Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä

Maahanmuuttopolitiikan kokonaishinta suomalaiselle yhteiskunnalle (12.2.2010

TV1:n MOT-ohjelma 8.2.2010 raportoi, että valtionhallinto ei pysty tuottamaan lukuja,
joiden pohjalta kansalaiset voisivat tietää, mikä on nykyisen maahanmuuttopolitiikan kokonaishinta suomalaiselle yhteiskunnalle.

Ohjelmassa maahanmuuttoministeri Astrid Thors arvioi, että kiintiöpakolaisten maahanmuuton kustannukset
ovat noin 110 miljoonaa euroa. Ohjelman toimittajat arvioivat, että maahanmuuttajien toimeentulotuet,
asumistuet ja työttömyyskorvaukset ovat vuosittain noin 300 miljoonaa euroa. Samoin he arvioivat, että
Suomi käyttää maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalveluihin noin 200 miljoonaa euroa.

Ruotsissa ilmestyneen kirjan mukaan Ruotsin harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hinta on 22 prosenttia
maan verokertymästä ja Ruotsin harjoittama maahanmuuttopolitiikka on nostanut maan verorasitusta noin viisi prosenttiyksikköä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin
vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että kansalaisille ja eduskunnalle selvitetään Suomessa
harjoitetun maahanmuuttopolitiikan kokonaishinta esimerkiksi viimeisten 10 vuoden ajalta, jolloin
maahanmuutosta ovat vastanneet ministerit Astrid Thors, Kari Rajamäki ja Tarja Filato
Astrid Thorsin vastaus

Edellä olevaan viitaten on todettava, että maahanmuuton kustannusten laskeminen
ja vertailu on erittäin hankalaa, ja aikaisempien aiheesta tehtyjen tutkimusten tulokset
ovat vaihdelleet voimakkaasti käytettyjen menetelmien, tehtyjen oletusten, aineistojen
sekä mukaan laskettujen julkisten palveluiden mukaan.

Maahanmuutto ministeri Astrid Thors rkp
3101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei saa olla noin suvaitsematon.

Et ota huomioon sitä, että valtion hallinnossa on kymmeniä tuhansia turhia virkamiehiä. He ovat lopen kyllästyneitä huolehtimaan tavallisista yhteiskunnan syrjäyttämistä sosiaalietuuden tarvitsijoista. Liki puolen miljoonan ihmisen syrjäyttäminen, lannistaminen ja täydellinen vaentaminen oli iso urakka. Ja mitä he saivat palkaksi. Keskivertovirkamiestä heikommat palkat ja ilman mitään optioita tai muita erityisetuja.

Jokainen maahanmuuttaja on heille uusi mahdollisuus. On helppo vedättää valtiota vaatimalla ulkomaalaistyön edellyttämiä lisäpalkkaluokkia. On pakko saada oikeus matkustella turvapaikan hakijoiden kotimaissa. On pakko osallistua kansainvälisiin seminaareihin ja luoda hyväpakkioisia komiteoita pohtimaan maahanmuuttopolitiikan uusia haasteita. Jos suomi haluaa olla maailman maahanmuuttaja ystävällisin maa ei virkamiehillä ole huolenhäivää moneen vuoteen.

Kukaan ei enää jaksa valittaa vanhusten huonosta kohtelusta tai nuorisotyöttömyydestä. Joten rahoitus voidaan yksinkertaisesti siirtää yhdeltö avustuksen kohteelta toiselle. Ei sillä niin väliä ole. Toimeentulotuen saajat ovat itse aiheuttaneet ongelmansa; joten ei sillä väliä jos suomenkielisten tilannetta vähän heikennettäisiinkin. Tärkeintä on ettei kukaan kyseenalaista virkamiesten oikeutta kupata yhteiskunnan varoja haluamallaan tavalla.

NINEL

Äänestä
  • Niin nidel olet kai fidelin hyviä ystäviä VALTIONHALLINNOSTA.

    Tätä myötä suomesta tulee somalian toinen valtio jon ns pääkaupunki on ASUINKUNTASI HELSINKI.
    Toivottavasti 50 000euron/kk tulosi jo poistetaan - siististi hietaniemen hautausmaalle.

    Äänestä

jonka tietyn ryhmän maahanmuutto on saanut aikaiseksi. Tämä on tunnustettava tosiasia, jota kukaan ei voi kieltää.
Seuraavissa vaaleissa suomalaiset kertovat mielipiteensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sus siunakkoo kirjoitti:

Maahanmuuttopolitiikan kokonaishinta suomalaiselle yhteiskunnalle (12.2.2010

TV1:n MOT-ohjelma 8.2.2010 raportoi, että valtionhallinto ei pysty tuottamaan lukuja,
joiden pohjalta kansalaiset voisivat tietää, mikä on nykyisen maahanmuuttopolitiikan kokonaishinta suomalaiselle yhteiskunnalle.

Ohjelmassa maahanmuuttoministeri Astrid Thors arvioi, että kiintiöpakolaisten maahanmuuton kustannukset
ovat noin 110 miljoonaa euroa. Ohjelman toimittajat arvioivat, että maahanmuuttajien toimeentulotuet,
asumistuet ja työttömyyskorvaukset ovat vuosittain noin 300 miljoonaa euroa. Samoin he arvioivat, että
Suomi käyttää maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalveluihin noin 200 miljoonaa euroa.

Ruotsissa ilmestyneen kirjan mukaan Ruotsin harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hinta on 22 prosenttia
maan verokertymästä ja Ruotsin harjoittama maahanmuuttopolitiikka on nostanut maan verorasitusta noin viisi prosenttiyksikköä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin
vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että kansalaisille ja eduskunnalle selvitetään Suomessa
harjoitetun maahanmuuttopolitiikan kokonaishinta esimerkiksi viimeisten 10 vuoden ajalta, jolloin
maahanmuutosta ovat vastanneet ministerit Astrid Thors, Kari Rajamäki ja Tarja Filato
Astrid Thorsin vastaus

Edellä olevaan viitaten on todettava, että maahanmuuton kustannusten laskeminen
ja vertailu on erittäin hankalaa, ja aikaisempien aiheesta tehtyjen tutkimusten tulokset
ovat vaihdelleet voimakkaasti käytettyjen menetelmien, tehtyjen oletusten, aineistojen
sekä mukaan laskettujen julkisten palveluiden mukaan.

Maahanmuutto ministeri Astrid Thors rkp

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu