Viimeisen tiedon mukaan tulee harkittavaksi, että jokaiselle kansanedustajalle palkataan valtion varoista henkilökohtainen henkivartija ja maahanmuuttoministerille peräti kaksi.
Perusteena esitettiin se, että kansanedustajien epäonnistuminen työssään on aiheuttanut niin paljon tyytymättömyyttä kansalaisissa, että on perusteltua syytä harkita asiaa.
Perusteena esitettiin se, että kansanedustajien epäonnistuminen työssään on aiheuttanut niin paljon tyytymättömyyttä kansalaisissa, että on perusteltua syytä harkita asiaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
isänmaahan
Mistä sä nyt moista paskaa olet keksinyt? Lähde kehiin?
se oli eräässä etelä-suomalaisessa sanomalehdessä, jonka mukaan oltiin huolissaan kansanedustajien turvallisuudesta ja että se tutkitaan.
Vuonna 2100 eduskuntataloa ympäröi 500 metriä leveä vartioitu ja aidattu alue. Lähelle aitaa on majoittunut 2000 koditonta ja jos et ole kokeillut homoseksiä, olet vanhanaikainen.