LISÄÄ LUNTA tulossa!

Jälleen lisää lunta!
Juhani Niiranen. Iltasanomat.

Etelärannikolla Helsingin seudulla tuiskuttaa tänään lunta yli viisi senttiä. Aamulla alkanut sade loppunee iltaan mennessä, kun tuuli kääntyy idästä koilliseen.
Myös muualla Suomessa sataa tänään monin paikoin heikosti lunta, mutta vähemmän kuin pääkaupunkiseudulla.

- Etelässä voi mahdollisesti tulla myös jäätävää tihkusadetta, mikä lumisateen lisäksi heikentää ajokeliä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle.

Pakkanen alkaa kiristyä yöstä alkaen, jolloin lämpötila on etelässä ja lännessä enimmäkseen 5-15 pakkasastetta.

Myös Itä- ja Pohjois-Suomessa pakkasta on sunnuntaina enemmän kuin lauantaina, paikoin yli 20 astetta.

- Selvästi kylmempää kuin tänään, sanoo Saarikalle.

Mikäli sää pysyy selkeänä, sää kylmenee entisestään maanantaina, jolloin etelässäkin pakkasta voi olla yli 20 astetta.

Suomea on kuitenkin lähestymässä lännestä matalapaineenkeskus keskiviikkona.

- Nyt sen reitti näyttää eteleläiseltä. Alkuviikolla pitää tarkentaa, tuleeko sade Suomeen, ja kuinka paljon lunta on tulossa.

Tällä hetkellä Helsingin Kumpulassa on lähes 60 senttiä lunta.
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jo riittää! kirjoitti:

Jälleen lisää lunta!
Juhani Niiranen. Iltasanomat.

Etelärannikolla Helsingin seudulla tuiskuttaa tänään lunta yli viisi senttiä. Aamulla alkanut sade loppunee iltaan mennessä, kun tuuli kääntyy idästä koilliseen.
Myös muualla Suomessa sataa tänään monin paikoin heikosti lunta, mutta vähemmän kuin pääkaupunkiseudulla.

- Etelässä voi mahdollisesti tulla myös jäätävää tihkusadetta, mikä lumisateen lisäksi heikentää ajokeliä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle.

Pakkanen alkaa kiristyä yöstä alkaen, jolloin lämpötila on etelässä ja lännessä enimmäkseen 5-15 pakkasastetta.

Myös Itä- ja Pohjois-Suomessa pakkasta on sunnuntaina enemmän kuin lauantaina, paikoin yli 20 astetta.

- Selvästi kylmempää kuin tänään, sanoo Saarikalle.

Mikäli sää pysyy selkeänä, sää kylmenee entisestään maanantaina, jolloin etelässäkin pakkasta voi olla yli 20 astetta.

Suomea on kuitenkin lähestymässä lännestä matalapaineenkeskus keskiviikkona.

- Nyt sen reitti näyttää eteleläiseltä. Alkuviikolla pitää tarkentaa, tuleeko sade Suomeen, ja kuinka paljon lunta on tulossa.

Tällä hetkellä Helsingin Kumpulassa on lähes 60 senttiä lunta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu