Olen pyrkinyt samastumaan Joseph Smithin ajatusmaailmaan ja persoonallisuuteen yhden absoluuttisen totuuden näkökulmasta ja sitä kautta ymmärtämään johdonmukaisesti MAP kirkon yksittäisen jäsenen sisäistä todellisuutta. Mormonin kirja on minulle uskonnollinen-- Raamattuun verrattavissa oleva myytti jonka tapahtumien totuudella ei ole minulle juurikaan merkitystä.
Mormonin kirjan todellisuuden sisäistäminen edellyttää subjektiivista transsendenttista hengellistä elämystä jota mormoniperheeseen kasvaneella on käsitykseni mukaan vaikea, ilmeisesti lähes mahdotonta kokea. En lainkaan kyseenalaista hengellisen todistuksen aitoutta.
Tällaiseen johtopäätökseen olen päätynyt tämän palstan kirjoitusten perusteella sekä pohtiessani sekä Jeff Lindsayn että Kim Östmanin tekstien todellista luonnetta.
Mormonin kirjan todellisuuden sisäistäminen edellyttää subjektiivista transsendenttista hengellistä elämystä jota mormoniperheeseen kasvaneella on käsitykseni mukaan vaikea, ilmeisesti lähes mahdotonta kokea. En lainkaan kyseenalaista hengellisen todistuksen aitoutta.
Tällaiseen johtopäätökseen olen päätynyt tämän palstan kirjoitusten perusteella sekä pohtiessani sekä Jeff Lindsayn että Kim Östmanin tekstien todellista luonnetta.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Selventäisitkö, mitä tarkoitat tällä: "Mormonin kirjan todellisuuden sisäistäminen edellyttää subjektiivista transsendenttista hengellistä elämystä jota mormoniperheeseen kasvaneella on käsitykseni mukaan vaikea, ilmeisesti lähes mahdotonta kokea."
Sisäistä oivallusta eli hengellistä todistusta on kovin haasteellista saada aidosti ulkoisesti.
Pitäisikö saada ulkoinen hengellinen todistus?
Nämä kohdat varmaan muistat:
1. Kor. 2:13
ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
1. Kor. 2:14
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
Hengellinen todistus on jopa lujempi kuin ulkoinen maallinen todistus. Tätä ei sellainen ymmärrä, jolla ei ole hengellistä todistusta.
Hengellinen todistus on nimenomaan haasteellinen kokemus mormonperheessä kasvaneelle.
Pitää paikkansa, että hengellisen todistuksen saaminen on haasteellista. Se on sitä kaikille. Mormoniperheessä kasvaneelle sen saaminen voi erilaista kuin muille, mutta ei se nähdäkseni ole sen vaikeampaa kuin muillekaan. Perustiedot on saatu. Kysymys on saadun opetuksen sisäistämisestä.
Ongelmia voi tulla, jos nuorella on virheellisiä odotuksia siitä, millainen tuon todistuksen tulisi olla. Sellainen vaara on olemassa, että nuori alkaa vaatia jotain ihmettä todistuksen saadakseen eikä luota jo saamiinsa tosilta tuntuviin tietoihin, vaan sivuuttaa ne ihmettä odottaen.
Kyse on juuri saadun totuuden sisäistämisestä joka on käsittääkseni ilmeisesti lähes mahdotonta mormoniperheessä kasvaneelle, perustiedoista huolimatta.
Sinun suhteesi totuuteen on aivan erilainen. Kauniisti kuvailet libidoviritteistä kiihkeää rakkauttasi totuuteen. Totuus tyydyttää kaikki tarpeesi, sinulta ei puutu mitään.
Tällaiseen tilaan ei pääse ilman hengellistä todistusta.
Mormoniperheessä kasvaneesta nuoresta voi todeta, että ei kannettu vesi pysy kaivossa. Tämä ei suinkaan merkitse, sitä ettei nuori haluaisi kuulua vilpittömästi MAP kirkkoon. Ahdistava ristiriita kehittyy vallitsevan todellisuuden ja totuuden välille.
Jos luet aloitukseni "Lapsen usko", niin ainakin minun kohdallani olisi ollut jo varhain otollinen hetki kertoa evankeliumin totuuksista. En pidä todennäköisenä, että tilanteeni olisi ollut tätä: "Kyse on juuri saadun totuuden sisäistämisestä joka on käsittääkseni ilmeisesti lähes mahdotonta mormoniperheessä kasvaneelle, perustiedoista huolimatta." Olin sisällä totuudessa lapsen uskoni ansiosta. Lapselle tulee opettaa jo varhain oikeat periaatteet. Lapsi ottaa ne vastaan sellaisina kuin ne ovat. Nuoruudessa on silti käytävä lävitse itsenäistymisvaihe. Tuo murros onnistuu sitä paremmin, mitä parempi on pohja ja elleivät ulkoiset olosuhteet luo voittamattomia esteitä.
Ymmärrän hyvin, sinulla oli egossasi jo varhaislapsuudestasi peräisin oleva paikka joka imaisi totuuden sisäänsä.
Eiköhän tuo "paikka" totuuden vastaanottamiseen ole jokaisella vastuullisella ihmisellä? Lapsi ei vielä ole vastuullinen kaikista teoistaan. Hän elää totuudessa ilman omaa yritystäänkin. Aikuisina joudumme kukin tekemään valintoja. Vasta silloin voimme tehdä myös myös syntiä.
Sitä tyhjää "paikkaa" ja totuuden mentävää aukkoa on käsittääkseni kovin hankala löytää mormoniperheissä kasvaneilla. En epäile lainkaan heidän vastuullisuuden puutettaan valintoja tehdessään.
Päinvastoin ratkaisematon ristiriita saattaa aiheuttaa voimakasta synnin- ja riittämättömyyden tunnetta. Tätä tunnetilaa lähimmäisissään on vaikea aistia sellaisen, jolla tämä hengellinen todistus on olemuksessaan.
Kirjoitat usein kovin arvoituksellisesti. Mitähän tämäkin tarkoittaa: "En epäile lainkaan heidän vastuullisuuden puutettaan valintoja tehdessään." Minusta on juuri päin vastoin. MAP-perheissä kasvaneille opetetaan oikeita evankeliumin mukaiseen elämään kuuluvia periaatteita. Koska MAP-perheessä kasvaneilla on tietoa enemmän, on heillä myös enemmän vastuuta kuin muilla valinnoistaan. Siksi noiden periaatteiden rikkominen voi aiheuttaa "voimakasta synnin- ja riittämättömyyden tunnetta", mutta se ei ole noiden oikeiden periaatteiden syy, vaan seurausta siitä, että tietää tekevänsä väärin.
"Päinvastoin ratkaisematon ristiriita saattaa aiheuttaa voimakasta synnin- ja riittämättömyyden tunnetta. "
Tähän voin oman kokemukseni kautta yhtyä täysin. Tosin en tiedä onko tämä yleistettävissä kaikkiin kirkossa kasvaneisiin nuoriin. Kuitenkin vain vähän yli puolet nuorista lähtee kirkosta. En usko että kaikki tästä kirkkoon jäävistä ~45%:sta ovat ristiriitaisessa tilassa, osa saa varmasti "ilmoituksen totuudesta", koska ristiriita on niin suuri ja sitä kautta halu saada "oma todistus" voi olla valtava. Kyllä minäkin muistan kun mormonin kirjan lukemisen jälkeen itkin ja rukoilin monta tuntia odottaen jotain suurta ilmoitusta, mutta eipähän tullut. Päädyin sitten siihen että ehkäpä ilmoitus tuli "niiden hyvien neuvojen kautta", joita kirjaa lukiessani opin.
Mutta vaikea sanoa kuinka moni kirkossa kasvanut pääsee täysin samaan tilaan kuin käännynnäiset.. itsekin olin peräänantamaton fundamentalisti ulospäin ja kysyttäessä aina onnellinen.. maailmanloppufantasiat mielessäni.
Juuri näin, tämä on varsin epäkiitollinen tilanne.
Toimivaksi ratkaisuksi on osoittautunut ns. kulttuurimormoni. Tämä on adaptio tilanne hengellisen todistuksen puuttumiseen ja totuuden tyhjiöön..
Tulisiko olla kiitollinen siitä, ettei tiedä, mikä on oikein tai väärin?
Noinkin voi olla, mutta mitä pahaa siinä on? - Suomessa on tietty kristillinen kulttuuri juhla- ja muine pyhineen. Monet kuuluvat vain tavan vuoksi kirkkoon. On sanottu: Koska kaikilla ei ole uskoa, etsikää parhaista kirjoista viisauden sanoja. Se on kulttuurin harjoittamista ja johtaa hyvään. "Kaikki mikä on hyvää, on Jumalasta."
Mormonilapsi imee äidinmaidosta rakkauden lisäksi tunteen siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Lapsen egoon ei pääse muodostumaan totuuden mentävää rakkausaukkoa. Lapsi osaa olla vilpittömästi kiitollinen kokiessaan vanhempiensa ehdotonta rakkautta.
Tällainen kiitollisuus on molemminpuolista.
Tapani näin se juuri menee. "Kaikki mikä on hyvää, on Jumalasta". Me opimme molemminpuolista suvaitsevaisuutta. Meidän on syytä hyväksyä myös ne mormoninuoret jotka eivät ponnisteluistaan huolimatta ole onnistuneet saavuttamaan hengellistä todistusta.
En ymmärrä, miksi kirkossa kasvavan nuoren pitäisi päästä "täysin samaan tilaan" kuin käänynäiset?
Minusta kirkossa kasvava nuori on nimitäin paremmassa asemassa, kuin käänynäinen, joka ehkä tarvitsee voimakaan todistuksen, koska oli kasvanut erilaisessa uskonnollisessa ympäristössä. Kirkossa kasvaneen ei tarvitse käänynäisen tavoin kampailla uuden opin kanssa, koska on saanut kyseistä oppia lapsuudesta saaka.
Mitä tulee Pyhän Hnegen todistukseen, niin se voi tulla vähitelen hengellisten kokemusten kauta. Minulle ei tullut lapsuus- tai nuoruusvuosina mieleen rukoilla Mormonin kirjan totuudellisuudesta. Minä vain luin sitä ja uskoin lukemaani.
En tiedä, mihin ristiriitoihin viitaat nuorten kohdalla. Omien havaintojeni mukaan nuoret kykenevät esimerkiksi torjumaan evoluutio-opin, niin että eivät hurahda siihen. Saataa kuitenkin olla, että joillekin se tuo ongelmia, mutta käsitääkseni aika harvalla.
Jotkut saatavat joutua koulukiusaamisen kohteeksi uskonnon vuoksi, mutta sitä ei tarvitse vältämättä tuoda esille ainakaan kovin voimakaasti. Monet pitävätkin asian salassa koulukavereiltaan tai sitten mainitsevat sen "salaisuutena", jota ei saa kertoa muille. Tunnen yhden tapauksen, jossa kirkon nuori oli kahden kesken kertonut luokkakavereille uskotonsa, mutta kkieltänyt puhumasta muille. Siten kaikki luokan oppilaat luulivat olevansa ainoita, jotka tiesivät oppilaan uskonnosta.
Kaikkilla mormoninuorilla ei riitä henkiset voimavarat ulkoisen todellisuuden torjuntaan, silloin herkkä salaisuuskin saattaa muodostua raskaaksi perityksi taakaksi.
Kirjoitat kummallisuuksia ainakin tässä: "Lapsen egoon ei pääse muodostumaan totuuden mentävää rakkausaukkoa." - Voisitko selventää?
Nimimerkki Tode on vihjannut joskus Smithin psyykkiseen epätasapainoon ja rajuun hengelliseen eksymiseen. Ei liene kaukana ne arvailut.
Onko Todella jonknlainen metodinen neutraliteetti vihjailussaan?
Vastatkoon itse puolestaan. Raamattupohjalta hän itse sanoo täällä keskustelevansa.
noin se menee.
Herkkä nuori Joseph Smith ajautui ilmeisesti aikamoiseen tunnemylläkkään pohtiessaan raamatullisen totuuden todellista luonnetta senaikaisessa laajaspektrisessä kristillisessä ympäristössä.
siihen saumaan pääsi moroni torvineen iskemään.