itsenäisyyspuolue on noussut ihmisten mielenkiinnon kohteeksi

eduskunta on se paikka joka tekee eu:sta eroamispäätöksn
vaaleissa tulee keskustella asiasta ja sanoa selkeästi mielipide asian ratkaisemiseksiseksi.
vain omien riippumattomien päätösten kautta palautetaan hyvinvointivaltio.
emme me voi -jaksa hoitaa toisten toiminnasta aiheutuneita seurauksia.
itsenäisenä valtiona voimme olla vaatimassa oikeudenmukaisempaa maailmaa ja hoitaa ensiksi oman maan asiat ja voimiemme mukaan auttaa muutakin, mutta toistenn sanelemana tuhoudumme lujaa vauhtia.
mikä voisi olla surkuhupaisempaa huomata kun, että kansakuntamme oikeuksisa tuhoaavat oman eduskuntamme kansanedustajat ja hallituksen päätökset.

ainoa todellinen vaihtoehto olisi itsenäisyyspuolue kun ja jos eu:mainonnan tiimellyksessä ihmiset sen huomaisivat ja ajattelisivat mihin kansakunta on matkalla, tuhoon!
8180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Unohtakaa tuo Itsepäisyyspuolue-hömpötys ja hypätkää samaa asiaa ajavan tulevan vaalivoittajan PS:n kelkkaan!

Äänestä
  • Itsenäisyyspuolue on ainoa selkeästi Suomen itsenäisyyden palauttamista vaativa liike.

    Älkää persut tätä asiaa kiistäko.

    Äänestä

  • Aune Mänttäri kirjoitti:

    Itsenäisyyspuolue on ainoa selkeästi Suomen itsenäisyyden palauttamista vaativa liike.

    Älkää persut tätä asiaa kiistäko.

    Millä tavalla Itsepäisyyspuolue eroaa Perususuomalaisista? Kiistän kunnes kerrot vakuuttavat perustelut mutta pian sillä kohta pitää mennä: http://rom.naurunappula.com/nn/0/272/257/50832.jpg

    Äänestä

  • Aune Mänttäri kirjoitti:

    Itsenäisyyspuolue on ainoa selkeästi Suomen itsenäisyyden palauttamista vaativa liike.

    Älkää persut tätä asiaa kiistäko.

    persut pyrkivät sdp:n apupuolueeksi hallitukseen
    ilnman uskottavaa ohjelmaa maan asioiden hoitamiseksi

    kavahtakaa persujen huulenheittoa
    jollei heidän kansanedustajaehdokkaansa asetu puolueen eu-rakkauden vastapainoksi kannattamaan itsenäisyyden palauttamista.
    se äänestys tehdään eduskunnassa!

    hallitus & virkamiehet valmistelevat valtiollisen itsenäisyyden palauttamisaeksi koko prosessin
    kansanvalta,tasa-arvo ihmisarvo ja ihmisoikeudet huomioivat perustuslait.

    kansanedustajien tahdon mukaisesti

    Äänestä

Tarja on hyvä esimerkki työväenluokasta nousseesta "huonomuistuisesta elitismin fanista"

hänen uudenvuoden puheensa sai ihoni kananlihalle sillä jouduin oman kokemukseni johdodsta toteamaan,että retoriikkaa on mukava harrastaa .
kivaa on luetella asioita joiden esittämiseksi sanankäänteet ovat tarkoin psykologisest tutkitut ja tiedetään mitä kuulija voi muistaa ja ymmärtää puhutun puheen kuulntelemisesta tai saman asian lukemisesta.

Punaporvarit vasemmiston-eliitti ovat käyttäneet taitavasti sanoisin röyhkeästi valtaansa puolue-eliitin hyväksi.
On hävettävää säälittävää että kansanvallan ja demokratian nimissä punaporvarit ovat pilanneet oikeudenmukaisuuden ja häväisseet ihmisoikeuksia lyöttäytyessään vapaan maailmantalouden juoksupojiksi jolla on tuhottu kalliisti hankittu itsenäisyys

nykyinen presidentti ei näytä enää muistavan mm. ihmisten oloja elämää Kallion kaupunginosan
puhumattakaan punaporvarien ahneutta.
löytyisiköhän Tarjalta aikaa presidentin virasta vapauduttuaanv tutkia v.1917 jälkeen Suomalaisten elintason kehityskulku, hyvinvointivaltion syntyminen ja se miten ay-liike tuhosi yhdenvertaisuuskehityksen.
Tarjalla on tieto siitä miten ay-liike on unohtanut tasa-arvon ja ihmisoikeudet.
2011 uden vuoden puheessaan hän mainitsi ihmisarvon ja ihmisoikeudet, tarkkaan kuuntelija löytöö asiakohden sananpäätteestä maininnan joka sisältää ajatuksen ettei nuo arvot ole TARJANKAAN mielestä kaikille välttämättömiä vaan puheesta kävi ilmi että "tarkoituksenmukaisuus" kuuluu ihmisarvoon ja ihmisoikeuksiinkin.
Puoluepolittinen tarkoituksenmukaisuus ulottuu kaikkialle ja se on syynä tähän a a d o l f i n aikaan jota pelonvallassa elämme!.

Äänestä
  • ITSENÄINEN VALTIO ON PARASTA SUOMEN KANSALLE

    Itsekkyyden ja etuoikeuksien ajasta tulisi käydä keskustelu lähinnä 1975 luvulta alkaen jolloin ay-liike saatuaan eduskuntaa vahvemman vallan muuttui etuja valvovaksi liikkeeksi ja hylkäsi solidäärisyyden-tasa-arvo politiikan.
    Suomen KANSAN TULEE HUOMATA, ETTÄ TULOEROT KASVAVAT L A K I S Ä Ä T E I S E S T I.
    SUURET AY-LIITOT SOPIVAT ELINKEINOELÄMÄN KANSSA EDUISTAAN JA ENNENKAIKKEA SUURITULOISEEN EDUISTA, PALKOISTA JA PALKKAPERUSTEISIASTA EDUISTA, verolainsääsännöstä, tuista suuryrityksille jne.
    ay-liike ja eduskunta, kansanedustajat ovat hylänneet oikeudenmukaisuuden ihmisten kesken.

    Äänestä

kansallismielisten kenttää vetämällä itsellenne juuri sen verran äänestäjiä, että Persuilta jää yksi edustaja sen takia saamatta, ja itse ette saa yhtään.

Äänestä

että olet SMP-aikoinasi pitänyt minun kotonani puhetilaisuuden huomautan näin. Vuosilukua en muista, mutta luultavasti se ajoittui juuri sinun ensimmäiseen ehdokasvuoteesi, enkä ole sen tuloksistakaan enää tietoinen. Paikkakunta oli kuitenkin Kesälahti ja nuorenpojan silmissä näytit erittäin komialta naiselta, eikä puhelahjojakaan puuttunut..ymmärtääkseni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aune mänttäöri kirjoitti:

eduskunta on se paikka joka tekee eu:sta eroamispäätöksn
vaaleissa tulee keskustella asiasta ja sanoa selkeästi mielipide asian ratkaisemiseksiseksi.
vain omien riippumattomien päätösten kautta palautetaan hyvinvointivaltio.
emme me voi -jaksa hoitaa toisten toiminnasta aiheutuneita seurauksia.
itsenäisenä valtiona voimme olla vaatimassa oikeudenmukaisempaa maailmaa ja hoitaa ensiksi oman maan asiat ja voimiemme mukaan auttaa muutakin, mutta toistenn sanelemana tuhoudumme lujaa vauhtia.
mikä voisi olla surkuhupaisempaa huomata kun, että kansakuntamme oikeuksisa tuhoaavat oman eduskuntamme kansanedustajat ja hallituksen päätökset.

ainoa todellinen vaihtoehto olisi itsenäisyyspuolue kun ja jos eu:mainonnan tiimellyksessä ihmiset sen huomaisivat ja ajattelisivat mihin kansakunta on matkalla, tuhoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu