ovat paskaväkeä.Loisia, pilvenpolttelijoita, parasiitteja, maanpettureita, lapsiinsekaantujia ja aivovammaisia.
Kyseinen roskaväki on alempaa kastia kuin maan matoset.
Rasistit ovat lähempänä ameebaa kuin ihmistä ja skineillä on älykkyys tätäkin alhaisempaa.
Kyseinen roskaväki on alempaa kastia kuin maan matoset.
Rasistit ovat lähempänä ameebaa kuin ihmistä ja skineillä on älykkyys tätäkin alhaisempaa.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Samalla pohjalla on kaikki Lohjalaiset. He ovat homoja, nistejä ja ristin polttajia.
Sanon näin koska tunnen muutaman lohjalaisen, joka automaattisesti tarkoittaa että tunnen heidät kaikki.
on tehnyt hyv'än teon - Itsemurhan . Katsokaa facebookista RIP Lari kero.
Lohjalaisissa on ihmisoikeuksia puolustavia - jopa kosolti.
Rasisteissa ja skineissä - ei yhtään.
Valitettavasti.
tuohon tietoon?
Taidat puhua jälleen kerran pötyä.
lohjalaiseksi synnytään, mutta rasismi on oma valinta. Alle nelivuotiaita lohjalaisia on paljon, alle nelivuotiaita skinejä ei yhtään.
Sanoisitko muuten saman, mitä edellä julkisesti? Omilla kasvoillasi vaikka jollekin hänen omaisistaan?
http://kuvake.net/user/mötley/image/6925767
Oletkohan nyt ajatellut asiasi loppuun saakka?
Jos joku muuttaa vaikkapa parikymppisenä Lohjalle asumaan, eikös häntä piankin voi kutsua lohjalaiseksi? Lohjalaiseksi voi siis tulla muutenkin kuin syntymällä Lohjalla.
Ainoastaan syntyperäiseksi lohjalaiseksi synnytään.
- mutta pointti oli, että...
Lohjalaisissa on ihmisoikeuksia puolustavia - jopa kosolti.
Rasisteissa ja skineissä - ei yhtään.
Valitettavasti.
Edelleen.
100 prosenttisen varmasti.
henkilökohtaisesti yhtään rasistia enkä skiniä, mielestäni aloituksen mukaiset viestit näyttävät pelottavalla tavalla viherfasistien sairaalloisen vihan kaikkea erilaisuutta kohtaan.
Ja väittävät vielä kunnon natsitapaan olevansa suvaitsevaisia.
se johtuu ehkä siitä, ettei heitä ole
viherfasistin sumutusyritys.
Eihän edeltäjänne myöntäneet holokaustiakaan.
vaarallisuus paljastuu, kun vaihtaa vainottavien kansanryhmien nimiksi rasistien ja skinien sijaan esim. juutalaiset ja romanit. Miltä seuraava kuulostaa?
"Juutalaiset ja slaavit ovat paskaväkeä.Loisia, pilvenpolttelijoita, parasiitteja, maanpettureita, lapsiinsekaantujia ja aivovammaisia.
Kyseinen roskaväki on alempaa kastia kuin maan matoset.
Juutalaiset ovat lähempänä ameebaa kuin ihmistä ja slaaveilla on älykkyys tätäkin alhaisempaa."
Minusta tuo on jo aika pelottavaa.
skiniksi tullaan. On oikeasti pelottavaa, jos et ymmärrä eroa.
olet ollut viherfasisti jo synnyttyäsi?
yhtään sen suvaitsevaisemmalta, jos vaihtaa juutalaisten ja slaavien sijaan esim. liberaalit ja toisinajattelijat?
Viherfasismi on syöpä, joka on tuhottava ennen kuin se tuhoaa demokratian.
mahdatko itse ymmärtää?
mikäs älykkysosamäärä on somaleilla jotka Suomeen tulee, näistä kun jopa 10% osaa niinkin jalon taidon kuin lukeminen, ja 90% ei osaa lukea, kirjoittaa tahi laskea.
Minä veikkaan että joka skini osaa nuo mainitut asiat, ihan jokaisen.
Luku- ja kirjoitustaito tai taidottomuus ei vielä kerro ihmisen älykkyydestä mitään. Älykkyysosasmäärään sillä on ratkaiseva merkitys, jos testi tehdään kirjallisena.
elä sokeana ja kuurona.
että kirjallisena?
somali kun ei osaa kirjoitaa, niin älyllinen otus se on..
somalit ei osaa maassaan kaivaa edes kaivoa ja tehdä putkistoja taloihin joista tulisi juokseva vesi.. ai niin.. ei somalialaiset osaa tehdä talojakaan.. pelkkiä savimajoja.
Ei somalissa osata muuta kuin vetää huumeita ja kaivaa persettä.
Tuoko on sinusta älyllisyyden merkki..?
Älä naurata.
Ai niin.. somalissa eivät osaa tehdä edes paskahuusseja.. niitäkin pitää huusiseuran mennä apinoille valmistamaan joka perkeleen vuosi.
ilman koulua ei opi lukemaan vaikka olisi nero. Somaliassa lukutaidottomuus on 76 %, mutta tänne asti päässeistä useimmat osaavat lukea ja kirjoittaa.
Neroista puheen ollen: Albert Einstein taisi joskus sanoa, ettei meidän pitäisi tehdä älystä jumalaa, sillä sillä on kyllä paljon lihaksia, mutta ei lainkaan luonnetta.
Tämä osoittaa, ettei rasistia voi arvostaa, vaikka hän olisikin älykäs.
on pelkästään lainailla muiden juttuja tänne, voisit aivan hyvin laittaa linkin tuohon otsikon väitteeseen.
Ei sitä muuten kukaan usko.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010033111392240_uu.shtml
MTV3:n uutisen mukaan 90 prosenttia Suomeen tulevista somalialaisista turvapaikanhakijoista on luku- ja kirjoitustaidottomia.
http://wapedia.mobi/fi/Somalit_Suomessa
minä en ole nero vaikka osasin lukea jo ennen kun menin kouluun, olin 5 vuotias kun opin tuon taidon.
Joten eiköhän se ole älyn merkki että opettelee taitoja omaehtoisesti ennen kouluja ja vapaa ajallaan.
Vastaukseni oli nimimerkille 16, joka puhui nimenomaan somilialaisten älykkyysosamäärästä. Et voi tietää kunkin henkilön älykkyysosamäärää, jos et sitä mittaa.
Maailmassa on paljon lapsia, joilla tällaista etuoikeutta ei ole. Tällä tavalla et voi todistaa kenenkään älykkyyttä.
tiedätkö, onko ihmisten älykkyydessä havaittavissa kansallisia, maantieteellisiä, tai joitain muita vastaavia, selkeästi havaittavia eroja?
Somaliassa saa tohtorin hatun luku&kirjoitustaidon ja jos osaa englantia niin vielä kunnia tohtorin etuliitteeksi.
Nämä somalit ovat huippuosaajia, luku/kirjoitustaidottomat vain monitaitureita.
Luotettavia testejä tästä ei ole. Ellet sitten tarkoita naamanväriin perustuvaa älykkyyttä?
Sen kyllä tiedän, että yksilölliset erot älykkyydessä ovat suuria.
Yhdysvalloissa keskustelun kohteena on ollut pitkään erityisesti se, että afroamerikkalaisen väestön keskiarvo älykkyystutkimuksissa on ollut tyypillisesti noin yhden keskihajonnan verran (15 pistettä) valkoisen valtaväestön keskiarvon alapuolella.[7] Myös Britanniassa mustat saavat ÄO-testeistä heikompia tuloksia kuin valkoiset, mutta ero näiden ryhmien välillä on pienempi kuin Yhdysvalloissa.[8] Latinalaisamerikkalaisten keskimääräinen tulos sijoittui jonnekin mustien ja valkoisten välille (esimerkiksi The Bell Curve -kirjassa latinalaisamerikkalaisten keskimääräiseksi älykkyysosamääräksi on määritelty 89). Itäaasialaisilla ja aškenasijuutalaisilla on keskimäärin valkoisia hieman korkeampi älykkyysosamäärä (The Bell Curve -teoksen mukaan aasialaisilla 106 ja juutalaisilla 113). Yhdysvalloissa samanlaisia eroja rotujen välillä on nähtävissä myös muissa tiedollista kyvykkyyttä mittaavissa testeissä, muun muassa yliopistojen pääsykokeissa sekä yhtiöiden ja armeijan työhönottotesteissä[9].
Samansuuntaisia eroja on väitetty olevan maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi IQ and the Wealth of Nations -teoksessa on lueteltu useiden maiden keskimääräiset älykkyysosamäärät tai arviot niistä. "Negroidien" asuttamissa valtioissa eli Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimääräiset älykkyysosamäärät ovat matalampia kuin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Itä-Aasian maissa. Joissakin kaukasoidien ja itäaasialaisten asuttamissa köyhissä maissa kuten Intiassa ja Nepalissa keskimääräiset ÄO-luvut ovat Vanhasen ja Lynnin aineistossa matalat.
Maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan taas itäaasialaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä olisi 105, valkoisilla 100, eteläaasialaisilla, Pohjois-Amerikan intiaaneilla, Australian aboriginaaleilla 90 ja negroideilla 75.[12]
Yhdysvaltojen mustien ÄO on hieman tutkimuksesta riippuen noin 15 pistettä korkeampi kuin afrikkalaisilla. Tätä on selitetty paremmilla ympäristöolosuhteilla, mutta myös sillä, että noin 1/4 Yhdysvaltain mustien perimästä on peräisin valkoisilta.[13] Richard Nisbett on kyseenalaistanut valkoisen perimän merkityksen huomauttamalla, että Yhdysvaltojen afrikkalaisperäisessä väestössä korrelaatio ÄO:n ja ihonvärin vaaleuden välillä on eräiden tutkimusten mukaan vain vähäinen.[14].
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rotu_ja_älykkyys
Rasistit erityisesti pitävät yllä keskustelua rotujen välisistä älykkyyseroista. Haluavatko he sillä todistaa jotakin? Joka tapauksessa se voi synnyttää todistelijalle itselleen hyvin kiusallisen tilanteen. Tässä esimerkiksi muutama kysymys.
Mitä mahtaa ajatella natsi juutalaisten saamasta korkeammasta keskiarvosta?
Entäpä suuret älykkyyserot yksilöiden välillä? Siis rasisteista löytyy tyhmempiä, kuin mustien keskimäärästä.
Kuinka kiusallisista on tietää, että somalialaisissakin on tiedemiehiä?
se jurppii kyllä pahasti, että somalit viisaudessaan kusettavat tyhmiä suomalaisia hyysäreitä, jotta saavat ilmaisen täysihoidon maassamme.
no ne tiesin minäkin, mutta en minä naamanväreistä ole mitään puhunut, mutta saitpa käännettyä rasismin taas ihonväriin kuitenkin.
Eikö rasismi ole muuta kuin erivärinen iho? Eikö rasismia voi olla/tapahtua vaikka maantietellisten erojen vuoksi? Entä kulttuurien välillä, vai onko rasismi vain ihonväri?
Ihmiset mielellään luokittelevat ihmiset eri kastiin vaikka mistä syystä. Ei tarvitse olla edes erivärinen iho. Tyhmiä, laiskoja, kieroja, (murhaajista ja terroristeistä puhumattakaan) voivat olle meidän suomalaisten mielestä vaikka virolaiset, venäläiset, mustalaiset, hmmm listahan on loputon. Niinhän suomalaisen mielestä vikaa on savolaisessa, maalaisessa, hesalaisessa, ...
Eikä tämä koske vain suomalaisia. Tämähän on hyvin inhimillinen piirre. Miten maailmasta poistetaan kaikki epäoikeudenmukaisuus; siihen minulla ei ole vastausta. Mutta ainahan me voimme aloittaa omasta itsestämme. Siis miten me käyttäydymme muita ihmisiä kohtaan? Minkälaisen roolimallin annamme lapsillemme? Mikä yleensäkin on meidän mielestämme oikein tai väärin?
Määrittele palstan rasisti ja hänen älykkyytensä.
Mihin pitäisi todistettaessa verrata?
Mihin ihmeen "hyvin kiusalliseen tilanteeseen"?
Minkä keskiarvo, mihin sinä viittaat??
Mitkä älykkyyserot? Viitannee taas johonkin faktaan, mutta et nyt halua(?) kertoa?
Ennen julistuksia, määrittele se palstan rasisti ja hänen tyhmyytensä. Sen jälkeen osoitat mainitsemiesi tyhmien mustien keskimäärän todistavan lähteen, niin katsotaan asiaa sen jälkeen uudestaan.
Onko sinusta somalialainen tiedemies jotenkin ihmettelyn aihe, vai miksi nostit heidät esiin?
Unohtuu välillä nimimerkki, jolla kirjoitan.
Minähän tavallaan vastasin yhden kirjoittajan tuomiin todisteisiin wikipediasta. Minulla ei ole tarvetta todistella eri "rotujen" älykkyyseroja.
Tässäkin viestiketjussa eräs kirjoittaja esitti arvioitaan somalialaisten älykkyydestä. Jos (hänen mielestään) heidän tyhmyytensä on heidän arvoaan alentava seikka, miten hän vertaisi itseään häntä älykkäämmän somalialaisen kanssa?
Tavallaan, mutta et kuitenkaan vastannut?
Mitä tämä - "Mitä mahtaa ajatella natsi juutalaisten saamasta korkeammasta keskiarvosta?" - on, ellei todistelua eri "rotujen" älykkyyseroista .
Somalien älykkyydestä keskustelitte? Kummalta loppui argumentit?
Miksi et aiemmin ilmaissut asiaa noin?
Joka helvetin somalialainen on älykkyydeltään puolet ja alle siitä mitä eurooppalaiset.
Tutkisit hiukan somaliaa niin ehkä huomaisit että historiansa aikana nämä ei ole keksineet yhtään mitään.
Se on sinun mukaasi merkki älykkyydestä, nimeltä somalian kansan.
Kylläpä pahoitit somalien ja muiden musunegrujen mielen.
hulluhan tuo olis ollukin, jos Suomessa ainakaan suomalaisille uskaltais noin uhota.
"Loisia,"
Mikähän maamme väestönosa "loisii" suhteessa eniten? Loisimisella tarkoitettaneen yhteiskunnan siivellä elämistä ja pelkkien etujen ja tukien haalimista. Ihan tilastojenkin valossa näyttää pahasti siltä, että aloittajamme viittaa "yön Timoihin" ainakin stereotyyppisesti asiaa lähestyttäessä.
Stereotyyppisesti rasistit ja erityisesti skinit edustanevat alempaa TYÖVÄENluokkaa.
"pilvenpolttelijoita,"
Tämä harrastushan on jo vuosikymmeniä stereotyyppisesti yhdistetty hippeihin, vihreisiin ja humanisteihin. Ja nytteeminhän eräs "yön Timojen" joukko on saanut mainetta touhuamalla khat-nimisen pilven kanssa.
Stereotyyppisesti rasistit ja erityisesti skinit edustanevat päihdekulttuurissaan kossu ja kalja -linjaa.
"parasiitteja,"
Toistoa, eli sama kuin ensimmäinen kohta "Loisia".
"maanpettureita,"
Maanpetturithan eivät maataan halua puolustaa, vaan mieluummin vaikka pakenevat ulkomaille ja maanpetturithan toimivat maatansa vastaan niin sanoin kuin teoin. Mitä pitäisi näin stereotyyppisesti sanoa asekuntoisista nuorista "yön Timoista", jotka pakenevat kotimaansa aseellisia rauhattomuuksia?
Stereotyyppisesti rasistit ja erityisesti skinit edustanevat korostetusti "isänmaallista" ajattelutapaa, ja he varmasti itse kokevat olevan hyvinkin isänmaallisia ja maataan suojelevia.
"lapsiinsekaantujia"
Tämä inha puuhastelu, jos mikä, on stereotyyppisesti jo vuosia yhdistetty tiettyihin "yön Timojen" kansallisuusryhmiin, joita on maahamme tullut. Jotkut "ymmärtäjät" ovat jopa puolustelleet asiaa kulttuurieroilla ja muulla paskalla. Myös viralliset rikostiedostot tukevat tätä stereotypiaa.
Stereotyyppisesti rasistit ja erityisesti skinit edustanevat tähän puuhasteluun hyvin jyrkkää "munat pois" -linjaa.
"ja aivovammaisia."
Aivovammaisuushan on ikävä, usein onnettomuuden ja joskun synnynnäisen sairauden aiheuttama tila, jota on ruvettu myös näköjään käyttämään halventavassa mielessä, mikä on tietysti oikeasti aivovammaisten kannalta perin loukkaavaa. Jos aloittaja viittaa todella sivistymättömällä ilmaisullaan alempaan älykkyyteen, voisi stereotyyppisesti vaikkapa muistuttaa Tatu Vanhasen julkisuudesakin esiintuomalla analyysillä eri etnisten ryhmien suhteellisista älykkyyksistä.
Stereotyyppisesti rasistit ja erityisesti skinit edustanevat varsin äärimmäistä suhtautumista joihinkin ihmisryhmiin, mutta tuskin heidän joukossaan kovin paljoa Suomen Aivovammayhdistyksen jäseniä on. Ja eivätkös ultrarasistit eli natsit jopa systemaattisesti tuhonneet aivo- ja muita vammaisia holokaustin esinäytöksenä?
"Kyseinen roskaväki on alempaa kastia kuin maan matoset."
Jaahas, nyt jo luokitellaan ihmiseiä eri kasteihin ja siten eriarvoistetaan eri ihmisryhmiä heidän syntyperänsä tms. johdosta. Eli toimitaan siis RASISTISESTI.
"Rasistit ovat lähempänä ameebaa kuin ihmistä ja skineillä on älykkyys tätäkin alhaisempaa."
Ja minne unohtui avarakaiseisen ihmisen perusolettama, että olemme kaikki ihmiset samanlaisia ja että geneettisesti ei mitään rotu- tai muita eroja ole. Ja nyt avaajamme on rinnastamassa aatteellisen ihmisryhmän selkärangattomiin. Eikös tämä ole pelkkää RASISMIA?
Taisi koko avaus olla joko ivallinen trolli. Jos se oli ihan tosissaan kirjoitettu, ei se kyllä kovinkaan mairittelevaa kuvaa "antirasistien" ajatusmaailmasta anna.
Montakohan sekuntia avaus olisi saanut täällä olla, jos otsikon "Rasistit ja skinit" olisi korvattu vaikkapa eräällä itä-afrikkalaisella maahanmuuttajaryhmällä?
Vai onko tämä palsta virallinen "Hauku rasisteja" -palsta asiallisen keskustelupalstan sijaan?
kai siellä kaunopuheisuuden ja hyvien neuvojen seassa oli asiaakin ,
sinä et ole seurannut viimeisimpiä tutkimuksia ihmisen alkuperästä???
uskot härkäpäisesti alku-eevaan että olemme kaikki samoja tallaajia , tutkimukset ovat pahasti kesken , tiede löytää uusi keinoja ihmisen alkuperän tutkimiseen .
jos haluat uskoa että olet samaa sukua kaikkien kanssa , siitä vaan muuveroitsijoiden lössiin .
saattaapi lapsen lapset hymähtää ukki-vaarin teorioille alku-eevasta.
Teknisesti ottaen tyhmiä ihmisiä heidän joukossaa on kyllä silmin nähden enemmän kuin joissain muissa ryhmissä, vaikkakin joukkoon mahtuu muutamia fiksujakin yksilöitä. Luonnevikaisia kriminaaleja on joukosta myös moni.
Hyvä puoli skineissä yms leijonakoru-supporteissa on se että näkee jo kaukaa erottaa ja väistää mahdolliset väkivaltarikolliset, kriminaalit ja häiriköt, jotka ovat vaaraksi melko lailla niin kantaväestölle kuin maahanmuuttajillekin.
Tykkään skiniporukoista ihan yhtä paljon kuin steissillä notkuvista ihmisiä ryöstelevistä hoppari-mamujengeistäkin.
Hauska on ollut myös huomata tässä vuosien varrella kuinka hopparityyli on yhdistynyt leijonapaitoihin ja merkkeihin. Ja joukossa on monenlaista kulkijaa; krimiä, narkkia, rassia, hopparia...usein omituisina ristisiitoksina, siten että ne kaikkein negatiivisimmat piirteet ovat hallitsevia jokaisen alakuldyyrin osasesta..
Ja tottapuhuen kuvaa täydellisesti minunkin näkemystäni. Kiihkoilua yhteenkään suuntaan en kyllä ymmärrä. Lakihan sen määrittelee, ketä Suomeen hyväksytään esimerkiksi pakolaisina (EU:ssa taitaa olla yhteneväinen laki). Ihmisarvoa ei muuta lakikaan.
"Maahanmuutto rankalla kädellä kuriin Kreikassa
Kreikan hallituksen mukaan turvapaikanhakijoiden ja laittomasti tulleiden ulkomaalaisten määrä on räjähtämässä käsiin.
Velkakriisin piinaama maa aikookin ryhtyä rajoittamaan kovin ottein maahanmuuttoa.
Viranomaiset aikovat tarkastaa tehostetusti oleskelulupia. Jos turvapaikanhakijan kotimaata pidetään tarpeeksi turvallisena, hänelle ei anneta vaihtoehtoja.
- Myös kaikki lakia rikkoneet hakijat saavat paluulipun automaattisesti ja lähtevät maasta, apulaistyöministeri Anna Dalara sanoi radiohaastattelussa.
Kreikan viranomaisten mukaan maassa on miljoona laitonta siirtolaista. Heistä monet ovat tulleet Turkin kautta, minkä takia rajalle aiotaan rakentaa aita.
Kreikka on toivonut muiden EU-maiden tukea toimilleen, koska osa maahanmuuttajista jatkaa matkaansa muualle Eurooppaan."
http://tinyurl.com/3yl7xkb
Turha on enää suomalaisten hyysäreiden vedota kaikenlaisiin kansainvälisiin sopimuksiin etsiessään perusteluja maahantunkeutumiselle.
Suomen laki kohtelee meitä suomalaisia taatusti tasavertaisemmin kuin muita. Me yhdessä (Suomen kansa) päätämme, miten paljon voimme antaa apua muun maailman hätää kärsiville. Raha sen ensisijaisesti päättää, kuinka paljon yleensäkin on mahdollista ottaa Suomeen pakolaisia. Se rahamäärä, jonka käytäme muiden kuin suomalaisten auttamiseen, on tietenkin meiltä suomalaisilta pois. Haluatko sinä auttaa hädänalaisia ihmisiä? Kyllä minä ainakin olen valmis siihen. Tyhmempäänkin asiaan yhteisiä rahojamme käytetään.
Voitkin sitten näyttää meille muille esimerkkiä ja lahjoittaa kaikki omaisuutesi vaikka Punaiselle Ristille tai Pakolaisapuun.
Ja tottakai annat joka tilistäsi vähintään puolet hätää kärsivien hyväksi.
Asiahan on niin, että yhteisistä verovaroista nämä annetaan. Rasistille on mahdoton ajatus antaa euroakaan mustan miehen auttamiseksi. Kyllä minäkin ensisijaisesti liikenevät rahani sijoitan oman perheeni menoihin (sen yli ei jääkään). Veroja palkastani raapaistaan joka tapauksessa. Jokaisen ihmisen arvojärjestys määrää, mikä on hänen mielestään niiden sopivin sijoituspaikka. Minun maksamistani veroista voidaan minun luvallani käyttää osa myös muiden, kuin suomalaisten hädänalaisten hyväksi.
VITUN KYRPÄ MULKERO,
on olemassa skinejä jolla on periaatteita. Minä itse en käytä/myy mitään huumeita koska se on vain haitta maallemme. En pettäisi koskaan maatani. Lapsiinsekaantujia ei ole yksikään skini. Ja terve olen mieleltäni.
Me emme riehu kaupungilla pesäpallomailat kädessä.
Selvittäkää faktoja.
En ole aloittaja mutta pistän vastiketta:
"Minä itse en käytä/myy mitään huumeita koska se on vain haitta maallemme."
Mutta mitä sanot niiden skinitovereittesi puolesta jotka käyttävät? Eivät ihan harvassa ole..
"En pettäisi koskaan maatani."
Mitä lasket maanpetturuudeksi?
Itse lasken maanpetturuudeksi -siltä pohjalta että on kansakunnalleen uskollinen ja kansakunnan parasta yms. vahvasti ideologisesti puolustava- mm. sen että rikkoo raskaasti kyseisen kansakunnan yleistä hyvinvointia tekemällä rikoksia ja vahingoittamalla sen jäseniä. Entä itse, sisältääkö visiosi suomalaisten suomesta yleisen oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden, sananvapauden ja tasa-arvon ihanteita?
Vai onko ideaalisi jokin nykyisten skinien yleinen sekasortoinen diskurssi natsisaksan hengessä, joka taas ei ikinä ole ollut mielestäni lähelläkään minkäänlaista aitoa suomalaisuuden henkeä?
"Me emme riehu kaupungilla pesäpallomailat kädessä. "
On tullut nähtyä muuta.
niitä skinejä jotka mainostavat huumevastaisuuttaan ja löytyy noin vuoden päästä yliannostukseen kuolleena. Näitähän riittää.
siitä kun Toni Hölmö heitti veivinsä. Ja sitä ennen hän olikin ansiokkaasti kuluttanut yhteiskunnan varoja ja rötöstellyt, vaikka olikin noussut eduskuntaan vastustamalla rötöstelyä ja yhteiskunnan loisena elämistä.