Hyvää Joulua

Äärimmäisen hyvää joulua, Uusia Vuosia ja juhannuksia med samma.

Vaatimattomia jouluruokia laitoin ja viimeistelin, ei minua huvita lihottaa itseäni 5 kg, niin kuin ihmiset joluisin tekevät. Sitten yrittävät laihdutella.

Laihduttaminen ei yleensä ole järkevää toimintaa. Siinä käy niin että ihminen tulee entistä herkemmäksi varaamaan vararavintoa eli läskiä jos sitä kiusataan ravinnotta, tai jojo- liikkeellä, välillä syömättä ja sitten syödään kuin siat.
Eli ihminen lahduttaessaan vaan lihoaa. Tämä on tosi.

Jos aikoo olla hoikka, on jatkuvasti käytettävä sen verran ravintoa ja liikuntaa että kuluu tasaisesti.
Yksi suklaalevy tai pussillinen karkkia päivässä 10 kg.
Olen yhden kerran elämässä lihinnut 10 kg, ja syy oli päivittäinen suklaalevy. Paino putosi takaisin heti ilman mitän toimenpiteitä kun suklaa jäi pois.

Havaitsin että minulla on astmaoireita. Parhaiten täsmää astmaan kun kaikki tutkin. Se on kaikkein onnellisin keuhkoihin liittyvä sairastelu. Se paraneekin.
Muut kaikki vain pahenevat, voidaan hidastaa korkeintaan etenemistä.

Varoitan miehiä rakastumasta keski-iässä puolta nuorempiin naisiin ellei ole pullea lompakko tai menevä "look." Ihan tosi. Kokeilkaa ensin lompakon paksuutta ja vasta sitten naisiin jos on 50% nuorempi.
"Look" on hyvä olla tuollaista automarketkauppiasluokkaa.

Antakaa naisten muuten huorata rauhassa, minä oksentaisin, ei sellaisien kanssa rakkaus ja hehku ja en ole koskaan elämässäni puhunut naiskiinnostuksistani kuin korkeintaan nimettömänä. Jos on seurassa liikkunut on ollut pakko mainita ja lausua muutama sana.
Eli kaikenlaiset naiset voivat lopettaa juttunsa, en ole puhunut kenenkään lantioista elämässäni koskaan ainuttakaan sanaa, ja korkeintaan nimettömänä kiinnostuksistani.
En ole naisten enkä miesten lantioista puhunut koskaan elämässä ainuttakaan sanaa.
Minä en ole sanallakaan kenenkään kunniaa loukannut, enkä vienyt ainuttakaan henkilönimeä yhtään mihinkään koskaan.

Olen maan lait rakastanut- en rirkkonut, siis aina kunnianloukkauksia- huonevuokralakia, ja kaikkea muutakin- myöten.

Näin on hyvä alkaa uusi vuosi.

Minulla on paljon harrastuksia, niiden parissa elämä sujuu. Aika niille tuskin riittää, on jaksettava mitä jaksaa, mutta mitään ei ole pakko-. En enää halua lapsen kanssa hiekkalaatikolle, ihanaa jos saa olla paitsi naisten räkätyksiä. Huoratkaa rauhassa, tv. jari.

Ensi kesänä taas fillaroimaan. Tekee keuhkoille hyvää ja paranevat.

Elelen raittiina. En ole kaljoja ottanut kun mukavaa tekemistä ja sujuu. Näin on aina elämässä ollut.
En ole koskaan ollut alkoholiliikkeen tapa-asiakas. Nuorenakin pullot pysyivät suljettuina baarikaapissa.
Koti ei ole koskaan ollut ryyppy- ja juhlapaikka. Olen juhlinut toisten huoneistoissa jos olen juhlinut, heh.

Toivon että ihmiset ymmärtävät etten ole puhunut kenenkään yksityisasioita- enkä puhu.
Korkeintaan nimettömänä. Näin on ollut aina elämässäni.

Jumalan siunausta
jari
3103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Aloittaja

    Hi mr Heyman

    Kiitos linkistä. Laitoin sen muistiin tarkempaa tutkimista varten.

    Muista sitten olla selvin päin ja katsoa aina lompakkoasi, tai että "luuk" on menevä, automarketkauppiasluokkaa tai joskus voi supermarketluokkakin piisata, jos rakastut 50% nuorempiin naisiin.
    Ei ne muuten välitä ne huoraavat naiset. Hyi.

    Hyvää Joulua
    jari

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jännä tuo Sinun profiili ja paljon puhuva.

    jari

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7129034 kirjoitti:

Äärimmäisen hyvää joulua, Uusia Vuosia ja juhannuksia med samma.

Vaatimattomia jouluruokia laitoin ja viimeistelin, ei minua huvita lihottaa itseäni 5 kg, niin kuin ihmiset joluisin tekevät. Sitten yrittävät laihdutella.

Laihduttaminen ei yleensä ole järkevää toimintaa. Siinä käy niin että ihminen tulee entistä herkemmäksi varaamaan vararavintoa eli läskiä jos sitä kiusataan ravinnotta, tai jojo- liikkeellä, välillä syömättä ja sitten syödään kuin siat.
Eli ihminen lahduttaessaan vaan lihoaa. Tämä on tosi.

Jos aikoo olla hoikka, on jatkuvasti käytettävä sen verran ravintoa ja liikuntaa että kuluu tasaisesti.
Yksi suklaalevy tai pussillinen karkkia päivässä 10 kg.
Olen yhden kerran elämässä lihinnut 10 kg, ja syy oli päivittäinen suklaalevy. Paino putosi takaisin heti ilman mitän toimenpiteitä kun suklaa jäi pois.

Havaitsin että minulla on astmaoireita. Parhaiten täsmää astmaan kun kaikki tutkin. Se on kaikkein onnellisin keuhkoihin liittyvä sairastelu. Se paraneekin.
Muut kaikki vain pahenevat, voidaan hidastaa korkeintaan etenemistä.

Varoitan miehiä rakastumasta keski-iässä puolta nuorempiin naisiin ellei ole pullea lompakko tai menevä "look." Ihan tosi. Kokeilkaa ensin lompakon paksuutta ja vasta sitten naisiin jos on 50% nuorempi.
"Look" on hyvä olla tuollaista automarketkauppiasluokkaa.

Antakaa naisten muuten huorata rauhassa, minä oksentaisin, ei sellaisien kanssa rakkaus ja hehku ja en ole koskaan elämässäni puhunut naiskiinnostuksistani kuin korkeintaan nimettömänä. Jos on seurassa liikkunut on ollut pakko mainita ja lausua muutama sana.
Eli kaikenlaiset naiset voivat lopettaa juttunsa, en ole puhunut kenenkään lantioista elämässäni koskaan ainuttakaan sanaa, ja korkeintaan nimettömänä kiinnostuksistani.
En ole naisten enkä miesten lantioista puhunut koskaan elämässä ainuttakaan sanaa.
Minä en ole sanallakaan kenenkään kunniaa loukannut, enkä vienyt ainuttakaan henkilönimeä yhtään mihinkään koskaan.

Olen maan lait rakastanut- en rirkkonut, siis aina kunnianloukkauksia- huonevuokralakia, ja kaikkea muutakin- myöten.

Näin on hyvä alkaa uusi vuosi.

Minulla on paljon harrastuksia, niiden parissa elämä sujuu. Aika niille tuskin riittää, on jaksettava mitä jaksaa, mutta mitään ei ole pakko-. En enää halua lapsen kanssa hiekkalaatikolle, ihanaa jos saa olla paitsi naisten räkätyksiä. Huoratkaa rauhassa, tv. jari.

Ensi kesänä taas fillaroimaan. Tekee keuhkoille hyvää ja paranevat.

Elelen raittiina. En ole kaljoja ottanut kun mukavaa tekemistä ja sujuu. Näin on aina elämässä ollut.
En ole koskaan ollut alkoholiliikkeen tapa-asiakas. Nuorenakin pullot pysyivät suljettuina baarikaapissa.
Koti ei ole koskaan ollut ryyppy- ja juhlapaikka. Olen juhlinut toisten huoneistoissa jos olen juhlinut, heh.

Toivon että ihmiset ymmärtävät etten ole puhunut kenenkään yksityisasioita- enkä puhu.
Korkeintaan nimettömänä. Näin on ollut aina elämässäni.

Jumalan siunausta
jari

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu