Amerikkalaiset voitti ensimmäisen maailmansodan. Eivät britit!

Vuonna 1918 Saksa kärsi enemmän tappioita kuin aikaisempina sotavuosina yhteensä. Länsirintama oli juuttunut pattiin ja aivan varmasti ilman amerikkalaisia olisi päättynyt tasapeliin eikä mitään Versaillesin rauhansopimusta olisi koskaan tullut.
8334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Wilson ei edes halunnut Versaillesia vaan reilun rauhan Saksan kanssa. Sääli ettei presidentti Wilsonin liittolaiset olleet yhtä jalomielisiä vaan "tiikeri" meni kylvämään toisen maailmansodan siemenet.

Äänestä
  • Versaillesin rauha ei varmaan ollut mikään viisas teko. Toisaalta ranskalaisia ja tiikeri Clemenceauta ymmärtää, taisteluthan käytiin länsirintamalla pääasiassa Ranskan alueella.
    Kaukonäköisin mahtoi olla ranskalainen marsalkka Foch, joka 1919 Versaillesissa osoitti kartalta "Puolan käytävää" ja Danzigia ja totesi, että toinen maailmansota alkaa tuolta.
    Aika tarkaan 20 vuotta myöhemmin niin tapahtui.
    Jälkiviisaina voimme aina jossitella. Miten olisi maailmanhistoria muuttunut, jos ympärysvallat olisivat osanneet olla viisaampia?

    Äänestä

  • naakso kirjoitti:

    Versaillesin rauha ei varmaan ollut mikään viisas teko. Toisaalta ranskalaisia ja tiikeri Clemenceauta ymmärtää, taisteluthan käytiin länsirintamalla pääasiassa Ranskan alueella.
    Kaukonäköisin mahtoi olla ranskalainen marsalkka Foch, joka 1919 Versaillesissa osoitti kartalta "Puolan käytävää" ja Danzigia ja totesi, että toinen maailmansota alkaa tuolta.
    Aika tarkaan 20 vuotta myöhemmin niin tapahtui.
    Jälkiviisaina voimme aina jossitella. Miten olisi maailmanhistoria muuttunut, jos ympärysvallat olisivat osanneet olla viisaampia?

    Saksalaisilla ja ranskiksilla oli suunnilleen samat tappiot. Katkeruuttahan ranskiksilla ilmeisesti oli mutta niin käy kun tunteet sumentaa järjen vaikka kuolema onkin aina yleensä tunteita herättävä asia.

    Äänestä

  • aatu richasso kirjoitti:

    Saksalaisilla ja ranskiksilla oli suunnilleen samat tappiot. Katkeruuttahan ranskiksilla ilmeisesti oli mutta niin käy kun tunteet sumentaa järjen vaikka kuolema onkin aina yleensä tunteita herättävä asia.

    Tunnekuohussahan sotaan alunperinkin lähdettiin. Siellä on nuori Hitler kuvissa hurraamassa sodan syttymisen takia. Kuva on otettu Muchenistä.

    Äänestä

  • adolf htielr kirjoitti:

    Tunnekuohussahan sotaan alunperinkin lähdettiin. Siellä on nuori Hitler kuvissa hurraamassa sodan syttymisen takia. Kuva on otettu Muchenistä.

    Menee vähän aiheen vierestä mutta kirjoitan silti.

    Nuo sotaanlähtemiskuvat ovat aina jollain tavalla puhuttelevia. Elokuu 1914, Berliini, Pariisi, Lontoo, Moskova, Wien... Toisen maailmansodan alkaessa samaa hurmaa. Ja vahva usko omaan voittoon ja lyhyeen sotaan, muutaman viikon homma ja sankareina kotiin. Ja todennäköisesti harva vuonna 1914 liput liehuen sotaan lähtenyt tuli ehjänä takaisin. Ja todennäköisesti aika harva tiesi, miksi oli lähdössä mukaan. Mutta niin se virta vie.

    Mussolinin Italiasta olen monesti miettinyt kahta kuvaa, esiintyvät useissa historian kirjoissa. Ensimmäinen on 30-luvulta, italialaiset hurraamassa Benitolle. Toinen kuva on vuodelta -44? kun liittoutuneet saapuvat Roomaan ja ihmiset hurraavat heille. Olen miettinyt, että kuinkahan monta samaa ihmistä kuvissa on, kymmenen vuotta aikaisemmin il Duce-faneja, sitten jotain aivan muuta.

    Ja huom. En missään tapauksessa tarkoita, että italialaiset ovat jotenkin erikoisia takinkääntäjiä. Niitä löytyy aina ja iänkaikkisesti, eikä siinä edes mielestäni ole mitään kauhean väärää tai tuomittavaa. Me pienet ihmiset yritämme toimia parhaan ymmärryksemme mukaan sen tiedon varassa, mitä meillä kulloinkin on. Jälkiviisaus on helppo laji.

    Koko vuodatus lähti valokuvista, toivottavasti sen kestätte.

    Äänestä

ja ranskalaiset. Jenkit tulivat, kun Saksan voimat oli jo loppu.Rintamalle ehti korkeintaan puoli miljoonaa miestä, kun briteillä ja ranskalaisilla oli miljoonia. Jenkit olivat oppipoikia vielä sodan päättyessä.Seuraavaan sotaan johtaneen rauhansopimuksen ehdot saneli presidentti Wilson.

Äänestä
  • Taaskaan et tiedä mitään. Jos Saksan voimat olivat kerta loppu niin miten kenraali Ludendorff pystyi maaliskuussa 1918 aloittamaan uuden hyökkäyksen ranskalaisten ja brittien asemia vastaan?

    Höpsistä. Wilsonilla ei ollut mitään vaikutusta Versaillesiin. Wilson kannatti reiluja rahanehtoja mutta "tiikeri" meni sössimään kaiken. Opettele perusasiat edes britti fani ennen kuin paskaasi tänne suollat.

    Äänestä

  • sut riecher olkinuor kirjoitti:

    Taaskaan et tiedä mitään. Jos Saksan voimat olivat kerta loppu niin miten kenraali Ludendorff pystyi maaliskuussa 1918 aloittamaan uuden hyökkäyksen ranskalaisten ja brittien asemia vastaan?

    Höpsistä. Wilsonilla ei ollut mitään vaikutusta Versaillesiin. Wilson kannatti reiluja rahanehtoja mutta "tiikeri" meni sössimään kaiken. Opettele perusasiat edes britti fani ennen kuin paskaasi tänne suollat.

    Et kai vaan tarjoile samaa soopaa kuin on tarjolla toinen ms. keskuteluissa. Eli suurin piirtein:

    Saksa olisi voittnut ensimmäisen maailmansodan, jos ei olisi hävinnyt sitä.

    Kannattaisiko höpön hieman höpötellä, ja vilkaista vaikka jotain hyvää historiankirjaa. Kukahan sen eka maailmansodan voitti, muistaakseni ei ollut Ludendorff?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sut ldunerof kirjoitti:

Vuonna 1918 Saksa kärsi enemmän tappioita kuin aikaisempina sotavuosina yhteensä. Länsirintama oli juuttunut pattiin ja aivan varmasti ilman amerikkalaisia olisi päättynyt tasapeliin eikä mitään Versaillesin rauhansopimusta olisi koskaan tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu