Pervitiini

Pervitiini oli syynä suomalaisten ja saksalaisten etenemisen pysähtymiseen Pohjoisessa. Ryssillä oli kovempi huume Vodka jolla pärjäsi paremmin URAAA-huutoja huudellen neljänkymmenenviiden asteen pakkasessa. Kyllä kai sitä perkele jos kokonaisia rykmenttejä on pervitiini pöllyssä mutta ryssä Vodka humalassa painaa päälle niin eihän siinä pärjää.
3675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

auttoi ainakin selustahyökkäyksissä.

Äänestä

Niin kummakseen sitä vaan Pervitiinin voimalla höökittiin (metamfetamiini) ja osa miehistä jäi huumekoukkuun.

Itse oli armeijassa vuosina 1977-1978 ja talvella oltiin Rauk:ssa reippailemassa luonnossa suksilla, piti vetää ahkiota perässä. Yhdellä kaverilla oli vielä jotain vanhaa varastoa (ilmeisesti isänsä sodan aikaisia varastoja) tätä Pervitiiniä ja kylläpä ahkio kulki lumisessa metsässä!

Täällä kylällä oli yksi 50-luvun olympiahiihtäjäkin, joka kertoi joskus, että oli simahtaa 50km:n hiihdossa, mutta valmentaja sekoitti "juomat" ja niin taas jaksettiin, taisipa kaveri ihan voittaakin sen kertaisen hiihdon.

Oma isoisäni jäi huumekoukkuun näihin sotareissulla jaettuihin aineisiin. Ei oikein koskaan ehtinyt saamaan kunnon hoitoa, että vieroitus olisi onnistunut. Heroiini oli toinen aine mitä jaettiin aika surutta suomalaisille sodan aikaan.

Äänestä
  • 1987 ruk;ssa ei vedetty ahkiota, mutta kanneltiin krh välineitä pitkin metsiä.
    Repa löysi vanhan tampponin ja siitä se sai imeskeltyä paljon estrogeenia, nykyään se on johtavana dragqueeninä suomen diplomaattiseta hallinnossa brysselissä.
    Itse ostin haminan baarista pizzan ja valkosipulia ja vanhaa jauhelihaa oli niin paljon, että pieren vieläkin erittäin kuuluvasti.
    Viimeksi kun kävin haminassa näin siellä vanahan tankin tai sturmin, johon oli rehvakkaasti maalattu hakaristi.
    Että Taitaa olla jotkut nauttineet liikaa kodin putkimiestä tai jotain kiihottavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Napapiirin sankarit kirjoitti:

Pervitiini oli syynä suomalaisten ja saksalaisten etenemisen pysähtymiseen Pohjoisessa. Ryssillä oli kovempi huume Vodka jolla pärjäsi paremmin URAAA-huutoja huudellen neljänkymmenenviiden asteen pakkasessa. Kyllä kai sitä perkele jos kokonaisia rykmenttejä on pervitiini pöllyssä mutta ryssä Vodka humalassa painaa päälle niin eihän siinä pärjää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu