riittää, mutta valitettavasti he ovat näitä, "Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon, 19. ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on. 20. Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. 21. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. 22. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."
Kun Pojan sanaan, "jonka Poika tekee vapaaksi on TODELLA VAPAA," EI uskota, niin silloin ollaan
turmeluksen orjina VALHEVAPAUDESSA täällä lupaamassa vapautta ja kenenpä muun kuin Jumalan ja
Jeesuksen nimessä.
KUN POIKA SAA TEHDÄ VAPAAKSI tie HÄNEN VAPAUTEENSA KULKEE NISUNJYVÄN KUOLEMAN TIETÄ
EIKÄ MITÄÄN MUUTA TIETÄ, näin on totuus JUMALASSA.
Kun Pojan sanaan, "jonka Poika tekee vapaaksi on TODELLA VAPAA," EI uskota, niin silloin ollaan
turmeluksen orjina VALHEVAPAUDESSA täällä lupaamassa vapautta ja kenenpä muun kuin Jumalan ja
Jeesuksen nimessä.
KUN POIKA SAA TEHDÄ VAPAAKSI tie HÄNEN VAPAUTEENSA KULKEE NISUNJYVÄN KUOLEMAN TIETÄ
EIKÄ MITÄÄN MUUTA TIETÄ, näin on totuus JUMALASSA.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kirjaimista Jumala osoitti Pietarin sanan kohdan,"Katsokaa, kuinka suurilla kirjaimilla minä omakätisesti teille kirjoitan! 12. Kaikki, jotka pyrkivät lihassa olemaan mieliksi, ne pakottavat teitä ympärileikkauttamaan itsenne vain siksi, ettei heitä Kristuksen ristin tähden vainottaisi. 13. Eiväthän nekään, jotka ympärileikkauttavat itsensä, itse noudata lakia, vaan he tahtovat teitä ympärileikkauttamaan itsenne saadakseen kerskata teidän lihastanne."
Näin on Jumalassa. Jumala tietää miksi kirjoittaa isoilla kirjaimilla ja joka sitä vastaan ivaa ja sotii
itse Jumalaa vastaan sotii.
Näin Jumala toimii tässäkin suhteessa AIVAN TOISIN KUIN tekopyhä ihminen JA todella sanat antaa
aikanaan juuri oikeaan aikaan. Kenen kohdalla ne koituvat pahaksi ne paaduttaa ja keiden sydän
saa janon ELÄVÄN JUMALAN puoleen heille se voi koitua siunaukseksi UUDEN ELÄMÄN aluksi.