mietityttää

Olen ex-ev.lut. ja eronnut jo aikoja sitten siitä, koska ev.lut. on menossa huonompaan suuntaan aina vain. Tämä tosin on vain minun mielipiteeni ja pahoittelen jos mielipiteeni loukkasi jotakuta.

Olen joitakin vuosia sivusta yrittänyt seurata ortodoksista uskoa ja mielestäni ortodoksi ei ole muuttunut vuosien saatossa mihinkään vaan on ollut sukupolvelta toiselle samanlaista. Olen käsittänyt siis, että uskonto on aitoa ja perinteistä mihin ei nykytuulet tee muutosta. Tosin sen verran on tullut muutosta, että tv:ssä on tullut kirkon menoja joita olen katsellut. Kirkkossa olen käynyt satunnaisesti lapseni kanssa silloin kun kirkko on ollut auki, mutta jumalan palvelukseen en ole uskaltanut mennä kun en ole varma saako edes silloin kirkkoon kuulumaton kirkossa olla ja en vielä osaa kirkkotapoja. Tuntuu, että opittavaa on todella paljon.

Tähän en ole saanut vastausta mistään, joten kysyn käytetäänkö samaa Raamattua mitä ev-lut käyttävät?
Jotenkin minulla on mielikuva, että sanoissa olisi eroa kuten esim. uskontunnustuksessa on.

Olen yrittänyt etsiä tietoa siitä miten ortodoksinen kirkko suhtautuu kehitysvammaisiin ?
Olen myös yrittänyt selvittää miten ortoksinen kirkko suhtautuu parantumattomaan sairauteen (ei kehitysvamma) mikä saattaa näkyä vaikka vaatteet ovat päällä?

Minulla on sukulainen, joka on kehitysvammainen ja haluan, että hänet hyväksytään ja itselläni on sairaus mikä ei parane, mutta ei haittaa arkielämää.

Kuten jo totesin niin minua kiinnostaa ortodoksisuus, mutta en halua suinpäin rynnätä mukaan. Olen tiedonjanoinen ja olen ajatellut lukevani ja opiskelevan ensin ortodoksisuutta lisää, jotta ymmärtäisin paremmin asioita. Haluan myös löytää vastauksia noihin henkilökohtaisiin kysymyksiini, koska en halua tilannetta, että minua ja sukulaistani ei sitten hyväksyttäisiin.

Tietysti minua vaivaa myös se, että mitenkä suhtaudutaan kun ei ole syntynyt ortodoksisuuteen eikä tietääkseni minulla ole sukulaisia ollut ortodoksisuudessa?
12536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

...minua fiksummat voivat sitten jatkaa.

Pitäisi olla asiantunteva teologi (eikä tämmöinen tavallinen maallikko), jotta voisi todella tarkkaan vastata kysymykseen onko ortodoksinen kirkko muuttunut ja miten aikain saatossa. Tietyt perusasiat, esim. nikealaiskonstantinopolilainen uskonntunnustus ja sen mukainen usko on tietenkin sama kuin ennenkin. Kirkon käytännön elämässä muutokset ovat sitten mahdollisia ja joskus jopa toivottavia. Jos ja kun ortodoksinen kirkko muuttuu tai paremminkin kasvaa on tuo muutos kuitenkin hitaampaa kuin ev-lut kirkossa. Kannattaa tietenkin muistaa, että maailma eli Jumalaa vastustavat voimat eivät jätä kirkkoa rauhaan, vaan yrittävät muuttaa sitä väärään suuntaan. Paras tapa tämmöisen väärän muutoksen aikaansaamiseksi on se, että pahat voimat soluttautuvat kirkon sisäpuolelle. Jos ja kun kirkko kuitenkin pysyy Pyhän Hengen johdatuksessa ovat nuo vääristymätkin korjattavissa ja torjuttavissa.

Kirkkoon kuulumaton saa olla läsnä kirkon jumalanpalveluksissa. Hänen suorastaan tulee olla läsnä siellä jos hän aikoo liittyä kirkkoon. Missä muualla ortodoksista uskoa voisi oppia yhtä hyvin? Ei kannata arastella sitä, että aluksi ei osaa kirkkotapoja. Ne kun oppii parhaiten käytännössä niitä opettelemalla. Sama juttu kuin vaikka jalkapallossa. Eihän sitäkään opita yksin sääntökirjasta, vaan on reippaasti mentävä pelaamaan. Siellä ne säännötkin muuttuvat eläväksi todellisuudeksi.

Suomen ortodoksinen kirkko käyttää samaa Raamatun suomennosta kuin ev-lut kirkkokin. Tosin kannattaa muistaa, että kaikkia jumalanpalveluskirjoja ei liene vielä päivitetty vuoden 1992 suomennoksen mukaisiksi. Jos siis Raamatun lukukappale luetaan vanhemmasta jumalanpalveluskirjasta eikä uuden suomennoksen Raamatusta on teksti sitten sitä 1930-luvun suomennosta.

Mielestäni Sinun ei tarvitse arastella sairauttasi tai sukulaisesi kehitysvammaa. Jos kirkko ei niitä hyväksy niin kannattanee kysyä onko se kirkko ollenkaan. Tietenkään en voi luvata sitä, etteikö ortodoksienkin joukossa voisi olla semmoista junttia joka katsoo vammaista lähimmäistään kieroon. Silloin ei kai kuitenkaan ole kyse kirkon kannanotosta, vaan tuon yksilön omasta mielipiteestä?

Teet oikein ja viisaasti kun et halua suinpäin rynnätä mukaan ortodoksisen kirkon elämään. Me kaikki olemme erilaisia ihmisiä ja yksi tarvitsee enemmän aikaa kuin toinen tutustuakseen uuteen. Etene siis omaan tahtiisi. Rohkaistu kuitenkin sen verran, että osallistut jumalanpalveluksiin. Ja kun et löydä kirjoista kaikkiin kysymyksiisi vastauksia mene keskustelemaan papin kanssa.

Toivotan Jumalan johdatusta elämääsi ja etsintääsi.

Äänestä

Mieti tarkkaan ennen kuin liityt.

Ortodoksisen kirkon suhtautuminen sairauksiin on hyvin vanhoillinen ja ankara. Lue vaikka kirjanen Pyhien isien opetuksesta sairauteen.

Itse erosin ortodoksiesta kirkosta juuri tämän vanhoillisuuden ja syyllistävän ankaruuden takia. Monilla on sairauksiensa kanssa muutenkin kestämistä, ettei tarvitsisi enää pyhillä isillä päähän lyödä.

Käännynnäisellä on oltava vahva itsetunto, seurakunta saattaa olla kovin kriittinen uuden jäsenen suhteen. Voit myös varautua siihen, että kuppikuntia on, ja niiden rajat ovat tiukat ja korkeat.

On helpompi päästä seurakuntaan sisälle, jos on rikas, hyvin koulutettu, hyvää sukua, jos sinulla on lahjoja voit käyttää kirkon hyväksi (esim. laulaminen, ikonimaalaus). Jos taas olet köyhä ja juureton, vastaanottosi voi olla kolea. Niin oli ainakin minulla. Milloinkaan en ole tuntenut itseäni niin mitättömäksi kuin ensimmäisinä kuukausina kirkkoon liittymiseni jälkeen, kun eräs ortodoksituttavani esitteli minut kirkkokunnan tulevalle johtohenkilölle (silloin vielä vaatimattomalla tasolla). Tämä pater haastatteli minut kahdessa minuutissa, pyörähti kannoillaan ja poistui: persoona non grata!

Toivottavasti kuitenkin teet viisaan valinnan, minä en tehnyt.

Äänestä
  • "On helpompi päästä seurakuntaan sisälle, jos on rikas, hyvin koulutettu, hyvää sukua, jos sinulla on lahjoja voit käyttää kirkon hyväksi (esim. laulaminen, ikonimaalaus)."

    Ainakin joissakin seurakunnissa myöskin yhteydet vapaamuurariveljiin ja rappariverkostoihin auttavat asiaa!

    Äänestä

katkeroituneen ihmisen kirjoitukset ja arviot ortodoksisesta kirkosta. Älä kuitenkaan tee ratkaistuasi niiden perusteella, vaan ihan oman kokemuksesi perusteella, kunhan rohkaistut kirkkoon ja sen ihmisten pariin. Kaikissa seurakunnissa on myös hankalia ihmisiä, mutta älä anna heidän säikäyttää itseäsi pois, vaan etsiydy sellaiseen seuraan, joka ei tuputa mielipiteitä mihinkään suuntaan vaan suhtautuu pyrkimykseesi asiallisesti ja myötätuntoisesti. Voisit esimerkiksi pyytää sen seurakunnan, mihin "kuulut", papistolta kysyä, kenestä voisit saada itsellesi kummin, joka voisi etukäteen opastaa ja kulkea yhtä matkaa tielläsi ortodoksisenn kirkkoon. Minulla itselläni on erittäin hyvä kokemus kolmenkymmenen vuoden takaa kummini rinnalla kulkemisesta ja kirkossakin olen kohdannut enimmäkseen mukavia ja lämpimiä ihmisiä. Toki joukkoon on kuulunut toisenlaisiakin, mutta niinhän me ihmiset olemme, kuka minkäkinlainen. Eihän niiden negatiivistenkaan kanssa tarvitse seurustella, rukoilla voi kuitenkin heidänkin puolestaan.

Rohkeasti vaan astut kirkon ovesta sisään, ja rupeat juttusille ensimmäisen ystävällisen näköisen ihmisen kanssa, siitä se lähtee! Älä kuitenkaan kesken palveluksen... Voi kun voisinkin olla pikkuisen tienviittana, voisin välittää sinulle itse saamaani hyvää kohtelua ja vastaanottoa!

Äänestä
  • olevankin ylempänä...;)

    Äänestä

Lähestymistapasi on hyvä. Älä ryntää suin päin tunnelman ja ihmisten perään, vaan tutustu ennen kaikkea teologiaan. Kirjallisuutta on käännetty runsaasti. Lue etenkin kanonit. Jos et lue niitä nyt, voit törmätä julmaksi osoittautuviin oppeihin liian myöhään. Sinun on hyvä ymmärtää, että kirkon opeillaa on myös pimeä puolensa, niin myös kirkon käsityksellä sairauksista. Lue ja tutki sydäntäsi ettet pety. Oppi tulee jossain vaiheessa joka tapauksessa eteesi, hyminä ja kynttilänvalo harvoin riittävät kuolinvuoteelle asti.

Äänestä
  • Juntusrannalta-nimimerkin kommentista "kirkon oppien pimeästä puolesta"! Ei parintuhannen vuoden takainen tietämättömyys sairauksista tms ole enää nykypäivänä voimassa! Sairauksista tiedetään jo onneksi eri tavalla ja myös suhtaudutaan niihin luonnollisesti, ei Juntusrannan tapaan! Meidän seurakuntamme kirkoissa käy usein kehitysvammaisia, liikuntavammaisia, näkövammaisia ja mielenterveyden häiriöistä kärsiviä. Ainakin toistaiseksi meidän seurakuntalaisemme (muutamia rajoittuneita yksilöitä lukuunottamatta) ja papistomme suhtautuvat aina heihin ystävällisesti ja ymmärtäväisesti ja auttaen tarvittaessa. Jos koet seurakunnassa, johon olet liittymässä, ikävää suhtautumista, käy tutustumassa muihinkin seurakuntiin! Tietysti silloin on myös vaihdettava asuinpaikkaa, mikä voi olla hankalaa. Toisaalta voit olla rohkea ja pienistä vastuksista huolimatta elää omaa seurakuntaelämääsi niiden mukavien ihmisten kanssa, joita ihan varmasti tulet tapaamaan! Rohkeutta toivotan sinulle, tervetuloa kirkkokuntaan, jos liityt kirkkoon!

    Äänestä

  • onnellinen ortodoksi kirjoitti:

    Juntusrannalta-nimimerkin kommentista "kirkon oppien pimeästä puolesta"! Ei parintuhannen vuoden takainen tietämättömyys sairauksista tms ole enää nykypäivänä voimassa! Sairauksista tiedetään jo onneksi eri tavalla ja myös suhtaudutaan niihin luonnollisesti, ei Juntusrannan tapaan! Meidän seurakuntamme kirkoissa käy usein kehitysvammaisia, liikuntavammaisia, näkövammaisia ja mielenterveyden häiriöistä kärsiviä. Ainakin toistaiseksi meidän seurakuntalaisemme (muutamia rajoittuneita yksilöitä lukuunottamatta) ja papistomme suhtautuvat aina heihin ystävällisesti ja ymmärtäväisesti ja auttaen tarvittaessa. Jos koet seurakunnassa, johon olet liittymässä, ikävää suhtautumista, käy tutustumassa muihinkin seurakuntiin! Tietysti silloin on myös vaihdettava asuinpaikkaa, mikä voi olla hankalaa. Toisaalta voit olla rohkea ja pienistä vastuksista huolimatta elää omaa seurakuntaelämääsi niiden mukavien ihmisten kanssa, joita ihan varmasti tulet tapaamaan! Rohkeutta toivotan sinulle, tervetuloa kirkkokuntaan, jos liityt kirkkoon!

    Kanoneita ei ole kumottu, tuskin koskaan kumotaankaan. Myös kirjaa Pyhien isien opetuksia sairauksista on edelleen saatavissa. Ei sitäkään ole kumottu.

    Vaikka Sinun kokemuksesi kirkosta ovat positiivisia, on silti syytä pitäytyä tosiasioissa. Mainoslauseet ovat erikseen, erikseen sitten tosiasiat eli kirkon teologia.

    Äänestä

  • Sivullisen suusta kirjoitti:

    Kymmenen käskyä ja puhtaat elämäntavat ovat riittävä pohja! Kyllä noita "viisaita miehiä" huom. MIEHIÄ! on riittänytkin laatimaan kaikenlaisia kaistapäisiä muka-ohjeita, joita eivät edes itse noudata! Älkää hyvät miehet väittäkö vanhojen äijien hulluja opetuksia Jumalan sanaksi'! Itse ovat itsekseen miettineet ja olleet oivaltavinaan vaikka mitä.
    Toki kohtuullisiin elämäntapoihin ja muuhun järkevään on monia jopa kehotettava, mutta jos ihminen vilpittömästi yrittää elää niin hyvin kaikin tavoin kuin mahdollista, ei Jumala voi olla niin pikkumainen, että rankaisee esim. sairaudella, jos jonkun erheen tai virheen on tehnytkin. Eikös Jeesuskin armahtanut samarialaista naista ja monia muita, eli antoi esimerkin, miten lähimmäisiä tulee kohdella. Älkää te yrittäkö olla viisaampia!

    Äänestä

  • Usko on iloinen asia kirjoitti:

    tuo mainittu kirja Pyhien isien opetuksia sairauksista ja arvostele vasta sitten. Se olisi järkevä etenemistapa.

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    tuo mainittu kirja Pyhien isien opetuksia sairauksista ja arvostele vasta sitten. Se olisi järkevä etenemistapa.

    Enkä toiste lue. Kerta riitti.

    Äänestä

  • Usko on iloinen asia kirjoitti:

    Enkä toiste lue. Kerta riitti.

    olet lukenut. Minun on myönnettävä, että olen lukenut tuon kirjan niin kauan sitten, että en enää muista sen opetuksista yhtään mitään. Ei kai auta kui lukea kirja uudestaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

neuvoja kaipaava kirjoitti:

Olen ex-ev.lut. ja eronnut jo aikoja sitten siitä, koska ev.lut. on menossa huonompaan suuntaan aina vain. Tämä tosin on vain minun mielipiteeni ja pahoittelen jos mielipiteeni loukkasi jotakuta.

Olen joitakin vuosia sivusta yrittänyt seurata ortodoksista uskoa ja mielestäni ortodoksi ei ole muuttunut vuosien saatossa mihinkään vaan on ollut sukupolvelta toiselle samanlaista. Olen käsittänyt siis, että uskonto on aitoa ja perinteistä mihin ei nykytuulet tee muutosta. Tosin sen verran on tullut muutosta, että tv:ssä on tullut kirkon menoja joita olen katsellut. Kirkkossa olen käynyt satunnaisesti lapseni kanssa silloin kun kirkko on ollut auki, mutta jumalan palvelukseen en ole uskaltanut mennä kun en ole varma saako edes silloin kirkkoon kuulumaton kirkossa olla ja en vielä osaa kirkkotapoja. Tuntuu, että opittavaa on todella paljon.

Tähän en ole saanut vastausta mistään, joten kysyn käytetäänkö samaa Raamattua mitä ev-lut käyttävät?
Jotenkin minulla on mielikuva, että sanoissa olisi eroa kuten esim. uskontunnustuksessa on.

Olen yrittänyt etsiä tietoa siitä miten ortodoksinen kirkko suhtautuu kehitysvammaisiin ?
Olen myös yrittänyt selvittää miten ortoksinen kirkko suhtautuu parantumattomaan sairauteen (ei kehitysvamma) mikä saattaa näkyä vaikka vaatteet ovat päällä?

Minulla on sukulainen, joka on kehitysvammainen ja haluan, että hänet hyväksytään ja itselläni on sairaus mikä ei parane, mutta ei haittaa arkielämää.

Kuten jo totesin niin minua kiinnostaa ortodoksisuus, mutta en halua suinpäin rynnätä mukaan. Olen tiedonjanoinen ja olen ajatellut lukevani ja opiskelevan ensin ortodoksisuutta lisää, jotta ymmärtäisin paremmin asioita. Haluan myös löytää vastauksia noihin henkilökohtaisiin kysymyksiini, koska en halua tilannetta, että minua ja sukulaistani ei sitten hyväksyttäisiin.

Tietysti minua vaivaa myös se, että mitenkä suhtaudutaan kun ei ole syntynyt ortodoksisuuteen eikä tietääkseni minulla ole sukulaisia ollut ortodoksisuudessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu