http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950365
Kunnanjohtaja voidaan valita tehtäväänsä toistaiseksi tai määräajaksi (KuntaL 24.1 §). Määräajan pituutta ei säädetä laissa, vaan asia on kunnan harkinnassa. Kunnan harkinnasta riippuu, otetaanko kunnanjohtaja tehtäväänsä määräajaksi vai toistaiseksi. Määräaikaisuudella pyritään yleensä tehostamaan johtajan tulosvastuuta. Määräajan päätyttyä voidaan arvioida saavutettuja tuloksia ja uuden toimikauden edellytyksiä. Yleensä ammattijohtajan toimikauden olisi oltava valtuuston toimikautta pitempi. Toisaalta laki antaa mahdollisuuden myös lyhytaikaisen muutosjohtajan ottamiseen.
Määräaikaisuudesta kuten myös määräajan pituudesta tarvitaan tietoa jo hakuvaiheessa. Kunnassa on ennakolta selvitettävä, mihin määräaikaisuudella pyritään, päätettävä määräajan pituudesta ja muista vaatimuksista sen mukaisesti. Tehtävän määräaikaisuus voi vaikuttaa hakijoiden valikoitumiseen ja heidän esittämiin palkka- ym. toivomuksiin.
Tänään Kotkan kapunginhallitus oli äänin 7-5 päästänyt kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin (sd.) palkkakuopastaan. Nyt on sitten ilman lisiäkin yli 10 000 kuussa. Demarit ja kristilliset kannattivat nostoa yksimielisesti, mutta kokoomusrintama hajosi. Ps, Vihr. ja Vasemmisto eivät olisi Henrylle tippiä antaneet.
Kaupunginhallituksen demarijäsenet ovat Vesa Salminen puheenjohtajana, Eeva-Liisa Frilander-Paavilainen, Pia Hurtta, Raimo Hynninen. Siispä 4 demaria.
Kokoomukselta ovat olleet Rauli Ylimäki, Pasi Hirvonen, Ritva Kallioniemi. Siispä 3 kokkaria.
Vassareilta Semi Lommi ja Pirjo Tujula (2)
Sitten Veijo Kilpeläinen (KD), Rita Komulainen (Vihr.) ja J-K Merivirta Perussuomalaisista!
Ihan vaan yksinkertaisen insinöörin matematiikalla tosta tulee seuraavaan tulokseen. Kaupungin johtavien virkamiesten perusteetonta palkankorotusta varmasti kannattivat: Vesa Salminen, Eeva-Liisa Frilander-Paavilainen, Pia Hurtta, Raimo Hynninen ja Veijo Kilpeläinen.
ja varmasti vastustivat J-K Merivirta, Rita Komulainen, Semi Lommi ja Pirjo Tujula.
Tästähän tyhmempikin insinööri osaa laskea, että jäljelle jäävät nimet Rauli Ylimäki, Pasi Hirvonen, Ritva Kallioniemi, joista melkoisella todennäköisyydellä Pasi Hirvonen järkevänä insinöörinä äänesti moisia palkankorotuksia vastaan!
Lopputulos! Lindelöfin ja kumppanien järjestöntä palkankorotusta kannittivat Vesa Salminen, Eeva-Liisa Frilander-Paavilainen, Pia Hurtta, Raimo Hynninen, Veijo Kilpeläinen, Rauli Ylimäki ja Ritva Kallioniemi.
Lindelöfin ja kumppanien järjestöntä palkankorotusta vastustivat J-K Merivirta, Rita Komulainen, Semi Lommi, Pirjo Tujula ja Pasi Hirvonen!
http://www.kymensanomat.fi/Online/2010/12/18/Perussuomalaiset voittajia myös Etelä-Kymenlaaksossa/2010310215723/4 Perussuomalaiset ovat galluptutkimuksen valossa eduskuntavaalien voittajia myös Etelä-Kymenlaaksossa. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa puolue sai alueen äänistä 5,4 prosenttia, mutta joulukuun alkupuolen ennusteen mukaan kannatus on nousemassa 17,8 prosenttiin.
Edellä olevan perusteella tällaisena yksinkertaisena insinöörinä kehotankin kotkalaisia kaupunginvaltuutettuja ja muita toimijoita aloittamaan asian valmistelun kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin ja muiden johtavien demarien virkojen muuttamiseksi määräaikaisiksi!

Vastaukset 10
Vanhimmat
puhumaan:
lähde kymensanomat:
2 / . Kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin mukaan viesti sisältää selvän tappouhkauksen.
3 / Lindelöfin mukaan viestissä puhutaan nimenomaan tappamisesta.
4 / Viestin lähettäjän henkilöllisyys on tiedossa ja poliisi on häntä myös kuulustellut.
5 / Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf kertoi uhkauksesta kaupunginhallitukselle maanantaina. Kaupungin tietoon uhkausviesti tuli poliisilta viime perjantaina, mutta se oli lähetetty jo 7.9.
Eivätkai Linde ja Tane voineet ihan selvinpäin olla siellä Moskovassakaan kun kauppasivat Laajakosken olemattomalle ruskien firmalle! Palkankorotushan siitä Kotkassa tulee! Muualla tosin saisi kenkää ja heti!
Juuri noin se meni ja kävi, 500EURON palkankorotus, kun ei tunnu mikään riittävän, niin pitäiskö näistä tehdä vaikkapa määräaikaisia toimijoita, niin muuttuis ääni herrain kellos.
Hyvä kun toit tämän esille. Kiitos.
J-K Merivirran kanssa päädyin kirjoittamaan tommosen! Tuohon nyt pyrin!
on saatava myös Kotkaan näitä itse demari virkamiesten palkankorotuksia estämään. Eikö Persut tehneet jo valtuustoaloitteen asiasta Permestarista, joka on valmisteltavana lautakunnassa.
otettu kantaa kuntaliiton verkkosivulla www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;65;349;48386;48515 otsikolla "Kunnanjohtajan asema ja uusi kuntalaki"
Kyllähän kunnanjohtajan on oltava ylin johtava virkamies, johon sovelletaan muun muassa virkasääntöä. Ei me nyt hitto vieköön vielä toista Vesa Salmista siihen tyrimään haluta, vaikkei toi Linde nyt paljon muuta teekään!
Turhaa uhoamista kaupunginjohtaja Lindelöfin viran muuttaminen märäaikaiseksi. Lindelöfin toistaiseksi voimassa olevan virkasuhteen ehtoja ei voi mikään istanssi muuttaa yksipuolisesti ja ilman asianomaisen suostumusta. Eli Lindelöfin jälkeen voidaan päättää määräaikaisen kaupunginjohtajan ottamisesta tai vaikkapa pormestarimallin käyttöön ottamisesta. Missään lautakunnassa tai hallintovirkamiehellä ei ole valmisteltavana tällä hetkellä pormestarimallin käyttöönottoa, eikä mitään sellaista valtuustoaloitetta ole koskaan Kotkassa hyväksyttykään. Ehdotella tietysti saa, mutta ennen ehdotuksen hyväksymistä mitään valmistelua ei tietystikään tehdä. Ja pormestarin valinnassakin pitää ottaa huomioon osaaminen, ei politiikka. Persuista ei yksikään kykene todelliseen operatiiviseen johtamiseen Kotkassa!
Kirjoitan tossa avauksessani muun muassa näin: "Kunnassa on ennakolta selvitettävä, mihin määräaikaisuudella pyritään, päätettävä määräajan pituudesta ja muista vaatimuksista sen mukaisesti. Tehtävän määräaikaisuus voi vaikuttaa hakijoiden valikoitumiseen ja heidän esittämiin palkka- ym. toivomuksiin."
Kun äänestystystulos nyt jo oli asiassa 7-5, niin enää ei paljoa tarvita, että se olisi ollut toisinpäin! Nyt kun aloittaa asian ennakolta selvittämisen, niin vuoden 2012 kuntavaalien jälkeen tilanne on varmasti toinen.
Tähän antaa erinomaisen mahdollisuuden Perussuomalaisten upea kannatuksen kasvu koko Kaakkois-Suomessa: "Perussuomalaisten kannatus Kymessä peräti 18,9 prosenttia"
http://www.kymensanomat.fi/Online/2010/12/17/Perussuomalaisten kannatus Kymessä peräti 18,9 prosenttia/20101123455541/4
KYLLÄ TÄMÄ TÄSTÄ!
KYLLÄ TÄMÄ TÄSTÄ! Kun leivän päälle laittaa sentin kerroksen meijerivoita ja tuhdin siivun lauantaimakkaraa, ja huuhtelee kirnupiimän kera alas, niin eipä heti nälkä kurni suolessa. Röyh!