Noissa naisten kiihoitusvoiteissa käytetään cayennepippuria kuumotuksen tunteen aikaansaamiseksi ja klitoriksen kiihottamiseksi. Niinpä ajattelin kokeilla ihan suoraan maustehyllystä otetulla cayennepippurilla. Sekoitin ensin nuppineulan pään kokoisen määrän liukkariin ja levitin klitoriksen hupulle varovasti. Sitten hieroin klittaa, aika nopeasti alkoi kuumottaa ihanalla tavalla. Häpyhuulet turposivat kiihottavalla tavalla pulleiksi. Ihmettelin ettei kirvellyt ollenkaan, pelkkä kuumotuksen tunne tuntui. Sitten uskaltauduin laittamaan vähän emättimen sisäänkin pienen määrän ja ratsastin sen jälkeen latexdildollani. Pääsin lähemmäs orkkua kuin koskaan aiemmin dildojen kanssa. Varmasti käytän pippurointia jatkossakin. Joku voi sanoa, että ei ole järkeä koko hommassa mutta hei, omalle värkilleen saa tehdä just sitä mikä tuntuu hyvältä.
Ensimmäinen pippurikokeiluni
10
11401
Vastaukset
- Sostenuto.
Mutta kokeilunhaluisena ja kekseliäänä ihmisenä et ole suinkaan jäänyt sormi suussa ihmettelemään.
Ja hyvinhän aika kuluukin barokkisissa itsetyydytyssessiossa. Kokemusta on...- guten tag!
uskaltaskohan laittaa kylmägeeliä pimppaan liukuvoiteeksi..sekin vois antaa kivan lämmöntunteen?
- kokeillaanpois
guten tag! kirjoitti:
uskaltaskohan laittaa kylmägeeliä pimppaan liukuvoiteeksi..sekin vois antaa kivan lämmöntunteen?
omallaan voi kokeilla mitä vaan. Piparminttuöljykin käy, ainakin klitalle. Se saattaapi kirvellä sisäisesti käytettynä.
- TB
guten tag! kirjoitti:
uskaltaskohan laittaa kylmägeeliä pimppaan liukuvoiteeksi..sekin vois antaa kivan lämmöntunteen?
ei kylymä geeli tunne on aivan kauhia eikä lähe pesemälläkään hetkes pois :D
- pippuripimpero
TB kirjoitti:
ei kylymä geeli tunne on aivan kauhia eikä lähe pesemälläkään hetkes pois :D
yllätys-yllätys: cayennepippuria tehoaineena! Katselin erään verkkoapteekin tuotevalikoimia ja lämpögeeliä tosiaan löytyy, ei tarvitse viilentäviä geelejä käyttää. Tänään kokeilen vielä miten tuore chiliviipale lämmittää klittaa. Olen ollut koko iltapäivän innoissani tämän illan kokeilusta. Chili ilmeisesti on vielä voimakkaammin lämmittävä kuin cayennepippuri. Ostin pienen siveltimenkin jolla voin sutia pimppiini näitä luonnon omia kiihotusaineita sormia tahrimatta.
- ja huppu päälle.
Joo-o, tämän "huppu"tyypin jokapäiväiset fantasiat tunnistaa jo kirjoitustyylistä. Äijä joka kirjoittelee itsetyydytysjuttuja naisena esiintyen, eikä ihan ensimmäistä eikä toista kertaa...
Eikö sinulla oikeasti ole muuta elämää?- näkeehän ton
Juup, kukaan nainen ei olis kirjoittanut: "noissa NAISTEN kiihotusvoiteissa...."
- 6543qasdfgh
Tai "miehen".
- c.enne
Chiliviipale ei oikein pysynyt klitalla ja ihmeen hitaasti alkoi tuntua sen kuumottava vaikutus. Johtui ilmeisesti siitä ettei ollut kovin tiiviisti ihon pintaa vasten. Kuumotus oli ihan samaa luokkaa kuin cayennepippurilla ja kesti vajaan tunnin. Vanhanaikaisesti myös vetelin edestakaisin halkaistulla chilillä. Se olisi varmaan ollut aika hurjannäköistä jos joku olisi ollut katselemassa. Hämmästyttävää ettei se kirvellyt emättimessä vaan tunne oli vain kovaa kuumotusta. Tunsin miten paikat turposivat sisällä ja se kiihotti entisestään. Kokeilin myös voimakasta chilikastiketta siveltimellä levittäen. Se olikin vähän ärjympää, alkoi emätinkin kostua kivasti kun chili sai verenkierron ja limanerityksen kiihtymään. Ehdottomasti jatkan pippurointia.
- Anonyymi
DIY chililiukkari toimii hyvin miedoista chileistä tehtynä oikeen hyvin kullin nupissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1291837
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.781717Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie561323- 691141
Tiedätkö autereen?
Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen8839- 2795
- 45777
Oli kyl kunnon reissu
Jopa oli bileet hotellissa! Kunnon menot ja Kuhmon rytkyt liikenteessä. Onneksi ei ollu tuulipukua päällä! 😂👍🏻10749- 41735
- 45717