Nils Torvalds on lausunut sen, minkä olisi pitänyt kuulua suomenruotsalaisten johtajien suusta jo paljon aikaisemmin: Pakkoruotsista on luovuttava! No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Häpeäksi suomenkielisille vaikuttajille sen sijaan on, että vain Timo Soini on ilmoittanut vastustavansa pakkoruotsia. Tosin tilanteessa heijastuu kauan tiedossa ollut seikka, että pakkoruotsilla eivät kyykytä ainoastaan suomenruotsalaiset huippuvarakkaat piirit vaan myös vastaavat suomenkieliset. Mikä tahansa pakko on aina keino pitää valtaa yllä.
Valtaa vallan itsensä vuoksi harrastavien vastakohtana on itse kansa ja jopa elinkeinoelämä. Kansasta ainakin 80 prosenssia vastustaa pakollisen ruotsinkielen opiskelua, koska se laajaan kokemukseen perustuen ei hyödytä yhtään mitään. Peräti 39 prosenttiä suomenruotsalaisistakin vastustaa pakkoruotsia. Elinkeinoelämän instituutiot ovat vaatineet myös samaa asiaa. Ruotsin kieli on pääosalle Suomen kansasta täysin turhaa. Turhan kielen opiskelu vie aikaa tärkeämpien kielten ja aineiden opiskelulta - tämän pitäisi olla itsestään selvyys. Osalle kieli on kuitenkin mieluista - aivan varmasti. On myös muistettava, että vaikka kielillä onkin suuri merkitys kaikessa kommunikaatiossa, ne ovat vain välineita itse asioiden ymmärtämiselle. Äidinkielen merkitystä syvällisessä ymmärtämisessä ei saa aliarvioida. Kielten sijasta pitäisi kuitenkin yhä enemmän keskittyä varsinaisiin tiedollisiin perusasioihin. Olisi tietenkin hyvä, jos nämä kaksi voitaisiin mielekkäällä tavalla yhdistää, mutta läheskään aina se ei ole mahdollista.
Nils Torvalds ymmärrettävästi haluaa myös ruotsinkielisten palvelujen säilyvän: "Det viktiga är hur vi bäst kan garantera service på svenska." Tähän tavoitteeseen ei päästä pakkoruotsilla siitäkään huolimatta, että sitä nimitettäisiin hyötyruotsiksi. Jokainen ajatteleva ihminen oivaltaa, että on vähintäänkin hätävarjelun liioittelua, jos jokaista suomenruotsalaista varten pitää kouluttaa 25 suomenkielistä ruotsin kieltä opiskellutta potentiaalista palvelijaa. On luonnollisesti totta, että suomenruotsalaisilla on oma äidinkielensä ja siihen ankkuroitunut kulttuurinsa, joiden ylläpitämiseen heillä on ilman muuta oikeutensa. Vaikka tällä kaikella on 700-750 -vuotinen historiansa, niin täyttä ylläpitovastuuta ei voi langettaa suomenkielisten harteille. Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin merkitsee myös oikeutta omankielisiin palveluihin, mutta se ei voi merkitä sitä, että vähemmistöasemassa oleva voisi vaatia kaikkea sitä, mitä enemmistöasema suo. Jos ihminen asuu esimerkiksi Kainuussa tai Kuusamossa, hän ei voi vaatia sitä palvelujen yltäkylläisyyttä, minkä asuminen Helsingissä suo. Edes saavutetun ikivanhan ja elitistisen edun kyseenalainen peruste ei riitä ihan mihin tahansa.
Suomenruotsalainen johtoeliitti pyrkii selvästi vahvistamaan kansallista (sic!) identiteettiään, jolla on oma kielensä ja oma kulttuurinsa ja joka on selvästi erillään suomenkielisestä kulttuurista. Tästä seuraa jyrkkä ja ratkaisematon ristiriita; tavoitteet suomenkielisten kanssa käyvät vääjäämättä ristiin. Tämä on nähty kaikissa keskusteluissa; on kuin kaksi sodassa olevaa kansaa keskustelisi. Pinnalla näkyy vain pakkoruotsi, mutta piilossa lienee paljon muutakin. Tehtäväksi jää enää vain kutakuinkin hyväksyttävän ja toimivan yhteydenpidon ja siltojen rakentaminen kahden kansallisuuden välille. Pitäisikö luoda suomenkielisten ja ruotsinkielisten välille jonkinlainen uusi YYA?
Nils Torvalds oli miettinyt asiaansa pitkään, ennen kuin kirjoitti ajatuksensa. Lausuman painoarvoa ja ymmärrettävyyttä lisää sekin, että Nilsin poika Linus kuuluu maailman tunnetuimpiin tietotekniikan kehittäjiin. Näin jouluna on myös syytä havahtua ihmisten väliseen tasa-arvoon - eikö juuri siihen joulun todellinen sanomakin tähtää. Kun lapsia kyykytetään joulupukilla, aikuisia pahansuovilla yliluonnollisilla jumalilla, niin valtaa pitävät kyykyttävät monenlaisilla mielivaltaisilla lakipykälillä, joista kummallisimpiin kuuluu pakkoruotsi. Jotakuta voinee lohduttaa tieto, että vastaavia ilkeitä tilanteita löytyy muutamista muistakin maista.
Valtaa vallan itsensä vuoksi harrastavien vastakohtana on itse kansa ja jopa elinkeinoelämä. Kansasta ainakin 80 prosenssia vastustaa pakollisen ruotsinkielen opiskelua, koska se laajaan kokemukseen perustuen ei hyödytä yhtään mitään. Peräti 39 prosenttiä suomenruotsalaisistakin vastustaa pakkoruotsia. Elinkeinoelämän instituutiot ovat vaatineet myös samaa asiaa. Ruotsin kieli on pääosalle Suomen kansasta täysin turhaa. Turhan kielen opiskelu vie aikaa tärkeämpien kielten ja aineiden opiskelulta - tämän pitäisi olla itsestään selvyys. Osalle kieli on kuitenkin mieluista - aivan varmasti. On myös muistettava, että vaikka kielillä onkin suuri merkitys kaikessa kommunikaatiossa, ne ovat vain välineita itse asioiden ymmärtämiselle. Äidinkielen merkitystä syvällisessä ymmärtämisessä ei saa aliarvioida. Kielten sijasta pitäisi kuitenkin yhä enemmän keskittyä varsinaisiin tiedollisiin perusasioihin. Olisi tietenkin hyvä, jos nämä kaksi voitaisiin mielekkäällä tavalla yhdistää, mutta läheskään aina se ei ole mahdollista.
Nils Torvalds ymmärrettävästi haluaa myös ruotsinkielisten palvelujen säilyvän: "Det viktiga är hur vi bäst kan garantera service på svenska." Tähän tavoitteeseen ei päästä pakkoruotsilla siitäkään huolimatta, että sitä nimitettäisiin hyötyruotsiksi. Jokainen ajatteleva ihminen oivaltaa, että on vähintäänkin hätävarjelun liioittelua, jos jokaista suomenruotsalaista varten pitää kouluttaa 25 suomenkielistä ruotsin kieltä opiskellutta potentiaalista palvelijaa. On luonnollisesti totta, että suomenruotsalaisilla on oma äidinkielensä ja siihen ankkuroitunut kulttuurinsa, joiden ylläpitämiseen heillä on ilman muuta oikeutensa. Vaikka tällä kaikella on 700-750 -vuotinen historiansa, niin täyttä ylläpitovastuuta ei voi langettaa suomenkielisten harteille. Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin merkitsee myös oikeutta omankielisiin palveluihin, mutta se ei voi merkitä sitä, että vähemmistöasemassa oleva voisi vaatia kaikkea sitä, mitä enemmistöasema suo. Jos ihminen asuu esimerkiksi Kainuussa tai Kuusamossa, hän ei voi vaatia sitä palvelujen yltäkylläisyyttä, minkä asuminen Helsingissä suo. Edes saavutetun ikivanhan ja elitistisen edun kyseenalainen peruste ei riitä ihan mihin tahansa.
Suomenruotsalainen johtoeliitti pyrkii selvästi vahvistamaan kansallista (sic!) identiteettiään, jolla on oma kielensä ja oma kulttuurinsa ja joka on selvästi erillään suomenkielisestä kulttuurista. Tästä seuraa jyrkkä ja ratkaisematon ristiriita; tavoitteet suomenkielisten kanssa käyvät vääjäämättä ristiin. Tämä on nähty kaikissa keskusteluissa; on kuin kaksi sodassa olevaa kansaa keskustelisi. Pinnalla näkyy vain pakkoruotsi, mutta piilossa lienee paljon muutakin. Tehtäväksi jää enää vain kutakuinkin hyväksyttävän ja toimivan yhteydenpidon ja siltojen rakentaminen kahden kansallisuuden välille. Pitäisikö luoda suomenkielisten ja ruotsinkielisten välille jonkinlainen uusi YYA?
Nils Torvalds oli miettinyt asiaansa pitkään, ennen kuin kirjoitti ajatuksensa. Lausuman painoarvoa ja ymmärrettävyyttä lisää sekin, että Nilsin poika Linus kuuluu maailman tunnetuimpiin tietotekniikan kehittäjiin. Näin jouluna on myös syytä havahtua ihmisten väliseen tasa-arvoon - eikö juuri siihen joulun todellinen sanomakin tähtää. Kun lapsia kyykytetään joulupukilla, aikuisia pahansuovilla yliluonnollisilla jumalilla, niin valtaa pitävät kyykyttävät monenlaisilla mielivaltaisilla lakipykälillä, joista kummallisimpiin kuuluu pakkoruotsi. Jotakuta voinee lohduttaa tieto, että vastaavia ilkeitä tilanteita löytyy muutamista muistakin maista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tässä lisätodisteita:
... Till ex på dagis förbjuds barnen leka med varandra så att de inte blir påverkade av finskan. När man lär sig en sådan attityd så tidigt i livet, så är det svårt att lämna det ifrån sig ... att man inte ska ha nåt med varandra och göra. ...
Tai katso koko teksti:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9552550
Niin tervetullut kuin Torvaldsin ulostulo olikin, on ehdotuksessa vahva svekoasenne takana. Nimittäin Nils puolustaa ehdotustaan sillä, että sen pakkoruotsin poistolla kiristettäisiin lisäetuja suruille.
Ihan kuin suomalaisten pitäisi makssa jotakin joillekin kielivapaudestaan! Se hinta maksettiin jo sotien aikana, kun säilytimme itsenäisyytemme. Meillä on kielivapauteemme täysi oikeus ilmaiseksi, kuten muillakin itsenäisillä kansoilla.