Kohta karkit maksaa

enenmmän kun tulee köyhille taas lisää veroja.

Meillä sovittiin että ny jätetään vihannekset ja hedelmät ostamatta ja ostamme niiden tilalle karkkia limsaa ja jäätelöä.
Ennemmin ostamme herkkuja kuin mauttomia hedelmiä ja vihanneksia.

Köyhät taas joutuu maksumiehiksi. Tulot vähenee mutta kaikki nousee.

Nyt ei jää kuusa käteen nousujen läkeen enää kuin 65 e. Tänä vuonna jäi 95 e.

Ensivuonna varmaan enää 15 e kk käteen.
12581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tupakkatuotteille kovempi korotus! esim 100% hintaa lisää, katotaan moniko vielä polttelee.

Äänestä
  • temppu tehtiin Briteissä jo aikoja sitten ""esim 100% hintaa lisää""" Muistaaksen Marlboro aski maksoi vuosituhannen alussa jopa 8 euroa ja kolleegat kun tapasin jossain päin eurooppaa ostelivat sitä aina mukaansa. Kyllä hinnankorotus hillitsi hivenen polttamista mutta suuri osa siirtyikin halpismerkkeihin tai sätkään. Brittien tupakkaralli mannereurooppaan on aika hurjaa ja valtion verokertymä ei odotetusti kasvanutkaan.. Heh, muistan kolme kesää sitten kun kävimme perheen kanssa Bulgaariassa lomakohteessa jossa savukkeet todella halpoja. Briteillä ei nähtävästi tuontirajoituksia ja ryhmien lähtöpäivinä olikin lähikauppojen edustalla pitkät jonot kun ostivat liki jokainen semmoisen kymmenen kartonkia niin olivat aikamoinen näky kun vilisivät tupakoineen kaduilla. Jos Suomessa meinataan verokertymän takia nostaa nautintoaineiden hintoja roimasti niin pitää muistaa ettei Suomipoika ole vielä unohtanut miten ne haetaan naapurimaista. Hintojen kova korotus kyllä puoltaisi nuorison juopottelun määrää kovien hintojen takia. Mutta ei verokertymän takia. Kun vuosina 2002-2003 tein muutaman työmatkan Islantiin niin tuopin hinta pubissa oli 12 euroa. Paikalliset kertoivat että vielä 80-luulla ei saanut perustaa ravintoloita missä alkoholituotteita myynnissä. Saaren kaksi ainoata ravintolaa oli valtion ylläpitämiä juottoloita jossa asiakkaat
    viranomaisten tiukan valvonnan. Nykyään siellä on kyllä ihan viihtyisiä irkkupubejakin missä toisin kun aikaisemmin saa myydä tuontijuomia mikäli on varaa. Tästä johtuen siellä on perinteisesti tehty kotona alkoholipitoiset juomat ja kännäilty ihan samalla tavalla kuin suomessakin. Erona vain se että valtiolle ei ole veroja herunnut. Silmiin pistikin että siististi puetut aikuiset tulivatkin melko humalassa ravintoloihin kun koton oltiin reippaasti pohjustettu kotitekoisilla. Joivat ravintolassa sitten 1-2 annosta illan aikana.

    Äänestä

Kunhan ette tule kohta taas kitisemään hoitoa sairauskuluihinne kun koko perheen hampaat mätänevät suuhun, on diabetesta, ja "vetämättömyytä" puutteelisen ruokavalion takia.

Ja taas sairasta lyödään vieläpä ennakolta!

Äänestä

Ostin 7 kg suklaata tänään kun vielä halvalla sai.

Äänestä
  • ostan karkkia kuten ennekin, jouluna ja juhannuksena konfetirasian ja synntäripävänä tumman levyn lohtua tuomaan, kun ikääntyminen itkettää. Muuten saa karkit rauhassa olla.

    Äänestä

karkin syönti, siten piilokostat

Äänestä

"enenmmän kun tulee köyhille taas lisää veroja."

Ja vielä enemmän keskituloisille ja rikkaille, koska he myos kuluttavat enemman. Ja mikä tärkeintä, he maksavat myös yhä lisää tukia pummeille. Muta joo, pummit vaan eivät osaa arvostaa toisilta otettua rahaa vaan aina vaan valittavat loisää ja lisää. Toivottavasti joskus otetaan tuet kokonaan vuodeksi pois, nin alkaisi taas pummitki vähän arvostamaan niitä, jotka ne rahat hankkiavat.

Äänestä
  • jokainen joka saa yli viisi tuhatta (5 000) euroa per kk, ei juurikaan karkkiveron korotuksesta hätkähdä.

    Äänestä

  • runontaja kirjoitti:

    jokainen joka saa yli viisi tuhatta (5 000) euroa per kk, ei juurikaan karkkiveron korotuksesta hätkähdä.

    No ei varmasti yksittäisenä verona ei.

    Mutta tuolla logiikalla voi 5 ke tienaavalle laittaa yksitellen vaikka 1000 kpl 5 euron lisäveroja, kun eihän yksinäinen 5 euron vero missään tunnu.

    Mutta joo, aiemman viestini pääpointti oli vaan kommentoida takaisin tuota alkuperäistä väitettä, etä ko. vero tulee ("taas") vain köyhille. Ikään kuin hyvätuloiset eivät maksaisikaan mitään veroja.

    Äänestä

..porukka otti tosissaan. Tällä palstalla käy rikkaimmista se dorkin osuus?

Äänestä
  • .. että on kyöhillä ja hulluilla halvat huvit :D

    Minä menen nyt syömään jäätelöä ja marjoja.

    Äänestä

karkit nousee 0,75€/kg sanoin radiouutinen.

Tuo nyt ei tietenkään tarkoita, että karkit nousevat vain 0,75 € / kg.
MUTTA, jos karkki annoksesi olisi 200 g / päivä, tuo olisi 0,15 €/päivä joka olisi >> 4,5 €/ kuukausi.

Ompele itsellesi kauppakassi kankaasta ja lopeta muovikassien käyttö, säästät tuon verran jo siinä.

"Tämä kaupan muovikassien ostaminen on sellainen typeryys, johon tulee itsekin langettua. Laskin huvikseni, että jos nelihenkinen perhe käy kaupassa 4 kertaa viikossa ja käyttää joka kerta 3-4 muovikassia, tulee kassien hinnaksi 20 sentin kertahinnalla niinkin paljon kuin 145,60 euroa vuodessa.

Melkoinen summa rahaa. Lidlistä ostettavat roskapussit maksavat halvimmillaan vain 0,99 euroa per 100 kappaletta eli noin sentin kappale. Säästö on siis melkoinen."
Käytän Kassit ensin pakastus pusseina leivälle, jonka itse leivon. Kestävät hyvin tämän tupla käytön.

Pieni talous 1-2 kassia viikko 51 viikkoa/vuosi on yhdellä kassilla 10,2 €/vuosi kahdella sitten 20,4 €/vuosi.
.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lumilinna me rakenne kirjoitti:

enenmmän kun tulee köyhille taas lisää veroja.

Meillä sovittiin että ny jätetään vihannekset ja hedelmät ostamatta ja ostamme niiden tilalle karkkia limsaa ja jäätelöä.
Ennemmin ostamme herkkuja kuin mauttomia hedelmiä ja vihanneksia.

Köyhät taas joutuu maksumiehiksi. Tulot vähenee mutta kaikki nousee.

Nyt ei jää kuusa käteen nousujen läkeen enää kuin 65 e. Tänä vuonna jäi 95 e.

Ensivuonna varmaan enää 15 e kk käteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu