Eräässä työpaikassani tapasin aivan ihastuttavan naisen (tästä on hieman aikaa), kauniskin oli kuin mikä, ei ollut sormusta, ei perhettä ja ikää oli jo rapiat 30. Se nainen todella sytytti eikä tuntunut olevan pahoillaan varovaisista sanallisista lähentelyistäni. Työpaikalla kun pitää olla kovin varovainen tässä suhteessa. No olenhan sellainen riski kaveri, ei lihava enkä pahan näköinenkään.
Se nainen todella sytytti, en ollut ikinä kuvitellut että alkaisin työpaikalla sellaiseen lirkutteluun kuin nyt tein. Yksikään työpaikkani naisista ei ollut tehnyt sellaista vaikutusta kuin tämä.
Lirkuttelin ja lirkuttelin ja nainen tuntui tyytyväiseltä mutta joku mätti, joku ei ollut kohdallaan (ja kysymys oli siis ihan oikeasta Naisesta eikä mistään transusta). En tiennyt mikä mutta oli sellainen kuudes aisti joka kertoi että naisessa on jotain erikoista.
No sehän se tietysti siinä naisessa sytyttikin, mikään tavallinen homssantuu ei siihen pystyisi. Vaikka kivojahan nekin ovat, ei siinä mitään mutta tämä nainen oli todella toiveiden täyttymys.
Mutta sitten selvisikin että nainen on lesbo. Sellainen kaappihomo, joka piti asian salassa.
Vituttaa vähän. Hukkaan meni nekin lirkuttelut, nekin olisi voinut kohdistaa johonkin homssuun joka olisi voinut poikiakin jotain.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Toisella on otsaa ja itsettuntoa ja toisen estot seipäineen kaatuvat itsestään.Luulot eivät ole tiedon väärtti ja hyvä pysyä maantasalla senverran että saa tuntuman olotilaansa mää ja mun autosta työpaikan näkyvimmältä parkkipaikalta. Ajatelkaa kauneuttanne ilman ihoanne joka peittää kaiken muun? Silloin tottumus yhdennäköisyyteen on vielläkin selvempi ja täysin toissarvoista.Aivotkaan eivät juuri eettisyydellä ole pröystäilleet,solunsa sitäkin enemmän aikaansaanneet,jos ovat sitä lajia.Ihomme on kuin esirippu joka poistuu vasta kuoleman jälkeen.Ilmeisesti ihminen maatuu sitä nopeammin mitä enemmän on rasittanut viinalla huumeilla ja tupakalla ym. pakokaasulla. Nämä aineet jo muuttavat ihmisen sisäistä ja ulkoista olemusta aikanaan vanhan lehmäntatin kaltaiseksi joka puolestaan maatuu silloin pian.Kyllä kukavain voi kuolla koska vain,mutta edistää voi myös itseään täältä lähdössä näilläkin aineilla?Iloitkaa nuoruudestanne,sillä ei ole enää samaa kun kannatte niska kyyryssä ikääntymistänne vaivoinenne.Ei mitkään tekopyhät verukkeet tuo totuutta kuitenkaan vastineeksi.