Voihan piispa parkaa

Piispa Wille Riekkinen julisti Kainuun Sanomissa, että sianlihan syöntikin on synti. Hän ei ole lukenut uutta Testamenttia, tai ymmärtänyt lainkaan Paavalin opetusta siitä, että syökää kaikkea mitä lihakaupasta saatte.
Sensijaan hän kannattaa avoimesti samaa sukupuolta olevien avioliittoja, synnin siunaamista ja vihkimistä, josta on vahva kielto sekä Uudessa ja että Vanhassa Testamentissa. Hänellä ovat menneet puurot ja vellit sekaisin. No semmoinen on seurakunta millainen on esipaimen. Savossa homot vain lisääntyy ja väki vähenee.
17407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Onko teologisten tiedekuntien opetuksen taso laskenut jyrkästi vai onko vika oppilaissa, kun monet UT:n kohdat ovat menneet täysin ohi piispoiltakin, vaikka heidän pitäisi olla hyvin oppineita Raamatun tuntemisessa?

UT:ssa sanotaan, että pakanakristittyjä eivät sido mitkään ruokamääräykset. Olisikohan Wille Riekkinen aika vaikkapa lomauttaa ammattitaidon puuttumisen vuoksi, tai vaikka irtisanoa hänet ja lähettää takaisin koulun penkkiin?

Hän voi tulla takaisin, kun on saavattanut piispan vaativassa tehtävässä vaadittavan tietopohjan, ettei enää tule moisia työtapaturmia ja möläytyksiä

Äänestä
  • Valitettavasti löytyy muitakin lukuja kuin Paavalin kirjeet.

    Jaakob "Herran" veli (velipuoli) Kirjoittaa että on vain yksi lainsäätäjä ja tuomari Herra Sebaot.

    Olisiko Jeesuksen lähisukulainen ollut tyystiin tietämätön aikalaisten vakaumuksesta ja opetuksesta?

    Tuonajan sukupolvella oli luettavanaan vain VT:n kirjoitukset,eikö Jeesuksen kerrota viitanneen myös
    kirjoituksiin?

    Äänestä

  • 1871 kirjoitti:

    Valitettavasti löytyy muitakin lukuja kuin Paavalin kirjeet.

    Jaakob "Herran" veli (velipuoli) Kirjoittaa että on vain yksi lainsäätäjä ja tuomari Herra Sebaot.

    Olisiko Jeesuksen lähisukulainen ollut tyystiin tietämätön aikalaisten vakaumuksesta ja opetuksesta?

    Tuonajan sukupolvella oli luettavanaan vain VT:n kirjoitukset,eikö Jeesuksen kerrota viitanneen myös
    kirjoituksiin?

    Ja että vain VT on Jumalan sanaa?

    Jos olet teologisesta tiedekunnasta, niin huomaan että sen rappio onkin paljon syvempi kuin luulin...

    Raamattu ei anna meille ympärileikkaamattomille mitään ruokasääntöjä.

    Äänestä

  • Monet pakanakristityt kumoavat Raamatun sanan kohta kohdalta, niin että Raamatusta jää vain kannet jäljelle, hyvä jos niitäkään.

    Äänestä

  • 800-vuotiaaksi,koska niin VT opettaa???

    Jeesus Kristus muuten vietti aikaa mm prostituoitujen ja samarialaisten kanssa.

    On siinä nykyajan fariseuksilla oppimista!!

    Äänestä

  • esther kirjoitti:

    800-vuotiaaksi,koska niin VT opettaa???

    Jeesus Kristus muuten vietti aikaa mm prostituoitujen ja samarialaisten kanssa.

    On siinä nykyajan fariseuksilla oppimista!!

    Jeesus oli syntisten seurassa Hän halusi vapauttaa heitä synnin sidoksista. Jeesus sanoi heille: Mene äläkä enää syntiä tee.
    Jeesus oli kaikessa kiusattu niinkuin mekin, mutta kuitenkin ilman syntiä. Hän voi syntisiä vapauttaa ja auttaa ehyempään elämään. Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon sanoi Jeesus.

    Äänestä

Israelilaisessa lihakaupassa ei myyty sianlihaa, eikä muita saastaisiksi luokiteltujen eläinten lihoja. ei siinä silloin kannata turhia kysellä.

Jumala jaotteli puhtaat ja saastaiset eläimet erilleen. Jumala myös sanoo: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo HERRA. Sika ja hiiri ovat siis samalla viivalla.

Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi, nimenomaan ruuat, mutta sika ei ruokiin kuulunutkaan ei silloin, eikä nykyäänkään.
Sapatin Herra Jeesus ei syönyt sianlihaa, eikä mitään saastaista.

Pakanat myövät ja syövät minkä kiinnni saavat aina kärmeistä lähtien.

Äänestä
  • No nussivatko pakanat kenen kanssa vaan ?

    Äänestä

"Mutta joka ympärileikkauttaa itsensä, on velvollinen kaiikkea Lakia noudattamaan!" Eli Jumala vaatii juutalaisilta Lain noudattamisen!

Äänestä

mutta jos se sika oli homosika, pedosika jne niin pitäähän pappien rakastaa lähimmäisiään!!! ...jos herra käskee tappamaan noitarovioilla uskovaisia niin voi saada paistettuna muhkeaa sikaa

Äänestä
  • En usko Raamatun olevan Jumalan eikä Jeesuksen kirjoittama,vaan ihmisten ja Nikean kokouksen
    päätökseen perustuen mitä kirjoituksia siihen hyväksyttiin.

    Yhdenkään kaikkivaltiaan ei olisi tarvinnut hyväksyttää ihmisillä sanojansa,olisi hyvinkin pykännyt kääröt
    maantomusta,taikka hojeltanut alas taivaasta.

    Tottatosiaan eivät ihmiset elä satojavuosia,eikä aika loppunut vaikka Paavali väitti aika on lähellä aika
    on jo tullut,aika on käymässä vähiin.

    Tähdetkään eivät putoa maahan kuin kypsät viikunat joita tuuli ravistaa,koska ovat maata paljon
    massiivisempia,muinaisuudessa ei vain ymmärtäneet kuinka kaukana tähdet ovat.

    Äänestä

  • 1871 kirjoitti:

    En usko Raamatun olevan Jumalan eikä Jeesuksen kirjoittama,vaan ihmisten ja Nikean kokouksen
    päätökseen perustuen mitä kirjoituksia siihen hyväksyttiin.

    Yhdenkään kaikkivaltiaan ei olisi tarvinnut hyväksyttää ihmisillä sanojansa,olisi hyvinkin pykännyt kääröt
    maantomusta,taikka hojeltanut alas taivaasta.

    Tottatosiaan eivät ihmiset elä satojavuosia,eikä aika loppunut vaikka Paavali väitti aika on lähellä aika
    on jo tullut,aika on käymässä vähiin.

    Tähdetkään eivät putoa maahan kuin kypsät viikunat joita tuuli ravistaa,koska ovat maata paljon
    massiivisempia,muinaisuudessa ei vain ymmärtäneet kuinka kaukana tähdet ovat.

    Jeesus ei tosiaan kirjoittanut Raamattua, vaan hänen seuraajansa.

    Osa UT:n teksteistä on apostolien kirjoittamia, osa mahdollisesti muiden.

    Esim. Heprealaiskirjeen uskotaan olevan Pyhän Klemens I:n kirjoittama, joka siis oli 4. Rooman piispa eli paavi.

    UT on leimallisesti katolisen kirkon kirja, sillä katolinen kirkko kirjoitti sen ja piispojensa johdolla määräsi mitkä kirjat siihen kuuluvat. Kaanonista oli epäselvyyttä ja toisinaan piispat joutuivat turvautumaan suoriin käskyihin

    Katolisen kirkon mielestä tämä ei kuitenkaan vähennä Raamatun arvovaltaa, päinvastoin, sillä kaiken uskotaan tapahtuneen Pyhän Hengen johdatuksessa. Näin Raamatun voidaan katsoa olevan Jumalan ja Pyhän Hengen inspiroima erehtymätön sana katolilaisille. Raamatun tarinat eivät ole katolilaisille ainoastaan vertauskuvallisia (toki vertauskuviakin on), vaan totista totta.

    Äänestä

  • Jumalan sana kirjoitti:

    Apt 15 kirjeessä on neljä ruokarajoitusta, mm. veren syönti kielletään.
    Paavali varoittaa syömästä itseään kylläiseksi, jos köyhä vierellä näkee nälkää.
    Jos toinen ahdasmieli´sten ruokasääntöjensä takia ei syö lihaa, ei vapaan kristityn pidä mennä viereen sillä mässäilemään.
    Ahneus ja ylensyönti ovat syntejä.

    Ainakin tällaisia ruokarajoituksia UT:ssa on. Liekö Riekkinenkin jotain näistä tarkoittanut? Aloittaja kun ei yksilöinyt tai siteerannut kuin niukasti.

    Äänestä

ei kai suomalaisen luterialaisen tulkinnan mukaan mikään muu voi olla syntiä kuin homous ja siten myös ainoita syntisiä ovat vain homot, joille tätä asiaa pitää muistaa joka käänteessä muistuttaa. Toki ihminen on luotu vain heteroksi, joten ylenmääräinen heteroseksuaalinen huoraaminenkin on vain kunniaksi ja siunaukseksi ja juuri sen sianlihan ylettömän runsaan ahmimisen ohessa.

Äänestä
  • Kumpikin on raamatun sanan vastaista, niin homous kuin sialihan syöminenkin. Vähiin jää ne jotka Raamatun sanan ymmärtävät joka kohdalta.

    Äänestä

  • syndi oi syndi synti kirjoitti:

    Kumpikin on raamatun sanan vastaista, niin homous kuin sialihan syöminenkin. Vähiin jää ne jotka Raamatun sanan ymmärtävät joka kohdalta.

    Onko vähän niitä jotka pelastuvat ? Mitä arvelet ? Minne joutuvat nämä harhaopettajat, jotka vastoin Raamatun totuutta sanaa opettavat ? Joutuvatko he tuliseen pätsiin ?

    Äänestä

  • punakuonoinen Petter kirjoitti:

    Onko vähän niitä jotka pelastuvat ? Mitä arvelet ? Minne joutuvat nämä harhaopettajat, jotka vastoin Raamatun totuutta sanaa opettavat ? Joutuvatko he tuliseen pätsiin ?

    Ei ikuiseen tuleen, niinkuin jotkut väittävät. On hetkellinen olotila, koska tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät jumalattomat.
    Toivoisin näkeväni sinutkin taivaanvaltakunnassa pelastettuna, meillä itsekullakin on oma koilvoittelumme kohti ikuista kotia jossa ei kuolemaa ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lehtien lukija kirjoitti:

Piispa Wille Riekkinen julisti Kainuun Sanomissa, että sianlihan syöntikin on synti. Hän ei ole lukenut uutta Testamenttia, tai ymmärtänyt lainkaan Paavalin opetusta siitä, että syökää kaikkea mitä lihakaupasta saatte.
Sensijaan hän kannattaa avoimesti samaa sukupuolta olevien avioliittoja, synnin siunaamista ja vihkimistä, josta on vahva kielto sekä Uudessa ja että Vanhassa Testamentissa. Hänellä ovat menneet puurot ja vellit sekaisin. No semmoinen on seurakunta millainen on esipaimen. Savossa homot vain lisääntyy ja väki vähenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu