Oletteko Kuopiossa tietoisia siitä kähminnästä, joka liittyy Atrian nautateurastamon lähtöön Kuopiosta Kauhajoelle? Havahduin nyt vasta kertomaan asiasta teille kuopiolaisille, vaikka se on kaivellut itseäni jo pitkään.
Ajatelkaapa, mitä motiiveja Kauhajoen kaupungilla on ollut tehdä seuraavanlainen kauppa. Kaupunginhallitus päätti 21.12.2009 myydä Kauhajoen Teurastamokiinteistöt Oy:lle, joka on pörssiyhtiö Atrian tytäryhtiö, puolet omistamistaan kahdesta asunto-osakeyhtiöstä. Kyseessä on yhteensä 67 rivitaloasuntoa, jotka on rakennettu 1977-79 ja peruskorjattu 1994-95. Rivitalot ovat erinomaisella paikalla Kauhajoen keskustassa.
Ja mikä olikaan hinta? Kaupunki omisti siis puolet kokonaispinta-alataan 3 730 neliön rivitaloista eli 1 865 neliötä, jotka kaupunki siis myi (lue: lahjoitti) Atrialle 305 euron neiliöhintaan! Uusien rivitaloasuntojen hinta on Kauhajoella noin 2 000 euroa ja kyseessä olevan ikäisten noin 1 000 euroa. Osakkeita ei tarjottu muille, eikä asunnoista edes pyydetty ulkopuolisen kiinteistövälittäjän arviota.
Kyseessä on siis suoranainen lahjoitus Kauhajoen kaupungilta Kauhajoen Teurastamokiinteistöt Oy:lle. Emme tarvitse kovin vilkasta mielikuvistusta ymmärtääksemme, miksi kauppa"hinta" oli muodollinen, kun tiedämme, mitä sen jälkeen on tapahtunut. Maallikko ei voi välttyä ajatukselta, että tapaus haiskahtaa vahvasti lahjonnalta ja lahjoman vastaanotolta.
Toivon, että joku tarmokas kuopiolainen ottaisi asian hoitaakseen ja veisi sen juridiseen syyniin ja toisi näitten pelureitten tekoset valtakunnalliseen julkisuuteen.
Niinpä niin. Näinhän me suorat ja rehdit eteläpohjalaiset täällä Seinäjoella ja Kauhajoella toimitaan!
Ps. Kaupunginvaltuutettu Ilkka Tervonen on tehnyt osakkeiden myynnistä valituksen Vaasan hallinto-oikeuteen. Tervosen mukaan kaupunginvaltuusto on dumppaamisen lisäksi ylittänyt toimivaltansa kaupasta päättäessään.

Vastaukset 7
Vanhimmat
antavat erinäisiä muita yritystukia. Mm pörssiyhtiö Ponsse toimii piskuisen Vierämän kunnan toimitiloissa peläten koko ajan että sille jää käteen vielä joskus tyhjät toimitilat. Kuopiokin on rakentanut näitä toimitiloja ja antanut muita yritystukia, vai pitäisikö niistäkin puhua muka lahjontana.
tässä on toinen yritys tai yrittäjä joka ei ole saanut hierottua samanlaisia kauppoja kaupungin kanssa.
Me muut olemme oppineet (toivottavasti) sen, mitä nämä kaksi edellistä kirjoittajaa eivät ole tajunneet: se että jokin on maan tapa, ei tee siitä laillista, puhumattakaan siitä, että se olisi moraalisesti oikein. Minua on jo kauan naurattanut/itkettänyt se harhainen käsitys, että Suomi kuuluu maailman vähiten korruptoituneitten maitten joukkoon. hyvä veli -porukoissa kansalaisten rahoja siirtyy jatkuvasti pörssiyhtiöitten pohjattomaan säkkiin.
Kauhajoen kuntahan se vasta varsinainen puukkojunkkari on. Omilta asukkailtaan se vie asunnot alta ja kuopiolaisilta työpaikat. Pankaa kunnan nimi muistiin, vaikka muuttavathan sieltä jo nytkin ihmiset muualle.
Ihan naarattaa että maha tulloo kippeeks.
Ponssekin vasta siten vasta varsinainen lahjoja =) Kas kun et ole siihen puuttunut;=)
Poliisi tutkii Patria-lahjontaa ulkomailla. Koskas alkaa Atria-lahjonnan tunkiminen Kauhajoella?