Apokryfit

luin netistä Apokryfeistä. onko ne saatavilla jostain ?
5186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

http://www.finbible.fi/head/raam1_apokr.htm
Meinaatko tutkia katolisen kirkon Raamattua?
Tobias onkin hauska:

Tobias (Tobia). Kertomus hurskaasta, Naftalin heimoon kuuluneesta juutalaisesta, Toobitista, joka karkotetaan Niniveen ja joka tulee sokeaksi, kun hänen molempiin silmiinsä tipahtaa linnun ulostetta.
Hän lähettää poikansa Tobiaan Meediaan perimään erästä velkaa, ja ihmiseksi aineellistunut enkeli johtaa Tobiaan Ekbatanaan (Ragakseen). Matkalla hän hankkii kalan sydämen, maksan ja sappirakon.
Hän tapaa lesken, joka on ollut naimisissa seitsemän kertaa mutta on silti pysynyt neitsyenä, koska Asmodeus-niminen paha henki on surmannut kaikki hänen aviomiehensä hääyönä.
Enkelin rohkaisemana Tobias ottaa leskeksi jääneen neitsyen vaimokseen ja ajaa demonin tiehensä polttamalla kalan sydämen ja maksan. Tultuaan takaisin kotiin hän palauttaa isänsä näkökyvyn kalan sapella.
WAU!!!

Äänestä
  • Kertomus kirjoitettiin todennäköisesti alun perin arameaksi, ja sen arvellaan olevan peräisin n. 200-luvulta eaa.
    Kertomuksessa on taikauskoa ja virheitä, minkä vuoksi se ei selvästikään ole Jumalan henkeyttämä. Yksi sen sisältämistä epätarkkuuksista on seuraava:
    Kertomuksessa esitetään, että Toobit näki nuorena pohjoisten heimojen kapinan, joka tapahtui Salomon kuoleman jälkeen, 997 eaa. (Tobias 1:4, 5),
    ja että hänet karkotettiin myöhemmin Niniveen Naftalin heimon kanssa 740 eaa. (Tobias 1:10–13).
    Sen mukaan hän olisi elänyt yli 257 vuotta. Kuitenkin hänen sanotaan olleen kuollessaan 102-vuotias tai toisten tekstien mukaan 158-vuotias. (Tobian Kirja 14:1–3, KR-1776, v:n 1936 Perhe-Raamattu; Tobias 14:11, KR-38, v:n 1939 Perhe-Raamattu.)

    Äänestä

  • JUUDIT Betuliasta kirjoitti:

    Kertomus kirjoitettiin todennäköisesti alun perin arameaksi, ja sen arvellaan olevan peräisin n. 200-luvulta eaa.
    Kertomuksessa on taikauskoa ja virheitä, minkä vuoksi se ei selvästikään ole Jumalan henkeyttämä. Yksi sen sisältämistä epätarkkuuksista on seuraava:
    Kertomuksessa esitetään, että Toobit näki nuorena pohjoisten heimojen kapinan, joka tapahtui Salomon kuoleman jälkeen, 997 eaa. (Tobias 1:4, 5),
    ja että hänet karkotettiin myöhemmin Niniveen Naftalin heimon kanssa 740 eaa. (Tobias 1:10–13).
    Sen mukaan hän olisi elänyt yli 257 vuotta. Kuitenkin hänen sanotaan olleen kuollessaan 102-vuotias tai toisten tekstien mukaan 158-vuotias. (Tobian Kirja 14:1–3, KR-1776, v:n 1936 Perhe-Raamattu; Tobias 14:11, KR-38, v:n 1939 Perhe-Raamattu.)

    myös jotain uudentestamentin apokryfei?

    Äänestä

  • pullea kirjoitti:

    myös jotain uudentestamentin apokryfei?

    http://www.netikka.net/mpeltonen/gnostapokryf.htm
    Gnostilaisia apokryfejä jne.
    "Sen lisäksi, että gnostiset tekstit itsessään ovat myöhäistä tekoa, eivätkä siksi yhtä luotettavia kuin kanoniset evankeliumit, varsinkin jotkut naistutkijat näyttävät selvästi syyllistyvän ylilyönteihin näitä tekstejä tulkitessaan.
    Heillä on taipumus lukea rivien välistä sellaista, mitä siellä ei välttämättä ole ja tarkoitushakuisesti yhdistellä eri evankeliumeista irrotettuja kohtia.
    Näin saadaan näyttämään siltä, että Maria Magdaleenan ja Jeesuksen suhde olisi ollut jotain enemmän kuin itse tekstit osoittavat. Asenteellinen lähtökohta tutkimuskohteeseen saa aikaan kriittisyyden puutetta ja heikentää tutkimustulosten uskottavuutta.,,,,,

    Pahinta asiassa on, että tavallisella satunnaisella lukijalla ei ole tietoa tällaisesta manipuloinnista, joten he pitävät lukemaansa täytenä totena.
    Tämä tuli konkreettisesti esiin eräässä televisio-ohjelmassa, jossa Hannele Koivula oli haastateltavana vastikään julkaistun väitöskirjansa The Woman Who Understood Completely johdosta.
    Koivula selosti väitöskirjassa esittämäänsä tulkintaa, jossa kirkon vallitsevat käsitykset asetettiin kyseenalaiseksi.
    Toimittaja kuunteli silmät pyöreinä ja kysyi: "Tämä on siis tutkittua tietoa. Se on siis totta?" Monet katsojatkin varmaan pitivät kaikkea ohjelmassa sanottua täytenä totena ."

    Tv-dokumenttien "totuus" onkin kovin suhteellista.... :D

    Äänestä

  • docshe kirjoitti:

    ,, vedotaan Uudellakin puolella. Se on kovasti kummallinen , Kreikkalainen legenda, jossa Enokille näytetään mm,täälläkin siteeratut ns, "Maan pylväät," ja jossa sankarimme keskustelee Jumalan kanssa, enkelit lentelevät ympäriinsä , ja kertovat Hanokille , että jumalan Nimi on -Aravat, " .
    Melkein yhtä jännä kuva kuin Uskontolahkojen kuvaus Taiwaasta, jossa kahlataan kultasannassa ja timangeissa, ,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pullea kirjoitti:

luin netistä Apokryfeistä. onko ne saatavilla jostain ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu