Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Keskusteluita häiritään siksi, että ne

Keskusteluita häiritään kirjoittelemalla toisten käyttämillä nimimerkeillä siksi, että sillä tavalla saadaan keskustelu niin sekaisin, että ainoa keino korjata tilanne on poistaa koko ketju.
Näin yritetään saada itselle kiusallinen aihe pois palstalta.

Joskus tuo on toiminut häirikön haluamalla tavalla, mutta se ei ole aina toiminut ja sekös häirikköä harmittaa.
7671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Häiriköt hakevat häirikkökirjoituksillaan itselleen huomiota, kun he eivät sitä muuten itselleen saa.

Häirikkö voisi hyvin laittaa seuraavan itseään kuvaavan nimimerkin joka kirjoitukseensa

Äänestä
  • Minunkin nimimerkkiäni häiriköt käyttävät tuon tuostakin.
    Vaikka pitäisihän kaikkien tietää että minä vain puolustan aina laillista oikeuttani räpsiä ihmisistä tirkistelykuvia kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
    Itse asiassa salainen haaveeni onkin päästä pornolehteen töihin. Siellä vasta voisin täysin rinnoin toteuttaa itseäni! Mutta ikävä kyllä taidan olla jo liian vanha siihen hommaan, nyyh...

    Äänestä

  • Valokuvaaja Natu kirjoitti:

    Minunkin nimimerkkiäni häiriköt käyttävät tuon tuostakin.
    Vaikka pitäisihän kaikkien tietää että minä vain puolustan aina laillista oikeuttani räpsiä ihmisistä tirkistelykuvia kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
    Itse asiassa salainen haaveeni onkin päästä pornolehteen töihin. Siellä vasta voisin täysin rinnoin toteuttaa itseäni! Mutta ikävä kyllä taidan olla jo liian vanha siihen hommaan, nyyh...

    Kuten kaikki jo tietävätkin, käyttämäsi nimimerkki oli ennen eri henkilöllä jölta sen kloonasit itsellesi.

    Aiemmin nimimerkillä "Valokuvaaja Natu" kirjoittanut henkilö vaihtoi nimimerkkiään ja hn kirjoittaakin nykyisin nimimerkillä "natukuvaaja". Näin hän on itse ilmoittanut eikä tuon todenperäisyyttä ole syytä kyseenalaistaa.

    Äänestä

ei kukaan pysty kirjoittamaan. Ei pysty, koska rekisteröity nimimerkki on suojattu. Siihen ei kukaan muu kuin nimimerkin haltija pysty.

Jos taas käytetty nimimerkki ei ole rekisteröity, on se kaikkien vapaasti käytettävissä. Ei sitä silloin kukaan voi "varastaa".

Äänestä
  • Rekisteröimättömän nimimerkin merkitys on TASAN SAMA, kuin naturistikarnevaalien valokuvaamiskiellon merkitys, eli se on -0- elkkä yhtä tyhjän kanssa.

    Äänestä

  • +-0 kirjoitti:

    Rekisteröimättömän nimimerkin merkitys on TASAN SAMA, kuin naturistikarnevaalien valokuvaamiskiellon merkitys, eli se on -0- elkkä yhtä tyhjän kanssa.

    Kirjoititko tosiaan itse nämä kaikki viestit. Oletko oppinut keskustelemaan itsesi kanssa? Tiedätkö ketään muita kuin sinä itsetuntosi puutteessa poistavan viestejä?

    Äänestä

  • UPDATE_9284354 kirjoitti:

    Kirjoititko tosiaan itse nämä kaikki viestit. Oletko oppinut keskustelemaan itsesi kanssa? Tiedätkö ketään muita kuin sinä itsetuntosi puutteessa poistavan viestejä?

    Minä taas ihmettelen sitä, että täältä poistetaan yleensä kaikki sellaiset viestit, joissa osoitetaan LM.n toimivan tai toimineen kyseenalaisella tavalla.
    Ettet vaan itse ole noiden yhdistyksellesi ikävien viestien poistamisen takana?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ottaaks pattiin? kirjoitti:

Keskusteluita häiritään kirjoittelemalla toisten käyttämillä nimimerkeillä siksi, että sillä tavalla saadaan keskustelu niin sekaisin, että ainoa keino korjata tilanne on poistaa koko ketju.
Näin yritetään saada itselle kiusallinen aihe pois palstalta.

Joskus tuo on toiminut häirikön haluamalla tavalla, mutta se ei ole aina toiminut ja sekös häirikköä harmittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu