Spoilereita.
.
Sysmä 1989 ja 15 vuotias Hevari (Ilmari Saarikoski) on paikkakunnan ainoa hevikulttuurin edustaja ja juro kaveri.
Yläasteen riemuihin matkaava Kake (Ville Jokinen) on Hevarin paras ystävä, vaikka Hevari ei sitä myöntäisikään. Kake ihailee Hevaria tämän ns. erilaisuuden vuoksi, vaikka Hevari itse tarjoaa Kakelle takaisin vain ylimielisyyttä. Hevari on tuttu itseään muista poikkeavana pitävä angstaaja joka turvautuu kiroiluun, nippelitiedoilla pätemiseen ja siihen ”mä en välitä mitä te muut ajattelette”-mentaliteettiin. Periaatteessa hevimusiikilla ei ole roolihahmon luonteen kanssa mitään tekemistä, vaan yhtä hyvin kyseessä voisi olla Antti Tuisku-fani. Tässä on teini joka uskoo ruohon olevan muualla vihreämpää ja kaikkien muiden olevan vain ymmärtämättömiä hänen tunteidensa kohdalla. Murrosikä.
Hengailessaan lajitovereidensa kera, Hevari istuu muista erillään ja saattaa teeskennellä olevan sinut ulkopuolisuuden kanssa, mutta oikeasti hän kaipaa hyväksyntää. Ei hän oikeasti ole ulkopuolinen.
Krisu (Oona Linnavuori) riitaantuu ystäviensä kanssa ja lähtee kotiin, ja Hevaria pyydetään kysymään josko Krisu nyt kuitenkin lähtisi kylän diskoon. Tyttöjä arkaileva Hevari tekee työtä käskettyä ja huomaa kohta makaavansa Krisun vierellä sängyssä toteamassa tykkäävänsä hänestä. Ota nyt se paita pois ja eka kerta alkaa.
Hevari lähtee diskoon Krisun kanssa ja on yhtä hymyä. Sitten istutaan joukolla dokaamassa pihalla ja puntaroidaan lyhyesti mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Hevari tuntee mustasukkaisuuden piston nähdessään Krisun juttelemassa toisen pojan kanssa ja suojakilpi nousee esille ajaen Krisun pois.
Kaverit lähtivät muihin bileisiin ja Krisu on vihainen herralle, niinpä Hevari aloittaa tappelun yksikseen ja tulee heitetyksi ulos diskosta.
Yksin, niin kovin yksin.
Kake saapuu paikalle ja yhdessä Hevarin kanssa he kävelevät kotiin. Hiukan puhetta Metallicasta ja sitten kuunnellaan musiikkia. Mosh!
En ollut muksuna hevari, mutta Hevariin ja hänen elämäänsä on helppo samaistua, sillä samanlaisia hetkiä on varmasti itse kukin kokenut teini-iässään. Eka ihastuminen henkilöön joka ei tunne samoin sinua kohtaan, se että itsensä kuuntelema musiikki on vanhempien mielestä meteliä, virtsaaminen väärään paikkaan, sydänsurut, poikkeava ulkonäkö, etc. Niin kovin tuttua oli se sitten kyse baskerin pitämisestä ala-asteella, tai Duran Duranin kasetin viemisestä koulun levyraatiin. Kyseessä on henkilöstä tai paikasta riippumattoman tuttua tarinaa, johon Heavy Metalin 30 minuutin pituus on aivan riittävä.
Elokuvan pituus aiheuttaa myös muutamia ongelmia. Emme esimerkiksi saa tietää itse Hevarista tai muista henkilöistä paljoakaan, joten monet luonteenpiirteet ja tilanteet jäävät peruskliseiksi. Tämä ei sinänsä ole järisyttävä ongelma kun elokuva kuitenkin kertoo vain yhdestä päivästä, mutta samalla sitä kuitenkin miettii että miksi esimerkiksi Kake ihailee Hevaria kun Hevari käyttäytyy kuin ureapää häntä kohtaan. Jos Hevari on aina käyttäytynyt samoin Kakea kohtaan, niin tuskin Kake häntä ihailisi vaikka kuinka erikoisesta henkilöstä olisi kyse.
Tai oliko Krisu jo aiemmin ihastunut Hevariin, kun harvemmin sitä kuitenkaan ilman aivoja turruttavia aineita menee sänkyyn toisen kanssa vain koska hän sattuu olemaan samassa huoneessa. No, ehkä.
Olisi ollut myös kiva tietää että missä vaiheessa Hevari tutustui hevikulttuuriin, kun kerran elokuva antaa ymmärtää hänen olleen olleen Sysmän ainoa hevari. Tämä tuo mieleen ne kaikki kirjeenvaihtoilmoitukset joissa joku teini tai nuorempi on suruissaan siitä kuinka hän tuntee olevansa Suomen ainoa Green Day-fani, vaikka jo järki väittää todellisuuden olevan muuta. Tokihan sitä itsekin tunsi muksuna olevansa ainoa joka piti siitä sun tästä, vaikka tuskin olikaan.
Tietenkin jos näihin ja muihin vastaaviin seikkoihin olisi tartuttu syvemmin, niin se olisi lisännyt elokuvan pituutta ja varmasti tämäkin elokuva yltää parhaimpaansa juuri tässä pituudessaan.
Yksi asia johon olisin todellakin toivonut saavani enemmän selvyyttä oli Kaken seksuaalinen suuntautuminen ja sen vaikutus suhteeseen Hevarin kanssa. Hänen ihailunsa Hevaria kohtaan kun esitetään hyvinkin hyväilevänä ja välillä elokuvan esikuvaksi tuntuukin nousevan Velvet Goldmine. Sinänsä asialla ei ole mitään väliä, mutta jotenkin tuntuu siltä kuin jos elokuva olisi jatkunut vielä toiset 30 minuuttia, niin mukaan olisi tullut herkkä kohtaus jossa Kake koettaa Kreatorin tahtiin suudella Hevaria, joka vastaisi huulien kosketuksen jälkeen lyömällä. Sillä tähän suuntaan Kaken osuus tuntui kulkevan. No, ehkä Kaken avulla tahdottiinkin tuoda mukaan teini-iän seksuaalinen turhautuminen.
Jos ei muuta niin ainakin Heavy Metal on mainio muistutus lapsuudesta, vaikka sitä ei olisikaan samalla tavoin elänyt. Se muistuttaa siitä kuinka kingi olo oli kun sai uuden hihamerkin ommeltavaksi takkiin.
*** / *****
.
Sysmä 1989 ja 15 vuotias Hevari (Ilmari Saarikoski) on paikkakunnan ainoa hevikulttuurin edustaja ja juro kaveri.
Yläasteen riemuihin matkaava Kake (Ville Jokinen) on Hevarin paras ystävä, vaikka Hevari ei sitä myöntäisikään. Kake ihailee Hevaria tämän ns. erilaisuuden vuoksi, vaikka Hevari itse tarjoaa Kakelle takaisin vain ylimielisyyttä. Hevari on tuttu itseään muista poikkeavana pitävä angstaaja joka turvautuu kiroiluun, nippelitiedoilla pätemiseen ja siihen ”mä en välitä mitä te muut ajattelette”-mentaliteettiin. Periaatteessa hevimusiikilla ei ole roolihahmon luonteen kanssa mitään tekemistä, vaan yhtä hyvin kyseessä voisi olla Antti Tuisku-fani. Tässä on teini joka uskoo ruohon olevan muualla vihreämpää ja kaikkien muiden olevan vain ymmärtämättömiä hänen tunteidensa kohdalla. Murrosikä.
Hengailessaan lajitovereidensa kera, Hevari istuu muista erillään ja saattaa teeskennellä olevan sinut ulkopuolisuuden kanssa, mutta oikeasti hän kaipaa hyväksyntää. Ei hän oikeasti ole ulkopuolinen.
Krisu (Oona Linnavuori) riitaantuu ystäviensä kanssa ja lähtee kotiin, ja Hevaria pyydetään kysymään josko Krisu nyt kuitenkin lähtisi kylän diskoon. Tyttöjä arkaileva Hevari tekee työtä käskettyä ja huomaa kohta makaavansa Krisun vierellä sängyssä toteamassa tykkäävänsä hänestä. Ota nyt se paita pois ja eka kerta alkaa.
Hevari lähtee diskoon Krisun kanssa ja on yhtä hymyä. Sitten istutaan joukolla dokaamassa pihalla ja puntaroidaan lyhyesti mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Hevari tuntee mustasukkaisuuden piston nähdessään Krisun juttelemassa toisen pojan kanssa ja suojakilpi nousee esille ajaen Krisun pois.
Kaverit lähtivät muihin bileisiin ja Krisu on vihainen herralle, niinpä Hevari aloittaa tappelun yksikseen ja tulee heitetyksi ulos diskosta.
Yksin, niin kovin yksin.
Kake saapuu paikalle ja yhdessä Hevarin kanssa he kävelevät kotiin. Hiukan puhetta Metallicasta ja sitten kuunnellaan musiikkia. Mosh!
En ollut muksuna hevari, mutta Hevariin ja hänen elämäänsä on helppo samaistua, sillä samanlaisia hetkiä on varmasti itse kukin kokenut teini-iässään. Eka ihastuminen henkilöön joka ei tunne samoin sinua kohtaan, se että itsensä kuuntelema musiikki on vanhempien mielestä meteliä, virtsaaminen väärään paikkaan, sydänsurut, poikkeava ulkonäkö, etc. Niin kovin tuttua oli se sitten kyse baskerin pitämisestä ala-asteella, tai Duran Duranin kasetin viemisestä koulun levyraatiin. Kyseessä on henkilöstä tai paikasta riippumattoman tuttua tarinaa, johon Heavy Metalin 30 minuutin pituus on aivan riittävä.
Elokuvan pituus aiheuttaa myös muutamia ongelmia. Emme esimerkiksi saa tietää itse Hevarista tai muista henkilöistä paljoakaan, joten monet luonteenpiirteet ja tilanteet jäävät peruskliseiksi. Tämä ei sinänsä ole järisyttävä ongelma kun elokuva kuitenkin kertoo vain yhdestä päivästä, mutta samalla sitä kuitenkin miettii että miksi esimerkiksi Kake ihailee Hevaria kun Hevari käyttäytyy kuin ureapää häntä kohtaan. Jos Hevari on aina käyttäytynyt samoin Kakea kohtaan, niin tuskin Kake häntä ihailisi vaikka kuinka erikoisesta henkilöstä olisi kyse.
Tai oliko Krisu jo aiemmin ihastunut Hevariin, kun harvemmin sitä kuitenkaan ilman aivoja turruttavia aineita menee sänkyyn toisen kanssa vain koska hän sattuu olemaan samassa huoneessa. No, ehkä.
Olisi ollut myös kiva tietää että missä vaiheessa Hevari tutustui hevikulttuuriin, kun kerran elokuva antaa ymmärtää hänen olleen olleen Sysmän ainoa hevari. Tämä tuo mieleen ne kaikki kirjeenvaihtoilmoitukset joissa joku teini tai nuorempi on suruissaan siitä kuinka hän tuntee olevansa Suomen ainoa Green Day-fani, vaikka jo järki väittää todellisuuden olevan muuta. Tokihan sitä itsekin tunsi muksuna olevansa ainoa joka piti siitä sun tästä, vaikka tuskin olikaan.
Tietenkin jos näihin ja muihin vastaaviin seikkoihin olisi tartuttu syvemmin, niin se olisi lisännyt elokuvan pituutta ja varmasti tämäkin elokuva yltää parhaimpaansa juuri tässä pituudessaan.
Yksi asia johon olisin todellakin toivonut saavani enemmän selvyyttä oli Kaken seksuaalinen suuntautuminen ja sen vaikutus suhteeseen Hevarin kanssa. Hänen ihailunsa Hevaria kohtaan kun esitetään hyvinkin hyväilevänä ja välillä elokuvan esikuvaksi tuntuukin nousevan Velvet Goldmine. Sinänsä asialla ei ole mitään väliä, mutta jotenkin tuntuu siltä kuin jos elokuva olisi jatkunut vielä toiset 30 minuuttia, niin mukaan olisi tullut herkkä kohtaus jossa Kake koettaa Kreatorin tahtiin suudella Hevaria, joka vastaisi huulien kosketuksen jälkeen lyömällä. Sillä tähän suuntaan Kaken osuus tuntui kulkevan. No, ehkä Kaken avulla tahdottiinkin tuoda mukaan teini-iän seksuaalinen turhautuminen.
Jos ei muuta niin ainakin Heavy Metal on mainio muistutus lapsuudesta, vaikka sitä ei olisikaan samalla tavoin elänyt. Se muistuttaa siitä kuinka kingi olo oli kun sai uuden hihamerkin ommeltavaksi takkiin.
*** / *****
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.