Pohjanmaalla Teerijärvellä on paljastunut laaja eläinten heitteillejättö, jonka seurauksena yli 150 kettua on menehtynyt. Kettutarhalla oli laiminlyöty eläinten ruokintaa jo pitkään.
Kokkolan poliisi sai yleisövihjeen viime viikonloppuna tarhan tilanteesta ja lähti paikalle. Suuri osa ketuista oli jo kuollut ja eläinlääkäri joutui lopettamaan vielä hengissä olleet huonokuntoiset eläimet.
Poliisin mukaan tapauksen esitutkinta valmistuu kahdessa kuukaudessa. Tapausta tutkitaan eläinsuojelurikoksena.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jo toinen vakava tapaus kolmen kuukauden sisällä, joten siinä näkee Anttilan lupaukset paremmasta valvonnasta. Valvonta on yhtä retuperällä kuin aiemminkin. Siitä ei parane syyttää eläinlääkäreitä, sillä heitä on liian vähän. Rahaa ei ole, jotta voisi palkata tarpeeksi väkeä, kun valtio eli eduskunta hassaa rahat kaikkeen paskaan.
Nyt on syytä leikata valtion ja nimenomaan eduskunnan järjettömiä menoja, jotta edes eläinvalvonnan saisi kuntoon. Ei siitä tule mitään, jos valvonta pettää kaiken aikaa eduskunnan ja maa- ja metsätalousministerin takia. 100 kansanedustajalle ja 10 ministerille kenkää perseeseen, niin alkaa rahat riittämään. Näillä on niin helvetin suuret palkka- ym. muut kulut, että sitä ei usko Erkin sukukaan. Kovia leikkauksia eduskunnan väkeen, niin alkaa hommat luistamaan. Tyhjäntoimittajat ulos eduskunnasta!
on kuluneen vuoden aikana myös tapahtunut navetta- ja sikalapaloja, joissa tuli on tappanut satoja, ellei jopa tuhansia eläimiä.
Miksi näin? Nämä nykyiset tehonavetat ja tehosikalat ovat aivan viime vuosina rakennettu, joten niissä lienee pitänyt ottaa huomioon myös eläinten turvallisuusnäkökohdat ja paloviranomaisten määräykset tuotantorakennusten paloturvallisuudesta.
Jotenkin on alkanut epäilyttää tapahtumien taustat.