nuorena Vesa-Matti Loirina illan tv-homosteluelokuvassa "Pojat?" Elokuvan ohjasi jo tuolloin hämmästyttävän kypsä, lähes ylikypsä Mikko Surmanluoti. Homous oli toistuvana teemana hänen tuotannossaan; paljaimmillaan se ilmenee 1960-luvun villissä keski-iän kuvauksessa "Häpy selän alla".
Samaa linjaa varioidaan myös Surmanluodin kuuluisimmassa jätöksessä "Kahdeksan niskalaukausta". Se kertoo piilohomosta kainuulaisesta pienviljelijästä, joka kaikin tavoin koettaa peittää todellisen olemuksensa; mm. hän yrittää todistaa miehisyyttään keittämällä pontikkaa ja ampumalla nimismiespiirin poliisit. Itsensä todelliseen tuntemisen hän kokee vasta päästessään kaapista ja tappamalla muijansa.
Mitään näin riemukasta Suomen tv ei ole esittänyt sitten presidentin uudenvuodenpuheen.
Uuno Turhapuro loistaa
1
124
Vastaukset
- ei herranjestas
homo syynääjä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647
