H/H seriffiksi, koska viiskytluvulla maalaismaisemissa syntyneenä, hän kyllä osaa erottaa paskan palstalta, jota nää toisen ja kolmannen polven kaupunkilais nössöt taas eivät osaa tehdä, vaan pitävän ihan luonnollisena siinä seassa luovimisen. tään kaltaisen puollon kävin myös kirjoittamassa ylläpitoon, tosin hiukan fiksummassa muodossa :-DDDD
puollan
puoltaja.
26596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
puollan ihmistä, joka tietää sivistyksen perusaatteen, jota ei nää paskapuskat tiedä ollenkaan, siis nämä sivistyksen ulkopuolelle jääneen aivoinvalidit.:)
Viime vuosikymmenten sukupolvet eivät osaa todellakaan kunnioittaa mitään arvoja.
Minä keskeisyys on karannut liian tavoittamattomiin. Tosin, eihän täälläkään niitä kurssista "poikkeavia" ole kuin kourallinen. Mutta joskus yksikin on liikaa. Huuhaa nimelläkin on oltava raamit.
ainakin minä olen yrittänyt kasvattaa omista lapsistani sellaisia, ettei ne räkytä netissä eikä muuallakaan muille ihmisille, vaan kohtelevat toisia, kuten haluavat itseään kohdeltavan eli tasapuolisesti, kohteliaasti, rehdisti.
Mutta, ehkä joillakin on kieroilu yms. epäedulliset geenit synnynnäisiä ominaisuuksia.
yksi perillinen, mutta käyttäytymistavat on ollut hallussa jo pienestä pitäen. Hän taatusti sulkisi mieluummin netinkin kuin lähtisi loan heittoon.
En jaksa uskoa, että tuollainen käyttäytyminen olisi synnynnäistä. Kyllä ne puutteet ja vajavaisuudet tarttuu matkan varrella liiveihin ja lie ystävillä ja "ystävilläkin" (kaveri porukoilla) merkityksensä. Vanhan sanonnan mukaan Jakomäen ostarilta on lyhyt matka ojaan;)
mikä on keskutelufooruminen todellinen tarkoitus, eikös tää oo sellaiseksi tarkoitettu. vuorovaikutteista keskustelua puolin jos toisinkin. toi chatti ois noille muutamille "ipanoille" oikeanpi paikka sättiä toisiaan, mutta siellä taitaa olla kuri kovempi ja banni heilahtaa toista haukkuvalle aika herkästi, kuten sen pitäis tehdä täälläkin. no, näillä jouluterveisillä mennään ja toivottavasti uusvuosi tuo mieluisan yllärin palstalle :-DDD
se mielikuvitus pentu perii ??
siun kälysen vuokrayksiös iliman saunaa ja kaljapullot ??
huitas ittellee ketjun http://www.youtube.com/watch?v=e-iT59R4pGQ
hummervaari o hullu ko puusta tullu
itteltää kysyy ja itte vastaa
niin paljon kuin sinä joudut tekemään omissa jutuissas.;))
Juu.
ei oo serihviksi semmosesta, joka pikkutytön (=Veera) kanssa vääntää kättä naama punasena.
hummerista on, kun hää ei suutu vähistä.;)
Veeran kanssa saa edes kättä väännetyksi kun hän on hyvin valikoiva kenen kimppuun hyökkää.
Heittää komman ja väistää sivuun ja jättää vastailematta meikän "kiusallisiin" kysymyksiin. En minäkään kehtaisi ajaa itseäni pussiin liian monta kertaa.
Totta se että lähtökohtaisesti huumorillahan täällä on liikuttava. Liian henkilökohtaisuuksista muita kirjoittajia kohtaan voi äsähtääkin, mutta itselläni nahka kestää.
veerast nii pall alotuksii pysysit ees nahoissas
Aloitushan pitää tehdä jos haluaa kysyä jotakin;) Joillakin oli kiire poistattaa ne "asialliset" kolme aloitusta;) Eilen siis poikkeuksellisesti.
laittanut taas ittelles plussia heh heee
koska pilkkaa mm. Veeraa erittäin rumasti.
Pitää kirjoittaa ylläpidolle asiasta ja tehkää muutkin samoin.
kirjoittelu pilkkaamista? voihan se sivullisesta siltä näyttää, mutta heippa tietää mitä kirjoittelee ja tietää täällä muutama muukin veeruskan mielikuvamailman.
tiijä mittää kenestäkkää
veeran tuntee kaikki veera o rehti reilu typykkä
turhaa jauhamist
mut hyö jauhaa mitä ossaa
veeruska se pilkkaa täällä muita kirjottajia, kantsii ottaa silmä käteen ja lukea tarkemmin.
oot ja jaat ittelles plussia juttuihis, heti banniin tommoset
kunhan vain haukkuu ja sättii.
tyhmäkin näkee, mitä maata se veeruska on. feikki mikä feikki ja asuu huuhaalla kellon ympäri.
Veeruska sanoo.
hyö tuntee toisensa
ilmankos veeruska tietää
että hummeriheippa o hullu
taas? sun omille jutuilles?