Arkansasin mysteeri: Jopa 5 000 lintua putosi taivaalta
Tuhansia punaolkaturpiaaleja löytyi kuolleena uudenvuodenpäivänä Beeben kaupungissa Arkansasin osavaltiossa.

Yhdysvaltojen eteläosassa sijaitsevassa Arkansasin osavaltiossa ihmetellään uuden vuoden aluksi taivaalta sataneita lintuja. Televisiokanava CNN:n mukaan uudenvuodenaaton illan jälkeen Beeben kaupungissa on pudonnut maahan jopa 5 000 lintua.
Arkansasin riista- ja kalakomission mukaan linnut olivat punaolkaturpiaaleja sekä kottaraisia, ja ne löytyivät mailin eli 1,6 kilometrin säteeltä. Suurin osa alueelta löytyneistä linnuista oli kuolleita.
Komission lintuasiantuntijan Karen Rowen mukaan tapaus ei ole kuitenkaan välttämättä kovin erikoinen. Rowe sanoi CNN:lle, että lintujen joukkokuolemia sattuu usein esimerkiksi ukonilmalla. Arkansasin yli liikkui perjantaina myrskyalue.
Rowen mukaan on viitteitä siitä, että alueella ammutuilla ilotulitteilla on yhteyttä tapaukseen.
"Jokin on ajanut linnut pois puiden latvoista, joissa ne normaalisti pysyttelevät yöaikaan", Rowe sanoi CNN:lle.
CNN:n mukaan kaupunki on palkannut ympäristöalan yrityksen siivoamaan linnut pihoilta ja katoilta.
Lintukuolemien lisäksi Arkansasissa ihmetyttävät Arkansasjoen rannoille lauantaina ajautuneet noin 100 000 kuollutta kalaa.
IS.

Vastaukset 3
Vanhimmat
.
Suuritaajuuksinen energiapulssi on todennäköisesti "keittänyt" lintujen aivot. Onko pulssi kotoisin avaruudesta vai jonkun firman kokeista ei ole varmaa selvyyttä.
Jos avaruudesta voi tulla tälläisiä koherensseja pulsseja, on erittäin huolestuttuvaa jos sellaiset yleistyvät.
Linnut suunnistavat maan magneetti kenttien avulla, joten kaipa mahdollista. Voisi osin selittää myös kala kuolemia.
Tässä toinen vaihtoehto:
http://www.youtube.com/watch?v=okB-489l6MI
Arkansasissa on myös mielenkiintoisia lääkäreitä:
http://www.southernstudies.org/2008/08/human-experiments-scandal-at-arkansas.html