kipuraja

milloin suomalaisten kipuraja tulee vastaan kun kaikki hinnat nousevat ,herrat rikastuu ja kansaa nujerretaan maltillisia tuloratkaisuja voi jeesus ollaan nössö kansa uni rätteihin verorahoja perkele.
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomalaiset työttömät ja muuten huonoissa oloissa olevat on lamautettu ei niistä ole enää mihinkään.

Äänestä
  • Jo silloin, kun ketkut ottivat euro merkkisen huijausvaluutan käyttöön. Kaikkien tarpeellisten tavaroiden hinnat alkoivat välittömästi nousta roimaa vauhtia, vain Kiinan rihkamaa sai alkuun huokealla, mutta senkin hinta on noussut, (onneksi) joskaan ei myrkyllisyyteen nähden tarpeeksi.

    Huijausvaluutan avulla palkkoja on voitu nostaa jo liiankin korkeiksi, varsinkin herrojen palkkoja, mutta ihan syyttömiä eivät ole lukuisat varsinaiset ammattialatkaan, tämä taas on kurmuuttanut palkkatyötä vailla olevia niin, ettei toimeentulosta ole oikein tietoakaan.

    Uhkaillen ja maanitellen on Suomen kansaa pidetty euron orjuudessa ja kuten viimeaikaiset poliittiset tukipäätökset keinottelijoiden putsaamille valtiontalouksille Kreikka,Irlanti jne. osoittaa, huijarit hyötyy kaikkein eniten jatkuvasti!

    Nyt tauti on levinnyt myös Eestiin ja eilen tämä entinen mikkeliläinen autovaraosakauppias Olli Rehn, nousukas kepukomissaari Eestissä totesi: "hyvin on Eestissä hoidettu talouspolitiikka, niin kuin pitääkin"!!

    Eli totuus on, että sielläkin köyhät ovat entistä köyhempiä ja usein leivättömän pöydän äärellä, monelta tosin voi puuttua se pöytäkin, leivän lisäksi.

    Valheellinen meno jatkuu ainakin sinne saakka, kun korruptoituneiden poliitikkojen avustuksella keinottelijat ovat putsanneet kaiken mahdollisen valuutan omiin kassaholveihinsa!!

    Yhteisvaluutta sinällään voisi olla ihan hyvä asia, mutta kun rosvot huseeraavat hallinnon päällepäsmäreinä, niin katastrofi on ovella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyläst1 kirjoitti:

milloin suomalaisten kipuraja tulee vastaan kun kaikki hinnat nousevat ,herrat rikastuu ja kansaa nujerretaan maltillisia tuloratkaisuja voi jeesus ollaan nössö kansa uni rätteihin verorahoja perkele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu