Gandhi

oli sitä mieltä, että köyhyys on suurinta väkivaltaa. Markkinamiehet ovat polkeneet köyhien ihmisoikeudet jalkoihinsa. Taisi olla väärä valinta Suomelle, kun Kekkosen jälkeen "talousnerot" valitsivat sekatalouden sijaan markkinatalouden. Muuan kauppakorkean professori sanoi aiemmin, ettei ole muuta mallia kuin markkinat. ja sosialismi. Mihin unohtui sekatalous, joka meilläkin oli sodanjälkeiset runsaat 40 vuotta ? En ihannoi sosialismia, enkä markkinat. Molemmissa tyhmät ja ahneet vievät kansoja perikatoon.
6227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sosialismi ei toimi äärimuodossaan.

Mutta ei toimi myöskään kapitalismi äärimuodossaan sen paremmin. Nyt ollaan nähty kapitalismin ongelmat kunnolla. Ahneus sen kaataa.

Äänestä

Ei pelkästään Gandhi mutta niin monet muutkin ovat kertoneet asian todellisen laidan mutta ihmiskunta, kansalaiset eivät tee asialle mitään ennen kuin on todellakin liian myöhäistä, American alkuperäis väestön keskuudesta tulee myös erittäin viisaita ajatuksia ja sitä totuutta mitä liian monet koettavat unohtaa, he myös kertovat miten öljy yhtiöistä suurin osa ei ole enään valtioita vaan yksityisiä suur bisnes yhtiöitä, joka tarkoittaa suoraan sitä että yksityiset bisnes miehet ovat enemistö äänistä. He kertovat myös miten bisnes miehet eivät ajattele ja ota huomioon mitään muuta kuin tuotot ja voitot, koko ajan pitää tehdä voittoa ja on täysin selvää jo että se voitto mitä he tekevät on pois luonnosta, metsiltä, eläinkunnalta ja myös ihmiskunnalta, me menetämme koko ajan suuremmalla vauhdilla "luonnon varoja" kuten bisnes miehet puhuvat. Me ihmiset kuljemme sokean talutus hihnassa, vaikka huomaamme että ne "luonnon varat" hupenevat älyttömällä vauhdilla, olemme ylittäneet jo aikaa sitten kriittisen pisteen, joka tarkoittaa sitä että maa ei kerkeä tuottaa lisää "varoja" meidän käyttöön ja me tietoisesti vain nostamme kulutusta.
Pankit pelaa samaa peliä, kaikki raha on vain velkaa, se on suuri illuusio jonka tarkoitus on nostaa pieni osa ihmiskunnasta muitten yläpuolelle ja näin heillä on valtaa tehdä päätökset koko planetan puolesta.

Äänestä
  • että se on Kokoomuksen ja erityisesti Jyrki Kataisen vika, että sinä olet köyhä sosiaalitapaus, eiks vaan;-)?

    Mitäpä jos sunkaltaiset ihmiset menisi joskus peilin eteen etsimään sitä syyllistä omiin ongelmiinsa...?

    Ei, eihän sitä toki ehdi kun on jo niin kiire viinakauppaan ja sen jälkeen paikalliseen pubiin...

    Mutta kyllä te ne " syylliset " aina löydätte, siinä olette kieltämättä ihan perkuleen taitavia...

    Vituttaa ihan oikeasti tollaset juntit. Teille ei pitäisi maksaa latin latia mitään korvauksia!

    Olen itse Venäjältä kotoisin ( asunut Suomessa kohta 20 vuotta ) ja satun tietämään, että Venäjällä moinen hyysääminen EI TULE KUULOONKAAN kun mikä täällä Suomessa on ihan automaattista ollut jo vuosi kymmenet!

    Venäjällä tuollaiset ihmiset kuolevat nälkään tai tekevät töitä, vaihtoehtoja ei niin kauheasti ole. Yksi vaihtoehto on tietenkin " rikkaat " sukulaiset, mutta niitäkään ei kaikilla ole ja joillakin on, mutta ne ei auta jne....

    Että tällälailla....

    Äänestä

  • sano suoraan vaan kirjoitti:

    että se on Kokoomuksen ja erityisesti Jyrki Kataisen vika, että sinä olet köyhä sosiaalitapaus, eiks vaan;-)?

    Kun noin viisas olet, niin hommaappa meille 700 000 työpaikkaa. Ei ole sen jälkeen kukaan enää köyhä.

    Äänestä

  • sano suoraan vaan kirjoitti:

    että se on Kokoomuksen ja erityisesti Jyrki Kataisen vika, että sinä olet köyhä sosiaalitapaus, eiks vaan;-)?

    Mitäpä jos sunkaltaiset ihmiset menisi joskus peilin eteen etsimään sitä syyllistä omiin ongelmiinsa...?

    Ei, eihän sitä toki ehdi kun on jo niin kiire viinakauppaan ja sen jälkeen paikalliseen pubiin...

    Mutta kyllä te ne " syylliset " aina löydätte, siinä olette kieltämättä ihan perkuleen taitavia...

    Vituttaa ihan oikeasti tollaset juntit. Teille ei pitäisi maksaa latin latia mitään korvauksia!

    Olen itse Venäjältä kotoisin ( asunut Suomessa kohta 20 vuotta ) ja satun tietämään, että Venäjällä moinen hyysääminen EI TULE KUULOONKAAN kun mikä täällä Suomessa on ihan automaattista ollut jo vuosi kymmenet!

    Venäjällä tuollaiset ihmiset kuolevat nälkään tai tekevät töitä, vaihtoehtoja ei niin kauheasti ole. Yksi vaihtoehto on tietenkin " rikkaat " sukulaiset, mutta niitäkään ei kaikilla ole ja joillakin on, mutta ne ei auta jne....

    Että tällälailla....

    ns. ihmisoikeudet ovat aina olleet tuntematon käsite. Olivat kommunistien aikana, ja edelleen nykyisen harvainvallan (lue: roistovaltion) aikana. Suomessakin entiset "vakaumukselliset" kommarit ja demarit, ovat nykyisin "vakaumuksellisia" markkinatalouden kannattajia.

    Äänestä

  • sano suoraan vaan kirjoitti:

    että se on Kokoomuksen ja erityisesti Jyrki Kataisen vika, että sinä olet köyhä sosiaalitapaus, eiks vaan;-)?

    Mitäpä jos sunkaltaiset ihmiset menisi joskus peilin eteen etsimään sitä syyllistä omiin ongelmiinsa...?

    Ei, eihän sitä toki ehdi kun on jo niin kiire viinakauppaan ja sen jälkeen paikalliseen pubiin...

    Mutta kyllä te ne " syylliset " aina löydätte, siinä olette kieltämättä ihan perkuleen taitavia...

    Vituttaa ihan oikeasti tollaset juntit. Teille ei pitäisi maksaa latin latia mitään korvauksia!

    Olen itse Venäjältä kotoisin ( asunut Suomessa kohta 20 vuotta ) ja satun tietämään, että Venäjällä moinen hyysääminen EI TULE KUULOONKAAN kun mikä täällä Suomessa on ihan automaattista ollut jo vuosi kymmenet!

    Venäjällä tuollaiset ihmiset kuolevat nälkään tai tekevät töitä, vaihtoehtoja ei niin kauheasti ole. Yksi vaihtoehto on tietenkin " rikkaat " sukulaiset, mutta niitäkään ei kaikilla ole ja joillakin on, mutta ne ei auta jne....

    Että tällälailla....

    ei tajua, että ei tässä välttämättä "köyhät" keskustele keskenään, vaan tässä pohditaan yleisellä tasolla ongelmaa, nimeltä köyhyys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

J. A. jogunen kirjoitti:

oli sitä mieltä, että köyhyys on suurinta väkivaltaa. Markkinamiehet ovat polkeneet köyhien ihmisoikeudet jalkoihinsa. Taisi olla väärä valinta Suomelle, kun Kekkosen jälkeen "talousnerot" valitsivat sekatalouden sijaan markkinatalouden. Muuan kauppakorkean professori sanoi aiemmin, ettei ole muuta mallia kuin markkinat. ja sosialismi. Mihin unohtui sekatalous, joka meilläkin oli sodanjälkeiset runsaat 40 vuotta ? En ihannoi sosialismia, enkä markkinat. Molemmissa tyhmät ja ahneet vievät kansoja perikatoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu