ilotulitteet kiellettävä

Ilotulitteet tulisi kieltää tavallisislta ihmisiltä ja jättää tulitusten järjestäminen ammattilaisille.
10150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kaikki olisi kiellettävä tavallisilta ihmisiltä. paitsi työnteko ja verojen maksaminen.

Äänestä
  • Myös palkat työläisiltä. Jyrki klovni Katainen jakelee sitten ruokapusseja kerran kuukaudessa.

    Äänestä

  • työläinen duunari kirjoitti:

    Myös palkat työläisiltä. Jyrki klovni Katainen jakelee sitten ruokapusseja kerran kuukaudessa.

    ei nyt julmiksi ruveta. kyllä minusta duunarille pitää se 9euroa päivässä maksaa hyvin tehdystä työstä.

    Äänestä

On kiellettävä myös mm. alkoholi, tupakka, länsimainen lääketiede, aseet, internet, liberaali media, muut kuin valtion hyväksymät ruuat, mielipiteet, lemmikkieläimet ja esimerkiksi lomat.

Äänestä
  • Jos ilotulitteiden aiheuttamat vahingot vuodesta toiseen eivät pienene ja niillä aiheutetaan vain ihan turhaa tuhoa, niin mitään syytä noiden käytölle ei ole.

    Ja keskusteluiin vastaaminen kuin aiheesta myös kriminalisoitava.

    Äänestä

  • arttu9857525 kirjoitti:

    Jos ilotulitteiden aiheuttamat vahingot vuodesta toiseen eivät pienene ja niillä aiheutetaan vain ihan turhaa tuhoa, niin mitään syytä noiden käytölle ei ole.

    Ja keskusteluiin vastaaminen kuin aiheesta myös kriminalisoitava.

    Olisi kyllä enemmän kuin paikallaan ja ympäristösyistä pitäisi lopettaa niiden valmistuskin. Ilotulitteet ovat rikollinen teko jo lähtökohtaisesti, turhimmista turhimpana luovuttakoon!

    Mikä on tämä TUKES ? pitäisi olla turvallisuudesta ja kemikaaleista vastuuta kantava laitos, mutta paskat, silkkaa myrkkyroinaa saa posottaa luontoon, kuin luomua olisi!!

    Äänestä

  • Perskuta.. kirjoitti:

    Armeija pitäisi myös kieltää, mitään muuta saanut aikaan kuin sotia, kurjuutta, tapettu miljardeja, saastutettu luontoa ym.

    Äänestä

  • Perskuta.. kirjoitti:

    Olisi kyllä enemmän kuin paikallaan ja ympäristösyistä pitäisi lopettaa niiden valmistuskin. Ilotulitteet ovat rikollinen teko jo lähtökohtaisesti, turhimmista turhimpana luovuttakoon!

    Mikä on tämä TUKES ? pitäisi olla turvallisuudesta ja kemikaaleista vastuuta kantava laitos, mutta paskat, silkkaa myrkkyroinaa saa posottaa luontoon, kuin luomua olisi!!

    että sillä lannoittais jo kymmene hehtaaria peltoa

    Äänestä

  • t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ kirjoitti:

    että sillä lannoittais jo kymmene hehtaaria peltoa

    ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

    Äänestä

Kokeneita ja korkeasti oppineita sekä eriitäin innovatiivisia ammattilaisia ilotulittamisen osaajia on helposti saatavilla Suomen kehitysyhteistyö kumppaneilta.
Palestiinalaisia, varsinkin GAZAn alueella toimivia raketti-asiantuntijoita on runsaasti lähes työttömänä, kun on ilmeiseti jonkinlaista ROTIA saatukuitenkin sopimuksin järjestetyksi ... toistaiseksi?
Voisiko ajatella, että nämä expertit kouluttaisivat myös Suomen armeijassa, ikäänkuin konsutteina, nyt kun jalkaväkimiinoista ollaan luopumassa. Ammattimiehet saavat varmaan pahviputkiset ilotulitteen lentämään lähes yhtä hyvin , kuin nyt valmistamansa vaaralliset rautaputkiset versionsa.
Tilanteen tullen on kai sitten mahdollista vaihaan mallistoon näitä RYPÄLEPOMMI versioita, mistä presidenttikin tykkää...
Erikoisesti olen huolestuntut tunnistamisesta. Vihollisen huopatossu on hiljainen, verrattuna siihen miten rautasaapas kopsaa, tai beduiinin sandaali napsaa ermaassa. Puolustautumiseen etsittävä uusia keinoja. (esim hajutunnistimet?)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sir_arttu kirjoitti:

Ilotulitteet tulisi kieltää tavallisislta ihmisiltä ja jättää tulitusten järjestäminen ammattilaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu