Kolesterolilääkkeen aloitus terveelle

Kolesteroliarvoni ovat tavoitteessa, mutta haluaisin painaa ne vieläkin matalammalle. Kolesteroli- tai mitään muutakaan lääkettä ei ole entuudestaan käytössä. Voiko lääkäri kirjoittaa omasta pyynnöstäni kolesterolilääkettä, vaikka siihen ei ns. virallisesti olisikaan tarvetta?
9747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lienee epämääräinen arvio tuo kolesterolin vaarallisuus. Mitä ystävämme Malcolm onkaa kirjoitellut?

"Entä Venäjä:

Raportin pääkirjoittaja oli Shestov, Venäjän Lääketieteiden Akatemian Kokeellisen Lääketieteen Laitokselta, Pietarista. Tämän tutkimuksen tärkein johtopäätös oli seuraava:

‘Tulokset paljastivat tässä populaatiosa olevan merkittävän alajoukon, joka kärsi matalasta veren kolesterolitasosta, mutta jolla oli lisääntynyt, elämäntapoihin liittyvä sydänkuolemien riski.’ Russian Lipid Research Clinics Prevalence Follow-up Study Shestov

Venäjällä sepelvaltimotauteihin kuolemisen suurin riski oli niillä, joiden veren LDL/kolesteroli tasot olivat matalat."

Eli pullo päivässä pitää kolesterolit alhaisina. Niin eli alkoholi työllistää maksan eikö se ehdi valmistaa kolesterolia. Krapulaäreys muuten johtuu alhaisista kolesteroleista. On tosijuttu että alhaiset kolesterolit tasot aiheuttavat masennusta, känkkäränkkä käyttäytymistä.

Juu "liipasinherkkiä" varmaan nämä lekurit tämän lääkkeen määräämiseen...

Äänestä
  • En ole venäläinen alkoholisti enkä kärsi mielialaongelmista. Sen sijaan olen huolissani kolesteroliarvoistani ja niiden merkityksestä sydän- ja muiden versisuonitautien kehittymiselle. Tänään todella asiantunteva lääkäri (kardiologi) vahvisti aikaisemmat käsitykseni oikeiksi ja sain muutenkin uutta ja tärkeää tietoa aiheesta. Näissä asioissa kannattaa siis kääntyä todellisten asiantuntijoiden puoleen eikä uskoa kaikkea soopaa mitä netistä voi lukea.

    Äänestä

Kävin tänään lääkärissä ja sain kuukauden näytepakkauksen Simvastatin 20mg tabletteja ja vuoden reseptin samalle lääkkeelle. Lääkäri sanoi, ettei ole mitään estettä kirjoittaa lääkettä "terveelle" etenkin, kun suvussa on ollut sydäntauteja isän puolelta (olen siis mies itsekin). Reseptiin tuli kuitenkin merkintä "sairauden hoito", jolloin siitä saa Kelan korvauksen. Keskustelimme muutenkin taudin kehittymisestä, ja kävi ilmi, että jos LDL saadaan alle 1.8, niin sen pitäisi pysäyttää kokonaan jo mahdollisesti alkanut taudin kehittyminen. Tähän siis pyritään ja kuukauden kuluttua on kontrollikokeet.

Äänestä
  • kuin aloittajia. Siksi ovat markkinointimiehet avanneet uuden rintaman markkinoilleen. Terveet "potilaat"!
    Todella loistokas idea! En kuitenkaan suosittele ostamaan noiden firmojen osakkeita.

    Äänestä

  • 5+3=8,5 kirjoitti:

    kuin aloittajia. Siksi ovat markkinointimiehet avanneet uuden rintaman markkinoilleen. Terveet "potilaat"!
    Todella loistokas idea! En kuitenkaan suosittele ostamaan noiden firmojen osakkeita.

    sain niin paljon ikäviä haittavaikutuksia. Suurimmat ongelmat olivat unettomuus ja vaikeat iho-ongelmat. Saas nähdä mitä se lääkäri sanoo nyt kun menen käymään parin viikon päästä. Asun Tukholmassa ja lääkäri ei varmaan tykkää että lopetin omin päin. Mutta tuska oli jo niin kamala. Toisille voi sopiakin statiinit, en tiedä mutta minulle ei.

    Äänestä

  • sairaloinen kirjoitti:

    Koska kolesteroli ei ole sairaus eikä todistettavasti vaikuta sydän- ja veriruonitauteihin, on tarpeetonta syödä siihen lääkettä. Matalalla kolesterolilla on havaittu olevan yhteyttä ennenaikaisiin kuolemiin.

    Äänestä

  • 20+2=8,5 kirjoitti:

    Koska kolesteroli ei ole sairaus eikä todistettavasti vaikuta sydän- ja veriruonitauteihin, on tarpeetonta syödä siihen lääkettä. Matalalla kolesterolilla on havaittu olevan yhteyttä ennenaikaisiin kuolemiin.

    koska minulla on lievä diabetes myös.

    Äänestä

  • sairaloinen kirjoitti:

    koska minulla on lievä diabetes myös.

    että minulla on ollut sydäninfarkti silti vaikka mulla on ollut aina alhaiset kolesterolit. On tehty pallonlaajennus ja simvastatiinien kerrotaan estävän infarkteja.

    Äänestä

  • sairastavainen kirjoitti:

    että minulla on ollut sydäninfarkti silti vaikka mulla on ollut aina alhaiset kolesterolit. On tehty pallonlaajennus ja simvastatiinien kerrotaan estävän infarkteja.

    Se vähentää tulehduksia. Tosin tulehdusten vähentämiseen on paljon tehokkaampiakin lääkkeitä, joilla on merkittävästi vähemmän sivuvaikutuksia. Statiinien tulehdusten vähentämisominaisuus on havaittu vasta viime aikoina. Se on tuon lääkkeen ainoa ominaisuus, mikä oikeasti vähentää myös sydän ja verisuonitautia. Se, että se laskee kolesterolia on merkityksetöntä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onnistuuko? kirjoitti:

Kolesteroliarvoni ovat tavoitteessa, mutta haluaisin painaa ne vieläkin matalammalle. Kolesteroli- tai mitään muutakaan lääkettä ei ole entuudestaan käytössä. Voiko lääkäri kirjoittaa omasta pyynnöstäni kolesterolilääkettä, vaikka siihen ei ns. virallisesti olisikaan tarvetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu