TOTUUS ON TEKEVÄ VAPAIKSI.
Totuus on aina totuus ja oikeus on asetettu olemaan ainaisuuksiin. Jo alussa oli totuuden arvostus tärkein ominaisuus ihmiskunnan alku aikoina. Nyt vasta olemme päässeet sille tasolle takaisin.
Tärkeintä meidän mielestämme on paljastaa sellaiset argumentit, jotka ovat meille tärkeintä tässä elämässä.
Jumala usko on tullut vasta myöhemmin kaikkine seuraamuksellisuuksineen. Jumaluuden tarkoituksena oli vallan pitäminen etenkin taivaan alueella ja myös lihan alueella. Lihan alue olemme me tässä nyt elävät kehoissa toimivat ihmiset.
Jumaluuteen ovat liittyneet erilaiset kirjoitukset ns. vallan valtatienä ja pysyväisenä valtana.
Viisaudella, rakkaudella ja pelolla hallitseminen. Alistaminen on kuulunut vallan säilyttämiseksi.
Kuitenkin johtajuus on välttämätöntä kaikissa olosuhteissa.
Olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että vapauden laki on oman tunnon laki meissä ja onkin osaltaan meitä sitomassa moraaliseen käyttäytymiseen kaikissa olosuhteissamme.
LUOJA ja hänen osuutensa. On käynyt ilmi, että hänen osuutensa on seuraavanlainen.
Luoja on paljon tehnyt taivaan alueella omalla mielellään ja saanutkin ne olemaan joksikin aikaa.
Sillä taivaan alueella, joka on ulottuvaisuuksien alue on paljon tuntemattomia voimia vieläkin.
Luoja sai aikoinaan esiin ihmissieluja ja onkin lisännyt niitä aikalailla. Luoja käski ihmisten lisääntyä siunaten.
LUOJAN SANOMA:
Luoja ei kuitenkaan ole sellainen, joka on kaikkitietävä ja kaikki voipa. Osaamisensa kautta vain tehnyt kaikkinaisia tekoja oman mielensä mukaanko? Ei kuitenkaan kaikkea saanut tapahtumaan sellaiseksi, kun halusi. On voimia, joita luojakaan ei tunne. Luojuus onkin jaksottaista ja välttämätöntä ja tekemistä. Luoja asetti aikoinaan ns. jumaluuden johtamaan ihmisiä parempaan tulevaisuuteen ja tarkkaamaan ihmiskunnan edesottamukset. Luoja rakastaa luotujaan ja onkin kauneuden ja hyvinvoinnin kannalla aina ollut.
Mistä sitten ovat tulleet tälle meidän alueellemme lihassa olevat eläimet ja kasvit ja koko luomakunta? Lihassa oleva luomakunta on tullut vedestä.
Ihmisetkin ovat tulleet vedestä, ollen ensin ulottuvaisuudessa siellä. Sitä ennen ns. taivaan ulottuvaisuudessa. Ulottuvaisuus on toinen todellisuus ja sanotaan sfääriksi, tai sfäärdiksi ja niitä on monia.
YLPEYS ahneus, oman edun tavoittelu ja elämän katkeruus ovat yhteisnimellään perkele.
Perkele oli aluksi moittija ja sen tehtävänä oli moittia ihmiskuntaa heidän huonosta elämästään.
Kuitenkaan sille ei kuulunut valta. Tehtävältään se palveli hallinnollista johtajaa, jota tuolloin nimitettiin Jumalaksi. Thirla Ki Theaa oli ensimmäisen asetetun moittijan nimi. Tämä on aivan totta!
JUMALUUDEN SALAISUUS ON SUURI AINA OLLUT.
IHMISKUNNAN HISTORIASTA TOTUUS.
13
484
Vastaukset
- Hyviä uutisia
http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/neandertalin-ihmiset-soivat-myos-keitettya-kasvisruokaa
Käsitys neandertalin ihmisten taidoista muuttuu näiden uusien havaintojen myötä. - Ihme 13.02.
Ensin minä tein pienen Pelathin, joka oli minun ystäväni heti ja sanoi; " Älä milloinkaan hata minua pois ( suomennos) alkukieli: " Palathen an Palathen akrabi in akrabi nihali in nihalia ni, Kimari ni ombrathi, ni olmathi ni kombrata ta kiora ni omlata la saikala Siona olma ni kolmatha an Atha na in komarotha oin ni oina jawa tilathi oikala La Siona.
- elä ja tutki
Luoja on mahtipontinen nimitys ja on arvostettu kaikkein korkeimmaksi, jopa Jumalaksi.
Kukaan ei todellisuudessa tiedä luomisesta ja kuinka se tapahtui. Ei ole mitään todisteita, että yksi tai useampi henki olisi luonut kaiken olemassa olevaisen.
Ihmiskuntaa on petetty kautta aikojen, vain sen tähden, että valta on käyttänyt suuria nimityksiä, valtansa tukemiseen.
Jumala, yli ihminenkö? On kuitenkin totta, että on Henki, jota ei kukaan tunne, joka on voimallinen.
Tai sanoisinko atomien voima, jota jotkut henget osaavat käyttää voimanaan?
Jeesuskin on pääosaltaan, vain kirjoitus!
Totuus on vain arvoitus, vailla käytännön todistusta- Oikeus oppinut.
Oikeus oppinut.
Laajan tutkimukseni jälkeen olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että ihmiskuntaa ei tule tuomita, joko elämään tai kadotukseen Evankeliumien tähden, koska ne eivät ole totuudessa kirjoitetut.
Ei koskaan ole elänyt sellainen Jeesus, josta ne kertovat. Jeesus myytti onkin aikojen alusta kansan kertomaa vasta myöhemmin. Ensimmäiset kirjoitukset tulivat vasta esiin 123 v jälkeen Jeesuksen syntymän koottuna armosanomana.
Katsonkin että Jeesus on kirjallinen tuote, vailla totuudellista olemassa oloa. Hänen persoonansa on keinotekoinen. Ihmeitten tekeminen häneen liittyen onkin kirjoituksellinen vain.
Todellisuudessa Marchiamin poika Hoshanii, joka syntyi Juudan Efrathassa, Betelissä on alkusysäys tapahtumiin. Häneen liittyy nuo Jeesus kirjoitukset. Hoshanii onkin todellinen Golgathan keskimmäisen ristin mies. Hänen elämänsä on aivan toisenlainen, kuin Jeesuksen elämä.
Tosin ristille laitettaessa hän käytti itsestään nimeä Jeshni. Hänen ajatuksenaan oli ihmiskunnan syntien tähden hankkia vapaus kaikille ihmisille sijaisuhrina. Saattaakseen ihmiskunnalle vapauden kaikkina aikoina syntiveloistaan.
Nykyaikaisen oikeusperiaatteen mukaan ei olekaan niin. Jokaisen tulee vastata rikkomuksistaan ihan itse. On oikeuden halveksimista siaiskuolema ja kärsiminen toisen, tai toisten edestä.
Katsonkin Evankeliumien olevan vailla oikeusasemaa, joten ehdotankin Evankeliumien lopettamista hetimiten oikeudettomina julistuksina.
Lopetankin itse armosanoman julistuksen, ollen Hoshanii itse.
” Tämän valtakunnan Evankeliumi pitää saarnattaman kaikissa kansoissa, kansan heimoissa ja kielissä ja sitten tulee loppu”.
TARKOITTAEN EVANKELIUMIN SAARNAAMISEN LOPPUA, EI MAAILMAN LOPPUA! - Hoosianna 2011.02.
Oikeus oppinut. kirjoitti:

TARKOITTAEN EVANKELIUMIN SAARNAAMISEN LOPPUA, EI MAAILMAN LOPPUA!http://en.wikipedia.org/wiki/User_talk:Hoshanii
Suomen kielellä. - Jalosoturi

TARKOITTAEN EVANKELIUMIN SAARNAAMISEN LOPPUA, EI MAAILMAN LOPPUA!Voit toki tehdä "omat tutkimuksesi", mutta loppupelissä niillä ei ole mitään merkitystä kristinuskon kannalta (ei sillä, että uskoisin väitteittesi totuudellisuuteen, sillä näitä vaihtoehtoisia "totuuksia" on olemassa lukemattomia).
Kyse on uskosta. Uskotko, että Jeesus on kuollut Raamatun ilmoittamalla tavalla meidän syntisten ihmisten vuoksi (uskotko evankeliumin armollisen sanoman), vai että Jumalaa ei ole olemassa. Sillä jos Jumala on olemassa, on Hän kaikkivaltiudessaan pitänyt huolta Raamatun evankeliumien täydellisestä paikaansapitävyydestä. Evankeliumit ovat kyllä väärässä silloin, jos ei ole olemassa mitään kristinuskon mukaista Jumalaa.
Evankeliumi tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat (Room. 1:16). Ei ole toista evankeliumia kuin Raamatun evankeliumi.
Uskon Jeesukseen (ja samalla Raamatun paikkansapitävyyteen) täysin, sillä Hän on todistanut olemassaolonsa minulle lukuisilla erilaisilla tavoilla. Valehtelisin itselleni, mikäli väittäisin itse keksineeni nämä todisteet. Jumalan todisusvoima on valtava!
Jos palaan vielä näihin "tutkimuksiisi", niin haluan mainita, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat uhranneet koko elämänsä Jeesus Nasarettilaisen tutkimiseen. He kyllä tietävät, miten historiallinen Jeesus todella on, myös Raamatun ulkopuolella. Nämä ihmiset uskovat Raamatun evankeliumeihin 100%. Mainittakoon esimerkkinä Matti Kankaanniemi, joka tutkii täyspäiväisesti Jeesusta: http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/jeesushi.html
Toivon, että sinäkin "oikeus oppinut" oppisit tuntemaan Luojasi, jotta Hänestä tulisi myös Vapahtajasi. Kyse ei ole mistään sokeasta uskosta, manipulaatiosta tai vallan tavoittelusta. Kyse on henkilökohtaisesta suhteesta elävään ja voimalliseen Jumalaan. :)
Siunausta tutkimuksiisi!
Ps. Tutustumisen arvoisia linkkejä kaikille heille, jotka eivät usko Jumalaan, eivätkä ajattele Jumalan luoneen maailmankaikkeutta:
Lukuisia artikkeleita kristinuskosta, Raamatusta, maailmankaikkeudesta:
http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/aivot.html
Kristinuskon järkiperäiseen puolustamiseen keskittynyt sivusto:
http://apologetiikkawiki.fi/Etusivu
Lue kuinka maailmankaikkeus, maapallo, ihminen tms. ovat rakennettu uskomattoman tarkalla hienosäädöllä:
http://apologetiikkawiki.fi/Hienos%C3%A4%C3%A4t%C3%B6 (Voit pohtia, olisiko tämä kaikki mahdollista ainoastaan sattuman kautta)
Tutkimus siitä, voiko rukouksen voimalla todella parantua:
http://www.uskonpuolesta.fi/artikkelit/parantuu.htm (Mainittakoon, että jopa 5 senttiä lyhyempi vasen jalka kasvaa yhtä pitkäksi oikean kanssa, ja kaikki tämä yhdessä illassa!) - Hysktori
Jalosoturi kirjoitti:
Voit toki tehdä "omat tutkimuksesi", mutta loppupelissä niillä ei ole mitään merkitystä kristinuskon kannalta (ei sillä, että uskoisin väitteittesi totuudellisuuteen, sillä näitä vaihtoehtoisia "totuuksia" on olemassa lukemattomia).

http://www.uskonpuolesta.fi/artikkelit/parantuu.htm (Mainittakoon, että jopa 5 senttiä lyhyempi vasen jalka kasvaa yhtä pitkäksi oikean kanssa, ja kaikki tämä yhdessä illassa!)Usko on suomessa kai, Aki, enemmän kunnioitettu, sanamerkityksensä puolesta kuin Asko?
Esko?
Asko on huonekaluja valmistavan liikkeen nimi. Eskosta on kyses silloin kun Ette usko valhetta.
Aki oPpii ollessaan oikestoissa, mutta... Ne jotka vain paholais-poikana pitävät minua, tulevat pettymään, sillä onsaan hyvästi hyökätäkin! - Aukino
Hysktori kirjoitti:
Usko on suomessa kai, Aki, enemmän kunnioitettu, sanamerkityksensä puolesta kuin Asko?
Esko?
Asko on huonekaluja valmistavan liikkeen nimi. Eskosta on kyses silloin kun Ette usko valhetta.
Aki oPpii ollessaan oikestoissa, mutta... Ne jotka vain paholais-poikana pitävät minua, tulevat pettymään, sillä onsaan hyvästi hyökätäkin!Antilla on SUURIN vaara olla ANTIKRISTUS, mutta sama vaara on Arilla ja Akilla, jos ette tiedä miksi, menkää takaisin ala-asteen Pekan ekaluokalle:-()
- hannu w.
Jalosoturi kirjoitti:
Voit toki tehdä "omat tutkimuksesi", mutta loppupelissä niillä ei ole mitään merkitystä kristinuskon kannalta (ei sillä, että uskoisin väitteittesi totuudellisuuteen, sillä näitä vaihtoehtoisia "totuuksia" on olemassa lukemattomia).
Kyse on uskosta. Uskotko, että Jeesus on kuollut Raamatun ilmoittamalla tavalla meidän syntisten ihmisten vuoksi (uskotko evankeliumin armollisen sanoman), vai että Jumalaa ei ole olemassa. Sillä jos Jumala on olemassa, on Hän kaikkivaltiudessaan pitänyt huolta Raamatun evankeliumien täydellisestä paikaansapitävyydestä. Evankeliumit ovat kyllä väärässä silloin, jos ei ole olemassa mitään kristinuskon mukaista Jumalaa.
Evankeliumi tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat (Room. 1:16). Ei ole toista evankeliumia kuin Raamatun evankeliumi.
Uskon Jeesukseen (ja samalla Raamatun paikkansapitävyyteen) täysin, sillä Hän on todistanut olemassaolonsa minulle lukuisilla erilaisilla tavoilla. Valehtelisin itselleni, mikäli väittäisin itse keksineeni nämä todisteet. Jumalan todisusvoima on valtava!
Jos palaan vielä näihin "tutkimuksiisi", niin haluan mainita, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat uhranneet koko elämänsä Jeesus Nasarettilaisen tutkimiseen. He kyllä tietävät, miten historiallinen Jeesus todella on, myös Raamatun ulkopuolella. Nämä ihmiset uskovat Raamatun evankeliumeihin 100%. Mainittakoon esimerkkinä Matti Kankaanniemi, joka tutkii täyspäiväisesti Jeesusta: http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/jeesushi.html
Toivon, että sinäkin "oikeus oppinut" oppisit tuntemaan Luojasi, jotta Hänestä tulisi myös Vapahtajasi. Kyse ei ole mistään sokeasta uskosta, manipulaatiosta tai vallan tavoittelusta. Kyse on henkilökohtaisesta suhteesta elävään ja voimalliseen Jumalaan. :)
Siunausta tutkimuksiisi!
Ps. Tutustumisen arvoisia linkkejä kaikille heille, jotka eivät usko Jumalaan, eivätkä ajattele Jumalan luoneen maailmankaikkeutta:
Lukuisia artikkeleita kristinuskosta, Raamatusta, maailmankaikkeudesta:
http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/aivot.html
Kristinuskon järkiperäiseen puolustamiseen keskittynyt sivusto:
http://apologetiikkawiki.fi/Etusivu
Lue kuinka maailmankaikkeus, maapallo, ihminen tms. ovat rakennettu uskomattoman tarkalla hienosäädöllä:
http://apologetiikkawiki.fi/Hienos%C3%A4%C3%A4t%C3%B6 (Voit pohtia, olisiko tämä kaikki mahdollista ainoastaan sattuman kautta)
Tutkimus siitä, voiko rukouksen voimalla todella parantua:
http://www.uskonpuolesta.fi/artikkelit/parantuu.htm (Mainittakoon, että jopa 5 senttiä lyhyempi vasen jalka kasvaa yhtä pitkäksi oikean kanssa, ja kaikki tämä yhdessä illassa!)Jalosoturille vastaus.
Älä ikinä luule, että jokainen sana Raamatussa on totta, et ole verrannut evankeliumeitakaan keskenään. Opetuslasten nimetkin ovat erilaiset, tarkista vaikka. Nathanael oikea israelilainen esiintyykö hän kaikissa evankeliumeissa?
Perehdy enemmän asioiden oikeellisuuteen. Älä ole sokea uskovainen.
- Pakstori
"Kirjuri":
Totuus on aina totuus ja oikeus on asetettu olemaan ainaisuuksiin. Jo alussa oli totuuden arvostus tärkein ominaisuus ihmiskunnan alku aikoina. Nyt vasta olemme päässeet sille tasolle takaisin.
Tärkeintä meidän mielestämme on paljastaa sellaiset argumentit, jotka ovat meille tärkeintä tässä elämässä.
------
Vasta kun hyvän ja pahan tiedon PUUSTA ----, EI ja KYLLÄ tulivat tunnetuksi, alettiin ihmisen sanomisia puntaroida TUNTEELLA, siitä saatiin tieto, ja tunne katosi, mekaanisuus nähtiin paremmaksi puntariksi, kuin ailahteleva sydän. Kuka oli se NERO, joka keksi erityisesti TOTUUDESTA JA VALHEESTA ruvetaa paasaamaan?
Salomolle ne asiat olivat tärkeitä, ja eräs profetta sanoi:"Totuudesta EI SAA EDES PUHUA".
Jeesuksen tullesssa, tulimme TUNTEMAAN totuuden. Eli on niitä jotka eivät TIEDÄ Jeesusta. Siihen PUUTTEESEEN auttaa Raamatun luku, muttei liikaa Jeesusta päähän, koska huomaatte, että tulette tuomituksi hänen pyhyyteensä itseänne verratessa. Tieto on liian nopeaa, ja se katkaisee kaikki hienot tunteet, koska näkee niissä jotain lainrikkomusta. Sekin on tuomittua, kun pitempää asiaa pohtii...- yhteyden omaava.
Minä kirjoitan samalla tavalla, kun aikaisemmat kirjoitukset on annettu Hengessä Herran päivänä.
Minulla on jatkuva yhteys, sillä minut on valittu tähän tehtävään. Telepaattisestiko sinä kysyt?
Tätä yhteyttä voidaan sanoa telepaattiseksi yhteydeksi, sillä kuulen ja keskustelen Taivaan kansan kanssa.
Kirjoitukseni ovat tulleet Taivaan kansalta ja heidän johtajiltaankin. Perkele oli ottanut vallan Taivaassa, kuten rakas veljeni Paavalikin oli kirjoittanut: "Kaikki on pahan vallassa"!
Jeesus on ylös noustuaan kulkenut kärsimyksestä kärsimykseen nämä lähes 2.000 vuotta.
Taivaan alueella on ollut montakin Jeesusta, kaikki näytteliöitä, sillä Taivaan hallinto on kieltänyt oikealta kaiken vallan. Eikä oikea Jeesuskaan ole sellainen voimatekiä, että olisi pystynyt voittamaan koko Taivaan hallinnon!
Nyt kuitenkin Jeesus nousi ja soti yksin koko hallintoa vastaan ja voitti jokseenkin kaikki ja päätti lakkauttaa ARMOSANOMAN, Evankeliumin kokonaan, sillä kansakin taisteli Häntä vastaan, yllytettynä. - Kirjuri 28.02.
yhteyden omaava. kirjoitti:
Minä kirjoitan samalla tavalla, kun aikaisemmat kirjoitukset on annettu Hengessä Herran päivänä.
Minulla on jatkuva yhteys, sillä minut on valittu tähän tehtävään. Telepaattisestiko sinä kysyt?
Tätä yhteyttä voidaan sanoa telepaattiseksi yhteydeksi, sillä kuulen ja keskustelen Taivaan kansan kanssa.
Kirjoitukseni ovat tulleet Taivaan kansalta ja heidän johtajiltaankin. Perkele oli ottanut vallan Taivaassa, kuten rakas veljeni Paavalikin oli kirjoittanut: "Kaikki on pahan vallassa"!
Jeesus on ylös noustuaan kulkenut kärsimyksestä kärsimykseen nämä lähes 2.000 vuotta.
Taivaan alueella on ollut montakin Jeesusta, kaikki näytteliöitä, sillä Taivaan hallinto on kieltänyt oikealta kaiken vallan. Eikä oikea Jeesuskaan ole sellainen voimatekiä, että olisi pystynyt voittamaan koko Taivaan hallinnon!
Nyt kuitenkin Jeesus nousi ja soti yksin koko hallintoa vastaan ja voitti jokseenkin kaikki ja päätti lakkauttaa ARMOSANOMAN, Evankeliumin kokonaan, sillä kansakin taisteli Häntä vastaan, yllytettynä.sotakengät jalassaan ja verinen vaippa yllään. Minä katsoin kansoja ja kauhistuin. Kukaan ei tullut minun avukseni. Minä uksin poljin vihan viinikuurnan, eikä ketään ollut minua auttamassa!!!!!!
Tämä tuli tänään ja on ihmeellinen todistus edelliseen kirjoitukseen, " Yhteyden omaava".
Basra on jumalattomuuden kaupunki/ tämä maailma. Taivasten asuinsia, jossa Jeesus taisteli sotakengät jalassaan ja verinen vaippa yllään nyt.
- Paratiisi, uskon elä
Paratiisikertomus on vertauskuvannollinen.
Sellaista ei ole koskaan ollutkaan olemassa. On kyse vain hyvän ja pahan välisestä taistelusta.
Eihän niin tyhmää Jumalaa ole olemassakaan, joka laittaisi vierekkäin paratiisiin Elämän puun ja hyvän ja pahan tiedon puun varmaksi houkutukseksi.
Tässä maailman ajassa ja edellisissäkin on tosin hyvän ja pahan välinen taistelu ja valinta on meidän!
Jeesus ( Hoshanii) on elämänpuu.
Perkele on pahantiedon puu. Pahan kokemisen mieliteko.
Perkele yrittää esittää itsensä hyvänä, pettääkseen kansat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768