Minua on askarruttanut pitkään tämä kysymys: Missä kohden Raamatussa on tämä kertomus, kun Lalli tappoi piispa Henrikin?
Koska Jehovan todistajat ovat tunnetusti viisaita, heiltä varmaan saisin vastauksen, yhtä suurella todennäköisyydellä kuin heidän kaikki ennustuksensakin ovat toteutuneet.
Koska Jehovan todistajat ovat tunnetusti viisaita, heiltä varmaan saisin vastauksen, yhtä suurella todennäköisyydellä kuin heidän kaikki ennustuksensakin ovat toteutuneet.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Varhaisimman Ruotsin historiasta kertovan kirjallisen lähteen, 1300-luvun alkupuolella kirjoitetun Eerikinkronikan, mukaan kuningas Eerik Jedvardinpoika ja hänen ystävänsä piispa Henrik tekivät ns. ensimmäisen ristiretken Suomeen vuonna 1155 levittääkseen kristinuskoa pakanalliseen Suomeen.
Suomi ja Balttian maat olivat tuohon aikaan viimeisiä pakanallisia maita Euroopassa.
Kristinusko oli kyllä saapunut Suomeen viimeistään 900-luvulla, mutta järjestynyttä kirkkoa ei vielä ollut ja kristittyjen määrä oli vähäinen.
Erik palasi pian Ruotsiin, mutta Henrik jäi Suomeen levittämään kristinuskoa.
Siinä tapauksessa on varmaan niin ettei sitä vuotta 1914 myöskään ole Raamatussa?
Ristiretkeläiset tappaa pakanoita.
Ihan väärä kertomus opetettu koulussa.
Pahvi.
Henrikiä ja Lallia muistetaan vielä nykyisinkin. Pyhän Henrikin pyhiinvaellus ry järjestää nykyisin Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksen joka kolmas vuosi keskiaikaisella pyhiinvaellusreitillä.
Lalli puolestaan oli Yleisradion Suuret suomalaiset-kisassa neljästoista. Piispa Henrik ei sijoittunut, mikä on toisaalta ymmärrettävää, koska jos Henrik oli todellinen henkilö, hän ei edes ollut suomalainen vaan englantilainen tai skotlantilainen.
Onko Henrik sitten totta vai tarua? Ensimmäiset merkinnät 1150-luvulla vaikuttaneesta piispa Henrikistä löytyvät noin 1280-luvulta peräisin olevasta latinankielisestä pyhimyselämäkerrasta, joka on kirjoitettu ennen Eerikinkronikkaa.
Piispa Henrikin surmavirren ensimmäinen muistiinpano puolestaan on vasta 1600-luvulta.
Suomessa on 1150-luvulla ilmeisesti todella kulkenut lähetyssaarnaaja, koska asiasta on säilynyt perimätietoa eri paikkakunnilla. Oliko kyseessä piispa Henrik vai joku muu?
Lopullista totuutta piispa Henrikistä ei tulla koskaan saamaan selville. Legenda piispa Henrikistä ja Lallista jatkaa omaa elämäänsä sanoivat tutkijat mitä tahansa.
Ehkä lopullisella totuudella ei ole edes väliä. Kuten Neil Gaiman sanoo, asioiden ei ole tarvinnut tapahtua ollakseen tosia.
Tarinat säilyvät vaikka tosiseikat on jo aikaa sitten unohdettu.
Lähettänyt – Sent by Jussi | 20:18
http://www.youtube.com/watch?v=XxGokwiuHRY
Pillkkihommia,sano.....
http://subject.sub.fi/videoklipit/151a77364464a860