Miksiköhän..

olo on yksinäinen vaikka on ihmisiä ympärillä ja on Joulu:((
57981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

kuuluisaa horrosta kun mieli on rauhoittunut
ja niin pitäisi ollakin. Antaa ajatuksille lepoa.

Äänestä
  • sitten niin että mieli on vaipunut horrokseen:)
    Tai sitten on sekin kun on hössöttänyt liikaa ja kun Jouluaatto on ohi niin tulee ajatus että
    tässäkö tämä olikin.Jotenkin vaan tyhmä olo.

    Äänestä

  • yksinäinen olo kirjoitti:

    sitten niin että mieli on vaipunut horrokseen:)
    Tai sitten on sekin kun on hössöttänyt liikaa ja kun Jouluaatto on ohi niin tulee ajatus että
    tässäkö tämä olikin.Jotenkin vaan tyhmä olo.

    että ihminen touhottaa ja touhottaa ja sitten kun oikeasti yrittää rauhoittua,
    mieli ei kestäkään pysähtymistä, tulee omituinen olo ja outo tunne, saattaa "seota"
    liiasta hiljaisuudesta, tai vaan tekemättömyydestä. Jouluaatto on vain pieni pihahdus,
    lyhyt tovi jättäen tyhjän tunteen. Siinä se oli. Ei kannata panostaa siihen täysillä, vaan
    jättää vähän löysää, itsellekin jotakin.

    Äänestä

  • ~~~~~~~~ kirjoitti:

    se tyhmä olo on tullut joka Joulu.En minä varmaan sekoa kun tämä tilanne on ollut jo
    niin monta kertaa:)) Jotenkin tottunut.Kirjoittelusta päätellen tiedät justiin miltä minusta tuntuu:)
    Hössöttänyt varmaankin olen liikaa ja rahat loppuneet samalla:))
    Pitäisi varmaan käydä välissä vaikka ulkona että tämä olo palautuisi normaaliksi:)Voisikohan tämä olla Joulun jälkeistä masennusta?

    osuu läpi vuoden, ihminen ei huomaa kaikkia. Jouluna mielialat kulminoituu jyrkemmin.
    Ihminen on huomattavasti herkempi. Monet ihmiset.
    Eivät kaikki. Psykopaattejakin on. mm tällä palstalla sen näkee. Tunteettomia katkenneita.

    kynttilöitä välissä kun alkaa ilta hämärtymään.Laitoin jopa vessaankin kynttilän palamaan:))
    Tosi onkin että Joulu herkistää ihmistä.Ystävät ja läheiset tuntuu tosi tärkeiltä-Samaa mieltä olen että ei kaikki varmaankaan tunne samoin.Ovatkohan he kuitenkin onnellisia?

    http://www.youtube.com/watch?v=Ki0mVpIs0zE

    onnellisia,
    niin pahaa oloa näkyy kaikkialla. Kynttilät rauhoittaa.

    Äänestä

  • ~~~~~~~~ kirjoitti:

    onnellisia,
    niin pahaa oloa näkyy kaikkialla. Kynttilät rauhoittaa.

    minäkin täällä miten jotkut voivat huonosti.Riitelevät ja nimittelevät toisiaan ja hakemalla
    hakevat riitelyn aiheita.Ja sama jatkuu vaikka on Joulukin.Tulee väliin itselleenkin paha olo heidän puolesta:(

    Äänestä

  • yksinäinen olo kirjoitti:

    minäkin täällä miten jotkut voivat huonosti.Riitelevät ja nimittelevät toisiaan ja hakemalla
    hakevat riitelyn aiheita.Ja sama jatkuu vaikka on Joulukin.Tulee väliin itselleenkin paha olo heidän puolesta:(

    oloaan sillä koska toisten huono olo on tahallista itse aiheutettua
    kuten humalat on. Osa varmaan humalassakin.
    Kynttilä väärässä jalaksessa:) Koko elämä netin varassa ja suurta petosta.
    Eivät pääse irti. Addiktio pahassa vaiheessa. Saakoot reppanat kiksinsä. Muilla elämä.

    Nyt täytyy happea haukata ja syödä.

    kyllä ja humala muuttaa joitakin ihmisiä ihan toisenlaisiksi.Tässä netissä on kyllä hyvät
    ja huonot puolensa.Tällä palstalla olisi vaan mukava kirjoitella mutta kun tää on muuttunut tällaiseksi riitely palstaksi.
    Mutta onneksi on joitakin kuitenkin jotka pystyy kirjoittelemaan ihan asiallisestikin.

    Pitää mennä käväiseen ulkona laittamassa kynttilät palamaan sinnekkin:)

    http://www.youtube.com/watch?v=x5c1df-esx8

    Äänestä

  • ~~/~~ kirjoitti:

    biisi.

    nyt alkaa tuntumaan jo ihan normaalilta kun tämä päivä on illassa:) Huominen
    on varmaan jo parempi päivä:)

    Äänestä

  • yksinäinen olo kirjoitti:

    nyt alkaa tuntumaan jo ihan normaalilta kun tämä päivä on illassa:) Huominen
    on varmaan jo parempi päivä:)

    tapani ja alas astuu arki ylihuomisen muodossa.
    Elämä taas kuin on ollut ja oleva. Tjaa, vielä kun
    viitsisi ja jaksaisi rakettien paukkeen.

    Äänestä

  • ~~~~ kirjoitti:

    onkin Tapanin päivä..Hyvä niin arki on sitten seuraava päivä:)
    Niin..ja päiväkin on pitentynyt jo vähän.
    Onneksi ei tarvi lähteä kauenmmaksi raketteja katsomaan kun omalta pihalta näkee:)On se vaan mukavaa kun kevät tulee taas:))

    Äänestä

  • yksinäinen olo kirjoitti:

    onkin Tapanin päivä..Hyvä niin arki on sitten seuraava päivä:)
    Niin..ja päiväkin on pitentynyt jo vähän.
    Onneksi ei tarvi lähteä kauenmmaksi raketteja katsomaan kun omalta pihalta näkee:)On se vaan mukavaa kun kevät tulee taas:))

    pitkälle ja syvään suomessa,
    jos ei aikoisi katsoa raketteja yhtään :)
    On kai niitä sellaisiakin mökkejä, jossakin.
    Kuten "tiettömän taipaleen takana".
    Miksi ihmiset ovat rakentaneet joskus sinne
    tiettömän taakse? Eikö ensin rakenneta tie, tai
    edes polku ja mökki sen päähän.

    jonne ei raketit näy.Nyt on tähän ainakin näkynyt joka ilta kun briteillä on ilotulitus joka ilta.
    Ihmiset hakee nykyään sitä rauhallisuutta mikä on ihan ylellisyyttä nykyään.
    Moni ihminen ei osaa olla yksin ja pelkäävät hiljaisuutta.

    http://www.youtube.com/watch?v=iJqyAAUDv7k

    ja muita keitaita...ei savuja näy.
    Suomalainenhan on ollut alkujaan metsän kansa,
    kukin perheineen, kaukana toisistaan.
    Sieltäkö se ahdistus on peräisin, kumpuaa esiin,
    kun joutuu kosketukseen
    toisten kanssa?

    muuttuu.Turistikin hakee nykyään rauhallisempia kohteita.Kyllä se ahdistus nykyään tulee ihan jostakin muusta.Lapset ja nuoretkin voivat tosi huonosti.Tämä aika on muuttanut ihmistä tosi paljon.Kaikki on ihan hakoteillä...

    Äänestä

  • yksinäinen olo kirjoitti:

    muuttuu.Turistikin hakee nykyään rauhallisempia kohteita.Kyllä se ahdistus nykyään tulee ihan jostakin muusta.Lapset ja nuoretkin voivat tosi huonosti.Tämä aika on muuttanut ihmistä tosi paljon.Kaikki on ihan hakoteillä...

    itseänikään massaturismi. Kiireetöntä pitää löytyä.
    Usein jo muutaman kilometrin päässä niin kutsutusta
    toiminnasta saattaa löytyä rauhallisenpi ympäristö.

    Immiset ovat olleet hukassa jopa 20 vuotta ja
    kiire ei lopu. Tekniikka uudistuu ja asettaa kaikille
    enemmän ja enemmän sitä kiire ahdistusta.
    Lössi vie mukanaan.

    kovaa vauhtia ympäristökin muuttuu ja rakennetaan ja matkailijatkin huomaa että rauhallisuus on mennyt.Itsekkin pidän rauhalliseta ympäristöstä.Kyllä se jotenkin vähän aikaa menee kun on sesonki aika ja itsekkin on töissä.Mutta kaipaan tosi paljon rauhallisuutta.
    Kyllä vain ainakin 20 vuotta ovat olleet ihmiset hukassa.
    Mutta kai se joskus täytyy lähteä takaisin päin ..eihän se tekniikka voi jatkua kovin pitkälle ja uutta keksitä..

    tekevät sitten, jos tuleekin äkkipysähdys:
    talous romahtaa raha menettää arvonsa, nälänhätä...

    Ihme ilmeessä seisovat kämmelellä ipodi jonka kulmaa
    pureskelevat ja miettivät, joutuuko ruuan kasvattamaan
    ihan oikeasti itse, eikä koo kaupassa olekaan valmiina,
    kännykkään koodattuna:)
    Joku pysähdys ja uusia kunnon taantumia tulee. Jotkut
    arvot pettävät ja ne arvot ovat kulutus ja muu höyhellys.

    varmaan monella tulee olemaan vaikeaa.Onhan moni asia mennytkin jo
    huonompaan suuntaan.
    Kyllä vain nuorilla tulee vaikeuksia ja eihän tämä voi jatkua tällaisena
    loputtomiin.
    Jätettäkin ja kaikkea tavaraa kertyy niin paljon että ei tiedä mihin saisi sopimaan.

    Nyt pitää mennä peiton alle :) kiitos seurasta ..Oli mukavaa vaihtaa ajatuksia.
    Hyvää Yötä!!

    No huomenna onkin onneksi sitten arki:)

    Äänestä

  • yksinäinen olo kirjoitti:

    No huomenna onkin onneksi sitten arki:)

    Maanantai puskaisee pässin sarvensa läpi joulun takaseinän ja alkaa viimeinen rypistys saada koko vuosi pakettiin. 1.1.2011 uusi vuosi uudet mielet uudet kujeet.

    Äänestä

  • hummeriheippa kirjoitti:

    tehdä joku hyvä uudenvuoden lupauskin.Sitä ehtii vielä miettiä kun on
    viikko aikaa.Vai tekisiköhän mitään jos ei vaikka pystyisi lupausta
    pitämään:)
    No varmaan ainakin uusia kujeita ensi vuodelle:))

    Äänestä

  • yksinäinen olo kirjoitti:

    tehdä joku hyvä uudenvuoden lupauskin.Sitä ehtii vielä miettiä kun on
    viikko aikaa.Vai tekisiköhän mitään jos ei vaikka pystyisi lupausta
    pitämään:)
    No varmaan ainakin uusia kujeita ensi vuodelle:))

    luopua huuhaasta turhana ajankuluna ja alkaa tehdä muuta kehittävämpää. Tosin ei tämä nyt ilmiömäisen näkyvästi syö vapaa-aikaa, mutta välillä vierähtää turhiakin toveja. Kun on palsta mennyt miksi mennyt, alkanut itää ajatus jättää foorumi sivuun.
    Mitä tulee muihin lupauksiin, olen jo sen verran jalat maassa ollut vaikka kuinka kauan, että kurssiaan pystyy muuttamaan ja ohjeistamaan elämän tilanteiden mukaan pitkin vuotta. Miksi rysäyttää itselleen paineita vuoden viimeisenä päivänä. Tulevasta emme tiedä, menneistä voimme oppia jos kiinostaa ja on halua.
    Kujeita pitää tehdä aina ja ikuisesti.

    lopeta kirjoittelua.Kun olen seurannut niin olet varmaan pidetyimpiä kirjoittelijoita tällä palstalla.
    Eihän täällä oleminen saa tulla liian tärkeäksi ja riippuvaiseksi tästä.
    Minäkin olen vasta löytänyt tämän palsta.Ihan mukava täällä olisi kirjoitella jos ei aina joku epäilisi jotakin toisista ja kovasti on riitaista porukkaa täällä.
    Kyllä vain onkin jo ikää niin paljon että ei enää kannate tehdä kovin uusia lupauksia.Nauttia vain jokaisesta hyvästä hetkestä.
    Kujeita ja huumoria kyllä pitää olla mutta niin ettei ketään tahallaan loukkaa.

    sentään n i i n riippuvaista, vaikka jotkut "lyhytsokeat" tuolla muualla sen tulkitsevatkin toisin. Eihän täällä tarvitse kuin käväistä aamulla ja iltamyöhään, niin joku nettiaddikti voi nähdä sen palstalla roikkumisena yötä päivää;))) Muun elämän ja jopa työelämä tuli hoidetuksi menneenä vuonna niiltä osin kuin tarpeellista. Mutta on tässä jo noin 11 kk suomi24 foorumilla tullut hypittyä, välillä oikeasti kypsyttää.
    Tärkeintä on kuitenkin kun jokainen viitsisi tietää vain oman elämänsä, ei toisten tuntemattomien elämää, jota he niin mielellään arvailevat.

    tässä samalla ehtii tehdä muutakin välissä kuten nytkin vieraitakin jututtaa.Eikä kai se kelleen pitäisi kuulua jos joku tykkää kirjoitella
    täällä enämpikin päivän aikana.
    Siinähän se aika menisikin kaikki jos alkaisi pitämään kirjaa kuinka paljon kukin vuorokauden aikana on huuhaalla:)
    En minä ainakaan jaksa sellaista.Tykkään vaan kirjoitella jos sattuu kohdalle sellainen jonka kanssa juttua riittää;)
    Olet vaan ollut jo kauon tälläkin palstalla.Ei ihme että väliin olet kypsynyt.Kyllä vaan on sellaisia henkilöitä että tuntuu ihan kuin heillä ei olisi ollenkaan omaa elämää.Pitää kytätä ja epäillä toisia koko ajan..

    Olin pois palstalta tasan 2 tuntia. Varmaan ennätys;) Kirjauduin klo 14.40 ja lähdin pois 16.55. Tulin takaisin 18.55 kommentin muodossa;) Nyt pitää olla kieli keskellä suuta ja tarkka, että kaikki epäillyttävät epäilijät näkevät tarkkaakin tarkemmin mikä on aikatauluni.

    Mutta mitä ihmettä! Mitä teinkään tuon puuttuvan 2 tuntia! Siitä ei ole palstalla minkäänlaista merkintää. Tjaa-ah. Join kyllä kahvia. Söin joulutähteä (en siis kukkaa vaan pellillä paistettavaa). Myös hedelmäkakkua nautiskelin, torilta ostettua eikun kauppahallista, yllättävän hyvää. Ja piparia.
    Myös suoritin lukemista. HS Kuukausiliite, Apuja, yksi kirja kesken (itse asiassa 3 kirjaa ja 6 avaamatta).
    Myös netissä surfailin. Kävin mm. katsomassa matkatoimistojen sivuja, luin uutisia maailman tapahtumista. Olin kuulumisissa tyttäreen...

    Riittääköhän tämä stoori vaikka se onkin täällä ei-normaalissa ketjussa (koska tämä on asiallinen;). Pian muuten lähden ottamaan kahvia. Edellisestä kupposesta on aikaa. Kai syödäkin pitäisi ja roskapussi viedä.

    Äänestä

  • H / H kirjoitti:

    mielenkiinnolla lueskelin miten paljon ehditkin kahdessa tunnissa
    tehdä:)Pitäisiköhän merkitä ylös tiedot :))
    Hei mitä tuo joulutähti oli jota söit? Onko se torttua vai mitä? No varmaan söitkin sitä piparia ;)
    Minä en ehtinyt siinä ajassa kuin puhelimessa olla:)
    Kyllä varmaan käyvät täältä asialliselta puoleltakin lukemassa kun haluavat tietää mitä teit kahden tunnin aikana;)
    Mitenköhän sinä eksyitkin tänne ei-normaaliin ketjuun :))))Minustakin alkaa tuntumaan että onko tämä enää normaalia:))
    Mutta kyllä vain ehtii tehdä vaikka mitä kahdessa tunnissa..olet hyvä esimerkki muillekkin;)

    joulutorttua söin sakaroineen päivineen ja nyt söin Karjalan piirakoita. Oli irtonaisia ostettuja ilman muovipakkausta mutta alkoivat murenemaan. Ei parhaita mahdollisia.
    Kesken kaiken tuli tieto että yksi sukulainen on jumissa New Yorkissa. Sinne iski myrsky. Piti olla huomenna Seutulassa. Nyt ei hajuakaan milloin seuraava lento. Oli tulossa keskieuroopan kautta. Tässä on joutunut hieman välittämään asioita...
    Tänä jouluna ei ole puhelin soinut kertaakaan. Vähäisiä tekstiviestejä.
    Kyllä tunnissakin ehtii kun ottaa asiakseen ja organisoi;)

    Ai niin, seuraajille tiedoksi. Olin poissa noin tunnin. Ylikin. Hoidin asioita, söin ja vein roskiksen. Merkatkaa muistiin;)))

    vain vähän kerrallaan kun voit syödä aina vähän ajan päästä.
    Toivottavasti sukulaisesi ei tarvi odotella montaa päivää lentoa ja kaikki menee hyvin muutenkin.Onkin ollut paljon ongelmia nykyään lentoliikenteellä.
    Suomessakin voi tapahtua mitä vain luonnon oikkuja.
    Sinulla on sitten ollut joulurauha ainakin sen puoleen että eivät ole
    häirinneet puhelin soitoilla.
    Sinähän oletkin useasti poissa huuhaalta;) Eikä olekkaan terveellistä istua pitkiä aikoja koneen ääressä.
    Nyt taitaa alkaa tulemaan väsy minulle ainakin :)

    Olen jo menossa kohti tyynyä ja peittoa. Nukuin varta vasten vähän aamupäivällä. Ensi yönä pitäisi uni maistua. Aamulla on noustava hoitamaan erinäisiä arkielämän asioita soittoineen. Joten tälle päivälle pistän netin kiinni. Eli koko tietokoneen. Luen unen päästä kiinni.

    Öitä.

    parasta tehdä-Huomenna taas uudet kujeet ;)

    Öitä vaan sinnekkin!!!

    Äänestä

  • H / H kirjoitti:

    Olin pois palstalta tasan 2 tuntia. Varmaan ennätys;) Kirjauduin klo 14.40 ja lähdin pois 16.55. Tulin takaisin 18.55 kommentin muodossa;) Nyt pitää olla kieli keskellä suuta ja tarkka, että kaikki epäillyttävät epäilijät näkevät tarkkaakin tarkemmin mikä on aikatauluni.

    Mutta mitä ihmettä! Mitä teinkään tuon puuttuvan 2 tuntia! Siitä ei ole palstalla minkäänlaista merkintää. Tjaa-ah. Join kyllä kahvia. Söin joulutähteä (en siis kukkaa vaan pellillä paistettavaa). Myös hedelmäkakkua nautiskelin, torilta ostettua eikun kauppahallista, yllättävän hyvää. Ja piparia.
    Myös suoritin lukemista. HS Kuukausiliite, Apuja, yksi kirja kesken (itse asiassa 3 kirjaa ja 6 avaamatta).
    Myös netissä surfailin. Kävin mm. katsomassa matkatoimistojen sivuja, luin uutisia maailman tapahtumista. Olin kuulumisissa tyttäreen...

    Riittääköhän tämä stoori vaikka se onkin täällä ei-normaalissa ketjussa (koska tämä on asiallinen;). Pian muuten lähden ottamaan kahvia. Edellisestä kupposesta on aikaa. Kai syödäkin pitäisi ja roskapussi viedä.

    kokonaisen joulun pois linjoilta.;)
    Enkä katsele enää matkatoimiston sivujakaan, mulla on matkalippu valmiina tulostettavassa muodossa sähköpostissa, kun vaan saan mustetta tulostimeen.:)
    Matkalippu/osallistumistodistus/lentolippu.....jossa lukee....

    Hki.....määränpää.;)
    Edestakainen lento, majoittuminen 4 tähden hotellissa, viisumitilaus mukana ja ja ja...hmmm.;)

    Äänestä

  • tonttu tomera.;) kirjoitti:

    Olet vienyt toiminnan jo niin pitkälle, että Palmut jo huojuvat liki silmien edessä. Meikä ei ole kiiruhtanut. Katselen rauhassa. Ehkäpä tilaan Tallinnan risteilyn D-hytti autokannen alla ilman aamiaissämpylää;)))
    (oikeesti on yksi laivavarauskin Minisviitillä ja ehtiihän tuossa tammi-helmikuu vielä kauaksikin katsellen äkkilähdöistä muihin vaihtoehtoihin).

    Äänestä

  • tonttu tomera.;) kirjoitti:

    kokonaisen joulun pois linjoilta.;)
    Enkä katsele enää matkatoimiston sivujakaan, mulla on matkalippu valmiina tulostettavassa muodossa sähköpostissa, kun vaan saan mustetta tulostimeen.:)
    Matkalippu/osallistumistodistus/lentolippu.....jossa lukee....

    Hki.....määränpää.;)
    Edestakainen lento, majoittuminen 4 tähden hotellissa, viisumitilaus mukana ja ja ja...hmmm.;)

    sitten onkin vielä kaikkea hauskaa edessä päin.Hienoon hotelliin menossa ja varmaan muutakin mukavaa siellä..;) Kateeksi kyllä vähän
    käy.Mutta nautihan sinä.

    Äänestä

mietipä sitä...

Äänestä
  • kyllä vain :)

    Äänestä

omaa sisäistä oloa se yksinäisyys. Toiset ihmiset ovat yksinäisiä ihan omasta syystään ja varsinkin tällä palstalla näyttäytyy se yksinäisyys jopa katkeruutena muita kirjoittajia kohtaan.
Jotkut ihmiset jopa omalla käytöksellään ovat ansainneet yksinäisyytensä, kuka sitä haluaa hankalan ihmisen kanssa ollakaan missään tekemisissä, tuskin kukaan.
Jos on paskamainen muita kohtaan, kuten muutama tyyppi tällä palstalla, niin sellainen ihminen ei ansaitse edes ystäviä ja tuskin kukaan sellaista elämäänsä huoliikaan.
En tarkoita nyt tällä jutun kirjoittajaa, vaan yleensä tämän palstan kirjoittajia, varsinkin niitä joilla ei ole mitään muuta elämässä kuin toisten ihmisten haukkuminen. Onnettomia reppanoita, joilla ainoa elämä palstan varassa.

Äänestä
  • erilailla sen yksinäisyyden.Minä itse pidän yksin olemisesta ja hiljaisuudesta.Mutta se onkin joskus outo tunne että vaikka ympärillä on ihmisiä niin silti tuntee väliin itsensä yksinäiseksi.Kai sitä sitten haaveilee
    jostain muusta ja kaipaa jotain muuta.Minä en kyllä ole mielestäni hankala ja joskus tuntuu että aivan liian kilttikin olen.
    Tiedän mitä tarkoitat .Eikä sitä osaa selittää miltä se oikein tuntuu yksinäinen olo.Kun vaikka esimerkiksi
    on kävelylenkillä niin siitä nauttii mutta tunne saattaa olla että on yksin koko maailmassa.Ei tästä selityksestä tainnut tulla ymmärrettävää:))
    Varmaan onkin paljon tällä palstallakin sellaisia yksinäisiä mutta en kyllä ymmärrä miekään onko siitä apua että toisia haukkuu täällä.

    Äänestä

  • meneekö tämä viesti oikeaan väliin.Kummasti ne vaan nyt menee vääriin kohtiin.
    Nyt onkin sitten ihan oikea arkipäivä.
    Kaupassa kattelin että mitä pitäisi ostaa niin tulin siihen tulokseen että ei ainakaan ruokaa kun jääkaappi on niin täynnä että ei ovi meinaa oikein mahtua kiinni:)

    Äänestä

  • yksinäinen olo kirjoitti:

    meneekö tämä viesti oikeaan väliin.Kummasti ne vaan nyt menee vääriin kohtiin.
    Nyt onkin sitten ihan oikea arkipäivä.
    Kaupassa kattelin että mitä pitäisi ostaa niin tulin siihen tulokseen että ei ainakaan ruokaa kun jääkaappi on niin täynnä että ei ovi meinaa oikein mahtua kiinni:)

    Kaupasta katselin uutta ruokaa ja entiset syömättä;))) Yleensähän jääkaapin pitäisi olla maanantaina tyhjä;)
    Mutta mitäs uutta ostelemaan jos on entistä. Turhaa kuluttamista ja harmi jos joutuisi heittämään ylimääräisiä poies.

    kun menin kauppaan että mitähän varten oikein olen kaupassa:)) No vanhasta tottumuksesta
    ja tietenkin ison kärryn vielä otin:) Vähän hävetti kyllä kun piti jotakin keksiä panemista isoon kärryyn:))No kynttilöitä ostin sitten ja ulkona kun keräsin vanhoja pois ja mietin että jätettäkin tulee jouluna
    paljon enämpi kuin muuten.
    Voi kun tää kahvi maistuukin hyvältä nyt:)

    taas laittaa valumaan. Mennyt aika asjoita järjestykseen laittaessa ja hoitaessa.
    Onneksi ne sai taas sujumaan parilla soitolla ja osa netin kautta.
    Ja tietenkin ihmisen parasta ystävää huuhaa palstaa silmäillessä;)))

    vaan kummasti piristääkin kun välissä kahvia kupposen juopasee:)
    Kyllä täällä netissä on kyllä kaikenlaista tietoa ja voi monenlaisia asioita hoidella.Aika
    kyllä kuluu nopeaa kun koneen ääreen istahtaa.
    Ainahan kannattee huuhaallekkin kurkata :))

    Äänestä

  • mittarin lukemat ainakin olisivat joillakin aina ylälukemissa.Sellainen voisi ollakkin hyvä josta näkee samalla jos henkilö esiintyy toisena ja epäilee tiettyä toista henkilöä.Osaisi toinen varoa ajoissa:)

    Äänestä

  • yksinäinen olo kirjoitti:

    mittarin lukemat ainakin olisivat joillakin aina ylälukemissa.Sellainen voisi ollakkin hyvä josta näkee samalla jos henkilö esiintyy toisena ja epäilee tiettyä toista henkilöä.Osaisi toinen varoa ajoissa:)

    tavallista puskaruokaa eli keittoa jossa paljon vihanneksia ja mausteena A1 luokan makkaraa. Irtolenkkiä. Itselle ei kolahda oikeastaan mikään sellainen, mikä on muoviin kääritty.
    Kataja ja muita puskia ei keitossani ollut. Ei edes havunneulasia kun ei ole kuusta. Ja näkeehän ne jo täällä palstalla, kuka suunnilleen on kukakin, kuten tuossa alapuolella joku tuo esille fetismiään;))) Lie hänellä puutteita naisten vaatteista;) Minun ylleni niitä ei tule koskaan.

    pilkkoa pilkkuja suurennuslasilla, niin taso palstalla on oikeasti taas melko alhaalla. Näkyvillä ei ole kuin ehkä 3-4 niin sanotusti normaaleiksi luokiteltavaa "asiallista" ketjua.
    Noin 8 % kirjoituksista. Kuvastaa hyvin muutamien mielialoja. Se olkoon heille suuri nautinto ja innoituksen lähde. He ovat taiteellisia ja luovia ihmisiä. Sitä idylliä ei sovi normaalien rikkoa;)

    välillä tehdä noita arkipäivän askareita:)Piti tulla kurkkaamaan tänne :)
    Huomasin että viestejä on taas poisteltu.Varmaankin jollakin hyvä mieli taas ;)Jossain vaiheessa huomasin että olit tehnyt aloituksenkin mutta sekin oli kai poistettu kun ei näkynyt missään .

    tehdä kaikkea ja paljon koko ajan. Jos huuhaata tuijottaisi, menisi aika harakoille. Kovin on ollut "tapahtumaköyhää" loppujen lopuksi. Sentään nuo poistot läksivät toimimaan. Vaikka omiakin menisi (ja menee) niin pääasia, että pahin sonta siistiytyi. 22.00 jälkeen he tulevat entistä katkerampina tänne. Mutta minä en ole paikalla pitkään. Aamulla on lähdettävä liikkeelle koko päiväksi.

    oikein pitkään kerralla kannate täällä tuijotella.Tulee niin tyhmä olokin:)
    Millähän perusteella viesti aina poistetaan? Kerro sinä mitä tuo "puska" sana tarkoittaa oikein:))
    Olenkohan minäkin puska kun en ole vielä oikein keksinyt vakituista nikkiä itselle vai mitä se tarkoittaa?
    Ai sinä olet poissa huomenna koko päivän :(

    eniten noita puskasta herjaajia ja useimmilla heistä on rekattu nimikin. Kyllähän jokainen rekkaamaton on puska tavallaan, mutta ei tarkoita tietenkään negatiivista asiaa koska täällä on asiallisiakin puskia riittävästi. Heittelenhän minäkin puskana kun ei viitsi aina kirjautua.
    Poistatuksella ei ole mitään kaavaa. Tarpeeksi aktiivinen pystyy poistattamaan mitä vain. Klikkaa vaan viestin asiattomaksi. Jää ylläpidon harkintaan poistettavuus. Mutta rankalla kädellä ja lukematta niitä poistaa varmaan. Ei kaikkia ehtisi lukemaankaan.
    Huomenna olen liikkeellä aamu aikaisesta iltaan saakka ja tällä viikolla enemmänkin.

    ihan sekasotkua koko huuhaa ja säännöissäkin on että ei tarvi olla rekkautunut.Mutta täähän onkin huuhaata :) Joillakin varmaan saattaa olla montakin rekattua nikkiä joilla liikkuvat.
    Ai se menee tuollai tuo viestien poistelu.Nyt oonkin viisaampi ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yksinäinen olo kirjoitti:

olo on yksinäinen vaikka on ihmisiä ympärillä ja on Joulu:((

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu