radiokirkko

Tässä joulun aikaan kuuntelin radiosta helluntaiseurakunnan jumalanpalveluksen. Kylläpä oli kevyt anti. Suurin osa oli ns. viihdettä, kevyttä esitettyä musiikkia. Enemmänkin iskelmätyyppistä. Ei oikein ravitse. En ymmärrä, miksi kokouksen ajasta suurin osa käytetään tällaiseen viihdyttämiseen. MIksi ei seurakuna laula yhdessä. Kyllä minä tulisin täihin jos istuisin tuollaisesa kokouksessa. Radion voi onneksi sulkea välillä. Ajattelin että odotan saarnaa kuitenkin. No, ei se yhtään parantanut. Kevjyttä jutustelua, ei aluksi luettu Jumalan Sanaa aiheeksi. Kyllä oli pettymyt koko juttu. Tällaistako on helluntailaisuus nykyään. Sentään nuorempana kävin sielläkin joskus. Herätkää! Paluu Jumalan Sanan pohjalle, ei viihteelle ja maailmanhenkiselle musiikille. Kuunnelkaapa vaikka Luther-säätiön saarnoja netistä, on voimallista Jumalan Sanaa. Aian kun suinkin mahdollista, käynkin heidän tilaisuuksissaan. Asun vain niin kaukana. Siellä ei pidetä tyhjää maljaa janoisten huulilla. Voisitte ottaa opiksi.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ev.lut uskova kirjoitti:

Tässä joulun aikaan kuuntelin radiosta helluntaiseurakunnan jumalanpalveluksen. Kylläpä oli kevyt anti. Suurin osa oli ns. viihdettä, kevyttä esitettyä musiikkia. Enemmänkin iskelmätyyppistä. Ei oikein ravitse. En ymmärrä, miksi kokouksen ajasta suurin osa käytetään tällaiseen viihdyttämiseen. MIksi ei seurakuna laula yhdessä. Kyllä minä tulisin täihin jos istuisin tuollaisesa kokouksessa. Radion voi onneksi sulkea välillä. Ajattelin että odotan saarnaa kuitenkin. No, ei se yhtään parantanut. Kevjyttä jutustelua, ei aluksi luettu Jumalan Sanaa aiheeksi. Kyllä oli pettymyt koko juttu. Tällaistako on helluntailaisuus nykyään. Sentään nuorempana kävin sielläkin joskus. Herätkää! Paluu Jumalan Sanan pohjalle, ei viihteelle ja maailmanhenkiselle musiikille. Kuunnelkaapa vaikka Luther-säätiön saarnoja netistä, on voimallista Jumalan Sanaa. Aian kun suinkin mahdollista, käynkin heidän tilaisuuksissaan. Asun vain niin kaukana. Siellä ei pidetä tyhjää maljaa janoisten huulilla. Voisitte ottaa opiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu