Hannu Raittilaa haastateltiin äskettäin radiossa ja hän rohkeasti uskalsi kritisoida Linnan "Tuntematonta" siitä, että se on "epärealisistisempi kuvaus rintamamiehistä kuin esim. Antti Tuurilla". Olen Raittilan kanssa samaa mieltä.
http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#Linna
"Syntyneestä kirjasodasta kannattaa mainita eräs kiinnostava tulkinta Linnan romaanin ehkä suurinta sankaria luutnantti Vilho Koskelaa kohtaan. Sen esitti aikoinaan kaukopartioupseeri Pauli Marttiina:
"Minun kokemukseni mukaan armeijassa aina on sellaisia upseereita, jotka hännystelevät sotilaita. Nämä saavat kansanmiehen nimen ja heitä kehutaan. He eivät rankaise, ne ovat miesten kanssa yhtä poikaa ylempiä esimiehiä vastaan ja vetävät tällä tavoin kurin alas. Ne ovat miesten silmissä hyvissä kirjoissa, mutta niitten komppania ei kyllä pysty koskaan sellaisiin saavutuksiin kuin tämän Koskelan joukkue pystyi.
Nyt on sillä lailla, että kuriton joukkue ei koskaan pysty siihen, mihinkä semmoinen joukko, jossa on hyvä kuri. Koskelan joukkue oli purnaava joukkue, joka melkein joka käskyn saadessaan pani kampoihin ensin, mutta siitä huolimatta se taisteli kuin jellona. Kirjassa on ristiriita."
Marttina varmaankin tiesi mistä puhui. Linnan romaanin jälkeiset sukupolvet ovat kuitenkin nielleet karvoineen päivineen naiivin käsityksen upseeri Koskelasta (sosiaalidemokraatti) eräänlaisena ”luonnon täysosumana”. Esitän epäilykseni."
http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#Linna
"Syntyneestä kirjasodasta kannattaa mainita eräs kiinnostava tulkinta Linnan romaanin ehkä suurinta sankaria luutnantti Vilho Koskelaa kohtaan. Sen esitti aikoinaan kaukopartioupseeri Pauli Marttiina:
"Minun kokemukseni mukaan armeijassa aina on sellaisia upseereita, jotka hännystelevät sotilaita. Nämä saavat kansanmiehen nimen ja heitä kehutaan. He eivät rankaise, ne ovat miesten kanssa yhtä poikaa ylempiä esimiehiä vastaan ja vetävät tällä tavoin kurin alas. Ne ovat miesten silmissä hyvissä kirjoissa, mutta niitten komppania ei kyllä pysty koskaan sellaisiin saavutuksiin kuin tämän Koskelan joukkue pystyi.
Nyt on sillä lailla, että kuriton joukkue ei koskaan pysty siihen, mihinkä semmoinen joukko, jossa on hyvä kuri. Koskelan joukkue oli purnaava joukkue, joka melkein joka käskyn saadessaan pani kampoihin ensin, mutta siitä huolimatta se taisteli kuin jellona. Kirjassa on ristiriita."
Marttina varmaankin tiesi mistä puhui. Linnan romaanin jälkeiset sukupolvet ovat kuitenkin nielleet karvoineen päivineen naiivin käsityksen upseeri Koskelasta (sosiaalidemokraatti) eräänlaisena ”luonnon täysosumana”. Esitän epäilykseni."
Vastaukset 36
Vanhimmat
Hän ei ollut mikään sankari, tämä P. Marttina. Toimistomiehiä hän oli itse. Kuvitteellinen V. Koskela oli kyllä maalaisliitolainen, kuten Akselikin, kun oli tilan saanut omakseen. Samoin Koskelan nuorin, eloonjäänyt poika, oli selvä maalaisliittolainen, kuten lähes kaikki entiset torpparit. Mieti vähän, mitä kirjoittelet.
Paul (Pauli) Marttina (12. joulukuuta 1898 – 1963) oli suomalainen sotilas.[1] Hänen lempinimiään olivat muun muassa Paukka ja Kalmiston Janne.[2]
Marttina syntyi viipurilaiseeen kauppiasperheeseen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin yhteiskoulusta. Opiskelun jälkeen Marttina osallistui Suomen sisällissotaan Venäjänsaaren retkelle ja myöhemmin sisällissodan jälkeen Aunuksen retkikuntaan. Kyseisen retken aikoihin hänet ylennettiin vääpeliksi. Aunuksesta palattuaan hän osallistui itsenäisen Suomen ensimmäiselle reserviupseerikurssille vuonna 1920. Kursseilta palattuaan hän astui vakinaiseen palvelukseen Karjalan Kaartin Rykmenttiin. Rykmentissä hän palveli aina vuoteen 1928 saakka, jolloin luutnantiksi ylennyt Marttina siirrettiin kouluttajaksi Reserviupseerikouluun. Kouluttajana hän toimi noin vuoden, jonka jälkeen hän palveli eri joukko-osastoissa aina vuoteen 1936 saakka. Tällöin hänet siirrettiin tiedustelusta vastaavaan Puolustusvoimain Tilastotoimiston alatoimistoon.[3]
Talvisodan syttyessä Puolustusvoimain Tilastotoimistosta tuli Tiedusteluosasto, jonka alaisuuteen perustettiin kaukopartio-osasto, johon myös Marttina siirrettiin. Hän toimi Osasto Marttinan eli Kainuun kaukopartio-osaston johtajana, joissa toimissa hänet ylennettiin vuonna 1940 kapteeniksi ja 1942 majuriksi. Sotien jälkeen hän erosi palveluksesta ja pakeni Venezuelaan. Suomeen Marttina palasi vuonna 1950 ja toimi sen jälkeen Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien ulkomaanosaston toimittajana.[4]
Mikä Koskelassa kismittää? Sekö että on luullut tehneensä parhaansa kaikennäköisellä v...ttuiluilla ja sitten esimiehet eivät arvosta?
Ihmiset ovat erilaisia. Harvalla johtajalla voi olla sellaista karismaa, että alaiset seuraavat mielellään ja jopa ylpeinä. Muiden on parasta yrittää karsia huonoja puoliaan ja yrittää matkia havaitsemiaan hyviä käytäntöjä. Näihin eivät Lammion temput kuulu. Miksi tarpeettomasti ärsyttää alaisia, kun parempaan tulokseen pääsee millä tahansa muulla tyylillä.
Olin armeijassa 1960-luvun lopulla. Selvästi oli havaittavissa, että upseerit olivat saaneet Tuntemattoman mukaista opetusta. Oli mm. erityisen tiukka ja pedantti upseeri, josta näki, miten hän nieli kikkunsa ja teki sitten järkeviä päätöksiä. Hän oli yksi niitä upseereja, joita olisi toivonut esimiehiksi kovan paikan tullessa, oli useamman miehen mielipide.
Kukin tyylillään. Täytyy johtaa aikansa, ennen kuin ymmärtää, että täytyy johtaa omalla persoonalla. Johtaessa ei voi esittää ketään muuta, vaikka hyvässä johtajassa muuten onkin aina vähän showmiestä. Kaikilla ei ole karismaa, kaikki eivät voi olla koskeloita.
näkemys ihanneupseerista. Monilla oli vain hänen huonot puolensa. Näiden upseerien joukoista lähti kesällä -44 enimmät karkurit. Koviin upseereihin luotettiin ja heidän joukkonsa taistelivat aina parhaiten. Kyse ei ollut pitämisestä, vaan luottamisesta esimieheen.
Kesällä 1944 tiesi jokainen rivimies, jonka pää ei ollut AKS-hengestä seonnut, että sota oli hävitty. Kuka halusi enää kuolla menetetyn sodan vuoksi? Suomalaiset talonpojat ja työläiset ajattelivat jo sodanjälkeistä tulevaisuutta. Heidän oli pakko. Karkurit äänestivät rauhanteon puolesta. Oikeastaan heidän tekonsa oli isänmaallinen. Valitettavasti moni sotilas joutui vielä viimeisissä vaiheissa suomalaisten fasistiupseerien luodin tavoittamaksi. Onko näistä roistoista ketään saatu vastaamaan etulinjan pikateloituksistaan?
Viljasenkin on tuotava vanhat valeensa aina uudelleen esille. Uskotaan jo, että joillekin neuvostoproganda on se ainoa totuus.
Sen sijaan esim. Urho Kekkonen (huom! porvari, ei mikään kansandemokraatti) totesi puheessaan heti välirauhan jälkeen, että väärä politiikka oli vienyt maan häviöön, ja että Suomen politiikan ja yhteiskunnan olisi radikaalisti muututtava, jotta sama ei pääsisi enää koskaan toistumaan. Se oli siihen aikaan yleinen ajatus porvarienkin joukossa. Paasikivi vaati eduskuntaan uusia kasvoja. Fasistiset puolueet ja järjestöt kiellettiin, samoin fasistisen propagandan levittäminen. Vuosikymmeniä oli mieliä kiihotettu väärään suuntaan. Siksi Suomi löi päänsä Karjalan mäntyyn. AKS:n vihankylvön satoa se oli.
Suomi joutui fasismin ja demokratian suuressa kamppailussa väärälle puolelle, häviäjien ja rikollisvaltioiden joukkoon. Miten se oli mahdollista? Ns. ensimmäinen tasavalta oli oikeistohenkinen ja kiihkonationalistinen. OIkeistolainen sivistyneistö kannatti rotuoppeja ja laajentumispolitiikkaa. Ei oltu kovin kaukana Natsi-Saksan meiningistä. Köyhin neljäsosa kansasta oli vailla poliittisia oikeuksia vuoteen 1944 saakka. Suomi ei ollut aito demokratia. Vasta sotilaallinen tappio 1944 toi muutoksen. Suomea alettiin vihdoin rakentamaan siihen suuntaan joka oli ollut sosialistien päämäärä jo vuosisadan alussa.
Käsite "torjuntavoitto" otettiin Päämajassa käyttöön heti elokuussa -44. Se esiintyy mm Haahden päiväkirjassa. Sotilaita koottiin valistamaan erityinen valittu upseerijoukko. Siihen kuului mm. JR 7:n valistusupseeri Matti Kuusi. He käyttivät nimenomaan käsitettä torjuntavoitto pyrkiessään nostamaan mielialaa.
Sodan jälkeen oltiin asiassa kyllä melko hiljaa 50-luvulle, jolloin kenraali Oesch otti sanan esille uudelleen. Sitä ennen oli katkera jermuhuumori synnyttänyt käsitteen" Kannaksen halkijuoksu", joka sitten muuttui historialliseksi tosiasiaksi. Molemmat ovat tietysti osaltaan kuvaavia ja oikeita ja totuus on yhdistelmä molemmista.
"Köyhin neljäsosa kansasta oli vailla poliittisia oikeuksia vuoteen 1944 saakka."
Siinä taas emävale. Suomi oli länsimainen demokratia. Vain kommunistien toiminta oli aseelliseen vallankumoukseen tähtäävänä kielletty. Niin se oli mm. Ranskassa.
Suomi joutui sotiin stalinistisen inmperialismin valloitushalujen ja sen natsien kanssa tekemän liiton takia. Selvisimme kuitenkin ankaran taistelun tuloksena itsenäisenä. Se näitä viljasia riepoo. Fasismin vastaiseen taisteluun kyllä tarjottiin heille mahdollisuutta. Yksikään ei lähtenyt Lapin sotaan. Kommunismin veristä diktatuuria hankittiin Suomeenkin. Ei onnistunut.
mm. tunnettu Ylen radiotoimittaja käytti tätä heti Ihantalan, Vuosalmen ja Viipurinlahden taistelujen jälkeen.
Torjuntavoitosta ei saanut puhua Valvontakomission vuosina eikä kommunistit ja muut vasemmistohipit siedä koko sanaa vieläkään. Ihmekkös tuo kun torjuntavoittojen takia "ihanneyhteiskuntaa" ei Suomeen saatu.
Muutama juttu.
Hannu Raittilaa haastateltiin äskettäin radiossa ja hän rohkeasti uskalsi kritisoida Linnan "Tuntematonta"...
Mitäköhän erityistä rohkeutta tuo nyt vaatii, pitäisiköhän sinullekin antaa mitalli, kun uskallat rohkeasti tuoda esiin Raittilan mielipiteen. Jos olen oikein ymmärtänyt, Tuntematonta kyllä kritisoitiin rohkeasti jo ihan ilmestymisvuonna 1954 ja senkin jälkeen. Vaikka se on ehkä vähän kansakunnan kaapin päälle laitettukin, kriitikoita on riittänyt ja niinhän se olla pitääkin. Jatkosota oli niin monipolvinen tapahtumaketju, että onkohan siitä kenellekään sitä viimeistä virallista totuutta. Realistisuuksista ja näkökulmista voidaan keskustella. En muuten tiedä, mikä tekee Hannu Raittilan kommentin jotenkin merkitykselliseksi. Se on vain mielipide mielipiteiden joukossa. Joku voisi sanoa, että Linna oli rintamalla, Antti Tuuri ei. Kumpi siinä sitten realistisempi on.
Marttinan kanssa rohkenen olla eri mieltä hänen tulkinnastaan Koskelasta. Vaikea löytää kirjasta sellaisia painotuksia, että Koskela jotenkin hännysteli sotilaita. Kuriakin on kahdenlaista, sisäistä ja ulkoista. Koskelassa oli varmasti puutteensa johtajana, ei Linnakaan hänestä täydellistä pyhimystä tee, mutta hänen suuhunsa laitetut sanat ovat olleet minusta aina hyvän johtajan tunnusmerkki: Asialliset hommat suoritetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat. Päteen tähänkin päivään, minulla on ollut pomona Lammion tyylisiä säätäjiä ja omalla esimerkillään johtavia, ei kahta puhetta kumpi tyyli toimii paremmin.
50% Koskelaa 50% Lammiota. Siinä olisi varmaan aika täydellinen johtaja. Sellaista vaan ei ole, eikä tule.
poikana, että miten tuosta " ellunkana" porukasta, joka käytti aikansa ruoan varastelemiseen
ja kiljun valmistukseen unohtamatta "yleistä velttoutta", yht´äkkiä taistelutilanteessa
syntyy sellainen kaikki kommervenkit taitava, erinomaisen sotilaskunnon omaava
taisteluosasto?
On siinä mielestäni jonkunlainen ristiriita.
selkeästi itsekäs porvarinalku jo torpparina. Sosialisti ? ha ha. Sosialismi oli hänelle keino, päästä eteenpäin. Punakaarttipäälikkönä hän kyllä oli tovereilleen solidaarinen. Mutta kerjäläisellekään ei olisi leivänpalaa suonut, jos ei Elina olisi toisin päättänyt. Talvisodastakin Akseli oli sitä mieltä, että: "kyllä minun itseni pitäis siellä olla"
Monet eivät ole "Pohjantähteään" ensinkään ymmärtäneet. Miettikää nyt ensin, ennekuin lausutte mielipiteitänne. Akseli Koskela oli kiivas ja itsekäs ihminen. Tosin erittäin yrittelijäs, ja sai tahtonsa aina läpi. Heidänlaisiaan palkitaan tänäpäivänä yrittäjäpalkinnoin.
tarkoittaa lepoa. Taistelutilanteessa ei ole lepotaukoja. Koskela ei käyttänyt "aikaansa ruoan varastamiseen"
Mitähän mahdat tarkoittaa ? Rahikaistako ?
kun oli rauhallisempi aika, niin silloin "ladattiin akkuja" Sanoi isäni, joka oli joukkueenjohtaja etulinjassa, molemmissa sodissa.
miestä voi johtaa saksalaiseen tyyliin. Suomalainen ei ole "laumasielu". Kysykää viisaimmiltanne.
ei sotilas. Väinö Linna oli sotilas ja myös kirjailija. On siinä Raittilallekin vähän mietittävää. Mutta kun pitää leipänsä eteen laatia kaikenlaista kirjoitusta tai antaa haastatteluja, niin se suotakoon hänellekin.
Täällä Pohjantähden alla ei ole luokkakantainen vaan sosiaalifasistinen. Linna tekee Halmeesta sankarin ja Hellbergistä konnan, vaikka juuri tuollaisten halmeiden revisionismin takia hellbergit eivät ajoissa uskaltaneet ryhtyä suorittamaan Suomen vapauttamista riistovallasta. Paras tilanne olisi ollut heti Leninin otettua vallan Pietarissa. Suomen valkokaarti oli siinä vaiheessa vielä heikoilla eikä lahtarikenraali Mannerheim ollut ehtinyt palata Venäjältä komentamaan sitä.
Linnan romaanin kolmannessa osassa kommunisti Siukola on kuvattu äärimmäisen kielteisin värein. Hänestä on tehty suorastaan karikatyyri. Sen sijaan sosiaalifasisti Kivivuoren annetaan kirjan lopussa kokonaan nolata Siukola väittelyssä työväenliikkeen tulevaisuudesta. Linna oli sosiaalifastinen propagandakirjailija, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Objektiivinen luokkanäkökulma puuttuu häneltä tyystin.
nimenomaan luokkakantainen. Sehän kertoo juuri niin kuin asia on. Vuoraviljelijöistä, alaluokasta, aikaansaatiin demarien avulla omistava luokka. Näinhän siinä kävi, vai voiko Viljanen sanoa jotakin muuta?
Väinö Linnan kirjassaan esille tuomissa sotilashahmoissa ei ole juurikaan uutta.Samanlainen joukkue ja samantyyliset sotilashahmot esiintyvät myös esim.Norman Mailerin kirjassa Alastomat ja kuolleet.
Väinö Linna kirjassa Tuntematon sotilas esiintyvät sotilaat olivat todellisuudessa:
Vänrikki Koskelan esikuva oli vänrikki Kokkonen.Selvisi sodasta hengissä.
Kersantti Hietalan esikuva oli kersantti Santanen.Selvisi sodasta hengissä.
Sotamies Rahikaisen esikuva oli sotamies Rummukainen.Menetti sodassa toisen kätensä.On sotainvalidi ja asuu Joensuussa.
Kapteeni Kaarnan esikuva oli jääkärikapteeni Toivo Kärnä.Haavoittui Tsiipakassa 9.7.1941,kuoli sotasairaalassa 10.7.1941.Haudattu Joensuun sankarihautausmaalle.
Alikersantti Lehdon esikuva oli alikersantti Tuure Olavi Lehtonen.Kaatui Maaselän Kannnaksella elokuussa 1941.Haudattu Turun sankarihautausmaalle.
Antti Rokan esikuva oli alikersantti Viljam Pylkäs.Ylennettiin reservin kersantiksi 1968.Kuoli Lempäälässä 1999.
Suen Tassun esikuva oli Viljam Pylkkään rippikouluajoilta asti tuntema sotamies Toivo Ruuna.
Upseereista Kariluoto,Lammio ja Sarastie ovat kuvitteelisia henkilöitä.
Muista esimerkiksi Riitaoja,Viirilä,Honkajoki,Korsumäki,Asumaniemi,Lahtinen,Määttänen ja Vanhanen ovat kuvitteellisia henkilöitä vailla esikuvaa.
Ainoa sukunimen Riitaoja omaava henkilö kaatui jo Talvisodassa.
Abcd on oikeassa, sotakirjojen roolihahmoissa on jotakin "arkkityyppistä", itse asiassa samantyyppisiä hahmoja löytyy jo Homeroksen Iliaasta ja Odysseuksesta tai 1 ms:n klassikosta Länsirintamalta ei uutta, vain pari mainitakseni. Tuntemattoman roolihahmoihin Linnalla oli osin esikuvia, osin kehitteli ja sekoitteli omasta päästään. Niinpä itse asiassa koko tämän topicin aloittanut juttu oli järjetön, eihän Linna mitään objektiivisen totuuden kriteerit täyttävää lähteisiin perustuvaa historian tutkimusta tehnyt vaan kaunokirjallisen teoksen.
Tapanin päivän kunniaksi sallittakoon pieni pilkun viilailukin, kiireessä Abcd oli yksi -nen jäänyt pois, eli pitäisi olla Hietanen ja vastineeksi tullut yksi -nen liikaa, eli pelkkä Määttä.
lukea myös historiallisena teoksena. Vaikka onkin kaunokirjallinen tuote. Sillä virallinen historiakirjoitushan vasta valetta on lykännyt, ja paljon. "Sen lauluja laulanut kenen leipää olit syönyt ".
Hannu Raittila (s. 23. marraskuuta 1956 Helsinki) on suomalainen kirjailija. Hänen tuotantoonsa kuuluu novelleja, romaaneja, kolumneja, TV-käsikirjoituksia, kuunnelmia ja radionovelleja.
Paraisilla nykyisin asuva Raittila vietti lapsuutensa Helsingin Katajanokalla, vankilan ja sataman vaikutuspiirissä. Seurakuntanuoresta tuli 1970-luvulla taistolaisnuori. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa poliittista historiaa, sosiologiaa, valtio-oppia ja käytännnöllistä filosofiaa.
"Sillä virallinen historiakirjoitushan vasta valetta on lykännyt, ja paljon"
Annapa pari esimerkkiä!!
Jos historiatutkimuksisa on valeita, niin ne ovat nimenomaan tuolta Moskovan suunnasta työnnetttyjä ja sen suunnan uskovaisten tuputtamia.Sen näkee näiden palstojen kirjoittelussakin.
ensihätään. En tarkoittanutkaan pelkästään Suomen historiaa, vaan yleisemmin. Paljon on oppineet miehet p...aa kansalle jakaneet, kun luku ja kirjoitustaito eleistyi. Et varmaan voi vastaankaan väittää.
tutkimukseksi väittänyt? Jos sellaista kuvittelet, niin olet edelleen asiassa ihan pihalla.Saahan siihen uskoa kuka haluaa. Voi siellä olla jotain historiallisesti paikkansa pitävääkin. Jollei muuta niin tapainkuvausta.
"Lajien synty" teoksen. Darwinkin oli vain puolittain oikeassa. Entä Katollisen kirkon tiedemiehet ? Heidän mielestään aurinko kiersi maata, koska kuukin kiersi. Olivat hyvin oppineita miehiä. Hyvä, ettei Galilei päässyt hengestään, kun todisti asian vääräksi. Sama se on historian "totuuksillakin" Esimerkkejä kyllä löytyy. Historiaahan tulkitaan lähes aina "kotiinpäin" Tai jonkun vallassaolevan ryhmittymän eduksi. Suomessakin polittinen historia aina värittyi voittajan eduksi (1918)
Ei pidä asettaa teoksia miksikään uskonkappaleiksi, ne ovat tekijöidensä näköisiä ja syntyisin tekijöidensä ajatuksista. Olkoonpa Koskela kuka tahansa, hän on fiktiivinen hahmo kuitenkin. Ei ole olemassa mitään absoluuttisen identtistä Koskelaa tai ketään muutakaan kiejan ja elokuvan hahmoa. Hahmot ovat kirjailijan itsensä tuotteita ja varsinkin elokuvantekijän tuotos on kovin kaukana kirjailijan kokemuksista rintamalla.
Mitä kritisoitavaa Linnan romaanissa on? Mihin sellainen kritiikki tähtää? Antti Tuuri ei ole edes nähnyt oikeaa sotaa tai "ryssää", joten hänen kokemuksensa ovat kovin vähäisiä verrattuna Linnaan.
Raittila voi kertoa vain omista armeijakokemuksistaan.
kirjoitteli myös kaunokirjallisia teoksiaan. Kukaan ei juuri niitä arvostele, vaikka hän kirjoitti täyttä soopaa, useista asioista. Kianto esim. julisti, että kaikki köyhälistönaiset tulisi tappaa kuin, naarassudet, ettei sikiäisi niitä uusia sosialisteja Suomeen. Hän itse antoi tietoja venäläisille Talvisodan aikana, Venäjän kielellä kirjoituksillaan sikarilaatikon pohjaan, ennen pakenemistaan "Turjanlinnasta". Kianto eli myös epätavallisen mooralitonta elämää, vaikka oli papin poika ja sivistynyt mies. Sellainen oli Kianto. Jos Linna olisi ollut hänenkaltaisensa, niin olisiko hän nyt vielä arvostetumpi kirjailijana ?
nyt oli erikoinen persoona. Hänestä liikkui niin monenlaisia tarinoita, pitääkin lukea elämänkerta Kiannosta.
Sisällissota ja Vienan retkikunta
Heimosotureita Vienan sotaretkeltä, kuvassa mukana kirjailija Ilmari Kianto takana ratsailla keskellä.
Suomen sisällissodan alkuvaiheessa Kianto oleskeli Oulussa ja Hailuodossa ja oli Oulun valtauksen silminäkijä. Kianto asettui valkoisten puolelle ja esitti hyvin jyrkkiä kommentteja punaisista: hän muun muassa puhui "punaisista naarassusista" ja vaati pahan pois leikkaamista saastuneesta kansanruumiista teloitusten avulla esimerkiksi Keskisuomalainen-lehdessä 12. huhtikuuta 1918 ilmestyneessä kirjoituksessaan:
"Eikö olisi oikeata tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti vaikuttaakseen näiden kurjiin ammattisisariin? Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä ennemmin kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naarassusi synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset ovat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat? Pyövelin kirves on nyt kerta kaikkiaan pantu Suomen kansan käteen. Suomen kansan yhteiskuntaruumiissa on tehtävä "keisarinleikkaus" – kirurgimme olkoon kansan tuomio."
Kiannon jyrkkää asennetta saattaa selittää se, että häntä itseään oli pidetty jonkinlaisena sosialistina hänen vapaan sukupuolimoraalinsa sekä uskonnon- ja kirkonvastaisten kirjoitustensa vuoksi. Nyt hän halusi tehdä selvän pesäeron punaisiin ja etsi jyrkillä mielipiteillään hyväksyntää valkoisten kannattajilta. Venäjän kieltä opiskellut ja pitkiä aikoja Venäjällä oleskellut Kianto muuttui samalla myös venäläisvastaiseksi Suur-Suomen kannattajaksi. Perinteiset valkoisten kannattajat suhtautuivat kuitenkin epäillen "valkoiseksi anarkistiksi" julistautuneeseen Kiantoon, eikä hänen sisällissodasta kirjoittamansa kirja saanut kustantajaa syksyllä 1918.
Sisällissodan jälkeen kesällä 1918 Kianto otti osaa everstiluutnantti Malmin johtamaan Vienan retkikuntaan. Hänen tehtävänään oli toimia agitaattorina ja saada alueen asukkaat kannattamaan Suomeen liittymistä. Paikallinen väestö pysyi kuitenkin Kiannon pettymykseksi poliittisesti passiivisena eikä innostunut hänen puheistaan. Kianto kirjoitti epäonnistuneesta retkestä matkakuvauksen Suomi suureksi – Viena vapaaksi (1918) ja kirjasen Vienan puolesta – Kauko-Karjalan ikivanhan moraalin säilyttämiseksi, kenttäpuheita
Nyt on kai vieraannuttu niin kauas sota-ajasta ja ennenkaikkea sitä edeltäneestä suomalaisten valtaenemmistön agraarisesta elämäntavasta, että kirjasta nousee ensimmäisenä mieleen tällaista psykologista (tai kasvatustieteellistä tai whatever) pohdintaa. Linnan kuvaama Koskela ei ollut miehistönsä ja alijohtajiensa sankari siksi, että hän oli "kuriton". Eikä hän ollut edes joukkueensa tukitaistelija. Se osa oli pitemmän päälle varattu Määtälle, josta Linna aivan oikein kirjoitti, että Määttä ei ollut niitä miehiä, jotka saisivat joukkueen seuraamaan itseään.
Miehet arvostivat Koskelaa, koska hänellä oli niitä taitoja, joita sen aikainen agraariyhteisö arvosti. Esim. korsun hirsien valinta on kuvattu pistämättömästi "kaikki se saatanan kyylä huomaa". Akateemisemista piireistä tulleille (esim. kadettiupseerit ja pidemmälle opiskelleet reserviläisetkin) se know-how oli vierasta. Suomi oli silloin enemmän luokkayhteiskunta kuin nyt. Koskelalla oli sellaisia taitoja, joita nuoremmat ja uein köyhemmistä oloista tulleet varusmiehet arvostivat.
Jos Tuntematonta lukee ilman Pohjantähteä, niin tottakai Koskela jää epäuskottavaksi sankariksi. Pohjantähti kuvaa nuoren Vilhon jäyhää Akseli-isäänsä isäänsä pohdiskelevammaksi (Jussi-vaarista puhumattakaan), joka teki raskaatkin työt mieluummin järjellä kuin voimalla. Metsätöissä Vilholle karttui silmää, miten missäkin maastosa edetään. Varmasti suuri ansio Määtän tapaisten korpimetsien miesten silmissä.
Vaikea sanoa, millainen ihmistyyppi tänä päivänä vastaisi Koskelaa. Erilainen varmasti. Ideoita?
Mukavaa lukea täällä oivaltavia ja pohdiskelevia kirjoituksia, kiitos.
Tosi hyvä kysymys, millainen olisi tämän päivän Koskela. Vastausta en valitettavasti tiedä.
...ja totesi ettei todellisuudessa rintamaoloissa ollut tuollaisia verbaalisesti lahjakkaita porukoita. Raittilan mukaan sotilaat olivat yleisesti todennäköisemmin tuollaisia Antti Tuurin romaanien jurottajia ja yksitotisia töksäyttäjiä.
Linnan kirjan menestys perustuu siihen, että rahvasta kehutaan ja mielistellään ja "herroja" haukutaan. Kansa luki kirjaa kun siinä kehuttiin "tavallista ihmistä". Linnan metodi oli siis sama kuin Veikko Vennamolla.
http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#Linna
"Linnan historiankuvasta on vain askel sellaiseen älymystöasenteeseen, jota esim. Erno Paasilinna edustaa. Sen mukaan Suomen historian läpikäyvänä juonena on herrojen kelvottomuus, vapauden puute ja kansan sortaminen. Eliitin rooli historiassa on, että se sortaa, silloin kun ei tapa. Jalostetussa muodossa saman perusteeman voi löytää myös Heikki Ylikankaalla. Jälkimmäisessä tapauksessa läpikäyvänä on sosiaalihistoriallinen näkökulma, jossa luokat ikuisesti taistelevat pelaten nollasummapeliä ja alaluokka johdonmukaisella välttämättömyydellä ikuisesti häviää."
Arvon mister Penna
Sotiemme veteraani Hannu Raittila(s. 1956) on valitettavasti joutunut aikoinaan yksitotiseen porukkaan, joten hän pystyy "rohkeasti" kumoamaan Väinö Linnan rahvaan mielistelyn.
Itse samana vuonna syntyneenä kuin Raittila en ehtinyt rintamalle, mutta on ollut ilo ja kunnia viettää aikaa rakennustyömailla, uitossa yms. rahvaan parissa. Ja ei ollenkaan jurottajia ja yksitotisia töksäyttäjiä, päin vastoin. Uskomattomia verbaaliakrobaatteja, tarinankertojia...
Töksäyttäjistä puheenollen, pitäisikö arvon Penna peiliin katsoa?