolue ei ole mikään ydinenergiapuolue ollut, ei aatteidensa tasolla.> Vaalirahasotkut ovat kulminoituneet Keskustapuolueeseen ja siihen on syynsä. Puolue on käyttänyt säätiörahoja ja valtionavustuksia omiin tarkoituksiinsa ja jäänyt niistä kiinni.> Väittäisin Keskustapuolueen kauhtumisen syyksi sen, että puolue on unohtanut aatepohjansa ja toiminut vastoin kannattajiensa näkemyksiä ja samaan aikaan se ei ole saanut uusia kannattajia koska hallituksessa toteutetut linjaukset ovat niin lähellä puoluetta, joka voi niitä toteuttaa ilman ideologista ristiriitaa.

      • Virossakin

      • sitä samaa...

        Jaahas, tuttua kapia, kopiointia ja toisten mielipiteiden peesausta. Nuoleppa nyt Niinpä niintä kun muitakaan jota nuolla ei ole. Esikunta-aliupseeri, joka on tottunut siihen, että muut ajattalevat ja itse vaan toetuttaa käskyt persettä nuollen, ei tietysti muuhun kykyne. Kukapa olisi odottanutkaan.

        Milloinkahan näemme sen päivän kun Kapi esittää omaan ajatteluun perustuvavan itsenäisen mielipiteen. No, vastaus on helppo. Ei koskaan

      • ettäs
        sitä samaa... kirjoitti:

        koskahan nähdään se päivä, että kepulle ajatteluoikeutensa luovuttanut palstakepuli esittäisi oman mielipiteensä politiikasta. Tai edes jostakin muusta kuin kapista. Ei koskaan.

    • hesari on

      tänään esittänyt oman näkemyksensä avauksen "kuihtumis" teoriaan Helsingin vaalipiirin osalta.

      Valitettavasti vain HS:n selvityksen mukaan jälleen kerran Kapin kauna höpöstelyt menivät keturalleen. Noh, eipä ollut ensikerta. Kun kannustimena on pelkkä kauna yhtä poliittista liikettä kohtaan, niin jälki on sen mukaista. Luonnollisesti.

      Hesarin Suomen Gallupilla teettämän selvityksen mukaan sekä kokoomus, että demarit ovat menettämässä yhden paikan ja PS olisi saamassa molemmat vapautuvat paikat. Muiden puolueiden paikat säilyvät ennallaan.

      Joten se siitä Kapin höpöstelystä jälleen kerran ;)

      • taas kerran

        Hesarin gallup osoitti kuinka totaalisen pihalla Kapi on politiikan seuraajana. Totaalitollo kertakaikkiaan.

        Ei kuihdu Kepu vaan kuihtuu Kapin suosikkipuolueet, SDP ja Kokoomus. Taas nähtiin miten kauna sumentaa ajattelun, tai eihän olematonta ajattelua oikeastaan voi edes enää sumentaa.

      • avauksessaan

        jo ennen sinua

        __________________________________

        onnittelen Keskustaa, joka ilmeisesti tulee säilyttämään yhden paikkansa vaalipiirissä, vaikka puolueen kannatus laskeneekin hitusen ja pudonnee alle viiden prosentin.

        Suuret puolueet Helsingissä, kokoomus ja sdp tulevat ilmeisesti kumpikin menettämään yhden edustajan vaalipiirissä, eli kokoomuksen edustajamäärä tippuu kahdeksasta seitsemään ja demarien viidestä neljään. Ne kaksi paikkaa saavat perussuomalaiset, joilla nyt ei ole eduskunnassa yhtäkään edustajaa vaalipiiristä. Osanottoni kokoomukselle ja sdp:lle ja onnitteluni perussuomalaisille!

    • Kapi rules Ok!

      Hieno Kapi, onneksi olkoon, olet ehdottomasti palstan kunkku!!!!!

    • kepulainen reikä

      Nyt inventine ja kontrollimälli on alla;-)))

    • hyvä kirjoitus ylös

      otsikoissa totuus aloituksesta joka aiheuttaa voimatonta raivoa kepuleissa.

    • kaikki,kaikki

      et osaa muusta kirjoittaa, ihmetellä täytyy naista joka moista sietää, kyllä on miehet vähissä, kun kaikki höppänät kelpaa yäk.

    • Anonyymi

      Kepu kutistuu, kuin pyy maailman lopun edellä.. Ja kaikki on tyytyväisiä!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2072
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      167
      1599
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1547
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1290
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      286
      1158
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      133
      1044
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      872
    Aihe