Raittiina katselen sisältä lämpimästä, kun tintit ja muut linnut ruokailevat tuiskussa ja pakkasessa.
Lahjat on annettu ja lahjat on saatu.
Lahjat on annettu ja lahjat on saatu.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Raittiina tänään lauantaina, ei krapulaa.
Raitis lauantai.
Karmee krapula, mutta tänään en ota.
mutten kovin paljon, enemmän kuitenkin kuin eilen. Huomenna on uutta ohjelmaa. Eilen ryyppäminen jäi melko vähiin, kun vielä myöhään illalla piti kuskina olla. Aamulla kävin joulukirkossa, pappi saarnasi kauniisti, mutta ryyppämisestä ei puhunut mitään. Olen ymmärtänyt niin, ettei se niin suurta syntiä ole vähän ottaa, kun ei juo itsensä juovuksiin. Niinhän aikoinaan myös Kungfutse saarnasi.
Nyt vasta ehdin joulusaunaan, joka on jo lämmin. Saunakaljat päälle, ja sitten yksinäinen jouluateria viinilasin kera. Enkä myös parit terästetyt glögit.
Sen verran alkoholisti kuitenkin olen, että jos antaisin itselleni lupaa juoda, saattaisi siihen mennä puolitoista viikkoa. Viinaa on näet minulla kotona niin, että riittäisi pidemmäksikin aikaa, ja minulle myös maistuisi.
Sinusta en tiedä, mutta ehkä on hyvä, ettet sitä krapularyyppyä ota. Siitä nimittäin se alkoholismi alkaa.
Hyvää Joulun jatkoa Sinulle ja myös kaikille palstalaisille, mutta korkki kiinni ennen kuin tulette juovuksiin!
Raittiina ja tekemistä on riittänyt ilman alkoakin.
teillä konventti?
kotona täytyy siihen vähintään kontti kaljaa varata?Mutta kaljat tulee varmasti juotua mutta se työ jää monestikin tekemättä tai täytyy korjata seuraavana päivänä .Entä teillä ?
Olin myös raittiina. Mukavaa on heräillä ilman krapulaa. Pari Tallinnaa otin ja ruuan kanssa kolme tai neljä lasillista valkoviiniä. Ihan hyvää viiniä oli ja ruokaa. Sunnuntaina kaksi 0,3 l kaljaa ja kymmenysgramma hyvää kannabiskukkaa. Hiljalleen onneksi päässyt kännisekoilusta eroon. Join ennen muistin pois ja mokailin. Sitten aloin raitistumaan. Kesällä yksi kerta tuli livettyä, muuten jo vuosia ollut krapulaton ja morkkikseton. Morkkikset olivat hirveitä. Jos otan otan kannabiksen kanssa. En paljoa käytä enää kannabistakaan. Muutamalla kympillä vuodessa. Itselläni ei ole tullut siihen sellaista himoa, mitä joskus oli alkoholin kanssa.