RUSigmund?

Miten saisin nollattua aivot tai pikemminkin toimimaan ne vähemmillä kierroksilla?

Oikeasti voisiko joku kertoa kuinka pääsisin eroon ongelmastani. Elikkä minulla on paha tapa analysoida tilanteet äärettömyyksiin. Varsinkin sosiaaliset tilanteet kuormittavat aivoja suhteettoman paljon, kun pelkkä tervehtiminenkään ei ole enää pelkkä tervehtiminen.

Jos näen tutun joka pysähtyy sanomaan muutaman sanan on minulla tapana kiinnittää huomioni kaikkiin mahdollisiin muuttujiin ja yrittää ennakoida tilanteet ja lukea toisen ajatukset. Mikä oli äänenpaino, onko sillä kiire vai jäänkö juttelemaan? Pirteänkuulonen ääni, ei ilmeiseti ole kiire vai olikohan se pelkkää kohteliaisuutta? Missä viimeksi tavattiin, olenko tehnyt jotain sillä välin josta hän on voinut loukaantua? Hymy on hieman teennäinen, johtuuko lievästä masennuksesta vai suuttuiko hän kun en onnitellut synttäreistä?

Tässä vaiheessa katselen kasvonilmeitä ja huomaan sen olevan pelkkää lievää alakuloisuuttaa, jonka jälkeen olen menossa kohti kaaosta. Nyt alan miettimään mitä hän miettii minusta, jolloin huomaan katsovani liikaa suuta ja eleitä, jolloin alan katsomaan silmiin. Niistä ei vain voi päätellä paljoakaan, jolloin katse harhautuu muualle ja kierre on valmis. Tämä esimerkki on vain murto-osa ajatuksistani ja yleensä huomioitavia muuttujia paljon enemmän. Monesti jopa tuntematon ohikulkija voi tehdä pienen eleen, johon reagoin jollain tavalla ja alan miettiä mitä hän mietti. Tätä kun jatkuu koko päivän ajan, lopulta haluan vain olla omassa rauhassa ja levätä. Monesti väsyneenä en jaksa kiinnittää omaan olemukseeni niin paljon huomiota, minusta tule paljon poissaolevampi, jolloin ihmiset huomaavat tapani paljon helpommalla. Yleensä minua aletaan pitämään töykeänä ja etäisenä. Pahinta asiassa on se että minä tiedän yleensä mitä he ajattelevat minusta.

Nykyään yleensä välttelen sosiaalisia kanssakäymisiä juuri tämän takia. Sanon hei, suuntaan katseeni maahan ja annan ihmisten kuvitella olevani todella ujo. Joskus taas tuntemattomille ihmisille näyttelen huomattavasti tyhmempää, jolloin pääsen helpommalla. Olen oppinut arvioimaan ihmisiä melko hyvin ja vain harvakseltaan tulee ihmisiä, jotka yllättävät ja käyttäytyvät erilailla kuin olin odottanut.

Jos käytökseni pitäisi pukea oireen muotoon, niin lähimpinä olisi lievä aspergerin syndrooma tai AVPD. Näiden tautien toteaminen on kuitenkin minusta melko subjektiivista ja hoitoa ei näihin liiemmin ole, joten lääkärillä käynti on kuin tappelisi pyörivä rupellisia hirviöitä vastaan. Lisäksi toteamisesta voisi koitua muunlaisia ongelmia haettaessa töihin johonkin.

Ainoat asiat jotka saavat minut unohtamaan analysoinnin on pelit tai uppoutuminen johonkin asiaan täydellä hartaudella. Toisaalta jos hyväksyisin itseni täysin, eikä minulla olisi mitään salattavaa, ei käytökseni ja ajatukseni olisi enää ongelma. Se ei vain taida olla tässä julmassa maailmassa mahdollista.

Ajatteleeko kukaan hiemankaan samanlailla, jos niin oletteko löytäneet helpotusta mistään? Ja ei, alkoholikaan ei itsellä auta, lieventää tilannetta ehkä hieman, mutta ongelma ei poistu. Muiden käytöstä(jos hekin humalassa) helpompi tulkita ja omaa käytöstä vaikeampi peittää.

Elikkäs tieto lisää tuskaa, joten miten tiedosta eroon tai tuskasta?
5295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Alt 176

Äänestä
  • uihpu

    Äänestä

  • kjbiugyh kirjoitti:

    uihpu

    kggiu

    Äänestä

  • U 00BA...

    Äänestä

Siis minen nyt kyllä oikein tiiä ookko tossissas ....
kuulosti niin kummalliselta tuo sun kirjoitus.

Vastaan ny kumminki ku eksyin tälle sivulle ja mullon sulle se ainoo oikee vastaus:

Paras mahdollinen neuvo on reflektio,
oman itsensä unohtaminen.
Elisabeth Lukas

Tuo sun käytös on pahinta mahdollista egoismia. Minä, minä, minä. Nyt pois siltä tieltä ja pian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mathteo kirjoitti:

Miten saisin nollattua aivot tai pikemminkin toimimaan ne vähemmillä kierroksilla?

Oikeasti voisiko joku kertoa kuinka pääsisin eroon ongelmastani. Elikkä minulla on paha tapa analysoida tilanteet äärettömyyksiin. Varsinkin sosiaaliset tilanteet kuormittavat aivoja suhteettoman paljon, kun pelkkä tervehtiminenkään ei ole enää pelkkä tervehtiminen.

Jos näen tutun joka pysähtyy sanomaan muutaman sanan on minulla tapana kiinnittää huomioni kaikkiin mahdollisiin muuttujiin ja yrittää ennakoida tilanteet ja lukea toisen ajatukset. Mikä oli äänenpaino, onko sillä kiire vai jäänkö juttelemaan? Pirteänkuulonen ääni, ei ilmeiseti ole kiire vai olikohan se pelkkää kohteliaisuutta? Missä viimeksi tavattiin, olenko tehnyt jotain sillä välin josta hän on voinut loukaantua? Hymy on hieman teennäinen, johtuuko lievästä masennuksesta vai suuttuiko hän kun en onnitellut synttäreistä?

Tässä vaiheessa katselen kasvonilmeitä ja huomaan sen olevan pelkkää lievää alakuloisuuttaa, jonka jälkeen olen menossa kohti kaaosta. Nyt alan miettimään mitä hän miettii minusta, jolloin huomaan katsovani liikaa suuta ja eleitä, jolloin alan katsomaan silmiin. Niistä ei vain voi päätellä paljoakaan, jolloin katse harhautuu muualle ja kierre on valmis. Tämä esimerkki on vain murto-osa ajatuksistani ja yleensä huomioitavia muuttujia paljon enemmän. Monesti jopa tuntematon ohikulkija voi tehdä pienen eleen, johon reagoin jollain tavalla ja alan miettiä mitä hän mietti. Tätä kun jatkuu koko päivän ajan, lopulta haluan vain olla omassa rauhassa ja levätä. Monesti väsyneenä en jaksa kiinnittää omaan olemukseeni niin paljon huomiota, minusta tule paljon poissaolevampi, jolloin ihmiset huomaavat tapani paljon helpommalla. Yleensä minua aletaan pitämään töykeänä ja etäisenä. Pahinta asiassa on se että minä tiedän yleensä mitä he ajattelevat minusta.

Nykyään yleensä välttelen sosiaalisia kanssakäymisiä juuri tämän takia. Sanon hei, suuntaan katseeni maahan ja annan ihmisten kuvitella olevani todella ujo. Joskus taas tuntemattomille ihmisille näyttelen huomattavasti tyhmempää, jolloin pääsen helpommalla. Olen oppinut arvioimaan ihmisiä melko hyvin ja vain harvakseltaan tulee ihmisiä, jotka yllättävät ja käyttäytyvät erilailla kuin olin odottanut.

Jos käytökseni pitäisi pukea oireen muotoon, niin lähimpinä olisi lievä aspergerin syndrooma tai AVPD. Näiden tautien toteaminen on kuitenkin minusta melko subjektiivista ja hoitoa ei näihin liiemmin ole, joten lääkärillä käynti on kuin tappelisi pyörivä rupellisia hirviöitä vastaan. Lisäksi toteamisesta voisi koitua muunlaisia ongelmia haettaessa töihin johonkin.

Ainoat asiat jotka saavat minut unohtamaan analysoinnin on pelit tai uppoutuminen johonkin asiaan täydellä hartaudella. Toisaalta jos hyväksyisin itseni täysin, eikä minulla olisi mitään salattavaa, ei käytökseni ja ajatukseni olisi enää ongelma. Se ei vain taida olla tässä julmassa maailmassa mahdollista.

Ajatteleeko kukaan hiemankaan samanlailla, jos niin oletteko löytäneet helpotusta mistään? Ja ei, alkoholikaan ei itsellä auta, lieventää tilannetta ehkä hieman, mutta ongelma ei poistu. Muiden käytöstä(jos hekin humalassa) helpompi tulkita ja omaa käytöstä vaikeampi peittää.

Elikkäs tieto lisää tuskaa, joten miten tiedosta eroon tai tuskasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu