Kaunaryhmien

Tämä historiapalsta näkyy yhä enemmän muodostuvan erilaisten viharyhmien ja kaunanpurkajien paratiisiksi. Vakinaisten vasemmisto- ja oikeistopropagandistien, hurri-ja brittivihaajien lisäksi on kaunan kohteiksi tulleet pysyvästi lähinnä upseerit, historioitsijat ja tutkijat sekä tietenkin polittisiksi vastustajiksi koetut muut keskustelijat.

Erityinen piirre on selvien valheiden esittäminen muka kriittisinä mielipiteinä. Niissä tuomitaan milloin kukakin milloin mistäkin. Kun vaaditaan faktoja tai tutkimustuloksia syytösten pohjaksi alkaa solvausryöppy. Ja huvittavaa on, että perusteettomia väitteitä esittänyttä tuetaan, mutta faktojen esittäjää epäillään.

Useimpien keskustelijoiden tiedon taso riittää vain omien asenteiden esiintuomiseen ja niiden mukaisten mielipiteiden hyväksymiseen. Usein ovat kyseessä poliittisesti äärivasemmistoon lukeutuvat. He hyökkäävät yhdessä asiantuntijoita vastaan pyrkien vaientamaan nämä inttämällä perusteettomia väitteitään uudelleen ja uudelleen.

Hyvä esimerkki on taas uudelleen herännyt Huhtiniemi-keskustelu. Laittomuuksiin uskovilla ei ole esittää mitään mielipiteidensä tueksi. Samoja kumottuja väitteitä vain esitetään uudelleen ja uudelleen. Tutkimuksia kohtaan esitetään epälyjä, vaikka niitä ei edes tunneta.

Hyvin vähän on asialliseen keskusteluun pystyviä. Onneksi heitäkin vielä on. Asiantuntevien tekstien hukkuminen valeiden mereen näkyy aina olevan vaarana. Ei ihme, että jotkut asiantuntijat tympääntyvät ja laskeutuvat tasoaan alemmas. Faktojen esittäjän leimaaminen valehtelijaksi tuntuu olevan yksi hyvin käytetty keino silloin, kun inttäjä huomaa jäävänsä tiedoissa toiseksi.
19328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

poissa keskustelupalstalta ellei keskusteleminen miellytä. Hakeutua vaikka johonkin samanmielisten kulttiin tai uskontokuntaan tai muuhun yhtämieltä-yhdistykseen?

Äänestä
  • faktoihin nojaava keskustelu ei ole toivottua. Pitää purkaa kaunoja kunnon valeiden voimalla. Sitten saa ystäviä ja tukea tällä palstalla. Muut painukoot helkuttiin.

    Äänestä

  • Asiallinen ja kirjoitti:

    faktoihin nojaava keskustelu ei ole toivottua. Pitää purkaa kaunoja kunnon valeiden voimalla. Sitten saa ystäviä ja tukea tällä palstalla. Muut painukoot helkuttiin.

    Kaikki muu menee ilman isompia kommentteja, mutta jos Suomen ruotsalaisten soutuhommista Ruotsiin puhuu, niin se tuomitaan kiihottamiseksi kansanryhmää kohtaan...

    Sotapoliisin toimintakertomuus touko-elokuu 1944

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?cat=45

    Sotapoliisin toimintakertomuus toukokuulta 1944
    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=478

    Sotapoliisin toimintakertomus kesäkuulta 1944
    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=472

    Sotapoliisin toimintakertomus heinäkuulta 1944
    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=502

    Sotapoliisin toimintakatsaus elokuulta 1944
    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=610

    Illmanin Mika syyttään jo käy

    http://www.youtube.com/user/hallaaho#p/a/u/0/yT8CcUFHlXE

    ei kirjoittaa saa, ei lausua saa
    Kalske voi tulla tarkastamaan
    illmanin mika syyttään jo käy

    nyt krpn kirjaan merkitään taas
    tuhma vai kiltti ajatelkaas
    illmanin mika syyttään jo käy

    taas ajatuspoliisit surffaa
    ja muistiin merkitsee
    niin ilmannin mika tietää saa
    kuka tutkinnat ansaitsee

    siis ei kirjoittaa saa, ei lausua saa
    pakolla on paljon mukavampaa
    illmanin mika syyttään jo käy
    ..
    mika vetää henkeä
    jorma jäykistyy siellä kalskahtaen kovasti kalskahtaa..
    ..
    ken tutkinnat saa, ken syytetyt saa
    netissä on monta kirjoittajaa
    illmanin mika syyttään jo käy

    hän haasteet pojille netseille tuo
    monille suuret tutkinnat suo
    illmanin mika syyttään jo käy

    taas sisällä oikeussalin
    siel mika hyökätä voi
    taas väitöskirja aukaistaan
    ja sananvapaus soi

    siis ei kirjoittaa saa, ei lausua saa
    pakolla on paljon mukavampaa
    illmanin mika syyttään jo käy...

    Äänestä

  • Ilman kuin Hilman kirjoitti:

    Vaihdetaan evakkojen sikiöille kärpästen aivot. Se sitten helpompaa meille muille.

    Äänestä

Niin .... sinä olet klenkkavääpeli pedofiili saanut todella köniisi parissa kolmessa keskusteluaiheessa nyt joulukuussa. Sellainen varmaan panee renniehapot kiertään ja voit jopa huomata oman mitättömyytesi. Pahinta sulle on tietenkin, ettet voi huutamalla nyt pelokkaita varusmiehiä hyppyyttä ja saunassa pyrkiä saippuoimaan peniksiänsä.

Äänestä
  • toistuva esimerkki siitä, mihin palstalla mennään, kun tieto ei riitä.

    Unohdin ihan avauksessa mainita nämä homopuppelit, jotka työntävät ajatusmaailmaansa lähes joka topiciin. Henkinen taso näkyy hyvin tuossa edellä. Siihen turvaudutaan, kun tieto ei riitä keskusteluun eli joka kerta, kun napataan valeesta kiinni.

    Äänestä

  • on jos semmoisista sattuu pitämään. ikäänkuin se kohokohta joka auttaa yksinkertaista ja yksitoikkoista työtä kestämään...

    Äänestä

  • mallikas ja kirjoitti:

    toistuva esimerkki siitä, mihin palstalla mennään, kun tieto ei riitä.

    Unohdin ihan avauksessa mainita nämä homopuppelit, jotka työntävät ajatusmaailmaansa lähes joka topiciin. Henkinen taso näkyy hyvin tuossa edellä. Siihen turvaudutaan, kun tieto ei riitä keskusteluun eli joka kerta, kun napataan valeesta kiinni.

    Onko sinun arvostelusi "huonoa henkistä tasoa"? Pidätkö itseäsi useinkin aivan korvaamattomana, sellaisena jumalan yläpuolella leijaavana?
    Älä välitä, jos täällä sinut joku tunteekin menneiltä vääpelivuosiltasi. Homous ei ole enää rikos.

    Äänestä

  • esinahkatarkastukset kirjoitti:

    on jos semmoisista sattuu pitämään. ikäänkuin se kohokohta joka auttaa yksinkertaista ja yksitoikkoista työtä kestämään...

    Majuri Lindgrenin taistelulähetti Olavi Liisanantti on kertonut siisteystarkastustapauksesta silminnäkijän kuvauksen kirjassaan Taistelulähetin sota. Siinä Linkku piti alastomiksi riisuttamilleen täydennysmiehille siisteystarkastuksen vanhalla rajalla joskus elokuussa 1944 ja silloin hän syynäsi miesten penisten esinahkojen alusia, oliko ne puhtaita. Hän valitsi kaikkein tuppikullisimman ja pitkänahkaisimman miehen ja sieltä löytyikin "valkoinen rasvarengas" poimujen seasta. Liisanantti itse sai 3 vrk arestia tuosta "pahasta" kun ei ollut valvonut miesten mulkkujen puhtautta.

    Taisi Linkkua homottaa... kun ei ollu kertomansa mukaan nainut kuulemma koko kesänä!

    Äänestä

Kirjoituksesi alkoi hyvin , odotin parempaa, petyin .En tiedä provosoitko, mutta olet jo itsesi kanna ristiriidassa. Sinulla on syyllisetkin tiedossa onnen kuin ovat edes suun avanneet ja heitä on seuraavat:
"Usein ovat kyseessä poliittisesti äärivasemmistoon lukeutuvat".Oikeistolla on totuus hallussa.
"Hyvä esimerkki on taas uudelleen herännyt Huhtiniemi-keskustelu". en todella tiedä ketä tarkoitat, kun et heitä faktoja esille.
Sinä sen sijaan jatkat hedelmätöntä keskustelua,niinkuin moni muukin täällä.

Äänestä
  • "Oikeistolla on totuus hallussa."

    En ole sellaista väittänyt. Typeriä oikeistolaisia on joka lähtöön. Äärivasemmisto vain valehtelee reilusti enemmän ja hallitsevammin.

    Huhtiniemi-keskustelussa teloituksiin uskovat eivät tuo ainoatakaan faktaa esille. Perusteellisissa tutkimuksissa on todettu, ettei teloituksia ole tapahtunut. Samaa kertovat paikalla olleet.Olen toistanut väsyksiin niissä esitettyjä faktoja.Et ole näköjään sinäkään niitä ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Lue oikein! kirjoitti:

    "Oikeistolla on totuus hallussa."

    En ole sellaista väittänyt. Typeriä oikeistolaisia on joka lähtöön. Äärivasemmisto vain valehtelee reilusti enemmän ja hallitsevammin.

    Huhtiniemi-keskustelussa teloituksiin uskovat eivät tuo ainoatakaan faktaa esille. Perusteellisissa tutkimuksissa on todettu, ettei teloituksia ole tapahtunut. Samaa kertovat paikalla olleet.Olen toistanut väsyksiin niissä esitettyjä faktoja.Et ole näköjään sinäkään niitä ymmärtänyt.

    eivät tuo mitään faktaa esiin, historian synkkiä ja salattuja tosiasioita täytyy tuoda esiin

    Äänestä

Kuten nimimerkki paratiisi?,toteaa niin tämä historiapalsta lienee pääsääntöisesti muuttunut joidenkin viha-ja kaunaryhmien temmellyskentäksi.

Eli sellaisten ryhmien,joille faktojen esille tuominen,koskivat ne sitten Vapaussotaa tai Talvisotaa,joka joidenkin tutkijoiden mielestä oli ainostaan Vapaussodan jatke konka avulla pyrittiin saamaan lopuun se,mikä punakaarteilta ei Vapaussodassa onnistunut,on vähän samaa kuin selostaisi sokeille värejä.

Sama tilanne on Jatkosodan,ja yleensä koko II-maailmansodan suhteen.Sekä myös nyt paljon esillä olleiden "terroripommitusten" suhteen.

Väkisinkin joitain niitäkin kommentteja lukiessa tulee sellainen käsitys kuin paha länsi-hyvä itä.Sekä myös viattomat saksalaiset siviilit.

Ja mikäli pyrkii tuomaan esille myös Puna-Armeijan tekoja II-maailmansodan aikana,niin tuleekin aika hiljaista.

Ja tästä syystä johtuen sitten siirrytäänkin kiireesti toiseen aiheeseen.Vaikuttaako se aikoinaan hyvin tunnettu asia eli suomettuminen edelleenkin?

Äänestä
  • Mistäpä muuten poimit termin vapaussota? Eikö se ole vähän asenteellinen, vissiin muitakin termejä löytyy.

    Äänestä

  • Oletko tuonut esille paljon liittoutuneiden ihmisyyttä vastaan tekemiä tekoja? Monastikko olet ollut kiihtynyt ja kiukkuinen atomiaseen raakalaismaisesta käyttämisestä? Entäpä miten suhtaudut saksalaisten kohteluun 1945 Puolassa, Unkarissa ja Tsekissä (heitä surmattiin rääkäten satojatuhansia), tai saksalaisten sotavankien polttamiseen linja-autoihin vielä huhtikuussa 1945?
    Voisiko olla, että sinulla on avuttomat tiedot siitä ihailemastasi toisesta maailmansodasta ja sen kaikista taustoista ja syistä?

    Äänestä

  • Abcd, pidät varmasti itseäsi puoluettomana ja objektiivisena. Mutta kun tarkemmin lukee juttujasi, olet oikeastaan ihan yhtä puolueellinen kuin nuo "kaunaryhmien" ihmiset. Länsiliittoutuneet for ever, puhdasotsaisia enkeleitä, muut matalaotsaisia konnia.

    Äänestä

  • eeluk kirjoitti:

    Abcd, pidät varmasti itseäsi puoluettomana ja objektiivisena. Mutta kun tarkemmin lukee juttujasi, olet oikeastaan ihan yhtä puolueellinen kuin nuo "kaunaryhmien" ihmiset. Länsiliittoutuneet for ever, puhdasotsaisia enkeleitä, muut matalaotsaisia konnia.

    Täsmennetäänpä sitä,että mitä itsekin pyrin mielipiteissäni tuomaan esille.Syyt ovat pelkästään nykyiset tulkinnat mm.II-maailmansodasta sekä vapaus,-talvi,-jatko-ja Lapin sodan tarkennetuista käsityksistä.

    II-maailmansota oli uskomattoman laaja ja tapahtumarikas tapahtumasarja sekä sotilaallisesti sekä myös taustalla olleista poliittisista seikoista johtuen.

    Kun II-maailmansota oli päättynyt,maailma jakautui kahtia.Muodostui rautaesirippu,joka jakoi maailman Itään ja Länteen ja myös ns."kylmä sota" sekä varustautuminen alkoi.

    Tämä "kylmä sota" sai aikaan myös eräänlaisen propagandasodan koskien II-maailmansodan tapahtumia.Neuvostoliitto painotti mm. aina sitä,että II-maailmansota oli osoitus Neuvostoliiton sotavoimien kiistattomasta paremmuudesta verrattuna länsimaiden porvarillisiin armeijoihin.NL piti silloin myös sodan aikana saamaansa länsiapua vähäpätöisenä ja merkityksettömänä.

    Toisen maailman sodan historiallinen tutkinta jäi sodan jälkeen näistäkin syistä johtuen hyvin pintapuoliseksi ja ja värittyneeksi siitäkin syystä,että NL piti II-maailmansotaa koskevat omat arkistonsa salaisina eikä vertailuja voitu sotahistorioitsijoiden toimesta suorittaa.

    Tilanne oli sama Suomessakin sotien jälkeen siksi,että Suomeen tuli "uusi komento".Se tarkoitti kirja,-kartta,-ja historiasensuuria koskien vaikka vapaus,-talvi,-jatko-ja Lapin sodan tapahtumia sekä myös niiden aikojen politiikkaa etc.Suomen silloinen sotahistoriakin siis vääristyi ja värittyi.

    Niitä koskevia dokumetteja ei haluttu,eikä voitu,kaivella esille sota-arkistoista eikä myöskään kansallisarkistosta juuri "uuden komennon" takia.Myöhemmin tätä termiä kutsuttiin nimellä suomettuminen.
    Se oli siis sitä aikaa,jolloin Suomessa vältettiin tekemästä mitään sellaista ja siten,mikä olisi ollut N-Liitolle ja Suomen vasemmistolle epämieluista.Vaikkapa vain sotiemme historioiden puolueettomia tutkimuksia.

    1980-luvun puolen välin jälkeen N-Liitossa alkoi avoimuuden aika Gorbatsovin ansiosta.Samoin alkoivat neuvottelut liennytyksestä ja pyrkimykset kylmän sodan,varustautumisen ja maailman kahtiajaon lopettamiseen Gorbatsovin ja R.Reaganin kesken.Niissä onnistuttiin vaikkakin myöhemmin NL ja Itäblokki hajosivat.

    Kun nykyinen Venäjä oli saanut alkunsa,Venäjä avasi Kremlin neuvostoaikaiset arkistot (RGASPI) tutkijoiden ja historioitsijoiden käyttöön.Samoin avattiin Puna-Armeijan aiemmin salassa pidetyt arkistot,mm.,II-maailmansotaan liittyvät,tutkijoiden käyttöön.

    Näin saatiin arvokasta lisäaineistoa koskien II-maailmansotaa N-Liiton näkökulmasta katsottuna ja arkistotietija voitiin yhdistää läntisiin arkistoihin entistä tarkemmin.Kysehän ei ole siitä,että II-maailmasodan historia olisi mennyt uusiksi vaan siitä,että se tarkentui.Ja tarkentuu edelleen.

    Samoin kävi Suomessakin 1980-luvun lopulla,1990-luvulla ja 2000-luvullakin.Kun mitään rajoituksia ei ollut,niin historioitsijat alkoivat tutkimaan sota-ja kansallisarkiston virallisia asiakirjoja ja dokumetteja myös niiltä osin,kun ne koskivat vaikkapa vapaus,-talvi,-jatko-ja Lapin sotaa.

    Omalta kohdaltanikaan ei ole kyse siis muusta kuin puolueettomista tulkinnoista nykyisten tietojen valossa.Eli niistä tulkinnoista,joita koti-ja ulkomaalaiset historioitsiat ja tutkijat ovat tuoneet,ja tuovat,esille koskien vaikkapa II-maailmansotaa.

    Äänestä

  • ABCD- kirjoitti:

    kyl varmaa jumalaki o sulle kateellinen ku sää oot noi hyvä?

    Äänestä

  • 7.uyyf kirjoitti:

    kyl varmaa jumalaki o sulle kateellinen ku sää oot noi hyvä?

    ......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paratiisi? kirjoitti:

Tämä historiapalsta näkyy yhä enemmän muodostuvan erilaisten viharyhmien ja kaunanpurkajien paratiisiksi. Vakinaisten vasemmisto- ja oikeistopropagandistien, hurri-ja brittivihaajien lisäksi on kaunan kohteiksi tulleet pysyvästi lähinnä upseerit, historioitsijat ja tutkijat sekä tietenkin polittisiksi vastustajiksi koetut muut keskustelijat.

Erityinen piirre on selvien valheiden esittäminen muka kriittisinä mielipiteinä. Niissä tuomitaan milloin kukakin milloin mistäkin. Kun vaaditaan faktoja tai tutkimustuloksia syytösten pohjaksi alkaa solvausryöppy. Ja huvittavaa on, että perusteettomia väitteitä esittänyttä tuetaan, mutta faktojen esittäjää epäillään.

Useimpien keskustelijoiden tiedon taso riittää vain omien asenteiden esiintuomiseen ja niiden mukaisten mielipiteiden hyväksymiseen. Usein ovat kyseessä poliittisesti äärivasemmistoon lukeutuvat. He hyökkäävät yhdessä asiantuntijoita vastaan pyrkien vaientamaan nämä inttämällä perusteettomia väitteitään uudelleen ja uudelleen.

Hyvä esimerkki on taas uudelleen herännyt Huhtiniemi-keskustelu. Laittomuuksiin uskovilla ei ole esittää mitään mielipiteidensä tueksi. Samoja kumottuja väitteitä vain esitetään uudelleen ja uudelleen. Tutkimuksia kohtaan esitetään epälyjä, vaikka niitä ei edes tunneta.

Hyvin vähän on asialliseen keskusteluun pystyviä. Onneksi heitäkin vielä on. Asiantuntevien tekstien hukkuminen valeiden mereen näkyy aina olevan vaarana. Ei ihme, että jotkut asiantuntijat tympääntyvät ja laskeutuvat tasoaan alemmas. Faktojen esittäjän leimaaminen valehtelijaksi tuntuu olevan yksi hyvin käytetty keino silloin, kun inttäjä huomaa jäävänsä tiedoissa toiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu