KIINTEISTÖVERO

valtio on lähtenyt väärälle tielle , kun on ottanut kynittäväksi asumisen .
on alkanut ajojahti eläkeläisiä ja pienituloisia kohtaan. valtio ei kuitenkaan nosta eläkkeiä siinä suhteessa että vois kiinteistöveron korotukset maksaa .

TÄTÄ EI TULE KANSALAISTEN HYVÄKSYÄ . ON MUUT LEIKKAUKSET KÄYTETTÄVÄ ENSIN
miten olis palkkojen leikkaus päättäjiltä ?
711144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Muualla onnistukkaan kuin suomessa! Esim, ruotsissa ei ole kiinteistöveroa lainkaan.

Äänestä
  • Suomi alkaa olla jo sellainen suo, että taidan lähteä muualle elättämästä täälläolevia ja tänne laahattuja luusereita.

    Pitäkää ja täyttäkää koko maa, ei kiinnosta enää yrittää täällä mitään.

    Käteinen kavereineen on tuhonnut maamme.

    Äänestä

  • Toivottomat talkoot kirjoitti:

    Suomi alkaa olla jo sellainen suo, että taidan lähteä muualle elättämästä täälläolevia ja tänne laahattuja luusereita.

    Pitäkää ja täyttäkää koko maa, ei kiinnosta enää yrittää täällä mitään.

    Käteinen kavereineen on tuhonnut maamme.

    että on otsaa ehdottaa tuollaista korotusta 50%, ihmettelen tuota "Kiinteistöverolla on korotuspaineita" mihin se perustuu?

    Äänestä

  • voisentään kirjoitti:

    että on otsaa ehdottaa tuollaista korotusta 50%, ihmettelen tuota "Kiinteistöverolla on korotuspaineita" mihin se perustuu?

    Suomen.

    Valtion rahan käyttö on ollut vastuutonta. Nyky hallitu; Kokoomus ja Katainen ja Vanhanen pitäisi laittaa rikosvastuuseen valtion asioiden holtittomasta hoidosta. Missään yrityksessä eivät johtajat pysyisi virassaan vastaavassa tilanteessa, enemmistö hallitukset pitäisi kieltää ja demokratian tappava puoluekuri.

    Äänestä

  • voisentään kirjoitti:

    että on otsaa ehdottaa tuollaista korotusta 50%, ihmettelen tuota "Kiinteistöverolla on korotuspaineita" mihin se perustuu?

    kultturi- ja tiedotusjohtajia.... sihteeriä ja ilmapiirinkehittäjää... mikään kunta tai valtio ei sellaista joutoporukkaa kestä. Nyt valtio laittaa kreikanlainojen ym. vationvelanhoitokulujen tähden rahahanat kiinni kuntiinpäin.

    Kuka vielä äänestää Kokoomusta, Keskustaa ja vihreitä?

    He kansallisomaisuus on laitettu sileäksi jopa armeijantoiminnot ovat yksitysten käsissä jopa ulkomaalaisten.

    Äänestä

  • 1repo kirjoitti:

    Suomen.

    Valtion rahan käyttö on ollut vastuutonta. Nyky hallitu; Kokoomus ja Katainen ja Vanhanen pitäisi laittaa rikosvastuuseen valtion asioiden holtittomasta hoidosta. Missään yrityksessä eivät johtajat pysyisi virassaan vastaavassa tilanteessa, enemmistö hallitukset pitäisi kieltää ja demokratian tappava puoluekuri.

    Veroista ja omista palkoistaan, niistä ei tingitä vaan päinvastoin korotellaan jatkuvalla syötöllä prosentein.. Tähän pröystäilyyn täytyy kansaa verottaa kaikin keinoin, että nämä palkkakuninkaat saavat helpon työnsä maksatettua.

    Äänestä

  • Porvari hyökkää aina puolustuskyvyttömän kimppuun...ovat konsultoituja amerikassa.

    Äänestä

  • voisentään kirjoitti:

    että on otsaa ehdottaa tuollaista korotusta 50%, ihmettelen tuota "Kiinteistöverolla on korotuspaineita" mihin se perustuu?

    Onhan se niin, että on ansaittu asunto jos vapaa-ajan asuntokin. Mutta kun voi ilmaiseksi käyttää niitä, pitää maksaa siitä ilmaistulosta veroa. Ei muuta kuin verotettava tulo neliömäärien suhteen. Jos joku asuu 100 nelioön asunnossa, käypä vuokra olisi 550 €. Siitä ilmaisesta tulosta pitää ottaa vero n. 40 % eli 260 € kuukaudessa. Silloin ollaan oikeudenmukaisessa tilanteesa.
    Ja kesämökki - vapaa -ajan asunto on jhotellin hontainen. Keskimäärin 100 vrk / vuosi on 10 000 € hotellihintana. BVeroa 5000 € vuodessa on kohtuullista.
    Joten kiinteistövero pois ja todelinen tulo verotuksen perusteeksi. 3 500 € sadan neliön omistusasumnon ja kesämökin veroksi vuodessa.

    Äänestä

  • Toivottomat talkoot kirjoitti:

    Suomi alkaa olla jo sellainen suo, että taidan lähteä muualle elättämästä täälläolevia ja tänne laahattuja luusereita.

    Pitäkää ja täyttäkää koko maa, ei kiinnosta enää yrittää täällä mitään.

    Käteinen kavereineen on tuhonnut maamme.

    Samaa olen miettinyt, eihän täällä enää voi asua, hirvittää nuo sähkön kiinteistö, kaukolämmön ,enerkia ja kaikista muista verojenkorotuksista ja hintojen nousuista kun ne ynnää tulee joillekkin helposti 1000€ lisää/v.
    PELASTETAAN EUROOPPAA HALLITUKSEN TAKIA, ja KANSA KONKURSSIIN!!

    Äänestä

  • sfnj kirjoitti:

    konkurssi maita.

    Salui Niinistö vie aikoinaan Suomen Euroon... Ruotsi sentään tajusi, mitä siitä seuraa, eli vientiä ei saa vetämään rahanarvoa alentamalla enää. Niinistö teki suuren virheen, vaikka saikin siitä koruptio-pankinjohtajan viran.

    Äänestä

  • On vihattu kiinteistövero korkeampi kuin suomessa mutta siellä oltiin inhimmilisempiä ja sitä laskettiin kun kansa suuttui, niin sen pitää mennä täälläkin!!Kiinteistöverosta tulee helposti vihattu vero
    07.08.2009 - 09:29 | Pääkirjoitus

    Kuntien kassavarojen korjaamiseksi on esitetty kiinteistöverojen ylä-ja alarajojen korotuksia. Rajat määrittelee valtio, mutta kunnat voivat itse päättää kiinteistöverotuksen tasosta. Kiinteistöveroa on hilattu pikkuhiljaa ylöspäin kunnassa kuin kunnassa. Vero ei kohtele kovinkaan oikeudenmukaisesti kiinteistönomistaja. Kerrostaloasukas ei edes huomaa veroa, koska asuntokohtainen osuus on mitätön.

    Ruotsissa kiinteistöverosta tuli vihatuin vero, koska verolla kiristettiin jatkuvasti etenkin omakotiasukkaita. Kiinteistöverosta tuli myös poliittinen kiistakysymys. Veroa oli pakko keventää. Kuntien talousongelmat eivät ratkea sillä, että vanhat kustannustehottomat rakenteet ja toimintamallit jätetään entiselleen. Kuntataloudessa pyöri viime vuonna yhteenlaskettuna enemmän rahaa kuin koskaan Suomen historiassa. Kuntien talous oli hyvässä kunnossa parikymmentä vuotta siten, kun rahaa asukasta kohden oli paljon vähemmän käytössä.

    Äänestä

menee jo hirveäksi nuo verojen nostot joita tulee kokoajan lisää ja jokapuolelta, miten helvetissä pieneläkeläinen saa enää rahansa riittämään mihinkään perustarpeetkin maksavat liikaa, suomi on kohta asuinkelvoton köyhälle!!!!!!!!!

Äänestä

tämä kiinteistövero muodostuu, itse asun haja-asutusalueella, eikä täällä saa mitään samoja palveluja kiinteistölle mitä keskustoissa, missä esim. lumesta putasataan kiinteistöt keskustassa, silti maksan yhtä paljon veroa kuin keskustoissa asuvat, vaikka niiden talojen arvotkin ovat aivan eri luokkaa?

Äänestä
  • Tarvitse muodostua mistään, koska valtio ja kunnat ovat p..se auki niin se riittää, mutta kyllä maailmalle rahaa riittää niinkuin venäjälle 20milj,€ tosta avustuksia joka on jo rikas valtio.

    Äänestä

  • tanakeletu kirjoitti:

    Tarvitse muodostua mistään, koska valtio ja kunnat ovat p..se auki niin se riittää, mutta kyllä maailmalle rahaa riittää niinkuin venäjälle 20milj,€ tosta avustuksia joka on jo rikas valtio.

    kiinteistöveroa vain kymmenyksen kerralla, kun ei ole varaa enempään työttömänä, niin eivät voi laittaa ulosmittaukseen.

    Äänestä

  • Vaikka kiinteistövero kyllä peritään täytenä. Aurataan jos muistetaan, katuvalot palavat milloin sattuu.

    Äänestä

  • Veroja suunnitellessaan ja rikkailta niitä kevennellessään että kaikesta ihmiselle pakollisesta on helppo vetää valistä omaan ökypalkkaan Kreikan malliin. Asuminen, auto, ruoka.. siinäpä ne mistä kansaa rahastetaan!

    Äänestä

  • on jo pistänyt päänsä silmukkaan. Se on sitä porukkaa jotka voidaan laittaa maksamaan, niin kauan kuin sillä on jotain menetettävää se rimpuilee silmukassaan. Ahkerana ja rehellisenä, eikä pääse karkuun maksajan osastaan.

    Äänestä

energiaverot ja sähkön hinnalla pelleily tekevät kohta omakotitaloissa asumisen mahdottomaksi!
Pitäähän sitä lisäksi veropohjaa laajentaa näihin tähtitieteellisiksi nousseisiin menoihin. Koko Eurooppa pelastettavana! Ja siihen valtaisa hallitsematon jonnin joutavien pakoloisten vyöry!
Ja Katainen vaan ilkkuu posket punaisena kuinka hyvin pyyhkii!
Miljardit vaan vilisee suuruuden hullun ipanan silmissä!
Talous viisaat maailmalla jo varoitelleet aikaa sitten kuinka koko Eurooppa hukkuu talouskriisiin! Ranskakin on aikapommi! Osa maista tulee jäämään pysyvästi muiden holhottavaksi!

Äänestä
  • jonnekin veroparatiisiin, missä elelen loppuelämäni mukavasti.

    Äänestä

  • Hyvästi Suomi! kirjoitti:

    jonnekin veroparatiisiin, missä elelen loppuelämäni mukavasti.

    pian kun noita taloja on yht'äkkiä myynnissä puoli miljoonaa, niin kyllä niiden arvo laskee.

    Äänestä

  • Eli heidän suosiossaan olevat suurituloiset ja sitten siihen päälle muutama tavan tallaaja saadaan huijattua äänestämään heitä, niin ovat taas hallituksessa lisäilemässä kansalle maksuja/keventämässä rikkailta. vTämä porukka saa kokoomukselle 20% kannatuksen, vaikka he edustavat vain muutamaa prosenttia Suomalaisista. Mutta kun siellä äänestysaktiivisuus on lähes 100 niin homma on selvä. Eli nyt kaikki äänioikeutetut uurnille äänensä antamaan vaikka PS.lle ettei kansan köyhdyttäminen enää jatkuisi, myös KD on hyvä vaihtoehto puolustaa perusoikeuksia..

    Äänestä

vaikka palkkatulojen verotusta kevennetään.

Mistähän löytyisi ehdokas ajamaan eläkeläisten asiaa.

Veronmaksajien keskusliitonkin puheenjohtaja allekirjoitti Hetemäen mietinnön, jossa eläkeläisten verotusta kiristetään. Kiva pulju.

Hallituksen touhut ova aina tällaista salamyhkäistä heikoimpien kimppuun käymistä.

Äänestä
  • räävitön riistäminen on mahdollista vain suomessa!

    Äänestä

  • SFGY kirjoitti:

    räävitön riistäminen on mahdollista vain suomessa!

    kunnan hallitus päättää verotuksesta, eli jos et ole kepun jäsen verotus on suurempi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinteistövero

    Äänestä

  • SFGY kirjoitti:

    räävitön riistäminen on mahdollista vain suomessa!

    omistaa kiinteistö on varaa maksaa vähän ylimäärisiä verojakin:)

    Äänestä

  • Indeksi on korjattava heti nykytasolle!

    Äänestä

on laitettava kampoihin jossain on maksukyvyn raja .

Äänestä
  • Hyvinvoivalta keskiluokka on aluksi ainakin asuntojen verovähennysoikeus poistettava pikimmiten:)

    Äänestä

  • vuokralainen: kirjoitti:

    Hyvinvoivalta keskiluokka on aluksi ainakin asuntojen verovähennysoikeus poistettava pikimmiten:)

    Kiinteistöveroa maksavat välillisesti kaikki suomalaiset joko suoraan tai taloyhtiöiden vuokrina ja vastikkeina.

    Äänestä

  • vuokrasikin kirjoitti:

    Kiinteistöveroa maksavat välillisesti kaikki suomalaiset joko suoraan tai taloyhtiöiden vuokrina ja vastikkeina.

    Kesämokki ja vapaa-ajan asunto ovat ylellisyyttä, josta pitäisi maksaa kymmenkertainen kiinteistövero. Nyt niiden hiilimiilujen maksu on naurettavan pieni.

    Äänestä

  • lohtuullistaa kirjoitti:

    Kesämokki ja vapaa-ajan asunto ovat ylellisyyttä, josta pitäisi maksaa kymmenkertainen kiinteistövero. Nyt niiden hiilimiilujen maksu on naurettavan pieni.

    On ihme, että kesämökkiläiset voivat pitää ilman tällaista ylellisyyttä, kun muut joutuvat asumaan pienessä huoneistossa ja maksamaan siitä enemmän. Kohtuus on hyvä. Kaksikymmentäkertainen kiinteoistövero toiselle asunnolle on kohtuullinen.

    Äänestä

  • ylellisyyttä kirjoitti:

    On ihme, että kesämökkiläiset voivat pitää ilman tällaista ylellisyyttä, kun muut joutuvat asumaan pienessä huoneistossa ja maksamaan siitä enemmän. Kohtuus on hyvä. Kaksikymmentäkertainen kiinteoistövero toiselle asunnolle on kohtuullinen.

    Jota vielä pidetään lämpöisenä sähköllä läpi talven.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Jota vielä pidetään lämpöisenä sähköllä läpi talven.

    Vaikka on ostanut pääomaa verotettavalla tulolla, pääoma tuottaa. Osingoista pitää maksa veroa. Autosta pitää maksaa veroa. Miksi ei asunnosta ja kesämökistä. Ilman muuta. Jos venäläiset ostavat joka neliön maata Suomessa ja asunnot Suomesta, eikö heidän pitäisi maksaa veroa vaikka eivät asuisikaan koko maassa.
    Jokaisen asunnonomistajan pitää maksaa veroa omasta asunnostaan ja siitä hyödystä, minkä saa pääomastaan. Siitä pitää maksaa tuloksi arvioitava vero. Mutta vapaa-ajan asunto on vielä lisäksi ylellisyyttä, mistä pitää tosiaan maksaa kymmenkertainen maksu kuten jokin mielipide oli.

    Äänestä

  • tuloetuuksia kirjoitti:

    Se joka omistaa asunnon, saa ilmaisen, verottoman hyödyn asuessaan siinä. Kesämökillä vapaa-ajan asunnossa asuva saa etua, mikä on verrattavissa hotellimaksuun. Miksi näitä ei veroteta. Siksi, että raharikkaat kesämökin omistajat ovat niin itsekkäitä, että vastustavat.

    Äänestä

sepä laveatie ihmisten perus juttuihin mätkästään kovalle verolle . eli upporikas ja rupiköyhä maksaa samasta pensalitrasta yhtäpaljon . ero on vain siinä että köyhällä ei ole ostovoimaa eli rahaa .
KUILU ON VALMIS RAILO ON LEVEÄ
rikkaat voi maarätä omat palkansa / eläkkeet ym. edut .
MAKSAJAT ON tavallinen työssäkäyvä duunari . joka elättää herroja

JOS SOINNISTA ON MIEHEKSI JA TAHDOT AJAA KANSALAISTEN ETUJA
tee ensitöikseen arkaadianmäelle palkkaremontti edustajien palkoista pois - 30%
teidänkin tulee kantaa VASTUU tästä lamasta . IRONISTA ON ETTÄ ITSELLENNE NOSTATTE VAIN PALKOJA .
VEROJA MÄTKITÄÄN KANSALLE
ja kaikki rahansyytäminen ja yltäkylläinen vieraanvaraisuus on LOPETETTAVA HETI
VELKARAHALLA YLLÄPIDETÄÄN TÄMÄ KAIKKI

Äänestä

tämä työryhmän esitys , sillä tällä tavalla saadaan jälleen jokaista suomalaista kuritettua , eikä välitetä siitä pystyykö esim eläkeläinen maksamaan rintamamies mökistään tällaista veroa , kun jo sähkölaskuun iskettiin noin kolmannes lisää ja perässä seurasi heti vesilaitos noin 20% korotuksella.

Äänestä
  • Hommattiin energiansäästölamput, hyvät pakastimet/jääkaapit parasta A-luokkaa ym.parannuksia eristyksiin.
    Energiavero tuplattiin, siirtomaksut, kuukausmaksut ja perusmaksut nousivat yht 157 € / vuosi ja energia nousi 32 € / vuosi, jos kulutus on sama kuin tänä vuonna. Onneksi on rintamiestalo jossa piippu on keskellä taloa takkauunilla saa kuluja leikattua aika hyvin muuten menisi 15000 kWh/vuosi uunin avulla 8500 kWh/vuosi. Pikku vinkkiteille: Laittattakaa pellit yläkerran katonrajaan , niin pysyy piippu lämpimänä myös yläkerrassa ja toimii takkuulla.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Hommattiin energiansäästölamput, hyvät pakastimet/jääkaapit parasta A-luokkaa ym.parannuksia eristyksiin.
    Energiavero tuplattiin, siirtomaksut, kuukausmaksut ja perusmaksut nousivat yht 157 € / vuosi ja energia nousi 32 € / vuosi, jos kulutus on sama kuin tänä vuonna. Onneksi on rintamiestalo jossa piippu on keskellä taloa takkauunilla saa kuluja leikattua aika hyvin muuten menisi 15000 kWh/vuosi uunin avulla 8500 kWh/vuosi. Pikku vinkkiteille: Laittattakaa pellit yläkerran katonrajaan , niin pysyy piippu lämpimänä myös yläkerrassa ja toimii takkuulla.

    Vuosi sitten jo joku "tutkija" (jonkun veronilkin määräyksestä ja ehkä sähkö/öljy yhtiöiden tukirahoilla) teki tutkimuksen muistaakseni Kuopiossa! Tutkimulsessa todettiin, että PAHIN PIENHIUKKASPÄÄSTÖJEN JA SITEN SAASTUTTAVIN ENERGIAMUOTO ON TAAJAMISSA PUULÄMMITYS!!!!!!!
    JA OLI OIKEIN JOSTAIN VETÄISTY LUKU KUINKA MONTA IHMISTÄ KUOLEE VUOSITTAIN TAAJAMISSA NÄIDEN PUULÄMMITYSHIUKKASTEN TAKIA!!!
    JA KATSOKAA VAAN EI MENE KAUAA AIKAA KUN PUULÄMMITYKSELLE JA OMAN PUUN KÄYTÖLLE MÄTKÄISTÄÄN VERO!
    PÖRSSISIJOITTAJAT ELÄVÄT ÖLJYN JA SÄHKÖN RIISTOHINTOJEN TURVIN, JOTEN PITÄÄHÄN NE KAIKKI "PORSAAN REIÄT" TUKKIA!
    VITTU KUN SAIS KÄSIINSÄ SEN "TUTKIJAHYYPIÖN" JA ISOJEN JUOKSUPOJAN NIIN VÄÄNTÄISIN SILTÄ NISKAT NURIN!!!!!

    Äänestä

  • nilkit puunoksaan! kirjoitti:

    Se on Nunna uuni kultaisen tulen toisen sukupolven arinalla varustettu. Oikeat lämmitystavat eli kuivat puut ja sytyttäminen puiden päältä, niin silmin havaittavaa savua ei tule kuin muutaman minuutin syttymishetkellä. Saksaan ja Euroopan moniin maihin viedään juuri noita uuneja, kun ne täyttävät vaatimukset ja normit siellä. Suomessa ei ole voimassa olevia minkään laisia normeja asiasta tietääkseni.
    Tutkimuksen tarkoituksenahan on päästä rahastamaan kansalta sen perusteella lisää veroja.

    Kyllä päättäjät sen kohta keksii että laitetaan UUNIVERO, koska se saastuttaa, veroillahan kaikki korjaantuu!
    Suomipäättäjät ovat hyviä keksimään kaikenlaisia veroja, ja tänäpäivänä sitä työkseen tekevät!

    Äänestä

  • nilkit puunoksaan! kirjoitti:

    Vuosi sitten jo joku "tutkija" (jonkun veronilkin määräyksestä ja ehkä sähkö/öljy yhtiöiden tukirahoilla) teki tutkimuksen muistaakseni Kuopiossa! Tutkimulsessa todettiin, että PAHIN PIENHIUKKASPÄÄSTÖJEN JA SITEN SAASTUTTAVIN ENERGIAMUOTO ON TAAJAMISSA PUULÄMMITYS!!!!!!!
    JA OLI OIKEIN JOSTAIN VETÄISTY LUKU KUINKA MONTA IHMISTÄ KUOLEE VUOSITTAIN TAAJAMISSA NÄIDEN PUULÄMMITYSHIUKKASTEN TAKIA!!!
    JA KATSOKAA VAAN EI MENE KAUAA AIKAA KUN PUULÄMMITYKSELLE JA OMAN PUUN KÄYTÖLLE MÄTKÄISTÄÄN VERO!
    PÖRSSISIJOITTAJAT ELÄVÄT ÖLJYN JA SÄHKÖN RIISTOHINTOJEN TURVIN, JOTEN PITÄÄHÄN NE KAIKKI "PORSAAN REIÄT" TUKKIA!
    VITTU KUN SAIS KÄSIINSÄ SEN "TUTKIJAHYYPIÖN" JA ISOJEN JUOKSUPOJAN NIIN VÄÄNTÄISIN SILTÄ NISKAT NURIN!!!!!

    uuniteollisuuskin mukana noissa "tutkimuksissa"! Onhan se isoa bisnestä kun säädetään laissa ensin jotkut uunien päästönormit ja sitten kuntiin lisää byrokraatteja istumaan isolla palkalla ja mittailemaan ja valvomaan ihmisten tulisijoja! Ja sitten määräyksiä tulisijojen uusimiseksi sakon uhalla!
    Ja pimeää rahaa ja matkoja byrokraatin taskuun uunintekijöiltä!

    Yhtä huuhaata kuin oli aikoinaan tämä kännyköiden handsfree! Noiden ko laitteiden johtovyyhtien kanssa kun ajelee niin onpa melkoinen pommi liikenteessä!

    Mistähän ne muuten repii noihin tutkimuksiinsa niitä kuolleisuus lukuja? Hatusta varmaan! Se on aivan varmaa että kukaan ei pysty sanomaan mihin ihminen todellisuudessa kuolee jos ei sitten ammuta tai paha syöpä iske ja nuohan ovat taatusti näkyviä syitä! Tai muu näkyvä kuten verisuonen repeämä yms...Mutta kun mennään atomi tasolle niin kuin noissa hiukkas jutuissa niin jos joku sen kuolin syyn tietää niin se on Jumala!!!! Eikä joku lahjottu turha höpö höpön tutkija joka loisii korkealla palkalla keksimässä ihmisille uusia maksuja!!!!!!!!!!!

    Syvältä maasta otettu öljykö se nyt sitten onkin oikein terveellistä kun siitä ei nyt puhuta! Ja Suomessa jossa kaikki "saastutus" on kuin hyttysen paska meressä muihin verrattuna! Vaan keulakuvana pitää yrittää mennä vaikka ihmisten vararikon uhalla! Niin ja se jätevesiasiakin prkeleeee!!!!!
    Maksaako ne rättipäät noille päättäjä nilkeille lahjuksia kun tuo öljy on niin tabu aihe, öljy, joka on kaiken pahan alku ja juuri jopa sotien!!!!!!!!!!

    Äänestä

veronmaksajia.

Äänestä
  • kokoomuksen , keskustan, rkp:n ja vihreät äänestäneet päättämään. Nyt olette saaneet valtion konkurssitilaan veloilla ja mamuja pilvinpimein ja maksun aika tulee, jolloin kaikki rahat on kerättävä kansalta. Köyhiltä ei ole mitä ottaa, niin jäljellä ovat enää eläkeläiset ja työssäkäyvät ja seuraavaksi ne kupataan tyhjiksi, ja jäljelle enää suuri määrä köyhiä.

    Oma moka, joten maksakaa nyt seuraavat 50 vuotta.

    Äänestä

  • näyttöä on Rooman imp., Sodoma, Ruotsi, Usa...

    Äänestä

  • historia ei opeta? kirjoitti:

    näyttöä on Rooman imp., Sodoma, Ruotsi, Usa...

    Tarkoitus on kerätä joka paikasta helvetisti veroja.

    Äänestä

  • historia ei opeta? kirjoitti:

    näyttöä on Rooman imp., Sodoma, Ruotsi, Usa...

    Syynä moiseen taloudelliseen kansanmurhaan on hyväpalkkaisten ahneus, ei vittsittäisi suurista palkoista maksaa veroa !

    Äänestä

  • 5+6 kirjoitti:

    Tarkoitus on kerätä joka paikasta helvetisti veroja.

    Muttakun suomi syytää rahaa aivan holtittomasti tällähetkellä ympäri eurooppaa ja venäjää, tämä on aivan kasiämätöntä, näin on, kokoomus, keskusta vihreät näiden takia on mennyt ihan HULINAKSI JA SUOMALAISILLA MAKATETAAN !!

    Äänestä

  • Illan paras..

    Äänestä

Eläkeläisten kiinteistöveroa voitaisiin mahdollisesti harkita eri perusteilla. Varmaankin se kohdistuisi niihin suureläkkeiden saajiin ei pieneläkeläisiin tietenkään.

Äänestä

Äänestän perussuomalaisia ja toivon kansan ääntä politiikkaan.

Äänestä

Kaikki pellolle ja uudet tilalle .
palkka olis 4000e kk ( sekin on liiaan iso istumatyöstä )
verot remontiin
leikataan paljosta pois
niihiin ei kosketa joka on vältämätön elämisessä esim. asunto ,koulut lapset ja vanhukset rauhaan

Äänestä

kun ostat kiinteistön,maksat siitä varainsiirtoveroa 4%,
olet maksanut jo kerran veroa siitä palkasta tms jolla tuon kiinteistön hinnan myyjälle suoritat.
Sitten maksat kiinteistöveroa joka nousee eikä palvelu joilla se alunperin perusteltiin, ole edes jokaisella paikkakunnalla.
Sitten maksat veroa polttoaineessa tai sähkössä.
Ja sitten maksat veroa, kun kiinteistön myyt (tästä tullaan varmasti ottamaan 2vuoden etu? pois)
ai niin, perintöverokin voi osua samaan kiinteistöön....

Kallista on, en yhtään ihmettele, miksi moni miettii maasta muuttoa
sillä palkat eivät ole nousseet samassa suhteessa kuin euro nosti ja nostaa meillä tuotteiden ja palveluiden hintoja.

Ainoat jotka hyvin pärjäävät,ovat kansanedustajat, joiden
kulukorvaukset ovat ruhtinaalliset,taksisetelit yms edut ilmaisia,
eläkkeet nykyisillä edustajilla aivan toista luokkaa kuin kansalla
sekä palkkaansa nostivat 8% tämän talven aikana.

Päättäjillä on kyllä tiedossa että toimeentulo ei riitä 25% kansalaisia
edes nytkään ja silti näillä lisäkuluilla ajetaan ihmiset pois kodeistaan
ja lisätään köyhyyttä jotta saamme lainattua rahaa muille valtioille
sekä maksettua lentoliput somalipakolaisille yms paskaa.

Äänestä

on niitä Hetemäen ja Kataisen yhteisiä juonia keskivertokansalaisen ryöstämiseksi.
Kaiken sen voi tehdä, mikä vaikuttaa suhteessa vähemmän suurituloisiin. Se on katalan Kataisen motto.

Äänestä

semmoisia lällyjä vellihousuja tuppisuita nokasta vedettäviä paskoja.
eikö äänestäjät ole nämä älyrikkaat asettaneet virkaan joihin on sittemmin asettautunut sairaus nimelttän
AHNEUS
kansalla pitää olla valtuus voida saada edutajat vastuuseen tekosistaan.eikä hyväksyä kaikkea mitä ehdottavat.
kun meno näyttää olevan että tuhkatkin viedään pesästä.

Äänestä
  • Kuinka moni kansanedustaja on taas vaalirahaoittajien omaisuutta.

    Kansamme johtajat ovat liian halvalla ostettavissa.

    Palkat alas eduskunnassa, ja hallituksessa, on väärin, että kansa etua ei enää ajaeta, vaikka kansa maksaa palkat.

    Äänestä

Syytää maailmalle rahaa ja pelastaa eurooppaa, mutta täällä vähätuloiset menee konkurssiin siittä johtuvien verojen takia!!

Äänestä
  • Jos joku on ansainnut omaisuutta, miksi hänen pitäisi verottomasti käyttää sen tuottoa. Jos myy puita metsästään, maksaa 22 % alv:n ja 28 % pääomatulon, eli puolet tuotosta. Miksi ei omasta asunnosta samaa ja ylellisyysasunnosta - vapaa-ajan asunnosta - ainakin tavallisen mökin vuokran verran. Ei rikkaita kesämökin omistajia kannata sääliä. Asunnon tuotoksi määrättävä oletetun vuokran ja kesämökin tuotoksi käyvän vuokran. Siitä tulosta bero. Se on oikeudenmukaista.

    Äänestä

Tuet nousevat suoraan suhteessa indeksiin ja jostakin valtion tulee rahat kerätä.

Äänestä

Omassa asunnossa ja kesämökillä aikaansa viettävät rikkaat voivat myydä omaisuutensa, jos eivät voi maksaa saamastaan vuotuisesta etuudesta mitään.
Valtio on liian hempeämielinen itsekkäille asuntojen omistajille. Näin on.

Äänestä

monen tavallisen työssä olevan henkireikä on oma tavallinen kesämökki .
toiset LENTÄÄ ULKOMAILLE ja monin tavoin saastuttaa .
SIINÄPÄ OIVA VERONMÄTKÄYTTÄMINEN heille jotka harrasta matkailua . ei tarvitse paljon ajatella kuka siellä lentelee ilmojenhalki .
NO RIKKAAT JOILLA EI TARVITSE MIETTIÄ HINTOJA
ei nytkään mökkeily ole ilmaista .kaikki herrojen metkut on tavoittaneet syvimmänkin korven .
tulee jätelasku vaikka ei ole mitään vastiketta palvelua , jätevesilasku ,kiinteistövero

Äänestä
  • että talon ostaja saa verohelpotuksen omaan ensikämpään.Muilta pois verohelpotus heti pois.Siinäkin pitäisi olla tulorajat jotka saavat sen koska miksi antaa sellaiselle tukia jotka tienaavat jo 150000 e vuodessa.Sama tulee koskemaan lapsilisiä koska sellainen joka tienaa paljon ei vältämättä tarvitse lapsilisiä ja pienituloisille pitäisi vaan maksaa sitä.

    Äänestä

  • ymmärrän..... kirjoitti:

    että talon ostaja saa verohelpotuksen omaan ensikämpään.Muilta pois verohelpotus heti pois.Siinäkin pitäisi olla tulorajat jotka saavat sen koska miksi antaa sellaiselle tukia jotka tienaavat jo 150000 e vuodessa.Sama tulee koskemaan lapsilisiä koska sellainen joka tienaa paljon ei vältämättä tarvitse lapsilisiä ja pienituloisille pitäisi vaan maksaa sitä.

    Eikö suomessa pitäisi olla tasaverot eli jokainen maksaa veroja yhtäpaljon. Maanjussit ei maksa kiinteistöveroja maistaan eikä mannuistaa saatikka sitten teollisuus tai kauppa ajatelkaa tätä

    Äänestä

kaikki isot firmat suurinpia kannattajia .
siksi firmat ajaa tehokkaasti omia etujaan ja saavat läpi .halpaa työvoimaa pienet korotukset työntekijöille .
mutta mitä pomot ne saavat suuret voitot ja isot palkat.

Äänestä

maksaa veroa samasta rahasta aina kun tekee jotain kauppaa .
jos saat palkkaa 1000e kk mitä siitä jää puhtaana käteen siis vaivanpalkkaa kun olet maksanut välillisetverot pois pakolliset kulutukset . kun monet toimenostot on pakollisia elämisen kanalta .

Äänestä
  • Pääomatulo pitää laittaa verotuksen alaiseksi. Myös ilmainen asuminen omassa asunnossa. Ja tietenkin vapaa-ajan asunossa.

    Äänestä

  • Siksi se verojen korottaminen on niin vaikeaa, koska enempää ei ole saatavissa, mutta sinulle jäävää osuutta voidaan kyllä pienentää vaikka 0:aan asti. Jos veroastetta korotetisiin kaikkiaan 10%:lla, sinulle jäävä osuus pienenisi 33%:lla

    Tuo 70 % tulee, kun aloitat laskemaan siitä, mitä sinä maksat työnantajallesi ja mitä sinä voit palkallasi tavaroita ja palveluita ostaa. Jos rahaa kuluu suhteettoman paljon bensiiniin, tupakkaan ja alkoholiin, pääsee helposti yli 80% veroasteeseen. Tuo 70% vastaa sellaista raitista vaippoja ostavaa perhettä, joka elää omalla palkallaan. Virallisissa tilastoissa monia "veroja" ei lueta veroiksi, vaikka kyllä ne sinulta peritään etkä sinä enempää kuin perikuntasikaan näe niitä rahoja koskaan.

    Afrikka ja Suomen mamuttaminen vaatii veronsa, paljon veroja.

    Äänestä

Omistusasunto = Ylellisyys = veroa nostettava.

Jos on varaa ostaa oma asunto, auto, moottoripyörä jne. on myös varaa maksaa siitä.

Eli Suomessa et saa omistaa muuta kuin vaatteesi, muu on ylellisyyttä.

Äänestä
  • Onhan se niin, että jos pääoman tuotosta ei tarvitse maksaa mitään, on sekin mielipide.

    Äänestä

se johon lisättiin kaikki verolle mitä keksittiin . hankinta - regas - bensa -päästö-käyttövero ja kallit vakuutukset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

veron kiskontaa kirjoitti:

valtio on lähtenyt väärälle tielle , kun on ottanut kynittäväksi asumisen .
on alkanut ajojahti eläkeläisiä ja pienituloisia kohtaan. valtio ei kuitenkaan nosta eläkkeiä siinä suhteessa että vois kiinteistöveron korotukset maksaa .

TÄTÄ EI TULE KANSALAISTEN HYVÄKSYÄ . ON MUUT LEIKKAUKSET KÄYTETTÄVÄ ENSIN
miten olis palkkojen leikkaus päättäjiltä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu