Uusi alku

Näin uuden vuoden kunniaksi haluan kertoa sinulle erään uuden vuoden tapahtuman muutaman vuoden takaa.

Näin aluksi todettakoon, että profetaallinen julistus on voima, jossa julistaja ei itsekään tiedä, millaisia muutoksia se saa kuulijoissa aikaan.

Olin elämässäni hyvin toivottomassa tilanteessa. Sielunvihollinen oli saanut minut uskomaan, että olen täysin hyödytön ja kadottanut kaikki mahdollisuuteni elämässä. Näissä tunnelmissa menin pieneen tuntemaani seurakuntaan, jossa en ollut käynyt muutamaan vuoteen.

Pastori oli vaihtunut. Oikeastaan minut houkuteltiinkin paikalle kuuntelemaan uuden pastorin "hyvää sanaa". Ja voi veljet, mikä sana!

Saarna käsitteli uutta alkua Jeesuksessa. Kuinka uusi alku on aina mahdollinen, ja menneet saadaan anteeksi ja ne pyyhitään pois.

Mitä pidemmälle kuuntelin, sitä selvemmin tunsin, kuinka ikään kuin nousin tuolilla ylöspäin ja toivottomuus lähti. Kun tilaisuus loppui, astelin ulos uutena miehenä (naisena), jolla oli edessään valoa ja toivoa!

Haluan rohkaista sinua tänään, joka olet mahdollisesti samassa tilanteessa. Jumalalle ei ole toivottomia tapauksia! Vaikka olisit missä, Jumala voi ja tahtoo sinut nostaa. Hän aivan kuin tarjoaa kuoppaasi kätensä, ja sanoo: Tässä minä olen, valmiina aloittamaan kanssasi. Minä olen elämä, minä olen yltäkylläisyys, tulevaisuus ja toivo. Tartutko käteensä?
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan tervetullut oikean kristinuskon lisä tännekin voorumille. Oikea kristinusko kannustaa ihmistä aloittamaan, ja antaa aloittaa alusta. Uuden vuoden lähtiäisiksi. Em. on ihan täysin Jeesuksen opetuskäskyn mukaista opetusta. Joku voi ajatella, että mitä tekemistä sillä on profetiapalstan kanssa.
Mutta entäpäs jos em. olisikin juuri profetia, koska sellainen on sanan mukainen profetia, mikä rakentaa ja on lohdutuksena, kannustuksena kullekin kulkijalle, joka haluaa ottaa siitä vaarin.

Äänestä

....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksin armosta kirjoitti:

Näin uuden vuoden kunniaksi haluan kertoa sinulle erään uuden vuoden tapahtuman muutaman vuoden takaa.

Näin aluksi todettakoon, että profetaallinen julistus on voima, jossa julistaja ei itsekään tiedä, millaisia muutoksia se saa kuulijoissa aikaan.

Olin elämässäni hyvin toivottomassa tilanteessa. Sielunvihollinen oli saanut minut uskomaan, että olen täysin hyödytön ja kadottanut kaikki mahdollisuuteni elämässä. Näissä tunnelmissa menin pieneen tuntemaani seurakuntaan, jossa en ollut käynyt muutamaan vuoteen.

Pastori oli vaihtunut. Oikeastaan minut houkuteltiinkin paikalle kuuntelemaan uuden pastorin "hyvää sanaa". Ja voi veljet, mikä sana!

Saarna käsitteli uutta alkua Jeesuksessa. Kuinka uusi alku on aina mahdollinen, ja menneet saadaan anteeksi ja ne pyyhitään pois.

Mitä pidemmälle kuuntelin, sitä selvemmin tunsin, kuinka ikään kuin nousin tuolilla ylöspäin ja toivottomuus lähti. Kun tilaisuus loppui, astelin ulos uutena miehenä (naisena), jolla oli edessään valoa ja toivoa!

Haluan rohkaista sinua tänään, joka olet mahdollisesti samassa tilanteessa. Jumalalle ei ole toivottomia tapauksia! Vaikka olisit missä, Jumala voi ja tahtoo sinut nostaa. Hän aivan kuin tarjoaa kuoppaasi kätensä, ja sanoo: Tässä minä olen, valmiina aloittamaan kanssasi. Minä olen elämä, minä olen yltäkylläisyys, tulevaisuus ja toivo. Tartutko käteensä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu