Mikä merkitys tällä kaikella koetulla

Jokainen kokee tavallaan. Kun kävin tuota samaa lävitse, niin löysin lopulta seuraavanlaisia vastauksia, koskien tätä omanlaistani persoonaa. Saattaa olla että vastaukset eivät ole yleistettävissä, saattaa olla että jotkut ovat.

" Onko tämä kaiken tuskan tarkoitus jalostaa meistä parempia ihmisiä?
Onko minun, koulukiusauksen uhrin tarkoitus jalostua paremmaksi ihmiseksi kaiken kokemani jälkeen?
Onko jo kuolleen isäni sairauden tarkoitus tehdä minusta jotenkin herkempi elämälle? "

- Tuska lisäsi keskittymiskykyä, tietoisuutta kehosta ja yksilöllisyyttä. Lisäsi myös sisäistä yhtenäisyyden tunnetta, mitä tarvitaan tietoisemmaksi tulemiseen, iloa kohti ja kohti ykseyden aavistamista. Osasin alkaa luopua kantapään kautta. Luopua mistä? Tuskaan ja kehoonkin takertumisesta. Koin että ensin tullaan tietoiseksi persoonasta ja sitten kasvetaan vähitellen sen yli, persoonaa jää jäljelle jotta voidaan toimia maailmassa.


" Onko eroon päättyneen kihlaus-suhteeni tarkoitus tehdä minusta entistä yksinäisempi?
Onko tämän yksinäisyyden tarkoitus jatkua koko elämäni ajan? "

- Maallinen persoona on luonteeltaan yksinäinen, eriytynyt, tyytymätön ja kykenemätön olemaan aloillaan ja onnellinen. Muuta se ei voi olla. Yksinäisyys lakkaa kun olemme läsnä nyt. Kun opin että rakkaus ei tarvitse kohdetta, voin olla rakkaus itse, niin lakkasin etsimästä sille kohdetta. Kohteet vaihtuvat kuitenkin kuin kangastus joka vaihtuu uudeksi. Pysyviä kohteita ei ole, rakkaus kyllä on ja on muitakin ominaisuuksia. Kohdistaminen on kyllä ookoo kun tajuaa kohteen katoavan jossain vaiheessa. Silloin ei pety.

" Miksi muistista ei voi pyyhkiä pois niitä asioita, jotka vaivaavat mieltäni? "
- Muistin rasite katosi kun annoin itselleni anteeksi ja opin olemaan läsnä. Muisti perustuu aikaan ja mielikuviin takertumiseen. Kun kadotamme ajantajun tässä hetkessä, persoonallinen muistaminen lakkaa. Alkaa persoonan ylittävä muistaminen joka on iloa ja toisenlaista muistia siitä, että olemme pohjimmaltaan yhtä. Siinä ei ole kuvia.

" Miksi juuri epäonnistumiset palaavat aina mieleeni? "
- Epäonnistumisille annan anteeksi, jolloin ne katoavat mielestä häiritsemästä. Voin tarkkailla niitä ja tehdä korjauksia elämässäni, jolloin epäonnistumiset vaihtuvat onnistumisen elämyksiksi.

" Miksi joku muu on saanut kokea sen, mitä minulle ei ole suotu? "
- Koin että kaikille annetaan pitkässä juoksussa suurin piirtein yhtä paljon kokemuksia. Siksi ei voi olla kateellinen. Kun iloitsen perhe-elämässä onnistuneiden puolesta, saan heidän ilonsa itseeni ja enemmänkin. Toisen puolesta iloitseminen poistaa omaisuuden, menestyksen ja vaikutusvallan kapaamisen. Menestys tulee silloin luokse.

" Miksi jaksan kuitenkin nauraa ja olla useimmiten iloinen? "
- Koin että ihminen on ehdollistunut arkipäivän tilanteille. Kun hän kohtaa toisen ihmisen, hän monesti on iloisen tuntuinen ja hymyilee. Se on konemaista iloa, mutta hyvä alku. Siitä se syvenee, mutta taitaa olla monesti niin että kaiken naurun on ensin poistuttava ikään kuin ikiajoiksi ennen kuin kestävää ilmenee.

Onneksi on myös ilon tie, eikä kaikkia tarvitse kokea tuskan kautta. Muistan että sen minkä olen saavuttanut niin kuitenkin pääasissa tuskan kautta. Kun tuskaa on koettu tarpeeksi, niin se alkaa loppua. Siihen kuin kyllästyy, turtuu, jolloin "mikään ei tunnu miltään". Tällöin astuu ilo kuviohin.

" Saanko palkinnon menetyksestäni vasta kuoleman jälkeen? "
- Persoonallinen vain itseänsä ajatteleva minä kuolee. Ihmisessä on piilossa toinenkin minä taustalla. Joskus se paljastuu vasta kehon kuoleman jälkeen. Tulevaisuus on altruismissa. Psykologit sanovat sitä ehkä prososiaalisuudeksi, erääksi itsekkyyden muodoksi. Tiedän kuitenkin oikean altruismin olevan mahdollista. Tällöin psykologisen ihmisen on kuin kuoltava.

Valitsemalla ajatukset sopiviksi voidaan luoda välitön onnellisuus, joka olisi jo kuin paratiisi. Olemalla yksinkertaisesti onnellinen ilman ulkoisia ehtoja. Tämä vaatii nykyihmisellä luultavasti 20 vuoden treenauksen, ja siltikään se ei ole lopullista autuutta. Tiellä kulkeminen kai tässä onkin päämäärä, ilman lopullista määränpäätä. Joku lopullinen määränpää on luultavasti ihmisten haihattelua.

Ihmissielun tarkoitus täällä aineellisuudessa on vahvistua ja herkistyä. Herkistynyt ja vahva kykenee kokemaan ja kestämään. Kaikki mitä meillä on, tarkoitettu sielumme vahvistumiseksi. Ei täällä maailmassa ole hyvää eikä pahaa, on vain erilaisuutta. Kukin kokee kaiken vain sen mukaa millainen itse jo on.
Puhdas, kehenkään tiettyyn erityisesti kohdistunut Rakkaus, on elämisen tarkoitus. Rakkaus avaa kanavat sisäiseen Itseen. Kenelläkään ei ole kiire kehittymään, sillä jokainen avautuu omassa tahdissaan. Ajan harha on pois suljettu käsite.

Tarkoitus on herätä unesta!!!

kaikille vastanneille ja hyvää tulevaa uutta vuotta!