PERINTEET

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut, että koulujen perinteiset joulunaikaiset tietyt kristilliset juhlatraditiot, kuten suvivirret, jouluseimet, enkelit ja vastaavat ovat osa kulttuuriperinnettä eivätkä ole uskonnon harjoittamista.
Näyttää siltä, että osa kouluista ja niiden johtajista ovat liian varovaisia vieraitten edessä ja luopuvat sellaisista asioista, jotka suomalaiset kokevat menetykseksi ja kulttuurinsa kaventamiseksi.
Jos taas kouluissa on sellaisia johtajia, jotka lähtökohtaisesti jo palvovat kaikkea vierasta, heidän paikkansa ei ole suomalaisessa koulussa.
Näitten epävarmojen tapausten varalta olisi mielestäni pitänyt antaa ylemmältä taholta pitävät ohjeet, ettei ylilyöntejä olisi tapahtunut eikä asiasta päättäminen olisi jäänyt yksittäisten ihmisten päätettäväksi.
Luulen, että tänne tulleille muslimeille asia olisi myös varmaan helpompi, kun he tietäisivät miten täällä laaja-alaisesti toimitaan, ja toimisivat sitten mielensä mukaan, joko integroituisivat edes siltä osin suomaiseen yhteiskuntaan, tai sitten ei.
Jämäkkä toiminta antaa vieraallekin selkeämmän olon, kuin alituinen nuoleskeleminen ja epävarmuus.
280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Allekirjoitan joka sanan, eipä muuta.

Äänestä

siellä Turussa jossain koulussa, jossa johtaja on ollut jämäkkä ja pitänyt perinteistä kiinni, muslimitkin ole ovat olleet innolla mukana suomalaisessa joulujuhlassa.
Näin se menee, ei kannata olla altavastaajana joka paikassa, vaikka se suomalaisille näyttää olevan jonkinlainen historiallinen rasite.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


känäfani2 kirjoitti:

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut, että koulujen perinteiset joulunaikaiset tietyt kristilliset juhlatraditiot, kuten suvivirret, jouluseimet, enkelit ja vastaavat ovat osa kulttuuriperinnettä eivätkä ole uskonnon harjoittamista.
Näyttää siltä, että osa kouluista ja niiden johtajista ovat liian varovaisia vieraitten edessä ja luopuvat sellaisista asioista, jotka suomalaiset kokevat menetykseksi ja kulttuurinsa kaventamiseksi.
Jos taas kouluissa on sellaisia johtajia, jotka lähtökohtaisesti jo palvovat kaikkea vierasta, heidän paikkansa ei ole suomalaisessa koulussa.
Näitten epävarmojen tapausten varalta olisi mielestäni pitänyt antaa ylemmältä taholta pitävät ohjeet, ettei ylilyöntejä olisi tapahtunut eikä asiasta päättäminen olisi jäänyt yksittäisten ihmisten päätettäväksi.
Luulen, että tänne tulleille muslimeille asia olisi myös varmaan helpompi, kun he tietäisivät miten täällä laaja-alaisesti toimitaan, ja toimisivat sitten mielensä mukaan, joko integroituisivat edes siltä osin suomaiseen yhteiskuntaan, tai sitten ei.
Jämäkkä toiminta antaa vieraallekin selkeämmän olon, kuin alituinen nuoleskeleminen ja epävarmuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu