Tämä historiallisesti aikoinaan väärin sijoitettu profetia

Kuuluu lupauksineen teille nyky juutalaiset, jotka nyt otatette takaisin omaa maatanne, isillenne annettujen lupausten mukaisesti:

>> "Ja he kääntyvät uppiniskaisuudestaan ja pahoista teistaan, sillä he muistavat, miten kävi heidän isillensä, jotka tekivät syntiä Herraa vastaan. Silloin Minä palautan heidät maahan, jonka Minä valalla vannoen olen luvannut heidän isillensä, Aabrahamille, Iisakille, ja Jaakobille; ja he ottavat sen haltuunsa, ja Minä enennän heidät, eivätkä he enää vähene. Ja Minä teen heidän kanssaan IANKAKIKKISEN LIITON, niin että Minä olen heidän Jumlansa ja he ovat minun kansani, enkä minä enää siirrä pois kansaaani Isralelia siitä maasta, jonka Minä olen heille antanut. "
12422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ilmestyy, ja jopa kirjoittaa airuena, sen tulemuksesta täyteydessään.

Äänestä

...tuo koskee aikaa noin 2000 vuotta sitten, kun kansa koottiin Babylonin vankeudesta ja iankaikkinen liitto Jeesuksessa Kristuksessa pantiin täytäntöön.

Äänestä
  • Yhtenä kansana koskevat profetiat, suinkaan toteutuneet silloin, vaan nimenomaan vasta suuren ja viimeisen exilin jälkeen, jolloin tämä Jumalan kansa kootaan takaisin maahansa yhtenä kansana - kaikista tuulista joihin se on hajoitettu, - aina päivän laskusta sen nousuun asti. Tästä ajasta puhutaa laajasti, ja sitä seuraavasta hengellisestä uudistuksensa, oksastamisesta Uuteen ja Ikuiseen rauhanliittoon: Hes.37-luku ja vilkaise kertauksen vuoksi myös Sakarjan kirjan kolmea viimeistä lukua, - siinä toivossa että: "pyhän kirjoituksen voivat tehdä sinut "ymmärrettynä" jopa viisaaksi - niin että luovut turhasta "teosofiastasi".

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Yhtenä kansana koskevat profetiat, suinkaan toteutuneet silloin, vaan nimenomaan vasta suuren ja viimeisen exilin jälkeen, jolloin tämä Jumalan kansa kootaan takaisin maahansa yhtenä kansana - kaikista tuulista joihin se on hajoitettu, - aina päivän laskusta sen nousuun asti. Tästä ajasta puhutaa laajasti, ja sitä seuraavasta hengellisestä uudistuksensa, oksastamisesta Uuteen ja Ikuiseen rauhanliittoon: Hes.37-luku ja vilkaise kertauksen vuoksi myös Sakarjan kirjan kolmea viimeistä lukua, - siinä toivossa että: "pyhän kirjoituksen voivat tehdä sinut "ymmärrettynä" jopa viisaaksi - niin että luovut turhasta "teosofiastasi".

    ...vaan kyse on hengellisestä Israelista, jossa lupaukset täyttyvät. Lihallisuushan ei pelasta ketään ja Vanhan testamentin profetiat päättyivät Jeesuksen aikana kuten lakikin:

    Matteuksen evankeliumi:
    11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; >> Jakeen lisätiedot

    Luukkaan evankeliumi:
    16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    Tuo selitetään gnostilaisuudessa selkeämmin, kuten moni muukin kristinoppin liittyvä asia.

    " Profeetat ja laki ovat ennustaneet Johnnekseen asti" tarkoittaa oikeasti, että profeetalta on katkaistu pää.

    " Profeetalta/ profetialta on katkaistu pää", Kun opetuslapset kysyvät mitä se tarkoittaa? Jeesus nuhtelee heitä ja sanoo: yleensä puhun teille vertauksilla, kun nyt puhun suoraan, te ette ymmärrä.

    Johannekselta katkaistiin pää....ihan konkreettisesti.

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    ...vaan kyse on hengellisestä Israelista, jossa lupaukset täyttyvät. Lihallisuushan ei pelasta ketään ja Vanhan testamentin profetiat päättyivät Jeesuksen aikana kuten lakikin:

    Matteuksen evankeliumi:
    11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; >> Jakeen lisätiedot

    Luukkaan evankeliumi:
    16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin

    Jumalan valtakunta...hmmm.....?

    Toisessa maailmassa orjat palvelevat vapaita.......Jumalan valtakunnassa vapaat palvelevat orjia.

    Siinäpä miettimistä. :) Orjienko tulee nöyrtyä vai vapaiden ?

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    ...vaan kyse on hengellisestä Israelista, jossa lupaukset täyttyvät. Lihallisuushan ei pelasta ketään ja Vanhan testamentin profetiat päättyivät Jeesuksen aikana kuten lakikin:

    Matteuksen evankeliumi:
    11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; >> Jakeen lisätiedot

    Luukkaan evankeliumi:
    16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin

    Kontekstestista, ja "lähtevät lapasesta" - ylihengellistämisenä ja Raamatulle vierana oppeina, kuten tämä höpinäsi "hengellisestä Israelista" nytkin.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Kontekstestista, ja "lähtevät lapasesta" - ylihengellistämisenä ja Raamatulle vierana oppeina, kuten tämä höpinäsi "hengellisestä Israelista" nytkin.

    ...mittään höpinää. Hengellisä asioita on tutkiskeltava hengellisesti. Maallisia maallisesti. Me seurakunnan jäsenet olemme nyt Israel:

    Gal
    4:24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
    4:25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen

    6:8 Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.

    6:15 Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.

    Tulehan Palttasaar pois sieltä Jerusalemista...:O

    No nysse kokkeilee muka jotakin......pitäiskö sinun rohweetialta katkaista pää.

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    ...mittään höpinää. Hengellisä asioita on tutkiskeltava hengellisesti. Maallisia maallisesti. Me seurakunnan jäsenet olemme nyt Israel:

    Gal
    4:24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
    4:25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen

    6:8 Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.

    6:15 Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.

    Tulehan Palttasaar pois sieltä Jerusalemista...:O

    Kontekstistään. Kylläpä taas "potkurikipa" pyörii ja tuulettaa omiaan.

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    ...vaan kyse on hengellisestä Israelista, jossa lupaukset täyttyvät. Lihallisuushan ei pelasta ketään ja Vanhan testamentin profetiat päättyivät Jeesuksen aikana kuten lakikin:

    Matteuksen evankeliumi:
    11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; >> Jakeen lisätiedot

    Luukkaan evankeliumi:
    16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin

    Profeetallinen kirja päättyy Malachin...= sanansaattaja..... meikä' - läisittäin Malakia.

    Se on kaikki- riittävä.

    Äänestä

  • Baltasar ei krij. kirjoitti:

    Kontekstistään. Kylläpä taas "potkurikipa" pyörii ja tuulettaa omiaan.

    ...mittään teolokiaa, vaan ihan suoraa Raamatun textiä:

    Matteuksen evankeliumi:
    21:43 Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.

    Tuuhan Palttasaar pois sieltä väärien viinitarhureitten joukost...

    :O

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Baltasar kirjoitti:

Kuuluu lupauksineen teille nyky juutalaiset, jotka nyt otatette takaisin omaa maatanne, isillenne annettujen lupausten mukaisesti:

>> "Ja he kääntyvät uppiniskaisuudestaan ja pahoista teistaan, sillä he muistavat, miten kävi heidän isillensä, jotka tekivät syntiä Herraa vastaan. Silloin Minä palautan heidät maahan, jonka Minä valalla vannoen olen luvannut heidän isillensä, Aabrahamille, Iisakille, ja Jaakobille; ja he ottavat sen haltuunsa, ja Minä enennän heidät, eivätkä he enää vähene. Ja Minä teen heidän kanssaan IANKAKIKKISEN LIITON, niin että Minä olen heidän Jumlansa ja he ovat minun kansani, enkä minä enää siirrä pois kansaaani Isralelia siitä maasta, jonka Minä olen heille antanut. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu