Kun synnymme maan päälle muististamme pyyhkiytyy aikaisempi olemassaolomme taivaassa. Siellä olimme hyväksyneet lunastussuunnitelman ja meille luvattiin suuria siunauksia, jos säilyttäisimme myös toisen asemamme
Meidän varsinainen minämme on peräisin aikaisemmasta olemassaolosta, mutta voimme tulla siitä vain hetkittäin tietoisiksi. Kun niin tapahtuu, on sillä suuri merkitys kehityksellemme.
Kotilieden numerossa 23/2010 on artikkeli Yrjö Kallisesta, jonka ajattelun sisältöön vaikutti hänen elämyksensä, kun hän näki kävelypolulla työpukuisen miehen ja näki tämä "lävitse":
"Juuri kun ystävällisesti katsahdan häneen, näen jotakin, mitä en ollut milloinkaan nähnyt...Näin ensi kerran ihmisolennon ihmeen. ihmisen eksistenssin, olemassaolon ihmeen! Näin tuon ihmeen ikään kuin olemattomuuden taustaa vasten. Näin pystyssä käyvän olennon, näin silmät, näin tajunnan silmien takana. Yhtäkkiä tajusin, että oikeastaan me nukumme. Me olemme näkevinämme, mutta emme näe, ymmärtävinämme, mutta emme ymmärrä. Jos näkisimme kuten minä nyt näin, olemassaolo olisi ihmettä alusta loppuun, kohta kohdalta. Kaikki lukemamme selitykset eivät selitä mitään. Että jotakin on olemassa, on sanomaton ihme. Että on olemassa tajunta, on ihmeiden ihme."
Kallisen keskeisenä ajatuksena oli, että ihmiset ovat kuin unessa. Tuon kokemuksen jälkeen hän ei mielestään ollut koskaan enää täysin unessa.
Minulla on on ollut tuohon verrattava kokemus nuoruudessani. Kirjoitin sen runon muotoon:
JOKIN
Mitä on tämä kaikki, meri ja maa,
merenranta ja rantamaa?
Mitä ihmisen tunne ja mitä ei saa?
Onko järkeä missään, kysyn vaan?
Oli vaan, mutta aavistaa,
Sai nuori mies ja kavahtaa!
Oli kulkenut polkua ennenkin
Jokin
merenrantaa pitkin.
Tuo kokemus sai minut nöyräksi. Huomasin, etten nuoren miehen uhmassani osannut nähdä asioita sellaisina kuin ne ovat. Kokemus antoi sisältöä koko myöhemmälle elämälleni. Pidän sitä yhtenä syynä siihen, että otin vastaan palautetun evankeliumin.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Olivatko mustaihoiset taivaassa vähemmän uskollisia? Vai oliko se osa "ilmoituksesta" pielessä?
Joka ei tullut valkoiseksi vaikka kuinka pesi itseään, lapset lauloivat hottentoteista ja leikkivät "kuka pelkää mustaa miestä".Helluntalaisuuden perustaja kuului KKK:n ja oli erittäin rasisti, jopa niin että rasismi oli yksi syy miksi hän joutui eroamaan kirkosta, katoliset pituvät inkoja ja muita alkuasukkaita alempi arvosina ja orjuuttuvat heitä (tosin hyviä orjia heistä ei koskaan tullut, olivat sen verran omanarvon tuntoisia)
Esimerkkejä rasismista ja sen ilmenemisestä uskonnoissa kyllä löytää, mutta tiesitkö että mormonit ottivat kaikki avosylin kirkkoonsa, oliko tämä itsestään selvyys joka kirkossa?
Ja Lutherin mielestä kehitysvammaiset saa tappaa. koska he ovat perkeleen tekemiä.
Millä tavalla muiden kirkkojen hölmöilyt vähentävät Smithin kirkon ("ainoan oikean") hölmöilyjä?
minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa... Ei ihmisestä tule pyhimystä kasteen avulla. Eivät vanhat mielipiteet ja tarditiot katoa hetkessä, joillakin ei koskaan. Paremmaksi ihmiseksi tullaan vähitellen.
Miksi odotat täydellisyyttä mormoneilta?
Mormonioppi on perseestä. Lakikin kieltää nykyisin jaottelemasta ihmisiä hyviin ja pahoihin ihonvärin tai syntyperän mukaan.
Turhaan sinä yrität laittaa mormonioppia muiden syyksi! Muista myös, että mormonit kielsivät mustilta pappeuden aina vuoteen 1978!
Sinä pohdiskelit samaan tapaan herkän tunteellisesti kuin nuori Joseph Smith. Sinulla on jo nuoruudessasi ollut syvä totuuden rakkauden kaipuu.
mikset oivalla itse asioita, vaan kirjoittelet muiden nimissä. Kallisella sentään 'runoili' aivan eri tiellä kuin mormonit, joilla on mitä erilaisimpia sirkustemppuja ja uskomuksia 'sfääreihin' pääsemisen ehtona.
Tuo runoni perustui omaan kokemukseeni. - Oletko koskaan ihmetellyt mitä tämä kaikki on?
Olen häikäistynyt tästä evoluution tuloksesta, jossa me ihmisetkin olemme omalta osaltamme vaikuttamassa erilaisina mutaatioina. - Vielä runoihin palatakseni, lue sinäkin vaan Eino Leinoa...............
Voitko edes kuvitella, mihin kehitys on jo voinut johtaa muualla kuin pallollamme? Juuri siitä sain kokemuksen kysyttyäni, onko järkeä missään.
Jos muissa maailmoissa on Jumalina kaltaisiasi narsisteja, eipä kehityksestä voi juuri puhua...
Saitko jotain iloa loukkaamisesta? Järkeä siinä ainakaan ei ollut vähääkään eikä liioin vitsikkyyttä.
Tässähän on kysymys ihmisten varoittamisesta, etteivät haksahtaisi Smithin oppiin. Olisihan se todellisuudessakin kamalaa olla alamaisena, jos Jumalana olisi esim. Joseph Smith, Brigham Young, sinä, Nenada, Mormonimamma, Jokuveli tai joku muu palstan mormoni.
Järkeä viestissäni oli siis kovastikin. Sinänsä se, että onko maailmankaikkeudessa älyllistä elämää on mielenkiintoinen kysymys. Vastaus on, että todennäköisesti on. Ihmisethän ovat teknisin laittein (radiokuuntelu ym.) yrittäneet etsiä avaruudesta älyllistä elämää, mutta toistaiseksi turhaan. Toisaalta humanoidit ovat käyneet maapallolla etsimässä älyllistä elämää, mutta toistaiseksi turhaan...
siihen, mikä on ja mikä on tulevaa? Miksi pitää maalailla newagelaisia tunnelmia menneisyydestä jossakin muualla, kun Raamattukaan ei sellaiseen anna mitään pohjaa?
mutta skitsoilu on vaarallista.