Katainen aloitti korotukset autoilijolla

80 euron korotus autonkäyttöveroon aluksi. Lisäksi polttoaineen litrahintaa aiotaan nostaa noin 50 sentillä.Saadaan hieman paikattua varakkaiden veronalennuksista syntynyttä aukkoa. Hetemäki myönsikin tavoitteen kohti tasaveroa olevan kiikarissa?
13190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Paikka

Äänestä

Sitä saa mitä tilaa, Suomalaisethan tuon pojun äänestivät kukkoilemaan. Fantastista korottaa energiaveroja 10%, kun ei tullutkaan ilmastonlämpenemistä Suomeen. Eläkeveroa ei tietenkään lasketa. Tupakkaveroa ei nosteta,koska Jyrki poju käy itsekin savuilla nurkan takana, mutta viinarallin jatkuminen Virosta varmistetaan alkoholiveron nostolla. Jyrki kuppaa oman maan ihmisiä ja ajaa muiden maiden asiaa.Eläkeläisten kannattaa harkita muuttamista Espanjaan tai Viroon, pienemmän verotuksen ja elinkustannusten takia.
Valitkaa vaan kokoomus uudelleen valtaan kevään vaalissa, niin saadaan lisää fantastisia tulonsiirtoja rahamiehille, joiden koiramainen juoksupoika Jyrki on.
Se täytyy sanoa, että hyvin autoilun verotuksen korotukset pysäyttivät ilmaston lämpenemisen.

Äänestä

Kokoomus korottaa taas parilla yksiköllä

Äänestä

Jatkoa Sasin katsastusmaksun kymmenkertaistamiselle

Äänestä

Me puhutaan nyt autoilusta

Äänestä

volkswagen on

Äänestä

Kyllä autoilija maksaa

Äänestä

jo

Äänestä

yeah

Äänestä

On lämmintä

Äänestä

Kokoomus on nolla

Äänestä

sale suositteli

Äänestä

Sauli kannattaa,vaikka työpikat katoo?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyrki Kiikari kirjoitti:

80 euron korotus autonkäyttöveroon aluksi. Lisäksi polttoaineen litrahintaa aiotaan nostaa noin 50 sentillä.Saadaan hieman paikattua varakkaiden veronalennuksista syntynyttä aukkoa. Hetemäki myönsikin tavoitteen kohti tasaveroa olevan kiikarissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu