Olen yrittänyt saada sinuun kosketusta täällä, joskus on tuntunut että olisitkin ollut kommentoimassa kirjoitelmiani ?
Enempää en pysty tekemään mitä olen kuluneen vuoden aikana yrittänyt loukkaamatta nykyistä yksityisyyttäsi kun en tiedä miten olisit suhtaunut tai olisinko vaan mielestäsi turhanpäiväinen riesa joka tunkisi mattosi alta..
Silloin tunsin - oletin että sinäkin tuntisit että meidät on tarkoitettu sittenkin toisillemme , lähtösi jälkeen olen kaikki nämä vuodet tuntenut kuumotusta ja tulkinnut että sinäkin tunnet edelleen kaipuuta minua kohtaan ?
Elämä on suurta elokuvaa, siinä ei ole onnellista loppua , ei ainakaan elokuvassa jossa rakastavaisina olemme me.
Tässä alkaa olla molemmilla ikääkin sen verran ettei loppumetreille ole todennäköistä enää odottaa mitään ihmettä, voi siis hyvin siellä ympyröissäsi hörhöillen.
Minä lopetan etsimisesi tähän, mikäli olen sittenkin väärässä on vuorostasi sinun yritettävä tavoittaa minua .
On ollut kiva vuosi,vaikken sinua tavoittanutkaan , olen saanut haaveilla yhteisestä tapaamisestamme ja olet ollut kiva kaveri minulle unissani useana yönä.
Tuokoon Uusi vuosi parempaa elämää, ihan aitoa eikä pelkkiä haaveita .
Tämä oli sinulle elämäni suurin rakkaus, jää hyvästi !

Vastaukset 2
Vanhimmat
ja niin surullista. Unelmissa on niin helppo elää, mutta se ei kanna mihinkään, tämän olen minäkin saanut karvaasti kokea. Nyt tein uudenvuoden lupauksen, alan elämään ja en enää haaveile! Eiköhän se onni minullekkin vielä osu kohdalle, toivossa pitää elää.
mutta mulla vaan on hiukan toisenlaiset syyt naisista luopumiselle