Kommunismi olisi ollut ihan hyvä asia jos Anvelt, Rahja, Gylling ja kumppanit olisivat aidosti ajaneet kotimaittensa köyhälistön ja työläistön elinolojen parantamista eivätkä nähneet Neuvosto-Venää jonain kommunismin kotimaana jonka vallan alle kaikki maailman valtiot pitää alistaa.
Kommunismi jos Anvelt, Rahja ja Gylling
2
119
Vastaukset
synnyinmaansa asiaa: he olivat syntyperäisiä pietarilaisia.
- inkerikko
Olihan moni eestiläinen kommukkakin Pietarista. Toisaalta "Leningradista" tuli 30-luvulla varsin venäläinen kun Retusaaren suomalaiset, virolaiset ja saksalaiset tapettiin. Sitä ne venäläiset kai varmaan sillä vallankumouksella osittain ajoivat. Suututti kun ulkomaalaisilla oli kaikki parhaimmat virat hallussa keisarillisessa Pietarissa plus kaupungin teollisuus oli lähinnä ulkomaalaista tai ulkomaalaisten perustamaa.
Toisaalta ei Neuvostoliitto kaikkia Pietarin historiallisia rakennuksia häpäissyt ja tuhonnut vaan jopa piti huolta joistakin Tsaarien aikaisista rakennuksista vaikka väitti että ne täytyy säilyttää muistutukseksi veren imijöiden valta-ajasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1981529
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58951- 85902
- 53826
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10730Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t264728Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338681Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74656