Vaalit 2011

6703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Huhhuh

    Olipa hullua ja vastuutonta lúettavaa Piraatti Liberaalit

    http://liberaalit.fi/politiikka/miedot-huumeet-laillistettava-suomessa/

    Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

    ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    Kertokaas Piraatti Liberaalit

    Mitä te sanotte 18 vuotiaalle, joka on aikuinen ihminen ja joka päättää tehdä keholleen seuraavaa ja jää sitten meidän muiden veronmaksajien elätettäväksi mielenterveyspotilaana?

    Kannabis vaikuttaa akuutisti muistiin sekä ajattelu- ja havaintotoimintoihin. Kannabis voi myös alentaa tarkkaavaisuutta ja vaikuttaa ajan kokemiseen siten, että kulunut aika yliarvioidaan. Täten suoriutuminen vaativissa tehtävissä voi heikentyä ja päihtyneenä tulee välttää autolla ajamista tai työkoneiden käyttämistä.

    Kannabiksen pitkäaikaisen käytön ei ole todettu aiheuttavan päihtymystilan jälkeisiä vaikutuksia kognitivisiin toimintoihin, aivojen rakenteisiin eikä älykkyysosamäärään. Alkoholi tunnetusti aiheuttaa pysyviä vaurioita aivoihin, jopa dementian kaltaista tylsistymistä.

    Kannabiksen yhtenä haittavaikutuksena on yleisesti mainittu ns. kannabispsykoosi. Termillä viittaan laajaan joukkoon erilaisia psyykisiä oireita, jotka johtuvat kannabiksen psykoaktiivisista vaikutuksista tai liittyvät nauttimistilanteeseen. Yhden psykoosin sijasta nämä erilaiset psyykiset sivuvaikutukset muodostavat voimakkuudeltaan hyvin vaihtelevan oirejoukon lähtien kokemattoman käyttäjän paniikkireaktiosta piilevän mielenhäiriön puhkeamiseen.

    Kannabiksen käytön jälkeen olo ei tunnukaan rentoutuneelta vaan kehänä kiertävät ajatukset valvottavat ja vaikutus tuntuu stressaavalta. Tila voi edetä psykofyysisiin tuntemuksiin. Tällaiselle tilalle on annettu mm. diagnoosi kannabiksen vieroituspsykoosi, joka voi tulla elämän solmukohdassa ja jopa ensimmäisestä kokeilukerrasta.

    Voidaan puhua myös stressireaktiosta, koska tällainen tila voi iskeä kokeiluvaiheessa ja sen aiheuttaa jokin elämän ongelma ja se muistuttaa ylirasitusta, jota ei kuitenkaan tarvitse välttämättä lääkitä. Diagnoosin tekemisen ongelma on kannabiksen käytön nostaminen selittäjäksi käytön takana piileville ongelmille.

    Kannabiksen on sanottu myös aiheuttavan skitsofreniaa.

    Psykoosissa ihminen kokee voimakkaita todellisuudentajun häiriöitä tai jatkuvia paranoidisia ajatuksia.

    Kannabiksen käytön on myös sanottu aiheuttavan alisuoriutumista.

    Liian nuorena aloitettu ja runsas säännöllinen käyttö voi haitata koulussa menestymistä ja henkistä kehitystä.

    Kannabiksen kokeilijoista arvioidaan 10% kehittyvän säännöllisiksi kannabiksen kuluttajiksi.

    Voiko laskun mielenterveyspotilaista lähettää suoraan teille Piraatti Liberaalit ?

    Äänestä

  • Näkyy virtsatestissä kirjoitti:

    Huhhuh

    Kannabis on koko huumeongelman syntipukki: koska suurin osa laittomien huumeiden käyttäjistä käyttää kannabista, joka johtaa muiden huumeiden käyttöön, on kannabis kaikista vaarallisin.

    Ongelmaiselle nuorelle huumeiden houkutteleva ja tuhoava voima on hyvä selitys siinä mielessä, ettei se vaadi mitään syvällistä ja tuskallista itsetutkiskelua tai yhteiskunnallista analyysia. Alkoholikieltolain opetus oli siinä, että vastuun ottaminen pois käyttäjiltä johti humalahakuiseen käyttäytymiseen.

    Löytyy näyttöä sille, että syrjäytyminen lisää todennäköisyyttä käyttää huumeita. Englannissa 63%:lle koulusta erotetuista nuorista on tarjottu kannabista verrattuna 25%:iin koulua käyvistä nuorista; 29%:a erotetuista nuorista on kokeillut A-luokan huumeita verrattuna 5%:iin kouluakäyvistä ja 61%:a erotetuista nuorista on käyttänyt B-luokan huumeita verrattuna 15%:iin koulua käyvistä.

    Kannabiksen haitat

    Mun tekis ihan sikana mieli kokeilla kannabista. Olen 15-vuotias ja olen yrittänyt kavereiden kans selvittää, mistä sitä sais. Olen myös kuullut, että se ei ole niin vaarallista kuin alkoholi, eikä siihen voi jäädä koukkuun. Olenko oikeassa?

    Kannabis on huume, eikä turvallista huumetta ole olemassakaan. Jos joku on sanonut sinulle, ettei ole saanut mitään haittavaikutuksia kannabiksesta tai ei ole jäänyt siihen koukkuun, voi tulla sellainen kuva, että kyseessä olisi vaaraton päihde. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jotkut kannabiksen haittavaikutukset eivät välttämättä tule heti esille tai käyttäjä ei itse niitä huomaa. Lisäksi kannabis vaikuttaa eri henkilöihin hyvin eri tavalla. On myös hyvä muistaa, että kannabis on laiton huume ja että sen käyttö ja hallussapito on rikos.

    Säännöllinen kannabiksen käyttö vaikuttaa keskittymiskykyyn ja huonontaa lähimuistia. Se voi tehdä koulunkäynnistä ja opiskelusta erittäin vaikeaa, koska asiat eivät pysy mielessä ja keskittyminen saattaa tuntua ylivoimaiselta. Kannabis voi aiheuttaa lisäksi väsymystä, masentuneisuutta ja paniikkihäiriöitä. Nuorena aloitettu kannabiksen käyttö lisää riskiä sairastua vakavaan ahdistukseen ja skitsofreniaan.

    Jotkut tulevat riippuvaiseksi kannabiksen tuomaan olotilaan saman tien tai pikkuhiljaa. On myös niitä, jotka ovat käyttäneet kannabista jäämättä siitä varsinaisesti riippuvaiseksi. Se ei silti vähennä kannabiksesta tulevia haittavaikutuksia. Etukäteen ei voi tietää, jääkö itse koukkuun vai ei. Kannabis aiheuttaa lähinnä psyykkistä riippuvuutta, joka tarkoittaa sitä, että tulee riippuvaiseksi kannabiksen aiheuttamasta olotilasta ja haluaa siksi käyttää ainetta yhä uudelleen. Kannabiksen sietokyky kasvaa helposti, jolloin käyttömäärätkin kasvavat. Sama määrä ei enää aiheuta samanlaisia vaikutuksia.

    Miksi haluaisit kokeilla kannabista? Kaiken uuden kokeilu varmasti kiehtoo ja houkuttelee. Kannattaa kuitenkin olla hyvin kriittinen päihdemyönteisille kommenteille. Arvosta itseäsi ja tulevaisuuttasi! Joskus nuoruusiän kokeiluilla saattaa olla yllättävänkin kauaskantoisia vaikutuksia.

    Kysymykset on koottu Nuortennetin keskustelufoorumille tulleista viesteistä, joita kysytään usein tai joihin tarvitaan asiantuntijan vastauksia. Kysymyksistä ei voi tunnistaa ketään, koska ne kuvaavat usean nuoren samasta aiheesta lähettämää viestiä. Vastaukset ovat MLL:n työntekijän laatimia.

    http://www.mll.fi/nuortennetti/paihteet/aikuisen_apua/kannabiksen_haitat/

    ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    Miten on Piraatti Liberaalit tätäkö lisää?

    Etukäteen ei voi tietää, jääkö itse koukkuun vai ei.

    Äänestä

  • Näkyy virtsatestissä kirjoitti:

    Huhhuh

    Olipa hullua ja vastuutonta lúettavaa Piraatti Liberaalit

    http://liberaalit.fi/politiikka/miedot-huumeet-laillistettava-suomessa/

    Mielestämme kannabis ja muut miedot huumeet tulisi laillistaa. Ei siksi, että olisimme “kannabispuolue” tai huumeiden käyttäjiä, vaan siksi että meidän mielestämme aikuiset ihmiset ovat itse oikeutettuja päättämään mitä tekevät omalle keholleen. Tämän lisäksi kieltolait tuovat mukanaan aina enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mitä ne yrittävät ratkaista.

    ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    Kertokaas Piraatti Liberaalit

    Mitä te sanotte 18 vuotiaalle, joka on aikuinen ihminen ja joka päättää tehdä keholleen seuraavaa ja jää sitten meidän muiden veronmaksajien elätettäväksi mielenterveyspotilaana?

    Kannabis vaikuttaa akuutisti muistiin sekä ajattelu- ja havaintotoimintoihin. Kannabis voi myös alentaa tarkkaavaisuutta ja vaikuttaa ajan kokemiseen siten, että kulunut aika yliarvioidaan. Täten suoriutuminen vaativissa tehtävissä voi heikentyä ja päihtyneenä tulee välttää autolla ajamista tai työkoneiden käyttämistä.

    Kannabiksen pitkäaikaisen käytön ei ole todettu aiheuttavan päihtymystilan jälkeisiä vaikutuksia kognitivisiin toimintoihin, aivojen rakenteisiin eikä älykkyysosamäärään. Alkoholi tunnetusti aiheuttaa pysyviä vaurioita aivoihin, jopa dementian kaltaista tylsistymistä.

    Kannabiksen yhtenä haittavaikutuksena on yleisesti mainittu ns. kannabispsykoosi. Termillä viittaan laajaan joukkoon erilaisia psyykisiä oireita, jotka johtuvat kannabiksen psykoaktiivisista vaikutuksista tai liittyvät nauttimistilanteeseen. Yhden psykoosin sijasta nämä erilaiset psyykiset sivuvaikutukset muodostavat voimakkuudeltaan hyvin vaihtelevan oirejoukon lähtien kokemattoman käyttäjän paniikkireaktiosta piilevän mielenhäiriön puhkeamiseen.

    Kannabiksen käytön jälkeen olo ei tunnukaan rentoutuneelta vaan kehänä kiertävät ajatukset valvottavat ja vaikutus tuntuu stressaavalta. Tila voi edetä psykofyysisiin tuntemuksiin. Tällaiselle tilalle on annettu mm. diagnoosi kannabiksen vieroituspsykoosi, joka voi tulla elämän solmukohdassa ja jopa ensimmäisestä kokeilukerrasta.

    Voidaan puhua myös stressireaktiosta, koska tällainen tila voi iskeä kokeiluvaiheessa ja sen aiheuttaa jokin elämän ongelma ja se muistuttaa ylirasitusta, jota ei kuitenkaan tarvitse välttämättä lääkitä. Diagnoosin tekemisen ongelma on kannabiksen käytön nostaminen selittäjäksi käytön takana piileville ongelmille.

    Kannabiksen on sanottu myös aiheuttavan skitsofreniaa.

    Psykoosissa ihminen kokee voimakkaita todellisuudentajun häiriöitä tai jatkuvia paranoidisia ajatuksia.

    Kannabiksen käytön on myös sanottu aiheuttavan alisuoriutumista.

    Liian nuorena aloitettu ja runsas säännöllinen käyttö voi haitata koulussa menestymistä ja henkistä kehitystä.

    Kannabiksen kokeilijoista arvioidaan 10% kehittyvän säännöllisiksi kannabiksen kuluttajiksi.

    ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    Voiko laskun mielenterveyspotilaista lähettää suoraan teille Piraatti Liberaalit ?

    Jokainen ottaa vastuun tekemisistään, ja jos hölmöilee, niin kärsii seuraukset.

    Äänestä

  • Hamppu-1 kirjoitti:

    Jokainen ottaa vastuun tekemisistään, ja jos hölmöilee, niin kärsii seuraukset.

    Osaako jokainen todella ottaa vastúun tekemisistään?
    Osaatko sinäkään ottaa vastuuta tekemisistäsi, nimimerkki "Hamppu-1" ?

    Jos hölmöilet ja jos muutkin hölmöilevät, itseasiassa me kaikki kärsimme ja maksamme seuraukset.

    Äänestä

  • Osaatko sinä? kirjoitti:

    Osaako jokainen todella ottaa vastúun tekemisistään?
    Osaatko sinäkään ottaa vastuuta tekemisistäsi, nimimerkki "Hamppu-1" ?

    Jos hölmöilet ja jos muutkin hölmöilevät, itseasiassa me kaikki kärsimme ja maksamme seuraukset.

    Tämä toistuisi 2011, jos eduskuntavaalit käytäisiin tänään Facebookissa.
    Puolue, Facebook-kannatusprosentti, ehdokasta sadan suosituimman joukossa, fania ehdokkailla
    Perussuomalaiset 19,86 %, 9 ehdokasta, 9507 fania
    Vihreät 13,56 %, 17, 9022 fania
    Piraattipuolue 11,93 %, 1, 182 fania
    Vasemmistoliitto 10,24 %, 23, 12840 fania
    Sosialidemokraatit 10,09 %, 15, 6077 fania
    Kokoomus 9,45 %, 17, 11464 fania
    Muutos 2011 8,48 %, 4, 1464 fania
    Keskusta 6,55 %, 8, 3144 fania
    Ruotsalainen kansanpuolue 4,58 %, 3, 884 fania
    Kristilliset 3,60 %, 2, 7006 fania
    Vapauspuolue 0,83 %, 0, 0 fania
    Itsenäisyyspuolue 0,58 %, 1, 201 fania
    Suomen kommunistinen puolue 0,26 %, 0, 0 fania

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eduskuntavaalit 2011 kirjoitti:

Vaalit 2011

http://www.vaalit2011.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu