vielä pitkään suomalaisten arvojohtajana. Ensi vuonna eroajia on huomattavasti vähemmän kuin tänä vuonna ja muutaman vuoden päästä liittyjiä on jo enemmän kuin eroajia. Erobuumi on nyt ohi.
Kirkko porskuttaa
summa summarum
13452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lokakuu näytti vain sen että kansa alkaa olla aika kyllästänyt kirkon toimintaa ja jonku vähäpätöisen homokeskustelun vuoksi kirkosta erosi 40.000 ihmistä. Ja kuten eroluvuista näkyy, niin ne eivät olleet niitä jotka olivat jo muutenkin päättäneet erota, sillä eroaminen on jatkunut vähintään edellisvuosien tapaan.
Arviolta 6% kirkon jäsenistä uskoo kirkon oppeihin, eli vain neljännesmiljoona. Jos oletetaan että miljuoona ihmistä ei missään tapauksessa eroa kirkosta, niin potentiaalista eroajaa on noin 3.000.000 ihmistä.
Suomessa syntyy noin 60.000 lasta ja niistä kirkkoon liitetään suunnilleen jäsenprosentin mukaisnen määrä lapsia, eli nyt noin 80%, siis noin 48.000 lasta. Suomalaisia kuolee noin 50.000 vuodessa, heistä kirkon jäseniä lienee jonkinverran yli 80% (jostain syystä kirkko ei levitä tilastoja kuolleiden jäsentensä määristä), muutaa heistä kirkon jäseniä lienee jonkin verran yli 40.000.
Kirkosta eroajat ovat enimmäkseen 20-30 vuotiaita ja näiden eronneiden lapsiahan ei tulevaisuudessa tulla liittämään kirkkoon, joten kohta ollaan siinä tilanteessa että kuoleman kautta poistuu enemmän jäseni kuin syntymän kautta liitetään.
Muuten kuin syntymäkasteen kautta seurakuntiin liittyy vain noin 10.000 jäsentä (lähinnä kai maahanmuuttajiea) ja eroaa useita kymmeniä tuhansia. 50.000 eroajan vauhtihan tarkoittaa sitä että kirkon kolme miljoonaa potentiaalista eroajaa on poistunut seurakunnista kuudenkymmenen vuoden aikana, Oikeasti aikaa menee paljon vähemmän, koska syntymän kautta liitettävät vähenee vähenemistään. Kun kirkon jäsenprosentti pienenee pienemistään, niin myös ympäristön paine kirkossa pysymisestä muuttuu pikkuhiljaa paineeksi erota kirkosta.
Kysymys kuuluukin että millä jäsenprosentilla verotusoikeus pitää otta harkintaan ja poistaa.
>> jostain syystä kirkko ei levitä tilastoja kuolleiden jäsentensä määristä ks. sivu 11.
Esim. vuonna 2009 kastettuja lapsia oli 48 494 samaan aikaan kun kirkon jäseniä kuoli 42 511.
Joo, kyllähän se kuolleiden määrä löytyy kun etsii, mutta ei sitä tietota mitenkään aktiivisesti levitetä, toisin kuin syntymän kautta kastettujen, kirkkoon liitettyjen ja myös eronneiden määrää. Käppyröistä on poikkeuksestta unohdettu kuolleiden osuus, hehän eivät ole eronneet, vaan siirtyneen ikuisuusjäseniksi :)
Lähivuosina kuitenkin kastettujen määrä vähenee vähemistään ja kuolleiden määrä hienoisesti kasvaa.
"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon läsnä olevan väestön määrä oli vuoden 2009 lopussa 4 266 755
henkilöä (vuonna 2008 vastaava luku 4 294 214). Kirkkoon kuului 79,7 prosenttia suomalaisista (vuotta
aiemmin kirkkoon kuului 80,6 %)."
Ja täällä kun on niin suureen ääneen huudettu sitä että kirkkoon kuulluu 80%... ei kuulu.
PS. Pääseekö valheiden puhujat taivaaseen?
"vielä pitkään suomalaisten arvojohtajana."
Juu, niin kuin nähtiin tässä homokeskustelussakin.
Kirkon edustajat pitäisi vain saada useammin julkisuuteen kertomaan hieman arvomaailmastaan, sehän aiheuttaa aina eropiikkejä.
Ja Saksassa se osoitti erityistä puhdasoppista luterilaisuutta, alkaen toimet Lutherin viitoittamalla tiellä, puhtaan opin aseman varmistamiseksi, Martinpäivänä 9-10.11. 1938 Kristallliyönä.
Todellinen arvojohtaja vetää kohti parempaa eikä toimi jarruvaununa kuten kirkko.
Tuo oli kyllä osuvasti sanottu. Kirkkohan ei todellakaan ole mikään veturi, vaan junan perässä holtittomasti heiluva rikkinäinen jarruvaunu :)
ainakaan minun arvoni eivät ole samat kuin luterilaisen lahkon
"Kirkko porskuttaa vielä pitkään suomalaisten arvojohtajana"
Kieltämättä ahneus ja rahanhimo ovat nykyään vallitsevina
hyvä arvojohtaja, kun homokeskustelu oli kuumimmillaan. 40 000 lähti kirkosta lokakuun aikana pois. Todella onnistunut arvojohtajuus. Homokeskustelu osoitti sen, että ei tarvita suurtakaan kohua kun kirkosta erotaan, niin että hippulat vinkuu. Kun kirkkoa kohtaa seuraava kohu, niin taas erotaan ennätystahtia.
pitkänäköinen avaus.