http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011010212941730_uu.shtml
Seurakunnat myyvät pappiloita ja leirikeskuksia
Sunnuntai 2.1.2011 klo 06.19
Seurakunnat karsivat kulujaan luopumalla esimerkiksi pappiloista ja leirikeskuksista.
Myyntilistalla on etenkin suuria kiinteistöjä, joiden kauppaa taantuma hidasti.
Vuonna 2007 seurakunnat tekivät 271 maakauppaa, mutta toissa vuonna määrä putosi puoleen. Viime vuonna kauppa jälleen elpyi. Eniten myydään rakentamatonta maata, kertoo Kirkkohallitus.
STT
Seurakunnat myyvät pappiloita ja leirikeskuksia
Sunnuntai 2.1.2011 klo 06.19
Seurakunnat karsivat kulujaan luopumalla esimerkiksi pappiloista ja leirikeskuksista.
Myyntilistalla on etenkin suuria kiinteistöjä, joiden kauppaa taantuma hidasti.
Vuonna 2007 seurakunnat tekivät 271 maakauppaa, mutta toissa vuonna määrä putosi puoleen. Viime vuonna kauppa jälleen elpyi. Eniten myydään rakentamatonta maata, kertoo Kirkkohallitus.
STT
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sijoitetaan omaisuus rohkeasti niihin ja julistetaan puhdasta evankeliumia lopunajan kansalle eli julistetaan sitä, että Jumala on rakkaus, että "kuule, sinua rakastetaan!" Tätä ihminen kaipaa, tätä lapset kaipaavat, tätä aikuiset janoavat, että joku rakastaa - oikeasti!
Pappiloista kristillisiä kouluja, jotka toimivat omakustannusperiaatteella eli siten, että opiskelijat maksavat koulunkäyntinsä työnteolla. Yliopistoista kasvatustieteiden opiskelijoita opettajiksi, siis suorittamaan työharjoittelua kouluihin, niin saadaan ajan hermolla toimivia opettajia, joilla on opit tuoreessa muistissa. Tästä hyötyisi sekä koulu, että opiskelijat että oppilaat. Kouluihin tarvittaisiin siis kasvatustieteen opiskelijoita, kielten opiskelijoita, amiksen opiskelijoita esim. keittiötöihin, talonmiehen töihin jne.
Kenellekään ei tarvitsisi maksaa mitään. Kaikki osapuolet saisivat koulussa ilmaisen ruoan työnsä palkkana ja asunnon sekä opetuksen siitä, että ruoan ja asunnon eteen täytyy tehdä myös töitä. Yliopisto-opiskelijoiden (luulisin) ei ole aina helppoa saada työharjoittelupaikkaa. Tässä olisi kaikille mahdollisuus. Näin järjestyisi harjoittelua ja opintopisteitä.
Yksi henkilö, rehtori, täytyisi tietenkin palkata. Mutta kaikki muu toiminta pyörisi ruoka-asuntopalkalla.
Leirikeskukset myös toimintaan ja siellä sama periaate. Nuoret pääsisivät kesällä töihin, saisivat työharjoittelua ja työtodistukset, asunnon, ruoan ja mielekästä tekemistä. Lapset ja kaikki leireille haluavat saisivat virkistystä, toimintaa ja kristillisiin perusarvoihin tähtäävää mallia, jonka taustavireenä olisi iankaikkinen evankeliumi.
Jokainen koulu- ja työpäivä aloitettaisiin ja lopetettaisiin rukoukseen. Kaikki eripurat ja paha mieli selvitettäisiin siinä heti paikan päälle ja annettaisiin/pyydettäisiin anteeksi. Laitoksissa olisi Jumalan Henki se, joka ohjaisi kaikkea.
Kuulin juuri eräästä Jumalan työntekijästä, joka piti yllä orpokotia. Hän ei koskaan lainannut rahaa, vaan ainoastaan rukouksen voimalla he saivat jokapäiväisen ruoan lapsille. Eräänä aamuna, kun lapsille ei ollut ruokaa, oli leipomon auto jäänyt lumihankeen kiinni ja orpokodin lapset saivat kaikki leivät ja pullat, mitä leipomon autossa oli! Jumala järjesti siis joka päivälle ruokaa pelkästään rukouksen voimalla!
ollut vähän tuollaista toimintaa - jossakin - joskus?
koska Suomen lain mukaan tuo olisi orjatyövoimaan verrannollista toimintaa, ellei se olisi ns. talkoohengellä tehtyä osa-aikaista, vapaa-ajan harrastetta... AY-liikkeet ainakin tulisivat heti niskaan urputtamaan...
Opintopisteitä kaikille, oppia kaikille, evankeliumia kaikille, virkistystä kaikille, rahat hyvään käyttöön!!!
Jeeee, kannatetaan!!
Ai, orjatyötäkö? Kaikkia ne keksii!!???
Nyt sitten pystyy ostamaan kirkon anastamaa maata takaisin kansalle! Kohta alkaa kunnat hoitamaan
jo hautauksetkin siirtyvät kunnille.
ostamaan omalle porukalleen maata, johon haudata omat vainajansa omin menoin.
Tässä olisi mahdollisuus yksityisyrittäjyydellekin, sellaista yksityisfirmaa vielä ookkaan!!
notta atventtien hautuumaa! Hellareiden hautuumaa! Ym. Niin tai "ittiänsä aina hyvänä pitäneiden" hautuumaa...
No ei kai. Tuli vaan miäleen.
jos hautaukset menevät kunnalle? Kunnanjohtajako :D vai -sihteeri?
Onhan tuossa tietenkin hyvä sauma moskeijan rakentajille, noissa tyhjissä tonteissa, mutta myös vapaiden suuntien mahdollisuus ostaa edullisesti valmis keskus. Tarve kasvaa kaiken aikaa rajusti. Adventtikirkkokin
teki taannoin siunatut kaupat, kun osti Turun keskeltä Betel-kirkon Suomen Lähetysseuralta.
Bushmannilla on varmaankin ajatuksena, että evolutionistit ostaisivat leirikeskuksia tieteen nimissä ja
alkaisivat harrastaa siellä evoluutionistista jalostustoimintaa.
Lähes kaikki adventtikirkot Suomessakin seisovat täysin tyhjillään 6 päivänä viikossa.
Lauantaisinkin useimmissa adventtikirkoissa Suomessa höpistään USA:sta valmiiksi rakenneltuja oppihöpinöitä
lähes tyhjille saleille.
Nekin harvat, jotka ovat kiireiltään vaivautuneet sapattikouluun, istuvat mieluummin kirkon takaosassa, jotta voivat huomaamattomasti lähteä kirkosta, jos tilaisuus sattuu venähtämään.
Adventtikirkkokin Suomessa on alkanut myymään oamisuuttaan, koska rahahanat ehtyvät ja riihikuivasta on pulaa. Euroilla kun voi hankkia papistollekkin paremmat kulkuneuvot, kesämökit, huvilat ja "pensselit ja vehkeet".
Nummelassakin ollaan jakamassa Kopun kartanoa tonttimaaksi. Kopussa adventtikirkko tällä hetkellä ylläpitää omaa seurakuntakouluaan, jotta varmistettaisiin se, että kultin jäsenistön kasvavat taaperot pysyisivät kultin sisällä.